Sunday, 6 May 2018

Illat ponien kanssa rannalla

Kun viime syksynä olin vapaaehtoistyössä Stronsaylla, tutustuin Marioniin, joka kysyi, haluaisinko tulla keväällä istuttamaan puita. No totta Mooses halusin. Niinpä kulkuni suuntautui taas Stronsayn saarelle, joka on kahden tunnin laivamatkan päässä Kirkwallista. Marionin ja miehensä farmi sijaitsee hienolla paikalla mäellä, sisääntulotie on narsissien reunustama.

Evenings with Ponies on the Beach
Also this time I ended up on Stronsay, perhaps the beachiest of Orkney islands. My friends have a lovely farm in a scenic spot with cattle, sheep, hens and ponies. Every morning and evening we went to count the sheep and then to the shore to see and feed the beach ponies. There was usually a seal or several to watch us from the water.

Kun katsoo sisääntulotietä toiseen suuntaan, näkyy meri sielläkin!

Aurinkoisena päivänä pyykit kuivuvat niin nopeasti, että sillä aikaa kun kävin hakemassa lisää pyykkipoikia sisältä, olivat lakanoiden helmat jo kuivat.
Meri on oikeasti joskus tuon värinen, ihan trooppinen! Väri johtunee murskaantuneista simpukankuorista, joista merenpohjan ja rantojen hiekka koostuu. Se on niin vaaleaa.

Aamuisin ja iltaisin kävimme ruokkimassa ja laskemassa kohta karitsoivat lampaat. Sen jälkeen menimme tervehtimään ja ruokkimaan ponit, jotka laiduntavat rannassa.

Biddie-poni aamuauringossa.


Kävelytimme tai ratsastimme ponit mereen, sillä suolavesi hoitaa kavioita. Alussa yöt olivat niin kylmiä, että poneilla oli loimet päällä, ja päivisinkin oli ilkeä viima. Pipot ja hanskat olivat tarpeen. Mutta sitten tuli ihana tyyni sää ja loimet saivat jäädä pois.


Mukaan rannalle tulee paimenkoirasekoitus Floss, ihastuttava koiratäti. Hän osaa hymyillä kauniisti etenkin, jos on taas kerran käynyt karkureissulla. Tottelee kyllä hyvin, mutta käyttää omiakin aivoja...

Vastapäinen asumaton saari on hylkeiden valtakuntaa, niinpä niitä tulee lähes joka kerta uteliaina lähemmäs tutkimaan rannalla kulkijoita.


Marion ja Gabriella-poni. Vedessä oleva piste on hylje.

Kuva: Marion Miller

Minä Gabriellan selässä hyljettä tarkkailemassa. Tästä ei luontoelämys parane!



Yksi hauska juttu reissun alusta jäi kertomatta. Kun saavuin Kirkwalliin, olin lentänyt Heathrow'n ja Edinburghin kautta. Piti nostaa käteistä, mutta en muistanut – edellisyön unet olivat jääneet kahteen tuntiin kiireiden takia.
Kirkwallin pienellä lentokentällä ei ole pankkiautomaattia. Siinä sitten infotiskillä hikoilin: mitä tehdä, kun kaupunkiin on muutama kilometri eikä brittiläisissä busseissa makseta korteilla tai tekstiviesteillä.
Vieressä oli lähtevien jono turvatarkastukseen (lentokenttä on todellakin hyvin pieni). Kaksi mummelia kuuli hätäni, kaivoi kukkaronsa esiin ja antoivat minulle viisi puntaa bussia varten. Kun tuskailin, että en pysty maksamaan heille takaisin, he sanoivat, että laita se hyväntekeväisyyteen. Ymmärsin vielä huikata, että mihin hyväntekeväisyyteen he haluaisivat. Johonkin syöpäjärjestöön, kuulemma.
Menin bussipysäkille ja tutkin aikataulua. Hämmästyin, kun huomasin, että siinä on 1,5 tunnin tauko, vaikka muuten lentokenttäbussi kulkee puolen tunnin välein. Miten huono tuuri! Sitäkään ei ehtinyt kauaa tuskailla, kun taksikuski käveli luokseni ja sanoi, että koska vuoronsa päättyy, hän ajaa minut kaupunkiin sillä viidellä punnalla.
Vaikka ensin näytti siltä, että joudun kävelemään lentokentältä kaupunkiin, olin lopulta Kirkwallissa ennätysnopeasti. Seuraavana päivänä kävin syöpäjärjestön kirpputorilla laittamassa viisi puntaa rahankeräyslippaaseen.

Joku saattaa muistaa syksyisen jutun Rousayn-laivan paluulipusta, jota en edes tiennyt kadottaneeni. Juttu löytyy täältä: KLIK.

36 comments :

  1. Ystävällisiä ihmisiä löytyy ympäri maailmaa. Tuolla heitä taitaa olla erityisen paljon. Hienot maisemat ja mitä parhain "työkeikka".

    ReplyDelete
    Replies
    1. Pienillä paikkakunnilla kai huomioidaan toiset paremmin :-)
      Oli kyllä sellainen pesti, joka ei tuntunut työltä ensinkään, vaikka upotin muutaman sata puuntaintakin multiin.

      Delete
  2. Hih, saitpa sopivasti taksikyydin!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kun kerroin jutun yhdelle paikalliselle, hän nauroi ja sanoi: voi aina luottaa siihen, että taksikuskilla on korvat höröllä :-D

      Delete
  3. På små ställen brukar det bo vänliga själar 😃

    ReplyDelete
    Replies
    1. Precis vad jag tänkte med :-)

      Delete
  4. Hyvä tapa tehdä hyväntekeväisyystyötä. Ihanat narsissit tien laidalla. Ja todella kaunis meri.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sanopa muuta, minäkin mietin, että mummeleilla oli hyvät hoksottimet, tai ties vaikka olisivat harrastaneet tällaista hyväntekeväisyyttä aiemminkin.
      Meri ja narsissit ovat muuten aika nappi väriyhdistelmä! Ja narsissit piristävät pilvisenkin päivän.

      Delete
  5. Kuulostaa ja näyttää niin idylliseltä tuo sinun matkakohteesi. Ihana lukea näitä postauksia. Olen itsekin matkoilla huomannut, miten asioilla on tapana aina jollakin tavalla järjestyä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mukavaa, että tykkäät - on ihanaa kirjoittaa, jos jutuista tykätään! Tuo on niin totta, että yleensä kaikki järjestyy, vaikka joskus tahtoo usko loppua. Onneksi tuossa vaiheessa ei enää ollut kiire mihinkään toiselle lennolle tai laivaankaan, kun se oli vasta seuraavana päivänä. Unohtavaisuuteni vain harmitti, mutta lopulta sekin kääntyi ihanaksi tarinaksi ihmisten auttavaisuudesta.

      Delete
  6. Ihana paikka tuntuu olevan joka suhteessa, maisemat, ihmiset, eläimet. Miten tuolta on malttanut lähteä pois.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jos olisi ollut pojat mukana, epäilen, että en olisi lähtenytkään :-D

      Delete
  7. Vau, mikä ihana paikka ja hienoja elämyksiä!

    ReplyDelete
  8. Sinulla oli kaunis elämysmatka, taas.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä, aivan ihana, järisyttävän ihana.

      Delete
  9. Ai että miten ihania kuvia <3 Hienoa, että mummot auttoivat sinua ja hyvä jatkoi vielä kiertoa <3 Mukavaa uutta viikkoa Sinulle :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Oli ihan huippu alku Orkneyn-lomalle ne mummelit.

      Delete
  10. Onks yhtään täydellistä?!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ei. Pojat puuttuivat! Jos he olisivat olleet mukana, on hyvin mahdollista, että olisin jättänyt paluulennon käyttämättä.

      Delete
  11. Niin tunnelmallisen näköistä! :) Ja oih, ihmisten ystävällisyys koskettaa joka kerta. <3

    ReplyDelete
  12. Tuollaisissa ihastuttavissa maisemissa asuu nähtävästi myös ihastuttavia ihmisiä! Liekö samaa mitä täällä huomaa: pienemmässä paikoissa saa apua paaaljon helpommin kuin isommissa kaupungeissa.

    Onko nuo ponit muuten shettiksiä (näyttävät aika isoilta shettiksiksi) vai jotakin paikallisia risteytysponeja?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin se taitaa olla: mitä pienempi paikka, sitä tärkeämpi on kukin ihminen.
      Eivät ole shettiksiä, valkoinen on dartmoor ja ruskea näyttää hieman villihevoselta siimoineen ja jalkatupsuineen, on kai jokin irlantilainen risteymäponi.

      Delete
  13. Tämä postaus oli ihan ponitytön unelmaa! <3 <3 <3

    ReplyDelete
  14. Ihana tunnelma näissä kuvissa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. No kun OLI ihanaa, ei voi saada huonoja kuvia ;-)

      Delete
  15. Nämä on ihania nämä sun matkajutut! Olet siellä ihan elementissäsi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tuohon elämänmenoon solahti niin kotoisasti, että oikein ihmettelen, miksen ole farmari Orkneyllä :-D

      Delete
  16. Olipa todella upeat hetket sinulla olla tuolla rannalla, upea poniretki varmaan ja ihana meri vaikka varmaan viileää olikin!

    Hyväsydämisiä ihmisiä löytyy aina ja hienoa että matkasi eteni ... tyttärellä kävi vähän samalla tapaa Murmanskissa jokunen vuosi sitten. Hyvyys ei ole onneksi kadonnut minnekään ihan kaikkialta!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Matkoilla on upeaa törmätä ihmisten auttamishaluun. Mahtava juttu, että tytärtäsi autettiin! Joskus nuorena reilatessa olin epätoivon alhossa Birminghamissa, kun kaupungin retkeilymaja olikin lopetettu ja ilta alkoi hämärtyä. Kirkon seurasta palaavat nuoret ottivat minut hoteisiinsa ja yksi majoitti minut huoneeseensa YWCA:hin siinä lähellä.
      Ranta-aamut ja illat ponien ja hylkeiden kanssa olivat unohtumattomat, hevosen lämpimässä selässä ei kylmä meriviimakaan tunnu.

      Delete
  17. Ihania ystävällisiä ihmisiä! <3 Oi että, tuollaisissa maisemissa poneilla ratsastus olisi kerta kaikkiaan ihanaa.. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihmiset ovat huomaavaisia noilla saarilla, pääosin :-)
      Poniratsastus oli aivan unelmien täyttymys, vaikka en osannut siitä edes unelmoida!

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!