Thursday 16 June 2016

Reissun kissat


Kukkuu! Tämä tyyppi saattaa jollekulle näyttää tutulta. Paljastan hänen henkilöllisyytensä kohta...

Viime viikonlopun Satakunnan-reissun anti oli sitäkin täydellisempi, kun sai tavata monta ihanaa kissaa. Vakka-Taimen nuori kisuhurmuri tulikin jo aiemmin esiteltyä. Hänellä on käsittämättömän upea valtava lääni maaseudun rauhassa, paljon puskia ja piiloja, varjopaikkoja, auringossa köllöttelypaikkoja ja vettä. Sekä epäilemättä paljon tärkeää saalistustyötä taimien parhaaksi.

Suvikummun Marja oli järjestänyt retkemme ja tarjosi ihanat puitteet herkulliselle päivälliselle (sekä aamukahville, mutta siihen en ennättänyt mukaan). Ruusa, Nipsu ja Viivi kävivät kukin vuorollaan vilkaisemassa vieraat ja sallivat ystävällisesti rapsuttelun, mutta ihana Onni-poika ei vain näyttäytynyt, vaikka häntä epätoivoisesti huhuilin. Tai ehkä juuri siksi. Todennäköisesti hän oli erittäin tärkeissä pantteripuuhissa.
Tässä Viivi nauttii oman puutarhayksiönsä rauhasta.


Koska lauantai-iltana ei laiva kotisaarelleni kulje, tarjosi ystäväni Leena yösijan. Heillä on kolme itämaista kissaa, joista tässä nuoret Mini ja Missy, taitavat olla reilu puolivuotiaita neitokaisia.


Papu-setä on tässä taustalla, hänkin on pitkäkarvainen itämainen. Upea savunvärinen Papu!


Kisuilla on kätevä tarha, jossa he pääsevät kommentoimaan pihapuuhia.


Tarhasta on näin ihanat näkymät. Voi hyvin tarkkailla mamman puuhia puutarhassa. Hevosiakin pääsee bongaamaan!

Mini uteliaana.

Missy aurinkorannalla.

Kiitos ystävät ihanasta viikonlopusta ja kissaelämyksistä!

37 comments :

  1. Kylläpä oletkin ihaniin kisuihin päässyt tutustumaan <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä, oli myös sen puolesta hieno viikonloppu.

      Delete
  2. Ai tämän näköiset ovat Leenan kisut; söpöyttä ja komeutta löytyy :)

    ReplyDelete
  3. Voi tätä kateuden määrää, Leenan ipanat on IHANIA ja niin on Papukin <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin on! Olisin minäkin kateellinen. En kylläkään saanut ketään kisuista kainaloon yöksi, mutta muuten heitä sai hellitellä miten vain, tosin tytöt eivät tainneet juurikaan pysyä paikoillaan. Ihan mahdottomia vilistäjiä, koko ajan menossa.

      Delete
  4. Voi mitä ihania kissoja oletkaan tavannut. Mini ja Missi, suloisuudet, isoine korvineen näyttävät melkein kuin ketunpoikasilta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin, he ovat ihan hassun näköisiä jättikorvineen. Ja tuo itämaisen suippokuono on kans hassu. Ihania ääniä heillä on myös, harmi ettei niitä saanut kuviin mukaan.

      Delete
  5. Voi, miten ihania ja ilmeikkäitä kissoja! Ei noin täydellisestä viikonlopusta ihan keveästi selviä; puutarhaa ja kissoja yllin kyllin. Huimaa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Eikö ole mainioita ilmeitä. Täydelliseen viikonloppuun kuuluvat puutarha ja kissat, tämä oli juuri sellainen.

      Delete
  6. Voi ei, ihanaa porukkaa ja mitkä poseerausilmeet!!! En kestä. Haluaisin rapsuttaa kaikkia. Mahtava puutarhayksiö Viivillä. Vakka-Taimen kisuhurmuri muuten muistuttaa ihan hämmästyttävällä tavalla Kassua, taitavat olla tuollaisia nuorisohurmureita molemmat :) Ja itämaiset on aina niin persoonallisen näköisiä, korvien lisäksi nuo mantelisilmät ovat niiiin hienot. Onneksi Tinka tulee meille taas juhannukseksi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ilmeet on kyllä aikamoiset, hyvin ilmeikkäitä ja katsekontaktia ottavia tyyppejä (ja äänekkäitä myös, mutta ääni vielä pentumaista piipitystä) ♥
      Eikö ole kans ihanat vihreät silmät, ja Papulla meripihkan väriset. Hurmaavat.

      Delete
  7. Leenan huikeannäköiset ipanat!
    Valtavat korvat ja kolmionmallinen päänmuoto. Tällaisia kissoja en ole aiemmin nähnytkään. Ne ovat vaikuttavan näköisiä. Tuo tumma Papu todella pysäyttää.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Irene....muutenkin kohtaamisesi oli hianoa ( sannoo satakuntalaine ). Papun rakas Kaapo-eno muutti taivaallisiin ilmavoimiin lokakuussa ja itämaiset tarvitsevat lajitoverin. No niitäpä tulikin sitten kaksin kappalein. Selvästi Missy, tuo pitkäkarva on Papun suosikki ( on siis itsekin pitkäkarvainen) , Mini Kuupperi on vähän ärsyttävä papusta...liikaa duracel pupua.
      Mutta hän kohtelee molemppia herrasmaisen kohteliaasti. Mamman kullannuput ♡♡

      Delete
    2. Itämaisilla on tosi pitkä kuono, hassu maatiaisiin tottuneelle, todella aristokattinen!

      Delete
  8. Iik, mä oon niin kade kun sait olla tyttöjen kanssa ❤❤ Ja Papun ❤

    ReplyDelete
    Replies
    1. Pirkkoa ja Husbendia varten tän postauksen eniten teinkin ;-) Kyl on syytäkin olla kade. Ainoa miinus viikonlopussa on se, etten saanut Papua kainaloon yöksi.

      Delete
  9. Kaikin puolin täydellinen reissu, taimia ja kissoja!

    ReplyDelete
    Replies
    1. No niin on, ja lisäksi puutarhahulluja blogiystäviä! Paremmasta ei väliä.

      Delete
  10. Replies
    1. Se on parasta :-) Ja kotiinpaluu, kun kumpikin pojista tuli heti kurnuttaen luokse kun nousin autosta.

      Delete
  11. Kauniita ovat nuo itämaiset kissat<3 Minusta tuntuu, että meidän likellä on perhe, jolla on juuri näitä. Niiden kanssa käydän näyttelyissä ja koko sisääntuloterasi on verkotettu, että arvokkat ja rakkaat eivät katoa.

    Lueppa lastenkirja Malinka, kuuntytär. Siinä se Birmasn pyhä kissa...

    <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Itämaiset ovat todella hienostuneita, elegantteja. Harva kasvattaja myy rotukissaa niin, että se saisi ulkoilla vapaasti, niillä on yleensä tarhat. En ihmettele terassin verkottamista, varmuuden vuoksi.
      Oi, pyhät birmat ovat mainioita. Ystävälläni Englannissa on sellainen, ihana karvaturri. Hän saa kulkea vapaana puutarhassa, on todella iso maalaispiha omassa rauhassaan. Onnellinen kissa.

      Delete
  12. Olipas siellä paljon söpöjä kissuleita. Hih, mutta ekaksi pelästyin, että olet kyninyt Ransun puliksi (eka kuva). Jotain samaa heissä on...ihanalta vaikutti tuo taimiretkikin, nyt luin nuo edelliset pohjauksesi ahmattina.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Totta! Missy muistuttaa pulittua Ransua...jos siis Ransu ois pulittu. Nauratti tuo sun huomio :D

      Delete
    2. Hihii, kyllähän noiden pään muodossa on samaa... sama kolmiopää on norjalaisilla kuin itämaisillakin, vaan vähemmän korostuneena.
      Voi Sametti Hortensia, sä sekoaisit Vakka-Taimessa! Siellä on niin paljon kaikkea. Sinne pitäisi pystyttää teltta, jotta ehtisi sulattaa ja pohtia ostoksiaan.

      Delete
  13. Kiitos Saila ♡ Mamman pikkuset Ipanat, oi mahdoton!
    Papu katsoi kuvat ja kovasti kommentoi. Missy työnsi hanurinsa eteeni ja Mini Kuupperi lienee tälläkin hetkellä höntsäämässä jossain ( ötökkäjahdissa).
    Marjan kisut olivat ihastuttavia, ehkä useampi jahtaava kissatäti oli Onnille liikaa.
    Vakka-Taimen nuori oli upea.
    Tytöt lähettävät kummitädille terkkuja.....Papulla on nyt asiaa kovasti..oisko ruokakippo tyhjänä.Sehän se on tärkein ilmoitusasia.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos itsellesi! Oli niin ihanaa ja kissat pisteenä iin päällä.
      Voi Onnia, ymmärrän kyllä. Lauma sössöttäviä ja jopa meluavia hulluja kissatätejä (no ehkä ei ihan kaikki). Ehkäpä itsekin pysyisin jossakin piilopaikassa ko. tilanteessa.
      Nyt äkkiä Papun kippoon täydennystä! Kriisitilanne selvästi. Ja sitten paljon rapsutuksia kaikille.

      Delete
  14. Nuo Leenan tytöt ovat varsinaisia kaunottaria. Papu on komea arvonsa tunteva herra. Mitäpä ihminen voi muuta toivoa kuin puutarhaa ja kissoja.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niinpä, oli täydellinen viikonloppu, mutta toki omia poikia oli kova ikävä.

      Delete
  15. Kissojen määrästä päätellen hyvä retki! :-))

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä, ja kun siihen vielä lisää kasvien määrän ja laatuaikaa ystävien kanssa :-)

      Delete
  16. Ihania kissoja kaikki! ♥ ♥
    (Mää olen ihan vähän vaan lääpälläni itämaisiin(kin)...)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ne on ihan hassuja! Ja kauniita. Pitkäkarvaiset itämaiset ovat vastustamattoman pusuteltavia. Ja se oravanhäntä!

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!