Sunday 5 January 2020

Pieni piha- ja kyläkierros

Mikä hieno auringonpaiste tänään. Lähdimme Ransun kanssa kiertelemään. Mustikin oli pihalla, mutta sillä oli kiire rouskutella myyrää.

Mäntyjen alla kukkii vaaleajouluruusu, jolla on ollut suojahäkki yllään, jotta sitä ei syötäisi. Hyvin se onkin pärjännyt eikä nyt -2 asteessa käynyt pakkanen haittaa sen menoa ollenkaan.

Syyssahrameista on vielä muutama kukka pystyssä – tai nuppu, ovatkohan nämä avautuneet ollenkaan, kun on ollut niin pilvistä.

Ransu painelee tarkistamaan mirrinmintun, joka on lupaavan vihreä.

Hyvät aromit!

Samasta penkistä, laventelin katveesta, löytyi vuoden ensimmäinen 'Katharine Hodgkin' -kurjenmiekan nuppu. Ihana löytö! Tätä osasin etsiä, sillä nämä ovat aikaisia.

Kaksivuotinen, viininpunakukkainen alpi Lysimachia atropurpurea 'Beaujolais' -siementaimi on reippaana ja lähes kasvussa. Enpä nyt ryhdy suojaustoimenpiteisiin, sillä mittari on siirtymässä taas yötä päivää plussan puolelle seuraaviksi 10 vuorokaudeksi, ennusteen mukaan. Mitä sopivin talvi minulle ja alpille.

Kasvimaalle olisikin voinut kylvää tai istuttaa kaikenlaista talvisatoa, jos tämän olisi tiennyt. Karhunvadelmat kartioissakin ovat vihreinä, toinen kartio vain kaatui myrskyssä. Yrteistä salvia ja timjamit ovat aivan vihreinä. Taidanpa kerätä vielä yrttinippuja ja salviaa teeksi.
Kartioiden etupuolella on uusi ruusutarha-alue, joka on noin kymmenen neliömetrin läntti. Sen reunalla kasvaa jo valtava orjanruusu. Se tulee saamaan pergolan tuekseen. Odotan tältä aurinkoiselta läntiltä suuria: ruusuntuoksua ja kukkaloistoa.

Navetan eteläseinustan mustaherukoissa jo silmut punastelevat. Ihana näky!

Syksyllä istutetut kukkasipulit ovat kovia versomaan aikaisin. Olen yrittänyt laittaa näiden päälle jos jonkinlaista estettä, jotta niitä ei syödä. Toivottavasti edes osa on keväällä vielä hengissä.

Kivipengermän eteläpuolella on narsissinversoja näkyvissä! Ihanaa. Tähänastinen ennätys oli helmikuu. Myös joulukuussa löydetyt lumikellonversot ovat yhä näkyvissä, tosin ne eivät ole kasvaneet siitä yhtään. Mutta muutama muukin lumikellon nenänpää on ilmestynyt toiseen paikkaan.
Tämä on niin lupaavaa, ja kun pitkän ajan ennustekin lupaa tavanomaista lauhempaa, alkaa tehdä mieli laulaa liverrellä!

Osa kuvista oli kahden päivän takaa, jolloin oli pilvistä. Nyt auringonkilossa ja kerrankin tyynehkössä säässä lähdimme Ransun kanssa vielä tarkastamaan parin ystävän tilukset, kun on myrskynnyt (tosin ihan sellaisia tavallisia myrskyjä vain). Kylätie.

Ransuli Karvapehva paluumatkalla. Pienestä kissasta lähtee pitkä varjo, kun aurinko on niin matalalla – mutta päivä päivältä korkeammalla ja kevät lähempänä!

Kuusamakin on vihreänä. Tralalaa, lilulii!


Mirrinminttu – Nepeta × faassenii
Syyssahrami – Crocus speciosus
Vaaleajouluruusu – Helleborus niger

30 comments :

  1. Sielä sä Saila olet tiluliluleita liverrellyt Ransun kanssa, voi oikein nähdä teidän keväthurmahypähtelyt, vaikka onkin tammikuu. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä täällä pakostakin alkaa vähän kevätjalka karkeloida, vaikka onkin tammikuu ;-)

      Delete
  2. Käsittämätöntä, asutaanko me samassa maassa?! Nuo kuvat näyttävät ihan huhtikuisilta otoksilta ja tunnelma on tosi kaunis! Meilläkin paistoi tänään aurinko, mutta pakkasta on ollut - 10,2. Tiet ovat sellaista jäätikköä, että kävely pelottaa nastoillakin. Onneksi Ransun askel on keveä hiekkateillä, hauska, että hän osallistuu päiväretkille :).

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sanopa muuta, ihan etelässä on kyllä nyt lumetonta ja lauhaa ja täällä lounaassa ei tahdo mittari käväistä pakkasen puolella kuin hetkellisesti, ihmeellistä! Tosin on se talvi ennenkin tullut tänne vasta tammikuun loppupuolella.
      Ikävää tuo teidän tien liukkaus, se on kurjaa kaikille tiellä liikkujille.

      Delete
  3. Täälläkin on ollut kaksi ihanan aurinkoista päivää. Eilen katkoin perennojen varsia penkkeihin ja silloin huomasin kovin keväisiä piippoja siellä täällä. Lunta ei enää tarttis tulla, voidaan puolstani siirtyä suoraan kevääseen.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tässä vaiheessa ei kaipaa enää talven tuloa, jos sitä nyt aiemminkaan osasi kaivata ;-) Saisi tosiaan tulla ihana piiiitkä kevät.

      Delete
  4. Tämän päivän auringossa tuntui aivan keväältä. Ransu on hyvää seuraa kylä kierroksella :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ransu suoritti myyrätarkastuksen ystävien tontilla ;-) Tänään oli ihanaa, ainoa ero kevääseen vain tuo hyvin matalalla pysyttelevä aurinko.

      Delete
  5. Siellähän on iirikset yhtä pitkällä kun täällä kellarissa. Jos vaan lauhat jatkuu niin nostan pian ruukullisen kellarista valoon☀️ Ei tässä voi kuin intoilla vaikka olin niin kovasti päättänyt olla tänä keväänä hötkyilemättä😊

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nosta ihmeessä! Nyt taidetaan mennä taas pitkä kausi plussalla, niille tekee hyvää ja ties vaikka saisit nauttia kukista jo ♥
      Miten tässä nyt voi olla hötkyilemättä?!

      Delete
  6. Ihan käsittämätöntä, ei voi muuta sanoa! Siellä hypätään suoraan syksystä kevääseen kun täällä talvi yrittää tulla, mutta syyssää puskee päälle vähän väliä. Toissapäivänä satoi vettä ja oli useamman asteen lämmintä, eilen nollassa ja vähän sen allakin, tänään -10, mutta aurinko kuitenkin paistoi sen verran kun taivaanrannan takaa jaksoi hetkeksi pilkistää. Seuraavat kolme päivää pitäisi keikkua nollan ja muutaman plusasteen tietämissä, minkä jälkeen on hyvä keikahtaa taas pakkaselle. Lumipeite on uhkaavasti painunut jo alle 20 sentin paksuiseksi ja pian alkaa pelottaa kasvien puolesta. Tähän aikaan vuodesta pitäisi täällä olla pakkasta ja sataa lunta ihan kyllästymiseen asti eikä olla tämmöistä keinulautasäätä! Ulkonakaan ei pärjää ilman nastakenkiä. Ihana nautiskelukuva Ransusta mirrinmintun äärellä. Ja nuo jouluruusun nuput (ja kukka) sekä kaikki maasta pilkistävät piipot ovat niin hellyttäviä! Niitä odotellessa... Mukavaa alkavaa viikkoa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kunpa hypättäisiinkin! On se talvi ennenkin iskenyt kimppuun vasta tammikuun lopulla. Jos oltaisiin kahden kuukauden päässä, olisinkin todella toiveikas. Hulluntoiveikas voi toki nytkin olla :-D Ja iloitsen tosiaan näistä kaikista versoista täysillä; sillä sellaisia kyllä riittää, jotka manaavat itkua pitkästä ilosta ja katajaan kapsahtamista sun muuta perinteikästä viisautta, jota myös pessimismiksi ja latistamishaluksi kutsutaan. Kyllä ne selviävät, tai niiden kaverit ainakin.
      Teille kuitenkin toivoisin selkeämpää talvisäätä, sillä onhan tuo koettelevaa niin ihmiselle kuin kasveillekin.
      Kiitos, hyvää alkavaa viikkoa sinnekin!

      Delete
  7. Siellähän voisi kuvitella olevan aikainen kevät:)
    Ihanat kuvat. Oikein mukavaa alkanutta uutta vuotta!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tänään oli kyllä keväinen tunnelma, mutta nyt nousi kova lounatuuli piiskaten sadetta vasten ikkunoita ja natisuttaen talon nurkkia. Lämpöä tämä tuuli kyllä tuo tullessaan, pakkanen hävisi.
      Kiitos, hyvää uutta viikkoa sinullekin!

      Delete
  8. Ihan kuin Saaripalstalla oltaisiin Briteissä tai vastaavassa paikassa, kun tammikuussa kukkii jouluruusu! Aivan ihanaa!
    Minua vähän jännittää omien jouluruusujen nuput, kun maa on aivan jäätynyt ilman lumisuojaa. Toki nyt lunta satoi, mutta se ei taas kauan kestä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mietin tässä, että tämä on tällainen Pohjanmeren talvi - myrkyisä, lauha ja märkä. Sade ja tuuli menivät nyt tosin ohi jo yön aikana ja tänään on taas aurinkoista ja tyyntä, ihanaa!
      Kukkiva jouluruusu on todellakin mahtava. Ovat ne joskus tehneet nuppuja loppuvuodesta, mutta kukkiminen on jäänyt kevääseen. Osa nupuista on silloin paleltunut, mutta kasvi on tehnyt nopeasti uusia tilalle, joten sinuna en stressaisi. Uusi, tuore kukka keskellä talvea on mahtava juttu.

      Delete
  9. Eilen oli asioita Turkuun ja kävin myös Ruissalossa, hyvä oli siellä kävellä, ei ollut Turun talveen perinteisesti kuuluvaa jääkerrosta. Ihana jouluruusu, omani on sitkeästi nupullaan!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Totta, yleensä rannikoilla ja saarilla on jäistä enemmän kuin lumista - nyt on todella hyvä liikkua.
      Toivottavasti sinäkin näet pian jouluruusun kukkia, ovat ne niin ihania.

      Delete
  10. Voi pyhät hyssykät, ku näyttää kevääseltä! Ei ihime, että laulattaa :)

    ReplyDelete
  11. Ihana ihana auringonvalo ja teidän kaunis kylänraitti! Tälläisinä päivinä ulos on lähdettävä ja miten siellä virkistyykään! Minäkin olen tässä teepaussilla, haketuspuuhat, ne jokatalviset odottavat. Leikkasin vanhat vadelmanvarret, karsin joulukuusen ja leikkasin matalaksi virpiangervot... miesväki vielä karsi suurista kuusista pihaan levittäytyvät alaoksat, joten oksia riittää ja sehän tietää vain mahtavaa katemateriaalia taasen!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tämän aamun ihana auringonpaiste on vaihtunut sumuun - se ei haittaa; toinen lempisääni! Pihalla on mukava puuhailla, vaikka päivä onkin vielä harmillisen lyhyt. Onneksi se ei enää ole lyhenemässä!

      Delete
  12. Siellä näyttä jo niin keväiseltä. Meillä täällä meren toisella puolella maa on tällä hetkellä valkoinen ja sankka usva juuri lauskeutaa maiseman ylle.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sama usva täälläkin, mutta maa ei ole valkoisena :-D Ihanan keväistä on, sumutkin kuuluu kevääseen. Vaikea nyt on asennoitua vielä talvea lusimaan, onneksi tammikuusta on kohta eka viikko mennyt!

      Delete
  13. Teillä on ihan kevät! Meillä on marraskuu, mutta ei se mitään, valoisampaa tulevaisuutta kohti tässä ollaan menossa väkisinkin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Valoisaa tulevaisuutta odotettavissa joka tapauksessa :-)

      Delete
  14. Eipä talvi oikein tule. Kissa nauttii olostaan ja ruohokin on keväistä. Meillä kukkii orvokit ja sipulikukat ovat jo pitkällä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oi, tosiaan - orvokkeja voisikin jo hankkia ruukkuihin! Koskahan ne tulevat myyntiin...

      Delete
  15. Kyllä se uskomattomalta tuntuu. Minäkin tein kierroksen mökillä ja yrtit on ihan kerättävissä. Kukkia en kyllä huomannut missään. Nyt ei oikein enää kaipaisi lunta eikä pakkasia, mutta sieltä ne vielä tulee.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nyt ei enää haluaisi talvea ottaa vastaan. Jos yrittää tulla, sanon, ettei tarvitse, ei osteta! Olihan kerran, vuonna 2008, sellainen talvi, että jouluruusut kukkivat joululta huhtikuulle yhtä soittoa ja helmikuun puolivälissä kuvasin lumikellot isolla nupulla (Helsingissä). Se on mahdollista! :-D

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!