Wednesday 15 June 2016

Vakka-Taimessa

Palaan vielä viime viikonloppuun. Lauantaina oli bloggaajien tapahtuma Rauman seudulla. Kävimme yhdessä maan parhaista taimistoista Pyhärannassa, Vakka-Taimessa. Olikohan tämä jokin kaukasianpioni, tunnen pioneja niin huonosti.


Punalehtinen pähkinäpensas Corylus avellana 'Fuscorubra'.


Vakka-Taimen valtteja ovat suuret näytealueet tai oikeastaan puisto, jossa kasvit näkee täysikasvuisina. Lehtomaiset olot linnunlaulun alla tuovat hienoa tunnelmaa, puhumattakaan ideoista. Pensaat ja puut eivät ole niitä yleisimpiä, sillä taimitarhuri Vesa Muurinen tilaa siemeniä ja kasvattaa niistä itse taimet. Joka suunnassa riittää ihmeteltävää. Suuri osa valikoimasta on sellaista, jota kukaan muu ei Suomessa myy.

Atsaleoja hän on jopa risteyttänyt. Tässä niillä on oivalliset olot turvepedeissä kohopenkeissä.

Samoissa olosuhteissa viihtyy moni erikoiskasvi, tässä Clintonia.

Vaikka tällaiset olosuhteet voisi hyvin luoda omallekin pihalle, en silti lähde innostumaan happaman maan lajeista täällä kalkkikivisaarella. Ystäväni ja dendrologian harrastaja tällä samalla saarella osti vuosia sitten Muuriselta kalmian, eikä se ole kukkinut ikinä eikä ilmeisesti aiokaan. Aivan liian emäksistä. Ja jos ei ole mahdollisuutta hankkia rekkakuormallista rodomultaa tai roudata niitä edes säkeissä autolla pihaan, voi happaman maan kasvit suosiolla unohtaa ja keskittyä niihin, joilla on edes mahdollisuus viihtyä.

Tässä näkymässä on vastaperustettuja penkkejä. Tällä tavoin saa puutarhaansa hyvät olosuhteet monien eri maalaatujen kasveille, kun laittaa penkkeihin eri tyyppisiä multasekoituksia, eikä talvimärkyydestä tarvitse huolestua.


Pensaiden koko selviää täällä hyvin, kun normaalilla taimistoilla ne näkee vain pieninä piiskoina ruukuissa – silloin ne tulee istutettua liian tiheään.


Tämä vaikuttaa joltakin kullerolta tai leinikiltä, mutta mene ja tiedä. Kuten museoissa, olisi täälläkin hyvä olla opas joka huoneessa. Onneksi Muuriselta voi kysyä kaikkea, mutta nyt hänellä oli kädet täynnä ryhmämme kysymyksiä ja sen jälkeen taimiostoksia.


Suurten kivien ja kallioiden kupeessa on vehreys kohdillaan.


Vakka-Taimi on erikoistunut puuvartisten lisäksi metsäpuutarhojen kasveihin ja luonnonperennoihin, joista monet ovat kotoisin Pohjois-Amerikasta sellaisista olosuhteista, että niillä on mahdollisuus viihtyä meillä. Eikä siinä kaikki: hyvä kattaus ruusujakin löytyy valikoimasta.


Viime kesänä totesin kuusiaidan loistavaksi taustaksi ruusuille Päivölän koepellolla, nyt saman sai huomata toimivan pionien kanssa erinomaisesti.

Karstaohdakkeet pellon reunalla.

Pähkinäviljelmä ja ruusutarha jäivät kuvaamatta, ruusuja pitäisikin mennä uudestaan katsomaan parin viikon päästä. Omalla pihallani kaikki muut paitsi juhannusruusu ja 'Tove Jansson' ovat vasta nupulla, 'Papula' on nyt avannut ensimmäisen kukkansa!

Ja nyt hartaasti toivon, että säätiedotus pitää paikkansa. Tänään on nimittäin sellainen päivä, että kun laskee tästä hetkestä kuukauden taaksepäin, on KOKO KUUKAUDEN sademäärä yhteensä 4 mm. Huomiselle on luvassa sadetta, jonka pitäisi alkaa jo aamuyöllä. Odottelen sateen ropinan suloista ääntä niin, että tuskin saan untakaan.

Vakka-Taimen nettisivut löytyvät täältä.

32 comments :

  1. Hieno katsaus ihmeelliseen Vakka-taimeen. Sinne on päästävä uudestaan. Minäkin odotan innolla huomiseksi luvattua sadetta. Vaikka näillä seuduilla onkin jonkin ollut sateita, ovat ne järjestelmällisesti kiertäneet tilukseni ja kädet roikkuvat kohta polvissa kastelukannujen kantamisesta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ei kai tuonne voi tehdä kuin hienoja katsauksia, kun paikka on niin upea :-) Voi hitsi, kamalaa, kohtahan sulla on kädet nilkoissa. Toivottavasti sataa ja paljon, ja pitkään, että maa kastuu kunnolla.

      Delete
  2. Ihanat kuvat, ooh! Toivottelen Saaripalstalle paljon virkistävää vettä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, sitä toivotaan täälläkin kieli pitkällä!

      Delete
  3. Herranen aika mikä paratiisi, tuonne on pakko joskus päästä!!! Minusta tuo valkokukkainen voisi olla narsissivuokko?! Itselläni se kukkii parhaillaan metsäpuutarhan penkissä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tuo on ihan oikeasti paratiisi. Niin paljon aarrekasvien taimia, että siinä on vaikea pysyä järjissään.
      Narsissivuokkohan tuo voisi hyvin olla. On vaan kaksin-kolminkertaisen kokoinen omaan vuokkooni nähden, mutta se näytti olevan yhteistä kaikille taimille tuolla :-D Mun rassukka vuokko ei edes harkitse kukkavarsien tekemistä, on niin kuivaa. Lehtiä onneksi on jossain maan rajassa.

      Delete
  4. Varmaankin Vakka-Taimen erikoiskasvien viihtymisen yksi salaisuus on varmasti nuo huolellisesti perustetut penkit. Ihailevasti katsoin taas noita valtavien kivenlohkareiden ympäröimiä istutusalustoja. Aaahhh, kun saisi tuonne käydä istuttamaan kasveja.
    Meillä tuulee lupaavasti - josko meillekin sadetta pian jostakin ilmaantuisi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niinpä, ja tuosta voisi (yrittää) ottaa oppia. Olisi kyllä ihanaa tehdä ja istuttaa noin perusteelliset kasvipedit.
      Uskon vakaasti siihen, että sade alkaa klo 01, kuten on ennustettu.

      Delete
  5. Saila, atsaleahan on happaman maan kasvi, joten auttaako turvepeti sitä pärjäämään lehdossa? Olen edelleen täysin atsaleoiden viemä, vaikka kaikista eivät nuput tänä vuonna auenneetkaan. Kaipaan enemmän kerroksellisutta lehtoomme, siis nyt pikkupensaita ja niiden sopisi näkyä kevällä kuvkkivina, kuten näkyvät onnenpensaatkin. Nyt jo lehto on aivan oma itsensä eli suuret puut varjostavat, nuo vanhat lehmukset, mutta parin puuturmion takia, metsäkurjenpolvet ja muut niittykukat ovat saaneet sen verran valoa, että ovat vallan riehaanutneet. Normisti on pääasiassa tähän aikaan saniaista, kieloja, talvikkia...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä, turve on hapanta (paitsi kalkittu turve). Se on juuri oikeaa tavaraa alppiruusuille ja atsaleoille. Mutta ehkä teillä on jo niille sopiva maa, kannattaa tehdä pH-testi ehkä?
      Toivottavasti ehdit käymään Vakka-Taimessa!

      Delete
  6. Oli se vaan aikamoisen satumainen paikka, jonne täytyy tehdä toinenkin retki. Muurisesta välittyi sitä samaa innostusta, jonka valtaan useimmat puutarhahörhöt tavantakaa joutuu.
    Sinä olet sisäistänyt hienosti oman tonttisi mahdollisuudet. Eli turha kasvattaa sellaista, jolle ei olosuhteet kertakaikkiaan sovi. Puutarhaan saa rahaa, aikaa ja voimavaroja uppoamaan ilman turhia investointejakin. Ihanuuksia nähdessään sitä vain tuppaa innostumaan ja kaikki tosiasiat ja järkisyyt unohtuvat.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sanos muuta, mikä paikka. Minullakin oli kulunut edellisestä reissusta ainakin pari vuotta, tuolla pitäisi päästä käymään joka vuosi imemässä inspiraatiota ja ihania taimia :-D
      No joo, nii pali on tullut tehtyä turhia ostoksia ja istutettua kasveja, jotka kuolevat. Ei vain enää haluaisi heittää rahaa kankkulan kaivoon. Toisaalta, kyllähän intohimon kai pitäisi olla juuri sellaista, että järkisyyt unohtuvat.

      Delete
  7. Teillä on kyllä ollut hieno retki! Ehdottomasti haluaisin käydä tuolla(kin), mutta voihan se kyllä olla, että siellä menisi ihan lopullisesti sekaisin ;)
    Toivon sinne rauhallista, virkistävää ja tasaista sateen ropinaa. Siellä on varmaan todella kuivaa, koska täälläkään ei kunnon sade haittaisi ja vettä on sentään tullut pieniä määriä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tuolla on niin paljon kaikkea erikoista, että kannattaa katsoa etukäteen nettisivuilta muutama kasvi, joita haluaa, niin ei mene ihan sekaisin laajan (ja myös vailla info-/kuvakylttejä olevan) valikoiman edessä. Kiitos, täällä sataa nyt - niin hyvä. Saisi mielellään sataa nyt oikein pitkään, jotta maa kostuisi pintaa syvemmältä.

      Delete
  8. Kolme kertaa olen vieraillut Vakka-Taimessa, ihastuttava paikka, jossa olisi kiva käydä monta kertaa kesässä, niin näkisi eri kasvien kukinnat. Suvikummun Marjan kanssa olin yhtenä kesänä juuri pionien kukinta-aikaan, valtavat pionirivistöt täynnä erikoisuuksia. Paratiisi! Taas tuli tehtyä itsekin ostoksia tänäkin kesänä, vaikka kaikki erikoisuudet eivät välttämättä kasvuun lähdekään. Sade olisi tervetullut myös meidän mökille, jonka lähiviikkojen vähät sateet ovat onnistuneesti kiertäneet.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Olisi hienoa nähdä pionirivit täydessä kukassa, samoin ruusut.
      Toivottavasti mökillänne sataa!

      Delete
  9. Vakka-Taimessa on pakko käydä uudestaan, miten ihana oliskaan nähdä ne pionirivistöt kukassa...
    Ehkä heiltä voi myös tilata jotain;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ne pionit ja ruusutarhan kun näkisi (ja se onnistuisi varmaan samalla visiitillä)!

      Delete
  10. Kiitos näytistä. olipa kaunis paikka.
    Sade on tulossa sinne, Me saatiin sitä odotettua sadetta tänään ja tulikin paljon, puhallan vauhtia pilville. ♥ ♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos puhalluksesta, täällä sataa ihanasti!

      Delete
  11. Olipa mukava kohde käydä, monenlaista kasvia luonnollisissa olosuhteissa. Kiitos kuvista!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin oli, on todella hyödyllistä nähdä minkä kokoisiksi puiden ja pensaiden pikku taimet kasvavat. Puhumattakaan siitä, että tuolla on ylipäätään niin kaunista!

      Delete
  12. Toivotaan sitä sadetta -ja vielä vähän päälle.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Minna! Äsken tuli sitä sadetta, vähän päälle saisi vielä tulla :-)

      Delete
  13. Kiva kuvavierailu Vakka-Taimeen. Upea tuo punalehtinen pähkinäpensas.
    Sadetta on täälläkin jo kaipailtu ja nyt se on alkanutkin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tuo punainen pähkinä on todellakin hieno!
      Täällä sade jo ehti loppua, mutta toivottavasti se pian jatkuu.

      Delete
  14. Tuo Punapähkinä teki minuunkin vaikutuksen, ja ihailin teidän kaikkien kasvitietämystä. Minulla jää kukat kyllä syvästi mieleen, mutta nimet unohtuvat täysin! Muistan vain jotain Kalmaa, jotain Savua ja joku Raatokärpäsen kaveri.... Ihana oli kyllä tuo Arboretum! Mahtavaa työtä tehty siellä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hihhih, kalmaa ja raatoja! Ehkä vierailu ei vaikuttanut sinusta ihan NIIN hehkeältä ;-D On tuo kyllä paikka, puutarhaihmisten paratiisi. Ei todellakaan mikään tylsä perustaimisto.

      Delete
  15. Sitähän oli kuin Liisa...eiku Leena Ihmemaassa. Kuvista välittyy paikan salaperäisyys; polut mutkittelivat ja jokaisen kuoman takana oli jotain ihmeteltävää. Ja paikan isännän tietämys...huhuhuh!
    Sanoinhan paikkaa ei pysty kuvailemaan, se on koettava. Menee sieluun ja ytimiin. Mää meen sinne, kun ruusut ja pionit kukkivat. Siis jo pian ?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oliskohan viikon-parin päästä, luulisi silloin olevan pionien ja ruusujen kukinnan jo hyvässä vauhdissa. Toivottavasti ei sateet pilaa niitä, mutta aina lienee jotakin katsottavaa.

      Delete
  16. Vakka-taimi oli todella vaikuttava paikka! Tuo kasvimäärä ja erikoisten lajikkeiden määrä kyllä mykistytti. Ei voi sanoa, ettei Suomessa menestyisi kuin muutama kasvi.
    Niin kuin Leena sanoi; tuo paikka meni tosiaan ihan sieluun ja ytimiin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tajuton onnenpotku, että maassamme on näitä intohimoisia puutarhaihmisiä, jotka näkevät vaivaa, että harrastajat saisivat tavallisuudesta poikkeavia kasveja. Mietin just hankkimani tupelon (Nyssa sylvatica) kanssa, että miksi ihmeessä sitä ei Suomessa lähes olenkaan näe, pitäisi kestää -40 pakkastakin... varmaan vain siksi, että "ei ole ollut tapana kasvattaa sitä meillä" tai jotain. Siinä on upea syysväri, jäi mieleen joskus aikoinaan Englannin-vuosina.

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!