Saturday 17 February 2024

Vedenpaisumus

Meillä satoi puolitoista vuorokautta putkeen vettä.

Ja sen kyllä huomaa. Lammikoita kertyy ihan outoihin paikkoihin, kun maa on jäässä eikä ime vettä. Edellisessä jutussa mainitsemani valkokuusi 'Sander's Blue' sai ylleen varjostushupun, mutta juuri nyt sen vedensaannilla ei luulisi olevan ongelmia, heh.
Paikka on kaivon vieressä eikä tähän aikaisemmin ole lammikkoa kertynyt.
 
Vedenpinta kaivossa on nyt lähes maan tasalla, kun sinne on valunut vettä ylimmästä saumasta ja siitä reiästä, josta vesiputki lähtee kaivon seinän läpi maan alle kohti kellariani. Elänkin toivossa, että saisin veden toimimaan, sillä jos se kohta on ollut jäässä, ei sen luulisi kohta enää olevan, kun se on veden alla.
Kaivossa on näin ollen pintamaan läpi valunutta vettä eli pintamaan mikrobeja. Juomavesi täytyy nyt varmuuden vuoksi keittää, vaikka toisaalta maan mikrobit monien tutkimusten mukaan lisäävät vastustuskykyä ja terveyttä kaikin puolin. Luulen kuitenkin, että annostukseni on kohdillaan muutenkin.

Kaikkialla valuu vettä pitkin jään pintaa ja myös jääkuoren alla. On kiinnostavaa nähdä, kuinka se liikkuu. Tässä vesi matkaa kohti mutapuutarhaa, normaalisti vesi menisi salaojassa pihatien ali. 
Eilen tarkkailin mutapuutarhasta eteenpäin leviävää virtaa ja olin huolissani läheisen istutusalueen puolesta. Tämä aamuna huomasin kuitenkin virran kadonneen.

Mutapuutarhan salaojaputki on alkanut vetää! Putken vaaleankeltaista päätä näkyy vähän jääkuoren takaa. Tämä on tärkeä edistysaskel pihani vesihuollon kannalta.

Vettä silti leviää kaikkialla, olenhan alarinteessä. Japaninlehtikuusi kasvaa kohta omalla saarellaan.

Varjohiipat jäässä. Jää on kyllä aivan sohjoista.

Kissat eivät tykkää, täytyy ottaa paljon loikkia ja silti tassut kastuvat. Viime yön aikana sade muuttui lumeksi ja saimme ohuen lumivaipan, mutta sekin on ihan märkää, kun ollaan plussalla.

En tiedä, onko tienvarren oja ollut koskaan näin täynnä vettä ja jäätä. Se on metrin syvyinen ja nyt se on lähes tien tasalla! Pihani on tiestä oikealle.

Tienvarren pahin tilanne on Rohanissa, jossa maanpinta on lähes samalla tasalla ojan jään kanssa. Ojassa virtaa koko ajan vettä purona, tässä on loiva rinne. Toivottavasti veden- tai jäänpinta ei tuosta enää nouse.

Jäisiä lätäköitä kertyy kaikkialle, tässä kasvimaan kiveykselle.

Kasvimaan reunalla, pengermän päällä, kasvaa punahevoskastanja. Sehän ei siedä talvimärkyyttä. Niin vain sitäkin kohti valuu nyt vettä.

Onneksi se vesi kuitenkin lorisee myös pois pengermän kivien välistä kohti ojaa. Tuolla alhaalla on nuori mustakissainen paju "Black Cat" aivan umpijäässä. 
Jossain tuolla jääkuoren alla on myös kilpiangervo. Voi olla, ettei tämäkään taimi ole enää keväällä hengissä. Siinä on kasvi, jolle en millään löydä mieleistä kasvupaikkaa. Jos paikka ei ole liian kuiva, toinen vaihtoehto on sitten tämä. Lähemmäs kymmenen olen niitä jo istuttanut, mutta toistaiseksi minulla ei ole yhtäkään elossa olevaa kilpiangervoa, ellei tämä yksilö sitten vastoin kaikkia odotuksia ole vielä elossa.

Jännittävää kyllä, tontin länsireunalla ei ole ollenkaan niin paha tilanne kuin yleensä. Tästä kyllä valuu vettä, mutta ei niin paljon kuin aiempina talvina. Ainakaan vielä.

Ja täältä, vanhan talon kuivalta nurkalta, löysin tämän vuoden ensimmäiset lumikellonversot! Niitä on ryppäänä kurjenmiekan lehtien alla.

Tässä on myös kurjenmiekkojen penkki, jossa havaitsin ylös nousseen 'Sheila Ann Germaneyn' mukulan ja kukkanupun tammikuussa. Yritin peitellä sitä millä pystyin – maahan on jäässä eikä mukulaa saanut multaan. Kasasin päälle lehtiä ja vähäistä lunta, mitä jostain sain lapioitua. Lumi on nyt sulanut ja ihana nuppu kurkistaa lehtien alta. Toivottavasti se kukkii!
Vieressä on yksi penkin lukuisista parrakkaista kurjenmiekoista; tässä on pikku-, helluntai- ja tarhakurjenmiekkoja ja niissä on kaikissa vihreitä lehtiä.

Kyllä tästä vielä kevät tulee! Loppupäiväksi saimme ihanan auringonpaisteenkin.

Mukavaa viikonloppua!

30 comments :

  1. Jos toisaalla vettä niin toisaalla lunta.. Vuorokausi reilua lumen tuloa, välillä jäätävänä, välillä märkänä ja välillä kuivana olomuotona sai kyllä kropan tuntemaan kolmen kolaus/lapiointi kerran jälkeen että olisi tehnyt isommankin urheilusuorituksen. Ai mitä lumen päällä oleva kasvillisuus eli puut tykkäävät; katkenneita oksia, maahan asti roikkuvia havupuiden oksia.. Harjalla harjasin osan matalista/nuorista puista että selviäisivät - emäntä

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kuulostaa siltä, että teillä on tullut todella paljon lunta! Kyllä kolaus varmaan on isompikin urheilusuoritus noilla lumimäärillä! Painavaakin se on ollut, kun on katkonut oksia.

      Delete
  2. Meillä satoi vettä kanssa eilen koko päivän ja tänään on monet pellot muuttuneet järviksi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Meillä on varmaan ihan samat säät. Toivottavasti maa sulaa pian.

      Delete
  3. Aikamoista vedenpaisumusta. Pian voit alkaa kasvatella lumpeita ja muita vesikasveja! Toivottavasti nuo kuitenkin kuivuvat pois, eivätkä hukuta niitä kasveja, jotka eivät osaa uida.
    Merri on käynyt muutamia kertoja jo pyörähtelemässä ihan pihalla asti. hyvin lyhyeksi sen piipahtelut ovat jääneet ihan samasta syystä kuin teilläkin. Ei tuo paksu lumikerroskaan viehätä paljasjalkatassua.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Vesikasveja tosiaan pitäisi hankkia, paitsi että kesällä ne kuivuisivat. Kasveille pitäisi siis varmaan hankkia sukellusvermeet.
      Kohta kevät saapuu ja sitten Merrin ilo on ylimmillään, kun pääsee tutkimaan ja nuuskimaan kaikkea.

      Delete
  4. No onpa siellä satanut paljon. Täälläkin mittari nousi plussan puolelle ja piha on ihan kaljamalla. Vettä ei kuitenkaan ole onneksi tullut paljon.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Onneksi ei. Täällä tuli tosiaan kunnolla ja kauan ja sen kyllä huomaa.

      Delete
  5. Hui! Teillä mennään kyllä ääripäästä toiseen, kun kesät ovat totaalisen kuivia ja talvella tulee vedenpaisumus. Positiivinen uutinen on sentään tuo salaojaputken vetäminen. Ehkä pian joku muukin putki alkaa vetää ja kaikki vesi vain häviää pois. Vaikka imeytyy syvälle maan sisään, jotta on sitten kesällä kasvien käytettävissä. Mietinkin tuota, että uskaltaako kaivosi vettä nyt käyttää ilman keittämistä, mutta olitkin vastannut siihen itse.
    Täällä on satanut reilun vuorokauden putkeen lunta. Tai oikeastaan 'sataminen' on hirmuista vähättelyä; lumivyöry voisi olla kuvaavampi nimitys. Onneksi oli sentään pakkaslunta, mutta silti joka paikkaa kolottaa aamupäivän kolmen tunnin kolaamisurakan jäljiltä. Jospa joku kävisi hakemassa loppupäivän mittaan sataneet lumet yön aikana pois, ettei olisi huomenna samanlainen urakka edessä.
    Mukavaa viikonloppua!

    ReplyDelete
    Replies
    1. On tämä juuri nyt aika jännää. Mittarin muistiin jääneet ylin ja alin viime vuorokauden ajalta ovat +3,9 ja –3,9. Nyt näyttää aika lupaavalta, kun ennusteessa ollaan huomisen jälkeen kymmenen vuorokautta plussalla. Tänään aurinko varmaan lämmittää, kun on tyyntä, vaikka pakkasta on nyt vielä pari astetta.
      Se on muuten ihme juttu kova kevät, että ensin on lätäkköä jään päällä ja sitten jonakin päivänä se häviää hetkessä maan nielemänä, vaikka ei uskoisi maan vielä sulaneenkaan.
      Voi ei teidän lumivyöryä! Tsemppiä, kuulostaa ihan kauhealta!

      Delete
  6. Voi hurja, mikä sää! Täällä on nyt pitkän pakkasjakson jälkeen (pakkasta oli viikkotolkulla!) noin -5 astetta pakkasta ja lunta on satanut niin, että kotikadulla autot jumittavat tielle. Lumilingosta on ollut tänään erityisen paljon iloa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Täällä on tällaista sulamista ja jäätymistä joka vuosi, mutta ei yleensä näin pahana. Maa on nyt tosi jäässä, kun vuodenvaihteen kovat pakkaset pääsivät puremaan lumettomaan maahan.
      Ei kuulosta kivalta teidänkään tilanne, kun autot ovat jumissa hangessa. Onneksi teillä on lumilinko!

      Delete
  7. Meilläkin on satanut paljon. Jäisiä teitä in siellä missä on lunta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nyt saa kulkea kieli keskellä suuta, ja ajaa varovasti!

      Delete
  8. Voi ei, toivottavasti vedet soliset ja haihtuvat nopeasti pois. Vähän samaa tilannetta pelkään täälläkin kunhan lumet alkavat sulaa. Lunta on paljon.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Toivottavasti teille ei tule jäätiköitä. Täällä jäät ovat aika höttöä, kun tänäänkin aurinko lämmittää, vaikka piti olla pakkaspäivä. Ei ole ollenkaan niin liukasta kuin ajattelin, kävelin lenkin ja ainoastaan yksi kallioinen rinne oli vähän hankalampi.

      Delete
  9. On siellä vettä runsaasti ojissa ja puutarhassasi. Meilläkin plussalle män ja vettäsatoi, tiet on liukkaita. Maassa ei oo routoo ja sulamisvesiä varmaan painuu maahan tiällä. Toivottavasti ei vahinkuu tie puutarhassa jäätynyt vesi!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sepä on hyvä, että maa ei ole roudassa, se vähentää montaa ongelmaa. Täällä se on puolestaan harvinaisen tiukasti roudassa, kun oli kovat pakkaset eikä lunta kuin muutama sentti silloin pahimpaan aikaan.
      Mutta kevättä kohti – aivan ihana auringonpaiste tänään ja löysin ensimmäiset kultasahramin versot!

      Delete
  10. Jopa sitä vettä sitten onkin, mahdottoman paljon, mutta kovastin toivon, että mahdollisimman pian vesi painuu pois - samoin jää, että vahinkoja ei puutarhaasi tulisi! Meillä ei niinkään jäätä ja vettä ole - perjantai-illan vesisateen jälkeen, mutta siihen satoi lumi päälle, ettei ole liukasta. Lunta kyllä riittää! Aurinko jo lämmittää mukavasti!

    Kevättä kohden mennään ja siellä jo piipottaakin, se antaa toivoa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Meillä satoi todella paljon, siitä oikein uutisoitiinkin – paitsi että sanottiin Ahvenanmaalla sataneen, Ahvensaari unohdettiin mainita :-D
      Vettä on sitten sen mukaisesti. Tämän päivän mahtikelissä muuttui parin asteen pakkaspäiväkin plusasteiseksi ja jää pehmenee. Kyllä tämä tästä!

      Delete
  11. Vähempikin vesi riittäisi. Toivottavasti ei ainakaan lisää tule. Perjantaina täällä satoi kaatamalla taivaalta ja samalla se sulatti lunta lisäten vesimassaa kaduille ja pihoille. Positiivista, että jääkentistä huolimatta käytävillä ei ole yhtä paksua jääkerrosta, kuin toissatalvena. Petkeleellä saa hakattua uomia. Kevättalvela 2022 Ukkokulta piikkasi uomia sähköpuukolla. Nyt vain toivomaan sydäntä myöten, etteivät kasvisi ota nokkiinsa. Muuten sinun on istutettava puutarhaasi mangrovemetsä.

    Koskaan ei niin paljon huonoa, ettei hyvääkin mukaan mahtuisi. LUMIKELLOn esiinmarssi se vasta iloinen uutinen onkin. Sinulla on varmasti tarkat kirjaukset niiden noususta eri vuosina. Siinäpä olisi mielenkiintoinen taulukko nähdä, kuinka suuria heittoja niiden ilmestymisessä on.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mukava kuulla, että paksu hankenne on alkanut sulaa, vaikka sitten veden voimalla. Toivottavasti tulvaa ja jäätiköitä ei tule.
      Onneksi suurimmaksi osaksi jäätiköideni alla on vain nurmikkoa. Ihmeen hyvin ovat kasvit aiemminkin selvinneet, vaikka tappioitakin joskus tulee.
      Enpä ole ollenkaan kirjannut lumikellojen nousuja, kuten en muutakaan. En ole ollenkaan sellainen järjestelmällinen ihminen, joillakuilla kun on taulukot istutuksista yms ;-) Voihan niitä versojen nousuja täältä blogista yrittää etsiä, mutta se ei ole kovin luotettavaa, en välttämättä ole kirjoittanut samana päivänä, tai raportoinut jokaista. Sen kyllä tiedän, että viime vuosina on nuppuja näkynyt jo helmikuussa, nyt ei varmaan siitä toivoa.
      Mutta onneksi 10 vrk:n ennuste näyttää tämän päivän jälkeen kumminkin plussaa, vaikkakin pilvistä! Nollasta kahteen plusastetta. Se olisi hyvä, ettei enää pakastuisi.

      Delete
  12. Nyt on kyllä sitä pahinta aikaa . Meilläkin mökin pihaan kääntyessä ei ollut mitään jakoa päästä edemmäs . Onneksi kävimme juuri ostamassa soraa mitä levittää . Siinä me hetken olimme poikittain jään päällä .
    Lumikelloja , onneksi näit ne muuten olisin vaipunut jo toivottomuuteen . Kaunis aurinkoinen päivä antoi myös toivoa .

    ReplyDelete
    Replies
    1. Aika hurjaa on, ja tarkkana saa kulkea, ettei kellahda. Onneksi pääsitte pihaan!
      Eilen oli niin kevättalvinen päivä, aurinko lämmitti tosissaan.

      Delete
  13. Huh huh! Siellä totisesti tulvii.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä. Ja tällä hetkellä sataa lunta, sitä ei kyllä tarvittaisi enää tässä vaiheessa.

      Delete
  14. Oi sentään, mikä vedenpaisumus! Kanootti voisi olla hyvä ovenpielessä. Ihan vaan varoiksi!
    Täälläkin satoi koko perjantaipäivän, mitään suurempaa paisumusta ei tänne pihalle tullut, kun ollaan sen verran mäen päällä, että ylimääräiset vedet valuvat tuonne maantien ojaan.
    Luistinrataa sen sijaan riittää ihan omiksi tarpeiksi, onneksi kauppaan oli saatu lisää hiekoitusmursketta.
    Kaupungissa kadut olivat veden vallassa, niin isoja lätäköitä, että piti miettiä, että uskaltaako niihin ajaa, ettei auto sammu kokonaan....
    Nyt vaan odotellaan lumikellojen avautumista ja toivotaan, että tämän talvet kaikki lumet ovat jo sataneet.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Heh, kanootilla voisi tosiaan liikkua kätevämmin! Teillä on hyvä sijainti. Pitää nyt tosissaan varoa, ettei kaadu. Eilen kellahdin omalla pihalla kukkapenkkejä tutkaillessa, kun ensin olin tehnyt muutaman kilometrin lenkin ja varonut kaatumasta mm. jäisessä kalliorinteessä. Niin vain sitten lähtivät jalat alta ihan yllättävässä kohdassa, kun kiinnitin huomiota muuhun!
      Toivottavasti maa pian sulaisi ja alkaisi vetää vettä sisäänsä. Lumikelloja myös odotellessa!

      Delete
  15. Huh huh - onpas vettä
    Meille tuo sama tuli lumena ja sitä tuli 20 cm. Nurmeksessa hanki on nyt 90 cm syvä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. No teillä on ihan uskomattoman paksu hanki näin lounaissaariston näkökulmasta!

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!