Pieni eväsretki veneellä

Äitini on nyt vieraanani ja sain houkuteltua ystävän viemään meidät retkelle kauniilla pikku veneellään. Äitini on veneillyt nuoresta pitäen – osti ensimmäisen, puisen kansanveneensä 50-luvulla – mutta on nyt niin iäkäs, ettei enää pysty itse käsittelemään venettä. Arvelin, että hän silti nauttii tutuista merimaisemista ja veneen keikunnasta. Tiistai oli lähes peilityyni päivä, joten se valikoitui retkipäiväksi.
Ensin kiersimme kotisaaren eteläpuolelle, mistä löytyivät lehmät virkistäytymässä rannalla. Eikö ole mukavaa, että lehmät pääsevät kesäksi rantalomalle? Talvisinkin näillä on hyvät olot ja ulkoilumahdollisuus navetassaan; tunnen lehmien omistajat Wattkastissa.

A Little Boat Trip with Elevenses
My elderly mother is here and a friend took us out to see some sea sceneries – something I'm sure my mother has missed: she has sailed since 1950's until my father's death over ten years ago.

Yhden pikku luodon vierellä väitetään olevan hyvä silakkapaikka. Ystävä saikin parissa minuutissa silakat kotiintuomisiksi kissoilleni. Ystävä sanoi, että kalaonni johtui onnea tuovasta naisseurasta, meistä on siis hyötyä veneessä.

Lähes rasvatyyni päivä ei tuonut sitä veneen keikuntaa ja laineiden liplatusta, jonka olin arvellut olevan hyväksi äitini mielelle ja ruumiille. Aiemmin tästä mennyt vene jätti veteen kuplavanan pitkäksi aikaa, ei ollut tuulta ja aaltoja vanaa rikkomassa.

Eväspaikka näkyvissä! Tämä asumaton pikku saari oli retkemme pääkohde. Se on ihan kotisaaren rantaa vastapäätä, mutta miksipä lähteä merta edemmäs kalaan – tai eväsretkelle.

Hienot kalliot, mutta jatkoimme saaren ympäri suojaiseen poukamaan – jos tällaisella säällä nyt suojaista rantautumispaikkaa edes tarvitsee.

Laakeammalle kalliolle on kuitenkin helpompi jalkautua.
En osaa kuvitella maisemaa, jossa sielu enemmän lepäisi.

No ehkä sellainen pikkuinen vivahde-ero vielä, että jos saisi aavan merinäkymän horisonttiin asti. Sitten maisema olisi täydellinen+.

Saariston kasvillisuus on ollut minulle pienestä pitäen ihmetyksen ja ihailun aihe. Heti, kun humusta on kertynyt pienikin pläntti, kasvaa siinä jotakin. Kuten nämä virmajuuret ja mesiangervot tulossa kukkaan, ja kakkarat ja ruohosipulit kauempana.

Lähdin tutkimusmatkalle kohti pikku saaren eteläosaa, mutta suorimmalta reitiltä löytyikin pesivä joutsen.

Kiertoreitti olikin hyvä, sillä muuten minun olisi täytynyt ylittää valtava kanjoni. Ehkä rakentaa riippusilta sen yli.

Nyt pääsin kanjonin poikki kivikkoa pitkin. Sieltä löytyi merikohokki.

Keltamaksaruoho kasvaa kallionhalkeamassa.

Jäkälää, jään muovaamaa kalliota, merta ja vesilintuja – ei kai elämässä enempää tarvita.

Käärmeenpistoyrtti on tyypillinen kalkkipitoisen kallion laji.

Rantatädyke on tulossa kukkaan.

Saaristossa suo saattaa olla neliömetrin kokoinen läntti kalliopainaumassa. Siinä sitten rehottavat kostean paikan sammalet, heinät, luhtavillat ja jopa lakka vieretysten, kun parin metrin päässä on kalliota, jäkälää ja maksaruohoa.

Löysin retkitoverit sulattelemasta eväitä rupattelun merkeissä.
Tästä oli hyvä jatkaa kiertoreittiä kotiin päin.


Keltamaksaruoho – Sedum acre
Käärmeenpistoyrtti – Vincetoxicum hirundinaria
Luhtavilla – Eriophorum angustifolium
Merikohokki – Silene uniflora
Mesiangervo – Filipendula ulmaria
Rantatädyke – Veronica longifolia
Ruohosipuli – Allium schoenoprasum
Virmajuuri – Valeriana