Thursday, 6 August 2015

Rohanin kuulumisia

Rohanissa alkaa jo olla sen verran kasveja, että sieltä riittää esiteltävää, viime kesänä ei vielä niin ollut. Tämä on ruskealehtinen fenkoli 'Rubrum'.

Pidän tästä kasviyhdistelmästä, jossa korkeimpana liehuu keveä fenkoli, mutta eihän tästä oikein saa järkevän näköistä kuvaa. Tuoksuruuta kukkii keltaisena, tummalehtinen on vielä pieni 'Rohan Weeping' -pyökki, ja keskellä takana on ihanan rehevä haisujouluruusu, joka on kai sellaisessa paikassa, jossa peurat eivät pääse syömään sitä. Mahtavaa! Oikealla ja alhaalla näkyy varjohiipan lehtiä.

Rohanissa kasvaa tummalehtisiä kasveja enemmänkin. Musti esittelee: mustaselja 'Black Lace'.

Purppuraheisiangervo 'Diabolo'. Tämähän kasvaa valtavaksi ja pelkään, että olen istuttanut tämän ja seljan liian lähekkäin, niiden välissä on vain metri! Täytyy siirtää jompaa kumpaa syksymmällä.

Iloinen uutinen on se, että ystävän vinkin perusteella otin heisiangervosta alkukesällä pistokkaita ja ne näyttävät juurtuneen hyvin. Vastoin löytämääni tietoa otin myös happomarjasta pistokkaita, kun talvipistokkaat eivät ole onnistuneet. Ja nyt nekin onnistuivat! Suuri kiitos kuuluu tietysti tasaisen kostealle ja viileälle kesälle, minulla ei ole mahdollisuutta sumutella pistokkaitani päivittäin.

Näkymä Rohanin päästä, missä äskeisten kuvien puskat sijaitsevat. Kuvassa vasemmalla on iso lipstikka. Taidan olla vähän heikkona näihin sarjakukkaisiin.

Lipstikan jälkeen tulee ihanien verihanhikkien vyöhyke.

Ja sitten keväällä istutettu isovalkolatva 'Chocolate', jonka eteen on ilmestynyt vaaleanpunainen pioniunikko – mistä nämä löytävät tiensä joka paikkaan? Ihanaa kylläkin, mutta kylvin tähän penkkiin keväällä pussillisen tumman viininpunaista pioniunikkoa, missä ne ovat? Haloo, huhuu?!

Ihanaa vaaleanpunaista löytyy myös Cherin lähettämästä värimintusta, joten ei se väri täällä suinkaan pannassa ole.

Erityisen hyvin Rohanin värimaailmaan sopii tummakurjenpolvi 'Samobor'. Lehtien tumma kuviointi ja kukkien tumma purppurainen väri ovat täydelliset. Taustalla on helminukkajäkkärän kukintoja.

Kirsikkana kakun päällä päivän kuva jättikarhunputken kukinnosta.
Iloista loppuviikkoa!


Fenkoli – Foeniculum vulgare
Haisujouluruusu – Helleborus foetidus
Helminukkajäkkärä – Anaphalis margaritacea
Isovalkolatva – Ageratina altissima
Jättikarhunputki – Angelica gigas
Lipstikka – Levisticum officinale
Mustaselja – Sambucus nigra
Pioniunikko – Papaver somniferum Paeoniflorum-Ryhmä
Purppuraheisiangervo – Physocarpus opulifolius, punalehtiset lajikkeet
Pyökki – Fagus
Tummakurjenpolvi – Geranium phaeum
Tuoksuruuta – Ruta graveolens
Varjohiippa – Epimedium
Verihanhikki – Potentilla atrosanguinea
Väriminttu – Monarda

10 comments :

  1. Jättkikarhunputki on kaunis, tykkään kyllä tavallisesta villistäkin versiosta. Jätin taas kitkemättä sitä puutarhan reunamilta. Minun unikoista on tänä kesänä tullut ihan mitä sattuu.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se on käsittämättömän upea. Tämä on eka kerta, kun näen sen livenä (tai ainakin niin, että tiedostan kasvin). Putket ovat kyllä kivoja, paitsi se vuohenputki :-D Koiranputkeenkin hieman työlääntyy, mutta sitä on sentään helppo kitkeä paalujuurineen.
      Elän vielä toivossa tummien unikkojen suhteen, vaikka siinä ei liene järkeä. Ehkä olen myllännyt maata liikaa kitkiessäni. Uutta kukkapenkkiä joutuu kitkemään paljon ja rankalla kädellä.

      Delete
  2. Hieno tuo fenkoli, oon vähän etsiskellyt sen alkuja, mutta löytänyt vain zetasista mistä en viittinyt tuoda matkan takia. Joo ja onhan nuo muutkin oikeestaan kaikki niin ihania. Tollanen tumma kurjenpolvikin iski silmääni!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi hitsi kun järjestettäisiin treffit, saisit multa niittyräpelön ja tummakurjenpolven, jälkimmäinen tekee tsiljoona siementainta sitten, varoitus!
      Pronssifenkolia oli myynnissä Plantagenilla tänä vuonna, löysin sen keväisellä käynnillä siellä ja hihkuen nappasin kainalooni.

      Delete
  3. Mikä vika mussa on kun en pääse kiinni noihin kurjenpolvin, vaikka joka vuosi niitä muilla ihailen. Siinä Perennat kirjassa oli upea verikurjenpolvi ja tuo sun tumma on erityisen kaunis <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hih, sitä on liikkeellä. Mulla on sama rikkojen kanssa, nehän ovat aivan ihania ja ihailen niitä muiden pihoilla, mutta en saa vaan aikaiseksi ostaa omalle pihalleni niitä.

      Delete
  4. Mun diapolosta on kasvanut vuosien kuluessa oikein jätti..ett kyll sitä tilaa tarvii olla. Upeaa ett sunkin pistokkaat ovat kasvussa!
    Aivan upea tuo jättiputki.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sepä se... siitä tulee iso, kyllähän minäkin niitä olen nähnyt :-D Mutta kun taimet on istutettaessa aina niin pienen näköisiä... seli seli...
      Eläköön onnistuneet pistokkaat!

      Delete
  5. Taas niin monta ihanuutta kuvissa. Tuo vaaleanpunainen unikko "pisti" silmään.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hih, vai tökkäsi se silmään!

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!