Nuppukurkistus

Onneksi on ollut lauhaa. Saatoin jättää sipulikukat kaupunkiparvekkeelle enkä missannut niiden kukintaa, vaikka olin saaressa pidempään kuin alun perin aioin.
Ystävän antamat 'S. Arnott' -lumikellot ovat venyneet hieman, mutta eivät näytä siltä kuin aikoisivat kukkia. Versoissa näkyy vain lehtiä.

Vertailun vuoksi viime viikolla kotipihalta otettu kuva. 'Hippolyta' -lumikello se siinä. Lumikelloille tyypillisesti kukkanuppu on jo versoilun alkuvaiheessa näkyvissä lehtien välissä. Ihanaa, sillä viime keväänä menetin näiden kukinnan. Ulos istutetut eivät vielä kukkineet viime vuonna. Kaupunkiparvekkeen ruukku, jossa oli puolet sipuleista, piti paukkupakkasten ajaksi siirtää jääkaappiin ja siellä ne kukkivat ja näivettyivät sillä aikaa, kun olin poissa eli kotona.

Sen vuoksi, että lumikellot näyttävät tekevän useimmiten vain lehtiä heti istuttamisen jälkeisenä keväänä, en odota noilta ruukun S. Arnotteilta suuria. Tänään kuitenkin päätin raottaa kahta lehteä ja katsoa, mitä siellä välissä näkyy. No mutta – siellähän on soukka valkea kukkanuppu! En uskaltanut raottaa muita, mutta ainakin yhteen on kukka tulossa! Annoin niille tässä yhtenä päivänä laimeaa lannoiteliuostakin kukkien toivossa, vaikka se tuskin ehtii tämän kevään kukintaan vaikuttaa. Tai mistäs sen voi varmasti tietää.
Tämä on jo toinen talvi peräkkäin, kun syksyllä ruukkuun istutettu lumikello pukkaa kukkanuppua. Avomaalla näin käy aniharvoin. Mitä tästä opimme? Pitäisikö lumikellot istuttaa aina ensimmäisenä syksynään ruukkuun ja siirtää siitä vasta keväällä avomaalle? Varteenotettava tekniikka, jos näin saadaan ne kukkaan pikemmin. Olen myös huolehtinut lumikelloruukkujen kastelusta lähes liioitteluun saakka tietäen, miten herkästi sipulit kuivuvat. Ehkä erittäin runsas kastelu saa ne paremmin kukkaan.

Kreetansyyssahramit, joiden joulukuussa epäilin tekevän pelkkiä lehtiä, ovat myös kukassa – ja kukkia on paljon per mukula. Jokainen mukula on työntänyt vähintään kolme vartta ja jokaiseen niistä tulee kukka. Nuput ovat satumaisen kauniin väriset ulkopinnaltaan. Lajike on 'Fontenayi', sillä on nämä hienot purppuranpunaiset höyhenkuviot.

Kun ruukun nostaa sisälle lämpöön, avautuvat kukat selälleen – mutta haluan nauttia kukinnasta mahdollisimman pitkään ja siksipä pidän ruukkua parvekkeella, vaikka näinä harmaina päivinä kukat avautuvatkin siellä vain hieman. Toisaalta kukka on ulkopuolelta kauniimpi kuin sisäpuolelta. Sepposelälleen avautuvat kukat eivät jostain syystä ole viehättäviä niin krookuksissa kuin tulppaaneissakaan. Tiedä sitten, miksi. Makuasioita kai.
Sisälle nostamisessa on kuitenkin se etu, että kukkia tulee helpommin nuuhkuteltua ja vieno tuoksu leviää huoneeseenkin. Kukissa on hurmaava, hennon makea tuoksu ja meni hetki, ennen kuin tajusin: ne tuoksuvat aivan hunajalta!

Parvekkeen kärsimyspassio ei vieläkään ole muuttanut sisälle, ei myöskään mehipuu, joka valmistautuu kukintaan. Niin se tekee joka talvi, mutta yleensä se on silloin asuinhuoneen lämmössä. Jännittävää nähdä, että se pitää samasta rytmistä kiinni, vaikka lämpöä on vain muutama aste.

Itse olen jatkanut maalaushommia niin keittiössä kuin eteisessäkin. Nyt on toinenkin eteisen seinä maalattu ihanalla vedensävyllä Pale Powder, ja toiseen seinään olen saanut laitettua hyllyjä. Monet tavarat, taulut ja työkalupakkikin ovat löytäneet paikkansa; osa, kuten vanha koronapöytä, vielä etsivät sitä. Pyykkivuori saarikodista odottaa pesua, savi työstämistä ämpärissä ja lenkkivaatteet ovat jääneet tuolille. Realismikuva.

Ransu näyttää, miten tammikuuta voi myös viettää.

 

Vaaleanpunaiset varpaat.

Pehmoista tammikuuta ja lumikellonnuppuja kaikille!


Lumikello – Galanthus (sekä 'S. Arnott' että 'Hippolyta' ovat risteymälajikkeita ja näin eivät mitään tiettyä lajia)
Kreetansyyssahrami – Crocus laevigatus
Kärsimyspassio – Passiflora caerulea
Mehipuu – Aeonium