Sinisävyisää

 Muotopuutarha sai uuden Rudolph Goethen.

Kuukausi sitten otetussa kuvassa näkyy vasemmalla aika paljon pallo-ohdakkeita. Siinä on korkeampaa sinipallo-ohdakkeen perusmuotoa ja sen edessä matalampi, intensiivisemmän sininen 'Taplow Blue'. Lisäksi kukassa oli tuolloin ranskantulikukka, preeriaväriminttu ja vaalea harmaakäenkukka, jonka edessä näkyy vähän tähkälaventelin kukkia. Penkin, ja koko muotopuutarhan värimaailma on sini-liila-valkoinen, tai siihen ainakin pyrin. 

Olen jo pidempään ajatellut, että voisin siirtää tavalliset sinipallo-ohdakkeet muualle tai peräti kompostiin. Niitä kasvaa jo muualla puutarhassa. Siementaimia syntyy ja tuossa olisi tilaa jollekin vaihtelevammalle lehti- ja kukkamuodolle.

Eilen ryhdyin tuumasta toimeen.

Elokuunastereilla on kiva kukinta-aika, vähän aikaisempi kuin syysastereilla. 'Rudolph Goethe' -lajikkeen värikin on täydellinen tänne. 

Sopivan hintainen taimi löytyi edellisellä kaupunkireissulla, tosin sen juuripaakku oli rutikuiva. Se pääsi heti kotona kaupunkiparvekkeella vesiämpäriin ja on viettänyt nyt pari viikkoa erittäin hyvin kasteltuna ja näyttää voivan hyvin. Tuossakin se vielä juopottelee kastelukannussa ennen istuttamista.

Siellä se nyt on, paahteisimman muotopuutarhan penkin kuivalla reunalla. Toivottavasti pärjää! Kaverina sillä on edelleen sinertävät Taplow Bluet, valkokukkaiset myskimalvat, jotka ovat aloittaneet uuden kukinnan, ja oikealla portlandruusu 'Comte de Chambord'. Mirrinminttukin kukkii yhä, vaikka se ei kuvissa näy.

Tämä on jo kolmas Rudolph Goethe muotopuutarhassa. Ensimmäinen hävisi parissa vuodessa. Toiselle kävi kovin köpelösti. Unohdin sen kokonaan istuttamisen jälkeen eikä se saanut yhtään kastelua. Toivon, että tämän kanssa käy paremmin.

Tuossa samassa penkissä kukkii myös ihana yllätys, pikkuruinen vaaleansininen kukka. Hämmästyin, kun sen näin, sillä aiemmin se ei ole kukkinut, mutta olen joka vuosi noteerannut iloisena sen lehtiruusukkeen elossa kumminkin. Istutin tämän joitakin vuosia sitten.

Tämä ihastuttava pikku kukka on purtojuuren tapainen, kerälatvojen sukuun nimetty Succisella inflexa 'Frosted Pearls'. Väri on hyvin hento vaaleansininen. Ihana, ihana kukka!

Olen selvästi haileiden sävyjen ystävä, sillä tämä muotopuutarhan omenapuun varjossa kasvava syysleimu Flame Blue on minusta taivaallisen värinen, haalistunut liila. Sen seurana kukkii tuulissa kaatuillut nukkasalkoruusu.

Ja toisessa penkissä syysleimu 'Crème de Menthe' on pistänyt pystyyn esityksen! En ole tottunut tällaiseen. Yleensä huonossa maassani kaikki kasvaa kituliaasti ja kun multakuorman tilaaminen saarelle ei tule kysymykseen, ovat kasvit sitten aika vaatimattomia.

Vielä yksi kuva Rudolphista, olen siihen niin rakastunut. 

Sekä sen naapuri, komea 'Comte de Chambord'. En uskalla leikata ohikukkineita pois näin tiheästä nuppunipusta, sillä tulen aina katkaisseeksi jonkun nupun samalla. En tajua, miten se onkin tuottanut näin tiheän kukkaryppään. Voisi niitä kukkia kasvattaa vaikka vähän sinne tänne, eikä kaikkia samaan kohtaan.

Onpa muuten täydellinen puutarhurointisää! Maa vain on yllättävän rutikuiva, vaikka joitakin kuuroja on tullut. Ne eivät ole vielä riittäneet kostuttamaan kesän ja tuulten kuivattamaa maata, vaikka tänä kesänä sadetta tulikin sentään jonkin verran säännöllisesti. 

Elokuunasteri Aster amellus

Harmaakäenkukka Lychnis coronaria

Myskimalva Malva moschata

Nukkasalkoruusu Alcea rugosa

Portlandruusu Rosa Portland-Ryhmä

Preeriaväriminttu Monarda fistulosa

Ranskantulikukka Verbascum chaixii

Sinipallo-ohdake Echinops bannaticus

Syysleimu Phlox paniculata

Tähkälaventeli Lavandula angustifolia

Uusia kukkia ruusutarhassa

 Ihanaa, kaikenlaista tulee edelleen kukkaan!

Sitten on tietysti myös upouusia taimia. Pienen raivauksen jälkeen kurjenpolvi Dreamland pääsi ruusutarhan etuosaan. Siirsin sen viereen myös jo viime vuonna hankitun 'Summer Sweets' -rohtopähkämön. Se ei näkynyt mihinkään aiemmalta kasvupaikaltaan ruusujen ja pionin välistä, kun on niin matala. Ajattelin sitä välikasviksi, mutta somat kukat on myös kiva nähdä. Tässä ovat nyt molemmat hempeät pinkit vierekkäin ja hyvin nähtävillä.

Kasvien kanssa täytyy aina tarkistaa niiden viralliset lajikenimet ja myös sekin, ovatko ne sitä lajia, jota taimilappu väittää, jotta en puhu läpiä päähäni. Jaahas, pähkämöt on ilmeisesti siirretty takaisin Stachys-suvusta Betonicaan, jossa ne olivat joskus aiemmin. 

Ja Dreamland-kurjenpolven virallinen lajikenimi on 'Bremdream', mikä paljastaa, että sen isä on orkneyläinen Alan Bremner! Tämäpä iloinen yllätys! Hänethän yritin kovasti tavata siellä, mutta en oleillut juurikaan pääsaarella, jossa hän asuu. Hengailin taimimyymälässä, jossa hän kuulemma usein käy, mutta sinä päivänä ei käynyt tuuri. Olisi huippuhienoa päästä haastattelemaan tätä kurjenpolvimiestä. Yhteystietoja kun ei tuntunut kellään olevan eikä mistään löytyvän.

Paikalle, josta pähkämö siirtyi, tarvittiin korkeampaa. Taannoin kirjoitin, kuinka harmittaa, etteivät värimintut oikein viihdy. Ainahan täytyy silti yrittää uusia taimia eri paikoille ja hankin nyt tämän 'Twins' -värimintun. Toivottavasti siitä tulee vähän korkeampi kuin nyt, vaikka tämäkin kelpaa. Pääasia, että pysyy elossa!

Tällä, kuten kurjenpolvellakaan, ei ole tarkempaa lajinimeä. Nämä on niin moneen kertaan risteytetty, etteivät enää edusta mitään tiettyä lajia.

Tähkätädyke, ketoruusuruoho ja kultakärsämö ovat täydellisen korkuisia ruusujen ja pionien välikasveiksi.

En ole enää laskuissa siitä, kauanko kultakärsämö on kukkinut, tai ruusuruoho. Kumpikin kun on varsinaisia maratoonareita.

Ihanaakin ihanammat tähkätädyke ja ketoruusuruoho!

Sitten on hujoppeja. Koristekastikka 'Overdam' on kohonnut jokavuotiseen loistoonsa ja se on syksyn vetonaula pysyessään huojuvasti pystyssä talveen asti. Mutta sen vieressä on jotakin käsittämättömän korkeaa. Siinäpä on luppio 'Cangshan Cranberry'. 

Netissä kyllä lukee, että se voi kasvaa yli kaksimetriseksi, mutta senhän olettaa tarkoittavan jotakin suotuisampaa ilmastoa, vaikkapa Brittein saaria. Mutta että täällä! Ensimmäiseen kukkaan on tullut vähän karpalonpunaista väriä, muuten tämä on vielä nuppuinen. Tulee olemaan melkoinen esitys! Kukkavarsia ei tosin ole kuin muutama. Vielä.

Ruusutarhassa on yksi ruusu kukassa ja yhdessä toisessa on nuppu. Austin-ruusu Lady of Shalott aloittaa vaatimattoman esityksensä. Kuvasta voi nähdä, että joku on syönyt lähes kaikki sen lehdet ja kasvu on muutenkin ollut hyvin kituliasta tänä kesänä. Tässä on kesän ensimmäinen avautuva kukka ja pari nuppua.

Toivottavasti ruusu voi ensi vuonna paremmin!

Yhtä ihanaa väriä on lisääkin, heikinliljassa nimittäin.

Yritän olla rönsyilemättä, jotta jutut pysyvät mukavan lyhyinä, mutta kurkataan nopeasti preerialle, kun se alkaa heti ruusutarhasta. Siellä alkaa olla ränsistynyttä, mutta ihana rohtopunahattu on juuri alkanut kukkia. Omat viimevuotiset (vai jo toissavuotiset?) siemenkasvatukset valkokukkaista 'Hula Dancer' -lajiketta eivät vielä tänä vuonna kuki, mutta lehtiruusukkeet ovat onneksi tallella taustan yksivuotisviidakossa.

Tämä on minusta kaunein punahattu, niin siro, ja ihanat nuo alaspäin kääntyvät terälehdet. Luulin taimen kuolleen talveen, mutta se nousi sittenkin!

Heikinlilja Lilium henryi

Ketoruusuruoho Knautia arvensis

Koristekastikka Calamagrostis × acutiflora

Kultakärsämö Achillea filipendulina

Kurjenpolvi Geranium

Luppio Sanguisorba

Rohtopunahattu Echinacea pallida

Rohtopähkämö Betonica officinalis

Tähkätädyke Verbena hastata

Väriminttu Monarda

Uusia yllätyksiä

 Tummanpunaisia iloja

Kirsikkasorvarinpensas näyttää loppukaudesta, miksi se on istutettu. Tänä vuonna kukkia oli runsaasti, vaikka ne ovat niin huomaamattomia, että hyvä kun kukintaa edes noteeraa. Siemenvaihe on sitten toista.

Ja kun punaiset siemenkodat avautuvat, on väri-iloa vielä enemmän, sillä siemenet ovat kirkkaan oransseja! Voiko sorvarinpensaita olla rakastamatta, kysyn vaan. Pisteenä iin päälle tämä pensas saa vaaleanpunaisen ruskavärin.

Paahdepenkki oli niin täynnä sikurin pitkiä varsia ja ohikukkineita laidunkarstaohdakkeita, että kiskoin ne kaikki pois, paitsi paria kukkivaa karstaohdaketta. Matalia kasveja ei nimittäin edes huomannut ja tämä kaunis maksaruoho on tullut kukkaan.

Ostin tämän aikoja sitten nimettömänä, joten valitettavasti en pysty kertomaan lajiketta.

Paahdepenkin päässä asustava marjaomenapensas 'Marleena' viettää toista loistokauttaan. Keväällä kukintahetki on ihana, nyt loppukesällä on nämä marjat. Syksyllä tulee vielä leiskuvanpunainen syysväri, toki tummat lehdet ovat kauniit koko kesän. Marjoja jää oksille talveksi lintujen ja silmien iloksi. Tässä puskassa on kauneutta kaikille vuodenajoille. 

Olen varmaan kylvänyt 'Black Peony' -pioniunikoista keräämiäni siemeniä ruusu-heinätarhaan, kun siellä tuli kukkaan tällainen hurmaavan värinen unikko. Vähän punaisempi kuin 'Black Peony' eikä kovin kerrottu, mutta täydellinen. Kukan keskellä on ritarilude sopivasti vertailukohteena kirkkaanpunaiseen.

Käännyin, katsahdin käytävän toiselle puolelle Rohaniin ja hieraisin silmiäni. Mit-mit-mitä?

Austin-ruusu The Prince on sittenkin versonut ja tehnyt kukan! Se on vain 40-senttinen ja nousee juuri ja juuri helminukkajäkkärän lehtien ylle. Kukan keskellä on tuollainen hassu vihreä mutaatio, joita joskus syntyy, muistaakseni tähän lajikkeeseen on ennenkin tullut.

Tämä oli jo kuolleeksi julistettu prinssi. Juhlan paikka!

Seuraavaksi kaivoin ruusu-heinätarhan kurkkuyrttien keskeltä taimilapun esiin. Se on kiinni kuivassa ruusunkräkässä. Siitä ei verso vihreää – sepä olisi ollut ihmeiden ihme. Abraham Darby on kuollut. Mutta ei hätää, Hollannista on tulossa uusi tilalle sitten, kun paljasjuurisia voi lähettää, eli lokakuussa.

Kuvassa näkyy The Princen mataluus. Helminukkajäkkärät ovat korkeampia, vaikka ne ovat selvästi alle metrisiä. Taustalla ruusua komppaa tummalehtinen lännenheisiangervo 'Diabolo'.

Tästäkin on työlistalla kiskoa kuivat palsternakan varret juurineen pois. Voi selkäparkaa!

Helminukkajäkkärä on luottokasvi, jota kasvaa Rohanin pitkässä penkissä useassa kohtaa. Näin elokuussa se on raikas, kun moni muu kasvi ei sitä todellakaan ole. Tässä jäkkärän kanssa hehkuu meksikonhanhikki, täydellisen punainen kukkanen sekin. 

Helminukkajäkkärä Anaphalis margaritacea

Kirsikkasorvarinpensas Euonymus planipes

Lännenheisiangervo Physocarpus opulifolius

Maksaruoho Sedum tai Telephium

Marjaomenapensas Malus toringo var. sargentii

Meksikonhanhikki Potentilla thurberi

Pioniunikko Papaver somniferum Paeoniflorum-Ryhmä

Jotain satoa

 Mainitsin edellisessä jutussa, että yhdessä kasvimaan laatikoista ei kasva mitään.

Se on tämä, kaikkein syvämultaisin laatikko. Missä lie vika – ehkä laitoin liian paksun levä–ruokokatteen. Edellisessä jutussa mainitsin myös biohiilen, jota laitoin kaikkiin laatikoihin samaan aikaan, kun tein kylvöt. En oikein jaksa monivaiheisia souveja – kun kylvetään, tehdään homma kerralla valmiiksi, tai sitten biohiilen laittaminen jää.

Alkukesällä näin joitakin versoja, mutta yksikään niistä ei noussut katteen päälle, vaan kuivuivat jossakin vaiheessa.

No, ensi vuonna uudet yritykset!

Muissa laatikoissa kyllä kasvaa, vaikka tein niihin samanlaiset hiili+kate -systeemit. Salaatin suhteen lienen taas omavarainen niin, ettei tarvitse ensi vuonna kylvää. Nämä vain lähtivät laukalle niin aikaisin, että lehtisato alkoi olla kitkerää jo juhannuksen jälkeen.

Tilliäkään ei tarvitse kylvää, se kylväytyy itse. 

Kunnostauduin nostamaan viitisen vuotta sitten istutetun talvivalkosipulin tänä vuonna, kun sain kommentin, että sitä voisi korjata jo kesällä. Se olikin tehnyt monta paksua kynttä. Tähän mennessä se olisi jälleen lakastunut, kuten joka vuosi aiemminkin, minkä vuoksi se oli aina jäänyt maahan.

Ai niin. Sipulit pitäisi nostaa. Kasvimaa on kyllä hankala tällaiselle, jolta ei askel sinne suuntaa itsestään. Satoa ei tahdo muistaa korjata! Olen kyllä ajatellut kasvimaata, mutta siksi, että sen kiveys vaatii viimeistelyä ja parannusta.

Mangoldia voisi käyttää. Ajattelinkin, kun yhtenä päivänä tein ruokaa, mutta unohdin. Herneitä on tullut syötyä suoraan kasvimaalla. Ulkona syöminen on parasta!

Onneksi on kasveja, jotka nousevat vuodesta toiseen. Teivadelma eli karhunvadelma 'Tayberry' ei tehnyt satoa tänä vuonna, sillä talvi vei kaikki sen maanpäälliset versot. Uusia on onneksi kasvanut ja ne tuottavat marjoja taas ensi vuonna. Karhunvadelma 'Loch Ness' talvehti hyvin ja käyn tekemässä herkutteluretken sen äärelle noin joka toinen päivä.

Yrttilaatikko tuottaa yrttejä, vaikka siihen kylvämäni unikot eivät taaskaan itäneet. Unikoissa on sitten oudot siemenet! Tästä on täällä kommenteissa ollut puhetta. Ne vain eivät idä kasvimaalla tai kukkapenkeissä. Tai ainakaan en näe edes sirkkalehtiä, kukista puhumattakaan. Keväällä ruukkuun kylvämäni itivät kyllä.

Maa-artisokka mennä porskuttaa. Nyt ei ole sen satokausi, kun se kukkii, mutta myöhemmin syksyllä saa taas herkkua.

Pihlajanmarjoja voisi kerätä, niitä on puussani tänä vuonna vain vähän, mutta onneksi alaoksilla, mistä niihin yltää. Ettei vain taas käy niin, että sitten, kun muistan mennä kipon kanssa, ei olekaan enää marjan marjaa jäljellä.

Mutta ei täällä nälkään kuolla. Naapuri kiikutti äsken omenakakun palan vaniljakastikkeella suoraan kotiinkuljetuksena!

Karhunvadelma Rubus Karhunvattu-Ryhmä

Maa-artisokka Helianthus tuberosus

Iloisia löytöjä

 Puutarhaihmisen onni on kadonneeksi luullun kukan jälleennäkeminen.

Hieraisin silmiäni, kun olin raivaamassa navetan itäpäädyn heinikkoa. Sielläpä kukkii pulskaneilikka!

Sitä tuli aikoinaan kylvettyä alppipenkkiin navetan edustalle, jonne laji on liian korkea. Yritin pariin kertaan siirtää kasveja ja siemeniä preerialle, huonoin tuloksin. Lopputulema on se, että onnistuin parissa vuodessa tuhoamaan pulskaneilikkakasvustoni kokonaan.

Vaan en onnistunutkaan! Jotenkin se on pystynyt kylväytymään rakennuksen nurkan taakse. 

Tämä on ihanaa, sillä keväällä ystävän lähettämät pulskaneilikan siemenet eivät itäneet ollenkaan. Siinä kasvimaan laatikossa, johon ne kylvin, ei ole itänyt mitään muutakaan. Tai on itänyt, mutta sitten kuollut. Missä lie vika, mutta siinä meni myös lempiväristen tuoksuherneiden pitkään vaalimani kanta. Siksipä tämä neilikkalöytö on sitäkin iloisempi, sillä ehdin jo surra pulskaneilikoitakin.

Vika voi olla biohiilessä, jota pistin suoraan laatikoiden mullan päälle ilman mitään lataamista. Toisaalta samoin toimin kaikkien muidenkin laatikoiden kohdalla ja kyllä niistä ainakin jotakin kasvaa.

Metodini on varmaan liian suurpiirteinen. Samoin teen ruokaakin. En jaksa monivaiheisia operaatioita, kaikki vain samaan astiaan ja uuniin.

Keräsin siemenet viimevuotisesta tiibetinkoirankielestä ja viskelin ne viimevuotiselle kasvupaikalle. Niistä kukkii yksi, ja sitten on tämä, kiveyksen koloon penkin eteen ilmeisesti itse kylväytynyt, joka on tuplasti sen kokoinen kuin se toinen. Ihana kukka, ja selvästi kimalaisten suosiossa!

Vaaleanpunakukkaisista ei ole näkynyt mitään. Viskoin siemenet keväällä suoraan ruusu-heinätarhaan, kun en esikasvatuksia harrasta.

Keväällä kennotaimena hankkimani söpöliini verenpisara 'Auntie Jinks' ei ole paljon kesän mittaan kasvanut, mutta päätti silti alkaa kukkia.

Taustalla näkyy lisää verenpisaran kukkia.

Se on siroverenpisara, jonka siemenet keräsin Orkneyltä aikoinaan, eikä kasvi ole viime vuosina kukkinut enää ollenkaan. Tai tässä samassa ruukussa taitaa kasvaa useampia. Ehkä muistin tänä vuonna lorauttaa verenpisaroille jotakin lannoitetta. Se on mahdollista. Yleensä kun unohdan lannoitukset kokonaan. Tämäpä ihanaa!

Voi kauhea, millaisen kuvan minusta saa, olen kuitenkin ammatti-puutarhaihminen. Puutarhani joutuu pärjäämään pitkälti omillaan, en vain ehdi, huomaa tai muista. 

Punaisessa villissä penkissä on edelleen elossa viime vuonna istutettu nepalinhanhikki! Niillä tuntuu olevan hyvin lyhyt elinikä perennaksi, niinpä olen tästä mikrokokoisesta hanhikista oikein iloinen.

Kuivaa on, se vaikuttaa kasvien kokoon ja kukintaan. Meille piti tulla toissa yönä oikein kunnon saderintama – aamulla, kun aurinko jo paistoi ja menin katsomaan sademittaria, siellä oli alle neljä millimetriä. 

Saniaistarhassa on vielä elossa kartioakankaali 'Metallica Crispa'. Olin ajatellut tämän jo hävinneen, mutta nyt sitä on kaksi tällaista minipientä kasvustoa. Akankaaleja istutan, mutta harvoin ne ovat enää parin vuoden päästä elossa. Tämän erikoisen hienon akankaalin elosta olen eri iloinen!

Ympärillä kasvaa ketunleipää, sen siirto metsästä onnistui lopulta.

Yhtä tumma, vaan perin toisenlainen on tummapärskäjuuri. Tätä kukkavartta odottelin kymmenisen vuotta. Ensin pärskäjuuri kasvoi metsäpuutarhassa, mutta siellä se ei tuntunut viihtyvän. Lisäksi peurat söivät sen varren aina poikki, mutta siihen ei paikka vaikuttanut, vaan aita.

Siirsin pärskäjuuren mutapuutarhan reunalle, jossa se periaatteessa löytää maasta kosteutta, jos vain ulottaa juurensa riittävän syvään (ehkä metriin?). Mutapuutarha kun on rutikuivana kaiket kesät. 

Muistin kastella tätä pari kertaa tänä kesänä. Nyt odotus palkittiin kukkavarrella!

Ransu kiittää huomiosta edellisen jutun kommenteissa. Tässä se tutkii Mustin puuhia, Musti pääsi nimittäin nuoren oravan jäljille. Tilanteessa oli sen verran vauhtia, ettei punkerolla, sydänvaivaisella Ransulla ollut mitään mahdollisuuksia päästä karkeloihin mukaan.

Orava painui kuuseen eikä ehkä vähään aikaan tule kissojen juoma-astialle, josta olen nähnyt sen pari kertaa juovan.

Musti vetäytyi tähystyskivelleen pesemään tassuja. 

Puutarhan loppukesäinen ulkoasu masentaa – valitettavasti elokuu ei ole ikinä ollut lempikuukausi. Kaikki on lopussa, kauhtunutta, väsynyttä, samalla liian rehevää. Illat alkavat olla pimeitä, hyperahdistavaa. Jos joku alkaa hymistellä kynttilöiden ja sohvannurkan ihanuudesta, tinttaan virtuaalisesti.

Mutta on tässä vielä kivaakin jäljellä, nimittäin asterit, joita on tuolla Mustin takana ruusu-heinätarhassa. Ja on siellä yllätyskin!

Ta-daa! Kukas se tämä on?

Sepä onkin hankala kysymys. Olen siirtänyt parrakkaita kurjenmiekkoja moneen kertaan, kun ne eivät ole kukkineet. Tämä voi ehkä olla ystävän joskus yli kymmenen vuotta sitten tuoma tarhakurjenmiekka 'Indian Chief', joka ei ole vielä koskaan kukkinut.

No mutta eläköön blogi! Laittamalla hakusanan vasemman yläkulman laatikkoon löysin jutun toissa syksyltä, jossa kerroin siirtäneeni sitä tähän, oli oikein kuvakin. Kyllä tämä on mainio puutarhapäiväkirja.

En tiedä, mitä olen tehnyt ansaitakseni nämä kukat – muuta kuin kaivelua varjoisemmaksi käyneestä Rohanista tähän paahteeseen, mutta iloinen olen!

Syysvuokko 'September Charm' on ottanut pienen varaslähdön ja aloittaa kukinnan jo elokuussa. 

Niin se on, syksy lähestyy. Hyvä puoli siinä on se, että voi ajatella kevättä, kun kukkasipulit tulevat kauppoihin. Tein myös ruusutilauksen Hollantiin. Eiköhän tästä taas selvitä, ja hyvää puutarhurointikeliä on luvassa, kun kuiva sää näyttää jatkuvan. Sadevesitynnyreistä löytyy onneksi kasteluvettä.

Kartioakankaali Ajuga pyramidalis

Ketunleipä Oxalis acetosella

Nepalinhanhikki Potentilla nepalensis

Pulskaneilikka Dianthus superbus

Siroverenpisara Fuchsia magellanica

Syysvuokko Anemone hupehensis

Tarhakurjenmiekka Iris Germanica-Ryhmä

Tiibetinkoirankieli Cynoglossum amabile

Tummapärskäjuuri Veratrum nigrum

Kauneimmat kärhöt

 Kun kaunein kärhö tuli jo aiemmin tässä kuussa nimettyä, laajennetaan käsitettä, sillä onhan niitä enemmän kuin yksi.

Ensiksi on tämä Blue Angel eli 'Blekitny Aniol', johon olin syvän ihastunut blogien kuvissa. Se tuli keväällä vastaan Lidlin ruokakaupassa ja tokihan se mukaan tarttui. Loppukesällä se alkoi kukkia ja todentui oikeaksi lajikkeeksi. Valtavan hempeä!

Kaveriksi tämä sai kestosuosikkini 'Miss Batemanin', kun se sattui olemaan kaupassa kukassa, jolloin näki sen olevan oikea. Sellainen minulla on ollut jo useaan kertaan ja voi olla, että viimeisin, joka keväällä lähti kasvuun, ei elä enää. Se kuihtui joskus kesän kuivuudessa eikä ole kai vielä noussut uudestaan. Se kasvaa ruusupuskan tyvellä, jonne en ole viime aikoina kurkannut.

Kumpikin on viettänyt kesän isossa ruukussa pihavajan pohjoisseinällä. Minulla on suunnitelma niiden kasvupaikaksi, joka vaatii raivausta, kivien pyörittelyä ja raudoitusristikon pystyttämistä, tolppia ja tolpanjalkoja. 

Kauneimmaksi julistettu pitää edelleen ykkössijoituksensa. Tarhaviinikärhö 'Hågelby White' on aivan ihana. Tuulessa vain tähän vaikeampi kuvata. Valitettavasti sen pisin verso oli kasvanut kovin pitkäksi huomaamattani ja taittunut tuulissa kaksin kerroin. Muistin vasta nyt, tätä juttua kirjoittaessani, hakea narua ja sitoa sen kuistin kattoon, sillä sinne se jo yltää. Taittunut verso ei ole edes hengetön!

Otin uuden kuvan äsken. Nyt tuulen suunta on sellainen, ettei se niin pahasti tähän osu.

Vielä tämä kuva aamuauringon kääntyessä pihalle. 'Hågelby White' on keijukaismainen, suunnattoman kaunis.

Kuvassa näkyy vihreää nurmikkoa, se on tonttini märin paikka, jossa kulkee vesisuoni. Monin muin paikoin nurmi on keltaista ja on todella kuivaa! Tämä tuli yllätyksenä, sillä olin muutaman päivän kaupungissa enkä odottanut kuivuutta palatessani. Nyt elokuussa on kumminkin saatu pari hyvää sadetta. 

Mutta niin vain on, että siitä viimeisestä sateesta on yli kymmenen päivää. Onneksi ensi yölle on luvassa kunnon saderintama! Istutin nimittäin pari mantereelta tuotua taimea ja sain todeta maan olevan hyvin kuivaa.

Olen erittäin tyytyväinen myös Princess Kate -tarhalyhtykärhön kukintaan ja kokoon tänä vuonna. Se nousi aikaisin ja on kukkinut erittäin kauniisti jo viikkoja. Pienet kukat somistavat vanhaa katajaa.

Princess Kate on myös kasvanut korkeammalle kuin aiempina vuosina. Nyt se viimeinkin koristaa parin talven koetuksissa ratkenneen katajan kaljua puolta lähes ylös asti. Omiin silmiini tämä on sopivan luonnollisen oloinen tilanne, vaikka tällainen kärhö ei meillä luonnossa kasvakaan. 

Keväällä kärhön verso piti vain kääntää kasvamaan katajaan, kun se pyrki hakeutumaan sivummalle, kuten joka vuosi.

Ransu ihmettelee. Mitä, enkö minä ole kaikkein kaunein?

Tarhalyhtykärhö Clematis Texensis-Ryhmä

Tarhaviinikärhö Clematis Viticella-Ryhmä