Thursday 19 June 2014

Sateisen juhannuksen kalenteripoika

Ei tulle yllätyksenä kenellekään jos sanon, että tämä juhannus on viileä. Lisäksi nyt on satanut koko päivän oikein kunnolla. Lehtoängelmä vetelee viimeisiään ja tarhakullero 'New Moon' nojailee voipuneen oloisesti kastelukannuun.

This midsummer is very cold and rainy. Keep yourselves warm!

Ransun ilme on hieman myrtynyt. Lämpötilassa ei ole valittamista, mutta sade estää kalenteripojan täysipainoisen puutarhailun. Pesun jälkeen kuistin keinutuoliin jälkikuivumaan jäänyt räsymatto toimii Ransun makuualustana.

Tässä tämänpäiväinen säätila, mutta tässä juttua kootessa onkin kulunut sen verran aikaa, että aurinko ehti juuri tulla esiin ja lännestä aukeaa täysin sininen taivas!

Ransu lähti sateesta huolimatta mamman perässä pihakierrokselle.

Pörhistämällä itsensä oikein pyöreäksi kalenteripoika pysyy kuivempana.

Muotopuutarhassakin on pörheää, kun kasvit oikein nauttivat kosteudesta. Morsiusleinikin ja kirjopuntarpään välissä on hyvinvoiva samettihortensia. Tänä keväänä katsoin, että se olisi versonut jopa polvenkorkeudelta, mutta maalis–huhtikuun viileät säät kumminkin palelluttivat oksankärjet. Pensas versoi siis tyven tienoilta kuten aina ennenkin.

Valkokukkainen lehtoakileija ja punaiset rohtosormustinkukat ovat viehättävän vanhanaikainen pari. Etsi kuvasta kuukauden kalenteripoika!

Päivän kurjenmiekkakuvassa on taas kaunokurjenmiekka, kun tämä on niin kaunis. Laukkaneilikat pitävät seuraa.

Juhannuspionin juhannuksenvietto taisi olla tässä.

Kyllä kalenteripojaltakin lopulta irtoaa hymy, kun...

... mamma rapsuttaa.
Pörröisen lämpöistä juhannusta kaikille, muistakaa villahousut ja rapsutelkaa toisianne!

Juhannuspioni – Paeonia humilis 'Flore Pleno'
Kaunokurjenmiekka – Iris setosa
Kirjopuntarpää – Alopecurus pratensis 'Aureovariegatus'
Laukkaneilikka – Armeria
Lehtoakileija – Aquilegia vulgaris
Lehtoängelmä – Thalictrum aquilegiifolium
Morsiusleinikki – Ranunculus aconitifolius 'Flore Pleno'
Rohtosormustinkukka – Digitalis purpurea
Samettihortensia – Hydrangea aspera ssp. sargentiana
Tarhakullero – Trollius Cultorum-Ryhmä

32 comments :

  1. Ransulla on hyvä värisilmä, kun on osannut valita noin täydellisen värisen makuualustan. Ihanaa Juhannusta sinulle!

    ReplyDelete
  2. Sateen jälkeen on mukavaa! Komeasti akileijat ovat raportissasi esillä.
    Mikä muuten on kalenteripojan tieteellinen nimi?

    ReplyDelete
  3. TuulaJ; Taitaa olla niin päin, että tuo kuistin keinutuoli on Ransun ja mitä tahansa yritänkin siihen ripustaa, Ransu käy päälle makaamaan :-D Kiitos!

    Akileija; Sateellakin on ihan mukavaa, ainakin saa ihania pisarapitoisia kukkakuvia.
    Hihii! Kalenteripojan tieteellinen nimi taitaa tällä kertaa olla Felis catus var. sylvestris norvegicus 'Franz Sanchez' ;-)

    ReplyDelete
  4. Terkkuja ja Hyvää Juhannusta toivottelen!! Blogi rintamallani on ollut hiljaista, mutta en silti teitä ole unohtanut :)

    ReplyDelete
  5. Kiva kuulla, että olet siellä edelleen :-)
    Kiitos, samoin hyvää juhannusta!

    ReplyDelete
  6. Ihanan pörheä kalenteripoika!♥

    Toivotan hyvää juhannuksenaikaa sinulle ja pojille! :)

    ReplyDelete
  7. Komea on Ransu!
    Meillä ei ole satanut mutta viileää on, kissat nukkuvat sisällä..
    Oikein mukavaa juhannuksen aikaa!

    ReplyDelete
  8. Hyvät juhannusvinkit, kiitos, noudatetaan niitä. Pojille erikoisterkut, kun esittelevät puutarhaasi.

    ReplyDelete
  9. Kiitos samoin teille! Mekin yritämme pysytellä lämpiminä.

    ReplyDelete
  10. Niin on kaunis piha!

    Meillä ei ole satanut oikeastaan moneen aikaan, vaikka säätiefotusten mukaan olisi pitänyt sataa tauotta. Jotenkin tämä Immola osaa torjua ne sateet. Kylmä on täälläkin silti.

    Hyvää juhannusta!

    ReplyDelete
  11. Rrrransun hymy hih! Paljon terveisii kummallekin karvapojalle ja semmonen vinkki, että kannattaa mennä mamman viereen jos palelee. Ite ei tietenkään mennä, mut ollaan vaan kuultu tämmönen kikka.

    ReplyDelete
  12. Mukavaa juhannusta! Ja pysykäähän lämpimänä. Teille taitaa sade olla ihan tarpeen,ainakin luonnolle (ei kissoille).

    ReplyDelete
  13. Olisiko se kalenteripoika tuossa kastelukannun oikealla puolella tuolla taustalla? Hurmaava on kalenteripojan hymy! :) Hyvää juhannusta!

    ReplyDelete
  14. Komea kalenterikolli! Mamman pieni mussukka ja kissatätien ja -setien sydänkäpynen. Hauskaa juhannusta! Rapsutukset pojille!

    ReplyDelete
  15. Voi kuinka ihanasta akileijat näyttävät! Onneksi niitä kukkii meilläkin. Harmillinen sade kun räpsäytti juhannuspionin juuri ennen h-hetkeä. Hauskaa juhannusta!

    ReplyDelete
  16. Kaisa Reetta; Kiitos, samoin!

    Taina T; Kiitos, lämmintä sinne!

    Nettimartta; Teidän pojille kans nyt villahousut jalkaan!

    Myrsky ja Minna; Kiitos, Myrskyllä lienee helpompaa kun on tuo turkki.

    Susanna; Kiitos, toivotaan sadetta sinen kumminkin jonakin yönä, ettei kaikki kasvit kuivu.

    Harmaa ja Ilona; Tämän aamun Ransu nukkuikin mamman vieressä peiton alla, itse asiassa joka aamu, paitsi jos on helle. Onneksi ei ole ;-)
    Voisitte kans kokeilla!

    Vaalean vihreää; Kiitos! Täällä on ripsotellut silloin tällöin, kuivumisen vaaraa ei nyt ole. Mutta tulipahan kerralla vähän pidempään nyt.

    Mama; Hyvin bongattu, siellä se! Kiitos!

    Mamma N; On se mussukka, sydänkäpynen, silmäterä, raitapöksy, manuliprinssi...
    Kiitos!

    Tuire; Akileijat ovat todella kauniita. Juhannuspioni ehti onneksi kukkia pitkään, ne kukkivat kesäkuun alussa aina täällä, kohta on seuraavien pionien aika. Kiitos samoin!

    ReplyDelete
  17. Jee, solen tittar fram! Glad Midsommar till er alla!

    ReplyDelete
  18. Jo, det gör det :-) Tack detsamma till er!

    ReplyDelete
  19. Vilpoisaa ja kaunista juhannusta sinne puutarhaanne! Vihdoin tuli sade tännekin, tekee hyvää kuivalle maaperälle.

    ReplyDelete
  20. Kaikki on niin rehevää ja vihreää sateiden ansiosta.
    Oikein iloista juhannusta sinne saarelle:)

    ReplyDelete
  21. Maria; Varmasti tekee hyvää. Täällä on nyt sadellut säännöllisesti, mutta tänään on vaihteeksi hieno ilma. Kiitos!

    Kosotäti; Kiitos!

    ReplyDelete
  22. Kaunokurjenmiekka näyttää niin sykähdyttävän kauniilta. Tätyypäs laittaa hankintalistalle ; )
    Leppoisaa juhannusta !

    ReplyDelete
  23. Ihana pörhö! Etenkin siinä edellisessä postauksessa Ransu on niin puff! :D Ihailen kissojen kykyä pörhistää turkki pysyäkseen lämpösenä, Anni teki samaa eilen parvekkeella. :)

    ReplyDelete
  24. Hyvää juhannusta kalenteripojalle, toiselle kalenteripojalle ja mammallensa!

    ReplyDelete
  25. Iloista juhannusta teille kaikille! Onneksi pojilla turkit omasta takaa ja Sinulla ne päheät toppahousutkin :) Kaunokurjenmiekka on upea, nimensä veroinen!

    ReplyDelete
  26. Voi, villahousuista tuli mieleeni ne sinun valloittavat untuvapöksyt :D

    Leppoisaa juhannusta ja rapsutuksia pojille!

    (...Kirjoitin ensin että --rapsutuksia koko joukolle--, mutta sitten ajattelin, että se voisi olla jo hivenen kummallista... :D)

    ReplyDelete
  27. Katariina; Kiitos!

    SariW; Kiitos! Kaunokurjenmiekka on ihana, siihen kannattaa tarttua jos vain jossain sitä näkee myynnissä.

    sea; Ransu on tosi puff, vaikka sen hienosta talviturkista onkin jo osa lähtenyt. Kyllä kissat osaavat, tuonkin asian.

    Henna, Friede ja Figo; Kiitos!

    Sametti Hortensia; Kiitos! Tänään niitä ei tarvita, kun on ollut aurinkoinen päivä, mutta ehkä taas huomenna ;-)

    Elina; Kiitos! Untuvahousut eivät olisi yhtään pahitteeksi. Rapsutukset kelpaavat aina, meille kaikille :-D

    ReplyDelete
  28. Mukavaa juhannuspäivää !
    Täällä onkin jo mainittu ne vaaleansiniset pöksyt...nehän sopii myös Ransun värimaailmaan. Oote ihan samikset ♡
    Ja Musti edustaa hienostunutta tummanpuhuvaa genreä.

    ReplyDelete
  29. Kiitos, samaa sinne! Täällä ei olla vielä turvauduttu untuvapöksyihin, vaikka villapaita ja -sukat onkin jatkuvasti päällä. Untuvahousuissa olemme Ransun kanssa kuin kaksi marjaa :-)

    ReplyDelete
  30. Mukavaa juhannuksen jatkoa sinulle ja karvakavereille!
    Ei ollut meillä villahousuja, mutta villasukat ja huopa niskassa eilen ulkona juhannusaattoa viettäessämme. Josko sää tästä lämpenisi, toivotaan.

    ReplyDelete
  31. Kiitos! Huh, aika sissejä olette jos ulkona istuitte.

    ReplyDelete

Kaunis kiitos kommentista!