Sisustusta ja käsitöitä

 Silloin, kun viimeksi oli aurinkoinen päivä, sain virtapiikin.

Sain pari vuotta sitten halkolaatikon, kun ruinasin; tässä samassa kylässä olevasta vanhasta talosta, kun siellä uudistettiin keittiö. Minusta tuo on tosi hieno. 

Jostain syystä vein sen vanhaan taloon, vaikka siellä on oma, vanha ja vielä isompi vedulooda. Olin mitannut kalusteen ja todennut tähän rintamamiestaloon liian isoksi.

Nyt mittasin uudestaan ja tuumasin asiaa muutaman päivän. Päätin, että se on juuri sopiva.

Laatikkoon piti vain keksiä pöytälevy. Navetassa lojui onneksi kiva paksu puulevy, joka tosin oli 6 cm liian lyhyt – ja oikeastaan saman verran liian syvä. 

Saha laulamaan! 

Onpa kivaa, että tuossa nyt on isompi taso kuin entinen pienempi jakkara ja tuoli, jossa kameralaukkuni asui. Sitten, kun sää vielä tästä lauhtuu, otan levyn kuistille ja liimaan jatkopalan paikoilleen, siinä on nyt tilapäiskiinnitys. Samalla hion ja käsittelen levyn öljyvahalla.

Laatikko vie toki ison palan pikkuisesta keittiöstä. Mutta onhan se kätevää, että sisälle mahtuu aiempaa enemmän polttopuita. Toinen, pienempi halkolaatikko on minulla eteisessä, joka on kylmää tilaa. 

Keittiö on samalla työhuoneeni, työpöytä on tuolla Ransun takana. Tässä parhaillaankin kirjoitan tätä juttua.

Kameralaukulle vain pitää keksiä uusi hyvä paikka. Se on nyt yhdellä tuoleista pöydän ääressä. Voi se olla siinäkin. Pääasia, että se on nopeasti saatavilla, kun huomaa ulkona jotakin kuvattavaa tai jos haluaa vaihtaa äkkiä linssin kesken kuvaamisen.

Odotin tälle aamulle ennustettua aurinkoa, mutta oli jotenkin pilvistä, ehkä sumuistakin. Niinpä uusi virtapiikki jäi tulematta, mutta etsin ja sahasin silti olohuoneen kirjahyllyksi sopivan pätkän leveää lautaa. Se oli ulkona, joten täytyy odottaa sen kuivumista tovi jos toinenkin ennen kuin sen voi maalata ja kiinnittää seinään.

Mutta niin vain ovat lauhat säät ja sateet vaikuttaneet positiivisesti, että sain veden toissapäivänä keittiön hanaan – putki aukesi! Mittari ei ole mennyt pakkaselle muutamaan yöhön, päivin on ollut useampi plusaste. Vesi solisee nyt kaikkialla; sisällä ja ulkona!

Joku saattoi huomata edellisissä kuvissa halkolaatikon kulmalla ruukun, josta nousee vihreää. Se on kevätkukkaniitty. Viime vuonna Fritillaria olivierit eivät kukkineet, sillä niiden nuput näivettyivät, kun ruukku oli keväällä ulkona. 

Nyt ne tulivat kukkaan jo täällä keittiössä! Sisällä ei tuuli kuivata nuppuja ja olen muistanut kastella vähän paremmin, niinpä tuossa on nyt ihana pikarililjaniitty. Ruukusta nousee myös syyssahramin, murattisyklaamin ja pikkuisen narsissin lehtiä. Jostakin on ruukkuun löytänyt tiensä myös pystykiurunkannus, sen lehdet ponkaisivat mullasta tässä yhtenä päivänä.

Sain ystävältä synttärilahjaksi hienon villasukkakirjan (Niina Laitinen: Villasukkien valtakunta), joka on samalla hyvin haastava. En ole mikään villasukkamaakari. Mallit ovat toinen toistaan monimutkaisempia. 

Ratkaisin asian niin, että valitsin Duomo di Milano -mallin, jossa on todella kaunis yläosa. Sen jälkeen siinä on minun silmääni liikaa kaikenlaista pintaa ja hörsellystä, niinpä jatkoin sileää vartta. Yhtäkkiä sain huomata, että sileänä neuleena varsi alkoi levetä, niinpä piti äkkiä tehdä muutama kahden silmukan kavennus, niitä näkyy tuossa sileän osuuden yläosassa.

Puuh – ongelma ratkaistu ja sukanteko jatkui. Onneksi villa on joustavaa eivätkä kavennukset tulleet liian myöhään, vaikka ensin siltä näytti.

Kantapään jälkeen alkoi tuntua siltä, että voisi sitä kumminkin jotakin kuviota kärkeenkin laittaa, niinpä tein mallin kärkiosan. Vähän piti säveltää, kun aloitin keskeltä kuvioita. Lisäksi minun lankani oli vähän paksumpaa kuin ohjeen Nalle; tämä on Seitsemää veljestä muistaakseni värissä Jää tai jotakin sinne päin. Silmukkamäärä oli kantapäähän tullessa jo vähän pienempi kuin alkuperäisessä ohjeessa.

Voi myös olla, että toisessa sukassa on jossain kohtaa joku asia tuolla kärjessä vähän eri lailla, kun en enää toisen sukan kohdalla muistanut niin tarkasti, mitä olin tehnyt.

Onpa muuten haastavaa kuvata villasukkia! Paras ratkaisu oli tämä peilin kautta kuvaaminen, kun istuin taloni entisen isännän merimiesarkun päälle.

Nyt saakin taas odottaa uutta inspiraatiota: minkä villasukkamallin tekisin seuraavaksi. Villasukkia on minusta aika tylsä tehdä, sillä kun saa sukan valmiiksi, täytyy aloittaa toinen samanlainen. En taida oikein olla toistosta ja rutiineista nauttiva ihminen.

Mutta sitten toisaalta näiden sukkien kohdalla toivoin, ettei mallia tarvitsisi katsoa joka ikisellä kerroksella, vaan olisi enemmän toistoa. Ota tästä nyt sitten selvää!

Jostain syystä villapaitojen toisto ei niin häiritse, vaikka joutuu niissäkin tekemään esimerkiksi kaksi hihaa, ellei halua tehdä yksihihaista puseroa.

Olin pitkään ihastellut kaupan kassoilla Arabia 1873 × Novita -julkaisua, mutta rahatilanteeni oli niin tiukka, etten voinut sitä ostaa. Sitten tilille tuli rahaa ja tartuin kirjaseen, vaikka siinä ei oikeastaan ollut muuta kiinnostavaa mallia kuin kannen Esteri-kaarokeneule. Mutta kun tämä on sitäkin ihanampi! Saatan hyvinkin tehdä tuon vielä jossakin muussa värissä, esimerkiksi kelta-harmaana. Yläosaan voisi keksiä myös monivärisen ratkaisun, se kutkuttelee. Ohjemallin väritys on sini-valkoinen, kuten ne astiat, joista malli on ideoitu.

Kaarrokeneuleita onkin ihana tehdä, kun siinä ei tarvitse tehdä mitään muuta kahteen kertaan kuin nuo hihat! Muutin tässäkin mallia, mutta vain vähän: jostain kumman syystä hihojen resorit ovat mallissa valkoiset – puilla lämmitettäessä ne olisivat noesta harmaat alta aikayksikön. Lisäksi minusta on nätimpää, kun hihojen kuvio nousee tuosta resorista eikä ala erikseen resorin jälkeen.

No, makuasioita nämä, mutta tuo oli ainakin todella helppo muutos.

Kävin toissapäivänä Nauvossa hakemassa pakettina tulleet seuraavat langat, jotka ovat ylellistä kashmirsekoitetta. Aloitin ponchon, mutta aika näyttää, tuleeko siitä poncho vai vain huivi.

Mitäpä siellä teillä on puikoilla?