Lunneja etsimässä

Neljä päivää ennen paluuta tuli odotettu uutinen: lunneja on nähty Stronsaylla! Syksyllä ne olivat juuri ehtineet häipyä avomerelle, vaikka painuin niitä etsimään heti toisena päivänä saarelle saavuttuani.
Saaren kaakkoiskulma on lähes asumatonta, vain lampaat laiduntavat korkeiden rantatöyräiden päällä – hyvää lunnimaastoa.
Aloitin kävelylenkin laakealta etelärannalta Housebyn lahdelta (äännetään huusbi). Päivä ei olisi voinut hienompi olla: vain kevyt tuulenvire, merikin oli lähes tyyni.

In Search of Puffins
Four days before my return awaited news arrived: puffins had been seen on Stronsay! I went for a lovely walk from Houseby to the Vat of Kirbuster. A pod of killer whales had been seen between Brough Head and Auskerry the previous day, adding greatly to the excitement. It was a super lovely walk. I returned to Brough Head the following evening too.

Lenkki alkoi hyvin: tarkkailimme hylkeen kanssa toisiamme pitkän tovin.

Tämä on mielinäkymäni Stronsaylla: etelässä laakea majakkasaari Auskerry ja kauempana pieni mutta korkea Copinsay, parinkymmenen kilometrin päässä.

Tunnelma oli erittäin jännittynyt. Lunnien lisäksi oli mahdollisuus nähdä miekkavalaita! Edellisenä päivänä niitä oli nähty Auskerryn ja Stronsayn välissä juuri näillä vesillä. Kiikaroin zoomlinssin läpi merelle vähän väliä.

Polku seurailee rantaa ja nousee loivasti ylös. Stronsayn korkeimmat rantatöyräät kohoavat 30 metrin korkeuteen.

Jyrkänteillä näkyi tiivinä ryhminä lintuja, jotka lintuystävä tunnisti kuvista etelänkiisloiksi.

Kiisloilla on hyvät jemmat jyrkänteillä, sinne ei ihminen pääse, vaikka haluaisikin.

Onneksi Orkneyn sivusaarilla saa kävellä pääosin aivan rauhassa, lintujen tapaan minäkään en kaipaa ihmisseuraa. Yksi pariskunta näkyi kaukana edessäpäin, tuli samanlainen harmitus kuin täällä Suomen saaristossa, jos lähtee retkelle asumattomalle luodolle ja siellä onkin jo joku. Tuntuu, että paikka on jo varattu, ääh!
Maasto oli kätevästi sen muotoinen, että pariskunta hävisi näkyvistä kummun taakse, ja vaikka kävelimme toisiamme kohti, ei tarvinnut katsella ihmisiä, merta ja lintuja vain. Tervehdimme kyllä kohteliaasti sitten, kun kohtasimme, mutta onneksi hävisimme taas toistemme näköpiiristä.

Välillä täytyi istahtaa ihailemaan auringossa kimmeltävää aavaa ulappaa. Syksyllä kävin samassa paikassa harmaana ja tuulisena päivänä, kokemus oli aivan erilainen.

Kun katsoin taaksepäin, pystyin vielä ihailemaan majakkasaarinäkymää.
Valaita ei näkynyt, eikä lunnejakaan. Lunnit ovat merkillisiä lintuja: ne saapuvat rannoille pesimään toukokuun alussa, ja elokuussa poikasten ollessa riittävän isoja ne häipyvät avomerelle, missä ne viettävät koko talven laskematta räpylää kertaakaan maan kamaralle yli kahdeksaan kuukauteen.

Kohta näkyi edessäpäin yhden jyrkänteen juurella hylkeiden ihanat köllöttelykalliot.

Niitä lojui myös kivillä vuonomaisessa pienessä lahdessa, osa uiskenteli ja sukelteli. Lahti on varmaan suurimman osan ajasta hyvin tyrskyisä, mutta tänään hylkeillä oli siinä lähes uima-altaan veroinen suvantopaikka. Mikä paratiisi! Oli kiehtovaa seurata hylkeiden sukeltelua kaukaa ylhäältä käsin, kirkkaassa vedessä niiden nopeat liikkeet veden alla erottuivat hyvin.

Vaikutti siltä, että hylkeet ottivat kaiken irti ihanasta säästä ja viettivät rantalomaa. Osa vain köllötteli vedessä kelluen. Tuohon on niin mahdottoman helppo samaistua! Ne varmaan hokivat toisilleen hylkeiden kielellä: aah miten ihanaa.

Yksi jo pesivä lintu löytyi: näin jyrkänteillä pari korpin pesää poikasineen. Nämä jättinokkaiset mustat rujot poikaset ovat aivan ylisöpöjä.

Palasin takaisin sivistyksen pariin Stronsayn nähtävyyden Vat of Kirbusterin kautta. Tämä on luonnon muovaama kivikaari, jonka läpi meri tyrskyää (silloin kun tyrskyää).

Koska en löytänyt lunneja, päätti ystäväni Marion lähteä kanssani seuraavan päivän iltana uudelle retkelle samaan paikkaan. Mukaan lähti 7-vuotias poika, joka yritti pysyä niin hiljaa kuin 7-vuotias poika pystyy, jotta ei häiritsisi lunneja.
Varjoselfie ilta-auringossa.

Vaikka lunneja ei tälläkään kertaa löytynyt, oli elämys istua jyrkänteen partaalla, kun myrskylinnut liitelivät aivan nenän edessä. Olisin voinut kurottaa käden ja koskettaa niitä. Ihan huimasi. Kymmeniä metrejä alempana oli edelleen rauhallinen meri. Yritin olla ajattelematta, että jyrkänne viettää ulospäin, saatan istua tyhjän päällä.

Myrskylinnut ovat lähes söpöimpiä lintuja mitä tiedän (kun en ole lunneja tavannut). Ne ovat hieman pönäköitä, lokkia pulleampia ja lyhyempiä, eivätkä vaikuta ollenkaan niin taitavilta lentäjiltä kuin ovat. Mutta kun niiden liikkeitä alkaa tarkkailla, hämmästyy. Uteliaitakin ne ovat. Ne liitelevät läheltä, kääntävät päätään ja katsovat tutkivasti kulkijaa tumman sielukkailla silmillään.
Nyt niillä oli kosintapuuhat meneillään. Poikasvaiheessa ne puolustavat pesäänsä oksentamalla haisevan nesteen tunkeilijan päälle, silloin niistä kannattaa pysyä etäällä.

Unohtumaton viimeinen ilta Stronsaylla.


Etelänkiisla – Uria aalge
Korppi – Corvus corax
Lunni – Fratercula arctica
Myrskylintu – Fulmarus glacialis