Friday, 28 August 2015

Ketjureaktio

Tein viimein uuden kompostin. Kesän ajan olen laittanut kompostijätteet huussiin, mikä ei ole kestävä ratkaisu. Puutarhasta tulee runsain mitoin kasvijätettä, josta haluan muhevaa multaa. Edellisen kompostin paikalle kun tuli keväällä Strömsö-henkinen ruosteinen sammalkeinu.
Lavoja oli valmiiksi pino, puuttui vain aikaa ja se oikea hetki.

Homma lähti liikkeelle tästä. Sain naapurista järisyttävän tehokasta apua ison pöllipinon pilkkomiseen. Ketju pyöri ja bensaa paloi. Käytännössä en tehnyt muuta kuin roudasin klapeja saunaan, kellariin ja eteiseen, mihin suinkin sain mahtumaan. Kun kasa oli poissa, tuli hirmuisen siistiä ja halu siistiä vieläkin enemmän nosti päätään.

Niinpä tein yhdestä lavakasasta viimein kompostin. Paikka oli valmiiksi mietittynä. Tässä on taustana yksi pitkä lavantapainen alusta, joka tuli tuulensuojalevyjen mukana. Siihen tarvitsi vain naulata pystypuita riittävän tiheään, niin jo oli kompostin takaseinä valmis. Tässä kompostissa on kaksi puolta – kun yksi maatuu, toista täytetään ja sitten kun toinen puoli on tyhjennetty, voi sinne kääntää toisen puolen. Ylikätevää. Vaikka itse sanonkin.
Tällä hetkellä tyhjällä puolella on varastossa lavoja jotakin muuta yhtä nerokasta jatkokäyttöä varten.

Musti tarkastaa.

Huolimatta peurojen napostelusta on keltakirjokanukka kasvanut jo jonkin kokoiseksi, nyt tämän alkaa jo huomata. Aiemmin tämä oli varsinainen kääpiö, mutta hyvin siinä pihisee sitkeys, kun se kasvattaa uusia versoja syötyjen tilalle aina yhtä sinnikkäästi. Keltaiset lehdet ovat kiva näky vasten kompostin kulahtanutta lavaseinämää.

Päivän todellisuuskuva. Kyllä niitä kasoja edelleen piisaa.

Ransukin ilmestyi työmaalle.

Mutta jatkoi sitten hiipparoimista eteenpäin.

Samalla voinkin esitellä nurmialueen toisesta reunasta paahdepenkistä yhden kukkaan tulevan maksaruohon! Tämäkin on todellinen harvinaisuus pihallani, kuten liljat. Oikea uhanalainen laji.

Yleensä maksaruohot nimittäin näyttävät tältä. Ne ovat peurojen herkkua. Punavartinen vasemmalla on lajiketta 'Matrona', ylemmän kuvan kasvin ostin nimettömänä, joten sen lajikenimeä en tiedä. Voisi olla esimerkiksi 'Purple Emperor'.
Tässä penkissä ei myöskään harmaakäenkukan sallita tulevan kukkaan, sekin on syöty (oikealla).

Alkukesällä muotopuutarhasta siirtämäni iso sikurintaimi syötiin saman tien, mutta onneksi se on tehnyt uusia kukkavarsia, tosin huomattavasti alkuperäisiä matalampia. Ehkä hyvä niin. Yksi vuorikaunokkikin näköjään saa kukkia, nekin yleensä syödään. Siementaimien leviämisen vaaraa ei juurikaan ole.

Koristeheiniä peuranpenteleet eivät onneksi syö. Kai ne muistuttavat liikaa luonnonkasveja, heh. Tämä on niin kiva lehtien yhdistelmä, vaikka kukkia ei ole nyt juuri lainkaan. Tai ehkä juuri siksi. Valtava suksee minusta, ja en tätä yhtään ole suunnitellut, tai en ainakaan muista mitään nimenomaan tällaista havitelleeni. Sitäkin kivempi ylläri.
Karstaohdakkeen siementaimet peittävät maan. Edustalla kasvaa pronssisara, joka talvehtii loistavasti, vaikka tämä paikka on aika märkä syksyisin ja joskus talvellakin. Sitten tässä kasvaa parrakkaita kurjenmiekkoja, isovuohennokka, niittyräpelöitä ja verikurjenpolvi.

Musti esittelee.

Lopuksi Musti lähettää terveisiä kaikille ystävilleen, kiitos tassun paranemistoivotuksista! Se on nyt täysin parantunut. Hyvin menee, mutta menköön!

Lopuksi haluamme mainita, vaikkakin näin viime tingassa: nettikauppani Elsan lempituoli on huomenna lauantaina Espoossa Marketanpuiston sadonkorjuumarkkinoilla klo 10–15 ja sunnuntaina Hvitträskissä Kirkkonummi-päivän markkinoilla klo 11–17. Tervetuloa!


Harmaakäenkukka – Lychnis coronaria
Isovuohennokka – Scutellaria altissimaKarstaohdake – Dipsacus
Keltakirjokanukka, kuvan lajike – Cornus alba 'Aurea'
Kurjenmiekka – Iris
Maksaruoho – Sedum
Niittyräpelö – Briza media
Pronssisara – Carex comansSikuri – Cichorium intybus
Verikurjenpolvi – Geranium sanguineum
Vuorikaunokki – Centaurea montana

20 comments :

  1. Kuormalavat on käteviä kompostin tekoon, niistä meidän puutarhakomposti on tehty. Ja juuri kaksiosaiseksi. Nyt täytetään toista puolta ja syksyllä (jos ehdin) tai keväällä käännän toisen puolen kasvimaahan. Puolivalmis komposti uppoo hyvin kasvimaan savimultaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juu, tosi hyviä ovat lavat, ja noita saa aina uusia tilalle, kun vanhat mätänee. Tosiaan, puolivalmistakin kompostia voi ihan hyvin levittää ainakin mullan pinnalle, tai suoraan kääntää maahan. Roimaa parantamista tää toivoton maa kyllä vaatii, kun en pussi- tai kärrymultaa osta.

      Delete
  2. Siinä olet oikeassa , tarvikkeiden lisäksi tarvitaan aina myös oikea hetki ...ja sitten homma etenee ja usein nopeasti. Toi sun huusiskin on kaikessa vinoudessaan liikkis ja tuolikin vieressä myötätunnosta vähän vinksallaan. Tulin taas kerran hyvälle tuulelle kuvistasi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Heh, onko huussi oikeasti noin vinossa vai olenko ottanut kuvan vaan niin vinoon? Täytyy tarkistaa ja korjata tilanne jos niin on. Tuoli on kyllä vino, dyykkasin sen rannan roskiksilta, pari lautaa piti vain vaihtaa ja hyvin se on palvellut monta vuotta.

      Delete
  3. Kiva kuulla että haava on parantunut. Hyviä myyntipäiviä sinulle!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Musti kyllä sanoo, että ruoka oli parempaa kun oli kipeänä ja namejakin sai (kun jouduin antamaan vettä ruiskulla suuhun, annoin palkinnoksi aina namin). Pöh. Kannattaa olla kipeänä.

      Delete
  4. Ylikätevä emäntä siellä =D
    Heinät on kyl hianoi..mää oon tänään siirrelly kasvei...ja voi mahdoton miten paljon perhosia pörrää punahatuissa. Mun kukkapenkit on niin villin sotkuisia, että pää menee pyörälle. Ruiskukat, kaikenlaiset unikot, harmaakäenkukat( pinkit ja valk.)ja kurkkuyrtit ( sin.ja valk.) kasvaa missä sattuu. Lisäksi kehäkukat..onneksi myös muunkin värisinä kuin peruskeltaissina. Ensi kesänä pitäis Sailan kalsareitakin putkahdella tämän kesäistä enemmän ( lohenp.sormustinkukat), pieniä alkuja on paljon!
    Menestystä markkinoille, pojille rapsutuksia ja Mustille erityisesti, kun oli pipinä♡ Pääsetkö kissakahvilaan syyskuun lopussa? Ois kyl tosi jees :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä, ylikätevä :-D
      Hih, toivottavasti niistä tulee kalsarinvärisiä! Voi meinaan tulla muutakin, siementaimia kun ovat, ja mulla kasvaa myös valkokukkaista, ja itsekseen niistä on muodostunut tavallisia pinkkejäkin, vaikka en ole sellaisia hankkinut.
      Tänään ostin mummonkalsarinvärisen päivänliljan!
      Katsoin juuri, että kauhee meno on lähiviikot, mun täytyy tosissaan miettiä, mitkä viikot pystyn olemaan missäkin.
      Musti kiittää, kuorsaa tuossa tuolissa vieressä :-)

      Delete
  5. Lehtikomposti on ihan ehdoton puutarha jätteen hyödyntämistä varten.
    Hitsi, kun tuo Marketanpuistohommeli meni päällekkäin omien menojen kanssa. Tahi toistepäin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kompostimulta on niin parasta, ja on ihan turhaa muovin ja bensan kulutusta roudata pussimultaa. Voi harmi ettet päässyt Marketanpuistoon tänään. Huomenna Hvitträskiin sitten ;-) Hyvää Kirkkonummi-päivää!

      Delete
  6. Kiva postaus. Tuntuu hyvältä, kun saa jotakin aikaiseksi. Sellaiseen tarvitaan monesti vain oikea hetki. Oletko huomannut, että blogissani on arvonta (kaksi puutarhakirjaa)? Käyhän kurkkaamassa ja osallistu! Mukavaa viikonlopun jatkoa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos vinkistä, en ole huomannut! Tosin mulla on ehkä enemmän kuin tarpeeksi puutarhakirjoja entuudestaan :-D
      Kyllä, on tosi kiva tunne, kun saa jonkun homman tehtyä.

      Delete
  7. Yhden kasan taktiikka. Siitä ne loputkin joskus katoaa. Kaksipuoleinen komposti on varmasti käytännöllinen.
    Pronssisaran ympärys lehtineen on upea.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juu, kyllä noita kasoja on tullutkin, kun kahdesta talosta vaihdettiin seinälaudat ja yksi kuisti purettiin kokonaan. Ja kyllä niitä on kaikenlaisiin projekteihin ja saunapuiksikin mennyt myös, ettei sen puoleen. Ehkä ne joskus häviää. Sitten koittaa kriisi varmaan. Olen niin tottunut siihen, että kun tarvitsen pätkän puutavaraa johonkin, löydän sitä kätevästi keskeltä pihaa :-D

      Delete
  8. Tuleepa hyvä komposti. Tuo on jotenkin ihan surkuhupaisaa. Kaikki kaunis katoaa suihin! Käsittämätöntä! No, ei kyllä taatusti huvita, sen uskon.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, peurat on ihan karmeita, vihoviimeisiä inhotuksia, kyn syövät nimenomaan kukkanuppuja. Ei niitä voi sanoin kuvailla, mikään kirosana ei ole tarpeeksi kamala. Toivottavasti komposti toimii hyvin, aiemmin olen kärsinyt siitä, ettei ole ollut hyvää paikkaa minne kääntää kompostikasa palamisen puolivälissä.

      Delete
  9. Kompstista tulee varmasti tukeva, nuo kuormalavat on mahtava keksintö.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Toivottavasti tulee tomiva komposti.

      Delete
  10. Komposti on puutarhan sydän. Tai oikeastaan suolisto, sillä se kierrättää ravitsevat kasvinosat takaisin mullaksi. Ihmettelen pitkämielisyyttäsi peurojen suhteen, moni luopuisi puutarhanhoidosta tai rakentaisi muurin viljelysten ympärille :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juu, toivon vain, että tuo suolisto syytäisi kompostimultaa oikein runsain mitoin, mutta sillä on tapana aina kutustua lähes olemattomiin.
      Ei tässä oikein muuta voi kuin odottaa (että pensasaita kasvaa, että saan jatkettua risuaitaa). Jonain päivänä on koko tontti aidattu. Se kun maksaisi näin kertalaakina monta sataa euroa, eikä minulla ole sellaista summaa. Niinpä odotellaan parempaa tulevaisuutta...

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!