Thursday 12 September 2019

Taidetta huussiin

Olen yrittänyt pitää huussin yksinkertaisen funktionaalisena, mutta nyt lähti mopo keulimaan. Sinne on löytänyt tiensä jopa kultakehyksinen öljymaalaus.

Oikeastaan homma alkoi tästä. Ostin kerran messuilta Käymäläseura Huussin osastolta minihuussin. Se ei ollut myytävänä, mutta messut olivat päättymässä ja ihastuin minihuussiin niin kovin, että osaston henkilökunta suostui myymään sen. Samalla liityin Käymäläseuraan, se on hyvällä asialla. Minullahan on sisävessanakin kuivikekäymälä ja samanlainen tulee myös toiseen talooni, kun kylppäriin asti sen kanssa ehdin.
Minihuussi on lähes tismalleen samanlainen kuin oma huussini, kattomalli vain on eri, eikä minulla ole sivuikkunoita. Minihuussissa oli valmiina kuivikeastia puupuruineen ja pöntössä asianmukainen rei'itetty pönttöastia, jonka alla on laakea turveastia. Minihuussin tärkeä virka oli toimia esimerkkikappaleena oikeaoppisesta huussista.

Minihuussi on ollut vähän tiellä istumatasolla. Se on yllättävän kookas. Halusin sen hyllylle. Aikani etsin sopivia hyllytukia, mutta en löytänyt, niinpä tein ne, kuten koko hyllyn, vanhan kuistin purkupuusta. Eipähän pistä liian tuore puu silmään.

Toisella seinällä ei ole mitään uutta, samat vanhat koristeet ja taulut. Takaseinän öljymaalaus oli vanhassa talossa, mutta se on melko huonokuntoinen eikä mikään taiteellinen sensaatio muutenkaan.
Tämän enempää en aio huussiin mahduttaakaan, eiköhän tässä jo ole kylliksi katseltavaa.

Joskus olen miettinyt kaikkien sisäseinien maalaamista, mutta jotenkin pidän liikaa tästä raakalautameiningistä. Se on kiva vastapaino hempeälle helmipaneelille.

42 comments :

  1. Kyllä huussi aina taidetta tarvitsee seinilleen, varsinkin kun se on sopivan prameaa :)

    ReplyDelete
  2. Kyllä tuolla kelpaa käydä asioillaan.
    Muistan, kun isän äidin huussi, oli tapetoitu vanhoilla viikkolehdillä..:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Huussien kuvat ovat ihan legendaarisia, aiheesta voisi tehdä kirjan! Usein on kukkakuvia (niin minullakin kukkajuliste), tai muita luontokuvia. Tämän pihan vanhan isännän huussissa on kaikenlaisia kivoja sivuja aikakauslehdistä, mm. kissakuvia, mistä olen mielissäni. Mutta se huussi on ihan käyttökelvoton ja kuvatkin varmaan lähes 50 vuotta vanhoja :-D

      Delete
  3. Meidän mummolan huussissa oli kaikenlaisia vanhoja elokuvatähtien kuvia. Kauniita naisia :) Omassa lapsuus/nuoruus kodissa oli myös ulkohuussi, seinänaapurin kanssa yhteinen, mutta siellä ei ollut muistaakseni mitään rekvisiittaa. Meidän mökin huussissa oli valmiina joku taulu, jonka kehykset otin mukaani,kun mökki myytiin.Ihana tuo kissa-liitutaulu, meillä oli joskus koira-liitutaulu, harmi kun tuli annettua pois.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Elokuvatähdetkin ovat varmaan ihan klassikko-huussikuvitusta :-)
      Tuo kissa-liitutaulu on kiva, sain sen naapurilta vuosia sitten ja siihen onkin ollut hyvä kirjoittaa tärkeä tieto liittyen kosteuspyyhkeiden maatumiseen :-D

      Delete
  4. Aivan ihana huussi ja varsinkin huussin huussi!

    ReplyDelete
  5. Sinulla on söpö huussi ja kiva kun pienimmille vieraillekin on oikeaoppinen käymälä :) Onhan hyönteisille hotellejakin, miksei siis myös käymälöitä. Varmasti arvostavat. Minun lähihuussini rojahti yhtenä talvena lumitaakan alle, pitäisi rakentaa uusi. Tiluksilla on kyllä vielä pari ulkokäymälää, saunalla ja pikkutorpalla. Sisällä on vesivessa ja sehän on ihan järjetön kapine.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Huussi on tärkeä laitos, etenkin, jos puutarhassa tulee oleiltua paljon. Vesivessa, juomavedellä toimiva, on älytön!

      Delete
  6. Replies
    1. Se onkin tonttini hyväkuntoisin rakennus :-D

      Delete
  7. Tuo minihuussi on kyllä huikean hieno! Ja huussi on hyvä paikka elämänkaarensa loppupäässä olevalle öljymaalaukselle, tuo ripauksen loistoa :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nuo kultakehykset ovat häkellyttävän prameat, huussissa on tähän asti ollut melko naturelle-meininki, mutta vaihtelu virkistää.

      Delete
  8. Huussisi on tosi viihtyisä. Minihuussia katsellessa saattaa mielikuvitus liidellä ja yhtäkkiä pujahtaa Ihmemaan Liisana minihuussin ovesta sisään.
    Puuvessa olisi kätevä puutarhan perällä. Helppo pistäytyä hommien välissä vähän multaisena.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Huussi on todella hirmu kätevä juuri tuosta syystä. Ja siihenkin saa ihan hygieenisen käsienpesupisteen, kun vaan laittaa sellaisen. Niin että loppujen lopuksi se ei ole ollenkaan alkeellinen tai edes haiseva laitos. Saa hyvää huussikompostia lisäksi.
      Olisipa hauskaa saada viettää päivä Ihmemaan Liisana! Tuonne minihuussiin kiipeäminen korkealle seinälle vaan tuottaisi päänvaivaa.

      Delete
    2. Monilla on hyvin vanhanaikainen käsitys huusseista. Niistä on mahdollisuus tehdä ekologisia ja haisemattomia sekä kaikinpuolin viihtyisiä paikkoja. Olen sellaisissa käynyt.
      Vessakäynnin jälkeinen keveys saattaa auttaa Liisana liihottelemisessa.

      Delete
    3. Sanos muuta. Huussissa on lisäksi tunnelmaa.

      Delete
  9. kyl hyyskässä taidettakin olla pittää! olipa sul tuuria, kun sait ostetuksi tuon iki ihanan minihuussin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Minuhuussi on todella ihana. Sen tehnyt henkilö ei ollut paikalla, en ole varma, olisiko hän suostunut sitä myymään. Toivottavasti häntä ei harmita, että se ostettiin.

      Delete
  10. Hyvä huussi. Olen alkanut kaivata myös meille ulkohuussia. Asialla saattaa olla jotain tekemistä sen kanssa, että meillä teini alkaa viettää yhä enemmän aikaa lukkojen takana vessassa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Pihakäymälä on niin kätevä pihatöissä. Ja kesällä käytän lähes vallan sitä, kun on niin ihana käydä pihalla ensimmäiseksi aamulla ja vielä iltamyöhälläkin. Mutta en usko siitä olevan paljon apua talviaamuna, kun teini vetelehtii vessassa :-D

      Delete
  11. Viihtyysä huussi :) Ja pitäähän huussis jotaki katteltavaa aijankulua olla. Jos huussin huussia kuvaas likempää, luulis sen olevan oikia huussi :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se on niin taidokkaasti tehty yksityiskohtineen, että luulisi tosiaan sen olevan oikea, jos ei tietäisi mittakaavaa.

      Delete
  12. Ihana tuo minuhuussi mutta huippu kaunis myös tuo sun huussireiän kansi😍

    ReplyDelete
  13. Mukavasti sisustettu huussi on siulla. Tuo pikkuhuussi on kiva ja romanttinenkin tuo on. Myökin rakennettiin ulukohuussi, kun tuo varasto tehtiin. Hyvä olla olemassa ja kyllä myö sitä käytetäänkin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ulkohuussi on todella hyödyllinen, ei mikään eilisen päivän juttu.

      Delete
  14. Ihastuttava minihuussi!

    Mutta asiaa sivuten, kerropas pikkuisen kuivikekäymälästä sisävessana. Miten toimii ja ennen kaikkia miten sen puhtaanapito hoituu? On nimittäin niin, että sen mun torppani yläkerrassa ei ole vessaa, vaikka saisi olla. Omakotiputkimies toki tekisi mieluusti vesivessan jos vaan viemärit menevät järkevällä tavalla, mutta mun ajatusmaailma suosisi enemmin vedensäästöä. Onneksi asuntovelka tuo myös veto-oikeuden päätöksentekotilanteisiin, niin että kerro toki mikä kuivikekäymälässä on hyvää ja mikä huonoa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hmm, nyt en kyllä tiedä, miten yläkerran vessan tyhjennys onnistuisi. Siihen voisi olla hyvä ratkaisu joku toisenlainen kuivikekäymälä kuin sellainen, jonka säiliö täytyy tyhjentää lapiolla ja kottikärryillä :-D Mulla meinaan on sisävessa eteisen kupeessa niin, että pääsen kottikärryillä eteisen kautta tyhjentämään sen. Eteinen mulla on kurainen ja myyränverinen aika usein muutenkin...
      Sisä-kuivikekäymälässä parasta on tietysti ekologisuus, se, ettei se käytä juomavettä ja että se toimii sähkökatkoksenkin aikaan (vesipumppu, sähköllä toimiva pakastuskäymälä tms. monet jutut tarvii sähköä). Huono puoli on pieni haisu, joka olisi vähäisempi, jos saisi ilmastointiputken suoraan ylös katon läpi eikä ulkoseinän läpi, jolloin siinä on mutkaa eikä se ylety niin ylös, että tuuli vetäisi ilmaa ylös. Toki mulla on edelleen ostamatta siihen sellainen pyörivä systeemi putken päähän, se voisi lisätä ilmanpoistoa.
      Tulevaan talooni meinaan laittaa sellaisen kuivakäymälän, jossa on säiliö lattian alla ja sen pystyy tyhjentämään luukusta ulkokautta. Joten en yhtään osaa sanoa noihin yläkertajuttuihin. Naapuri just asensi jonkun vedettömän vessan mökkiinsä, onhan niitä monenlaisia. Sekin vaati ulkoseinään tuuletusreiän.

      Delete
    2. No ei sitten toimi samanlainen järjestely kuin sulla, kottikärryillä ei vintille pääse, on sen verran kapeat rappusetkin :D

      Yksi vaihtoehto on sellainen tuhkaava, joka polttaa tuotoksen. Se vain kuulemma aina ei toimi ja rupeaa sitten piippaamaan. Sen jälkeen koko läsnäoleva seurakunta on paikalla ihmettelemässä tapahtumaa, mikä ehkä on hitusen nöyryyttävää jos kohta myös koomista :-D

      Ehkä talouteen tulee tavallinen pytty ja ellei se jostain syystä joskus toimikaan, perinteinen potta!

      Delete
    3. No juuei :-D
      Hmm, toimiva vessa olisi kyllä toivottava. Onko se ihan pakko saada sitä vessaa sinne yläkertaan? Meinaan, jos alakerrassa kumminkin on. Vanhan talon kanssa on aina aluksi kaikenlaisia kehitysideoita, jotka vuoden-parin päästä tuntuvat älyttömiltä ja turhilta. Pidä tämä mielessä ;-)

      Delete
    4. Ei se mikään pakko olekaan, ei lainkaan! Ja voi osoittautua vieläpä mahdottomaksikin. Asia alkaa selvitä parin viikon päästä :-D

      Delete
    5. :-D Mukavaa muuttoa! Tai rempan alkua, mikä lieneekään.

      Delete
  15. Huussin seinillä kuuluu ehdottomasti olla katseltavaa! Minulla on pinossa julisteita odottamassa vanhempieni mökille viemistä, huussi kaipaa uusia kuvia. Soma tuo minihuussi!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihanaa, julisteita odottamassa huussiin pääsyä, se on oikein. Huussit ja niiden sisustaminen julistein ovat niin mahtavaa kansanperinnettä.

      Delete
  16. Onpa söpö minihuussi!
    Ja kyllä jokaisessa huussissa kuuluu kultakehyksinen taulu olla;)

    ReplyDelete
  17. Aivan valtavan ihana tuo minihuussi! Viipyisin varmaan huussissasi pidempään kuin oikeasti olisi tarpeellista. Ja tuo taulu on silkkaa luksusta ja nautintoa. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mikäpä kiire huussista pois onkaan. Pystyn sieltä käsin lisäksi katselemaan lehmiä laitumella ja tähystelemään, kuka kulkee kylätiellä :-D

      Delete
  18. Tuo minihuussi on aivan super sympaattinen! <3

    ReplyDelete

Kaunis kiitos kommentista!