Vedenpaisumus

Meillä satoi puolitoista vuorokautta putkeen vettä.

Ja sen kyllä huomaa. Lammikoita kertyy ihan outoihin paikkoihin, kun maa on jäässä eikä ime vettä. Edellisessä jutussa mainitsemani valkokuusi 'Sander's Blue' sai ylleen varjostushupun, mutta juuri nyt sen vedensaannilla ei luulisi olevan ongelmia, heh.

Paikka on kaivon vieressä eikä tähän aikaisemmin ole lammikkoa kertynyt.

 

Vedenpinta kaivossa on nyt lähes maan tasalla, kun sinne on valunut vettä ylimmästä saumasta ja siitä reiästä, josta vesiputki lähtee kaivon seinän läpi maan alle kohti kellariani. Elänkin toivossa, että saisin veden toimimaan, sillä jos se kohta on ollut jäässä, ei sen luulisi kohta enää olevan, kun se on veden alla.

Kaivossa on näin ollen pintamaan läpi valunutta vettä eli pintamaan mikrobeja. Juomavesi täytyy nyt varmuuden vuoksi keittää, vaikka toisaalta maan mikrobit monien tutkimusten mukaan lisäävät vastustuskykyä ja terveyttä kaikin puolin. Luulen kuitenkin, että annostukseni on kohdillaan muutenkin.

Kaikkialla valuu vettä pitkin jään pintaa ja myös jääkuoren alla. On kiinnostavaa nähdä, kuinka se liikkuu. Tässä vesi matkaa kohti mutapuutarhaa, normaalisti vesi menisi salaojassa pihatien ali. 

Eilen tarkkailin mutapuutarhasta eteenpäin leviävää virtaa ja olin huolissani läheisen istutusalueen puolesta. Tämä aamuna huomasin kuitenkin virran kadonneen.

Mutapuutarhan salaojaputki on alkanut vetää! Putken vaaleankeltaista päätä näkyy vähän jääkuoren takaa. Tämä on tärkeä edistysaskel pihani vesihuollon kannalta.

Vettä silti leviää kaikkialla, olenhan alarinteessä. Japaninlehtikuusi kasvaa kohta omalla saarellaan.

Varjohiipat jäässä. Jää on kyllä aivan sohjoista.

Kissat eivät tykkää, täytyy ottaa paljon loikkia ja silti tassut kastuvat. Viime yön aikana sade muuttui lumeksi ja saimme ohuen lumivaipan, mutta sekin on ihan märkää, kun ollaan plussalla.

En tiedä, onko tienvarren oja ollut koskaan näin täynnä vettä ja jäätä. Se on metrin syvyinen ja nyt se on lähes tien tasalla! Pihani on tiestä oikealle.

Tienvarren pahin tilanne on Rohanissa, jossa maanpinta on lähes samalla tasalla ojan jään kanssa. Ojassa virtaa koko ajan vettä purona, tässä on loiva rinne. Toivottavasti veden- tai jäänpinta ei tuosta enää nouse.

Jäisiä lätäköitä kertyy kaikkialle, tässä kasvimaan kiveykselle.

Kasvimaan reunalla, pengermän päällä, kasvaa punahevoskastanja. Sehän ei siedä talvimärkyyttä. Niin vain sitäkin kohti valuu nyt vettä.

Onneksi se vesi kuitenkin lorisee myös pois pengermän kivien välistä kohti ojaa. Tuolla alhaalla on nuori mustakissainen paju "Black Cat" aivan umpijäässä. 

Jossain tuolla jääkuoren alla on myös kilpiangervo. Voi olla, ettei tämäkään taimi ole enää keväällä hengissä. Siinä on kasvi, jolle en millään löydä mieleistä kasvupaikkaa. Jos paikka ei ole liian kuiva, toinen vaihtoehto on sitten tämä. Lähemmäs kymmenen olen niitä jo istuttanut, mutta toistaiseksi minulla ei ole yhtäkään elossa olevaa kilpiangervoa, ellei tämä yksilö sitten vastoin kaikkia odotuksia ole vielä elossa.

Jännittävää kyllä, tontin länsireunalla ei ole ollenkaan niin paha tilanne kuin yleensä. Tästä kyllä valuu vettä, mutta ei niin paljon kuin aiempina talvina. Ainakaan vielä.

Ja täältä, vanhan talon kuivalta nurkalta, löysin tämän vuoden ensimmäiset lumikellonversot! Niitä on ryppäänä kurjenmiekan lehtien alla.

Tässä on myös kurjenmiekkojen penkki, jossa havaitsin ylös nousseen 'Sheila Ann Germaneyn' mukulan ja kukkanupun tammikuussa. Yritin peitellä sitä millä pystyin – maahan on jäässä eikä mukulaa saanut multaan. Kasasin päälle lehtiä ja vähäistä lunta, mitä jostain sain lapioitua. Lumi on nyt sulanut ja ihana nuppu kurkistaa lehtien alta. Toivottavasti se kukkii!

Vieressä on yksi penkin lukuisista parrakkaista kurjenmiekoista; tässä on pikku-, helluntai- ja tarhakurjenmiekkoja ja niissä on kaikissa vihreitä lehtiä.

Kyllä tästä vielä kevät tulee! Loppupäiväksi saimme ihanan auringonpaisteenkin.

Mukavaa viikonloppua!