Thursday, 17 May 2018

Vaaleanpunaista

Suloiset pienet 'Little Beauty' -risteymätulppaanit kukkivat joka vuosi jonkin aikaa tähtitulppaanien (kuten 'Persian Pearl') jälkeen. Näistä muodostuu pieniä kukkakimppuja, joita en ole hennonut jakaa sipulien murjomisen pelossa ja siksikin, että kimput ovat niin söpöjä.

Pink in the Garden
A lot of pink blooms right now, and in the evening even the sky went pink! Cherry & plum blossoms are just starting.


Samassa paahteisessa muotopuutarhan penkissä aloitti mätäsleimu 'Red Admiral' kukinnan varkain. Nuput ovat niin soukkia, ettei niitä lainkaan huomaa, yhtäkkiä mätäs on kukassa. Tämä on se pinkin sävy, josta en niin välitä, mutta menköön. Ehkä se kukkii äkkiä ohi näillä helteillä.

Puutarha on kauneimmillaan aamu- ja iltavalossa. Ruoho piti leikata jo toiseen otteeseen viikon sisällä, se kasvoi kuin hullu.


Muotopuutarhan ensimmäinen hyasintti on vuonna 2010 syksyllä istutettu 'Top Hit'. Se kukkii joka ikinen kevät, tuolla se näkyy taustalla! Huippuhyasintti. Niin kauniin värinenkin, hailakka syreeninliila.

Mutapuutarhan reunalla kosteikkopuutarhassa kukkivat ihanat kilpirikot. Näillä on kestänyt vuosikaudet lähteä leviämään, ostin kolme pientä tainta aikoinaan Järvenpään pihapalvelusta, nyt alkaa kukkavarsia viimein olla enemmän kuin ne kolme. Tämä taitaa olla yhden taimen (tai kahden) kukkasaldo.


Särkyneensydämen yksittäinen kukkavarsi alkaa pian kukkia. Tämä on kitulias, sillä se kasvaa vaahteran juurella, enkä hanki pussimultaa kuin ripotellen, sitä ei riitä kuin harvoille ja valituille. Uuden istutuspaikan perustaminen kokonaan ostomullalla ei tule kysymykseen. Lähes kaikki kasvit saavat tyytyä siihen maahan, mitä kussakin kohdassa valmiiksi on. Kompostimullan lisääminen kukkapenkkeihin syksyisin parantaa maata, mutta erittäin hitaasti, sillä eihän kompostimultaa synny kuin korkeintaan kuutiometri vuodessa.
Toisaalta tämä on varmaan se tyyli, jolla särkynytsydän kasvaakin luonnossa, jos paikka on kuivanpuoleinen. Ei tarvitse olla näyttävyyden huippua, riittää, että on siellä muiden seassa.


Sydämet varmaan tarvitsisivat enemmän kosteutta (mahdollisesti myös ilmankosteutta) kuin mitä puutarhallani on tarjota. Pikkusydäntä olen kokeillut istuttaa aiemminkin, myös kosteaan paikkaan, mutta siinäkään olot eivät olleet mieleiset. Kun sain tämän kesäpikkusydämen jakopalan ystävältä, päätin kokeilla vielä kerran. Tämä vaikuttaa nyt asettuneen ja ehkä alkaa varovasti jopa levitä.


Täytyy nyt toivoa kunnon sateita, sillä puutarha alkaa jo nuutua. Tulee kauhu-muistikuva viime kesän alusta, jolloin kokonaisen kuukauden sademäärä oli 4 mm. Loppuviikolle ennustetut sateet ovat vähentyneet mitä lähemmäs mennään – niin usein toistuva skenaario täällä lounaissaaristossa. Ensi yölle on nyt luvassa peräti 0,2 mm vettä.
Tämä on Uudenkaupungin kukkamessuilta hankittu korkea suikeroesikko. Upean värinen, vai mitä! Sekin alkaa väsyä helteeseen ja kuivuuteen.
Kukkamessut pidetään taas Uudessakapungissa viikonloppuna. Moni erikoisempi kasviherkku on sieltä hankittu.

Pieni Ransukin nuutuu. Vasta illalla on sopiva lämpötila lähteä tassuttelemaan.

Iltavalossa kylpevä vuokko-esikkopuutarha.


Illalla taivaskin värittyi vaaleanpunaiseksi. Oman pihani reunalla alkaa sirotuomipihlaja kohta kukkia. Kauempana kylällä kukkii pilvikirsikka sekä upea kookas tummalehtinen kirsikkaluumu.


Omaan vaaleanpunakukkaiseen tummalehtiseen kirsikkaluumuuni ('Nigra') tulee vain muutama kukka tänä vuonna. Kukinta-aika on näillä säillä erittäin lyhyt, onneksi huomasin nämä ennen terälehtien varisemista!


Kerrottu ruusumanteli 'Multiplex' avasi myös ensimmäiset kukkansa. Puskan kärjet ovat joko kuivuneet viime kesänä tai paleltuneet pakkasissa, mutta onneksi elinvoimaa on tallella lähes metriin asti.
Toivottelen aurinkoisia päiviä ja sopivia sateita kaikille!


Hyasintti – Hyacinthus orientalis
Kesäpikkusydän – Dicentra formosa
Kilpirikko – Darmera peltata
Kirsikkaluumu – Prunus cerasifera
Mätäsleimu – Phlox douglasii
Ruusumanteli – Prunus triloba
Sirotuomipihlaja – Amelanchier laevis
Suikeroesikko – Primula Pruhoniciana-Ryhmä
Särkynytsydän – Lamprocapnos spectabilis

24 comments :

  1. Voi ihanaa kun oot saanut ruusumantelin selviämään. Mulla oli se semmoisen varrettuna,joitain sille toissa talvena kävi ja se kuoli. Tai ei muuten mutta se varsi kuoli. Leikkasin sen lyhyeksi ja nyt siitä on tullut pensasaminen, mutta ei näy kukkivan enää. Voikohan sille mitään tehdä? Mä niin rakastan näitä vaaleanpunaisia kukkia.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Harmi ruusumantelia! Vaikea sanoa, riippuu siitä, missä varttamiskohta on, oletko joutunut leikkaamaan sen alapuolelta- sitten kasvusto on jotakin muuta kuin ruusumantelia, usein perusrunko on esimerkiksi nukkakirsikkaa, jolla on valkoiset kukat. Kannattaa ehkä kokeilla uudestaan mahdollisimman suojaiseen paikkaan.

      Delete
  2. Saila, entäs jos hyvässä talvessamme jokin olikin huonosti juuri särkyneellesydämelle: Minulla ne ovat vasta ihan kituliaita, kun ennen toisin. Räydymme helteessä eli Suomen Tahiti näyttää jälleen voimansa. Huomenna karkaamme länsirannikolle piiiitkäksi viikonlopuksi. Äidin puutarhassa kaikki taas takuulla loistossaan.

    Helmiorapihlajat ovat hirmu aikaisessa ja lehtosinilatvat ja lemmikit aukeavat millä hetkellä tahansa eli tänään.

    Ruusumanteli on kaunis samoin minusta tuo ensimmäinen tulppaaniryhmä<3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se voikin olla niin, että särkynytsydän ei pitänyt viime talvesta! On minullakin yleensä ollut sentään enemmän kuin yksi kukkavarsi...
      Toivottavasti länsirannikolla on hieman raikkaampi ilma, siellä sisämaassa on varmaan ollut kuuma!

      Delete
  3. Minulla on myös latvojen kuivumista tai paleltumista tapahtunut, ehkä molempia voi olla syynä. Ruusumanteli on ihana, minun oli hävinnyt yksi kaunis yö juurineen. Ei hajuakaan mitä sille on käynyt, yhtäkkiä koko pensasta ei enää ollut. Särkynyt sydän on osoittautunut aika krantuksi, vasta kolmas yritys omassa pihassa tuotti tulosta ja kasvi on hengissä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi miten ikävää ja ihmetyttävää, koko puska hävinnyt. Ääh. Minulla kävi kyllä niin ekoille jouluruusuille, jotka istutin. Eläimet voivat myös nyppäistä taimen juurineen maasta, mutta että koko puskasta ei jäisi mitään jäljelle, on kyllä erikoisempaa. Ehkä ei mahdotonta, jos otus (esim. hirvi, nehän rakastavat hedelmäpuita) kantoi taimea hampaissaan pidemmälle.
      Minullakin muuten eka särykynytsydän kuoli pian, olin laittanut sen liian paahteiseen paikkaan. Tämä kuiva mutta varjoisa on selvästi jo parempi.

      Delete
  4. Noiden pikku tulppaanien ja syreenililan hyasintin värit ovat aivan ihanat, hitunen hempeyttä, juuri sopivasti. Samaan hempeyden joukkoon menee myös tuo suloinen ruusumanteli. Minä niin haluaisin noita kauniita, mutta arkoja puita omaan pihaani, epäilen vaan talvenkestävyyttä meidän korkeudella.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Minustakin nuo herkän pinkit sävyt ovat ihania, mutta shokkipinkkiin menevät ihan kamalia :-D
      Voi että. Pitäisikö kuitenkin kokeilla, joku mahdollisimman tuulensuojainen nurkkaus eteläseinustalla esimerkiksi?

      Delete
  5. Mätäsleimuhan on ihanan värinen 😄
    Kasvain niin, mun Top Hit- hyasintti on sähäkän pinkki. Varmaan väärä nimilappu.

    Kyllä pitelee kelejä täällä Satakunnassa, Suomen tasangolla.
    Täällä odottelen jo kesälumipisaran kukintaa! Heh.

    Ruusumanteli on niin söpö ja Ransu karvabyxa vasta onkin 😍

    Kyllä kevät on ihmisen parasta aikaa.
    Elämä on laiffii.
















    ReplyDelete
    Replies
    1. Saatan kaivaa mätäsleimun maasta ja tuoda sinulle :-DDD
      Minullakin muuten tuli väärää hyasinttia, kun toissa syksynä istutin Top Hitejä. Onneksi ei sentään sähäkän pinkkejä! Se olisi ollut ihan painajaiskarmeeta.
      Hahahaa, kesälumipisara :-D

      Delete
  6. Ihania kuvia jälleen. Puutarhasi on todella ihana <3 Pikkusydän on niin ihana, että toivotaan, että nyt menestyisi :) Kivaa loppuviikkoa <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Puutarhani alkaa olla aina ihana, vaikka on siinä vielä kymmeniä neliömetrejä heinikkoa, nokkosikkoa, lautakasoja sun muuta epämääräistä :-D Nokkosesta olen kyllä iloinen näin kevätkesällä, siitä saa niin monenlaista ruokaa eikä tarvitse ostaa vihreitä vihanneksia kaupasta.
      Kiitos samoin ♥

      Delete
  7. Pinkissä on ytyä, ei yhtään lälly väri.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Puutarhassa, kun pinkin seurana on vihreää, se onkin aika sähäkkä väri.

      Delete
  8. Kuivoo on tiälläkin, pieniä kuuroja on ollu. Tykkeen kovasti tuosta ruusumantelista, saispa sen meenetymään tiälläkin. Ja tuo kirsikkaluumu sekin on kaunis, niinkuin kirsikat ylleensä. Tuo särkynytsydän on aika nilipukas, on vissiin vähän kranttu. Loistavan värinen suikeroesikko siellä. Pitäs miunkin panostoo noihin esikoihin!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Meillä taisi sataa yöllä muutama pisara. Ihmettelen, mistä blogini sivupalkin säätiedot tulevat, kun siellä on sadepisaroita, mutta kun katsoo Ilmatieteen laitoksen ennustetta, ei siellä ole pilven hattaraa tälle päivälle :-D
      Olisipa ihanaa, jos saisit ruusumantelin menestymään! Sehän on pensas, joten ehkä pystyisit suojaamaan sen jotenkin?
      Nilipukas onkin hauska sana!

      Delete
  9. Meilläpä satoi eilen, ainakin kymmenen pisaraa :D :D :D, eikä ukkonen onneksi paukkunut!

    Tuo syreenililan hyasintin ja pikkutulpun yhdistelmä on niin upea ja juuri mun värimaailmaa! Mulla on särkynytsydän omenapuun alla ja viihtyy jostain syystä, sopiva varjo ja ehkä lehtomainen ilmapiiri. Tuo suikeroesikko on niin ihana, täytyy huomenna tutkia taimipöydät Ugin messuilla oikein perusteellisesti. Oletko messuilta uskaltanut ostaa niitä eestiläisiä saniaisia?

    ReplyDelete
    Replies
    1. No siellähän oli oikea kuuro :-D
      Suikeroesikko oli niiltä harrastajamyyjiltä, he tuntuvat vähentyneen, kun messut yhdistyivät minifarmiin ja siirtyivät... valitettavasti. Toivottavasti löydät!
      Ostin intopinkeenä Enno Talun saniaisia, joka vuosi en ole heitä Ugissa nähnytkään. Osa on menestynyt hyvin, osa ei. Saniaiset nousevat melko hitaasti, joten osaa vielä odottelen. Erikoisempia saniaisia niin harmillisen harva taimikauppias myy!

      Delete
  10. Voi miten kaunista siellä on! Kaikki kukat on ihania, minä pidän hurjasti noista särkyneistä sydämistä. Viime kesänä omani jaoin ja nyt odotellaan mitä se siitä tykkäsi:) Vihreää on jo alkanut pukkaamaan..On kyllä ollut upeat kelit, vettä eilen sateli ja tuntui ilmakin heti raikkaammalta! Leppoisaa perjantaita ja alkavaa viikonloppua❤

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jakaminen tekeekin hyvää särkyneellesydämelle sitten, kun siitä kasvaa suuri. Epäilen, että tästä omastani ei koskaan kasva :-D Mutta hyvä niin.
      Sade tekisi hyvää. Kiitos, samoin!

      Delete
  11. On sinulla siellä nyt kaunista. Meidänkin pikkusydän on kärsivän näköinen.
    Saimme kuitenkin viime yönä jonkin verran sadetta.
    Kaikkea hyvää teille sinne Saareen

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hienoa, että satoi, sitä tarvitaan.
      Kiitos, samaa sinne!

      Delete
  12. Minullakin on auennut viisi vaaleanpunaista tulppaania :)

    ReplyDelete

Kaunis kiitos kommentista!