Thursday 20 December 2012

Tunnelmaa vuoden pimeimpään aikaan

Tähän aikaan vuodesta tarvitaan lämpimiä, täyteläisiä värejä ja valoa. Ehkä siksi jouluun mielletään punainen ja valosarjat, vaikka minusta näitä ominaisuuksia tarvitaan muutaman päivän sijasta muutama kuukausi marraskuusta helmikuun loppuun. Lumi tekee maisemasta hurjan kylmän värisen. Sitä paitsi koska pidän punaisesta, kuuluu se kesäänkin, ei se ole mikään joulun yksinoikeusväri.
Niinpä kun tulimme takaisin kotiin, otin esiin äidin antaman vanhan ristipistoliinan, vaikka se ei riitäkään koko pöydälle, mutta päätyyn on hyvä saada viipale vahakangasta kukkaruukkujen alle. Päätin myös katsoa, mitä koristelaatikosta löytyy, sillä sielläkin on jotakin punaista. Verhot ovat kyllä edelleen sinertävät kesäverhot, jospa niillä nyt mentäisiin tämän talven yli.

I wanted to have something red, not because it's Christmas, but because it is so cold – with snow, the landscape's colour is cold too.

Laitoin lähes kaikki omistamani kuusenkoristeet verhotankoon. Nehän sointuvat kauniisti vastapäiseen taloon!

Liina on todella upea, paksu ja villalangalla kirjailtu. Kuvioissa on jotakin jugendia, voi olla, että liina on niinkin vanha. Ja niin, enhän sitten raaskinutkaan jättää krookusruukkuja kaupunkiin, vaan toin ne tänne... tässä maustesahramit.

Ystävän lähettämille konvehdeille löytyi jopa punainen kippo! Tämähän alkaa muistuttaa joulumaata.

Iloista lämpimänpunaista mieltä aiheutti sekin, että Posti halusi muistaa bloggaajia tarjoamalla arkin omakuva-postimerkkejä. En ollut koskaan tällaisia tilannut, mutta se oli helppoa ja hauskaa, kun Postin sivuilla pystyi mallaamaan omia kuvia valmiisiin merkkipohjiin. Posti tietenkin varmaan toivoi, että näin he saavat mainontaa, mutta mitään tällaista vaatimusta ei tarjoukseen kuulunut ja koska palvelu oli oikeasti hyvää merkit helppo suunnitella, kerron tästä mielelläni.

Huomenna on talvipäivänseisaus, jonka kunniaksi tämän blogin keskustelussa on jo ehdotettu skumppapullojen poksauttelua ja kaikkien puutarhaihmisten vuotuista juhlapäivää. Kannatetaan! Päivä alkaa pidentyä ja askellus kohti kevättä alkaa...
Mukavaa valoistuvaa aikaa kaikille!

44 comments :

  1. Siellä saaripalstallahan on varsin jouluiset fiilikset, sisäinen jouluihmisesi on tainnnut herätä ;) Aivan ihana tuo tuuki, siis pöytäliina!

    ReplyDelete
  2. Onpa tunnelmallista. Ja kaiken täydennyksenä kissa istuu ikkunalla katsomassa teatteriesityksiä, niin meilläkin :)

    ReplyDelete
  3. Pienillä jutuilla sitä saa tunelmaa kaikkein parhaiten luotua. Ja sellaisilla esineillä ja asioilla joilla on itselle tunnearvoa! Tänään olikin ihanan valoisa päivä ainakin täällä Lohjalla. Aurinkokin näyttäytyi ja vielä nyt näin neljältäkin on suloisen valoisaa! Huomenna tosiaan se SUURI päivä enkä nyt tarkoita Mayojen kalenterin viimeistä päivää;) T. Minna

    ReplyDelete
  4. Erityisesti tykkään tuosta mustasta koristeesta. Jaa, mullahan taitaa olla melkein samanlainen...

    ReplyDelete
  5. Skumppaa hankkimaan, jos kerran on tulollaan juhlapäivä. Kiva postaus: Mulla on lasipallot vielä ripustamatta, jos vaikka huomenna juhlan kunniaksi.

    ReplyDelete
  6. Ohhoh, Sailahan on laittanut oikeen tuulemaan! :D Hou hou... Taidan korkata yhden olusen huomenna!

    ReplyDelete
  7. miullakin punainen kuuluu aina sisustukseen, niinpä nyt lisään valoja ja vihreää, jotta jotenkin joulun erottaa.

    ReplyDelete
  8. Siellähän oikein fiilistellään ja tunnelmoidaan ;)
    Voi täytyykin itse vielä postaus tehdä ennen joulua. Meillä poika sanoi viettävänsä huomenna maailmanloppua kavereitten kanssa Hesan yössä, me muut juhlitaan kevään alkamista. Mukavaa Kevään odotusta Sailalle, Ransulle ja Mustille!

    ReplyDelete
  9. Kiitos kaikille kommenteista!
    Tuuki kiittää myös kehuista. Siinä olevat vihreät langat ovat ihan sen sävyisiä kuin olisivat kasveilla värjätyt, punaisista en osaa sanoa. On se upea! Talvella ihminen kaipaa paksumpia kankaita, siksi mua harmittaa nuo verhot, kun ne on ihan liian ohuet rimpulat talveksi. Äh. Ne jotenkin visuaalisesti kylmentää tunnelmaa. No ehkä tässä vielä, paitsi taisin unohtaa talviverhot pesun jälkeen johonkin kaappiin kaupunkiin. Täytyy muistaa ottaa ne ensi kerralla mukaan.

    Kissa kaunistaa kodin kuin kodin ja minkä tahansa asetelman (ellei onnistu ensin tuhoamaan sitä).

    Vai oli aurinko Lohjalla! No voi hiisipiisi. Tänne ei 5 päivän ennustus lupaa yhtäkään auringonpilkahdusta missään vaiheessa ja tiistain plussakelikin harmi kyllä on vedetty takaisin... mutta onneksi sunnuntain -9 pakkasennustus on myös lauhtunut -4:ään.

    ReplyDelete
  10. Maiju; Kiitos vielä paketista, konvehdit on jo syöty, kantarellit korkattu (hyvää!) ja maailmanloppua tai ehkä kumminkin enemmän kevään tuloa odotellaan innolla!

    ReplyDelete
  11. Hyvä jos maistuivat, siis kantarellit. Nyt tarttisin kissan lainaksi, meillä on hiiri tai jokin rapisija keittiön lattian alla:)

    ReplyDelete
  12. Oikein kotoista, kissa pöydällä ja joulutähti ikkunassa. (Ja huomenna sitten bakkanaalit pystyyn!)

    ReplyDelete
  13. Maiju; Selvä, pistän Mustin tulemaan ;-)

    Myrsky; Huomenna on sellaiset bakkanaalit että oksat pois! Mulla ei ole täällä skumppaa, punaviinillä mennään, mutta ei anneta sen hidastaa tahtia.

    ReplyDelete
  14. Valoa ja väriä! Niistä on elämän pienet ilot tehty. Joulun jälkeen kaivellaan siemenpussit esiin ja haaveillaan keväästä. Hih.

    ReplyDelete
  15. Haha, arvaa mitä, no ei varmaan ole vaikea arvata: tein kevään ekan siementilauksen jo pari viikkoa sitten.. :-D

    ReplyDelete
  16. Kivan näköinen koristerivi, hauska idea laittaa kuusenkoristeet verhotankoon – ja tässä todistetaan taas se, että luova ihminen ei jämähdä mihinkään luokitteluihin. Kuka on määrännut, että pallero on _kuusen_koriste? Ehkä se onkin vaan ehdotus koristeen käyttökohteeksi, lajittelunimi kauppiaalle?

    Ehdotus skoolailla vuoden pimeimpänä päivänä valoisamman aikajanan alulle on mahtava, olen mukana :)

    ReplyDelete
  17. Onneksi piipahdin katsomaan blogiasi. Muistin että isoäidin kirjoma adventti kaitaliina on täällä kaupungissa. Liina pitää ehdottomasti muistaa ottaa huomenna mukaan saareen. Oikea joulutunnelma koostuu pienistä perinteistä asioista. Kaitaliinan kaveriksi tuon Jouluruusun. Ruusu on liikelahjana tuotu työpaikalle mutta, kuolee sisäilmassa ennen uutta vuotta kun kukaan ei sitä töissä kastele, siispä teen sekä jouluruusulle että työkavereille palveluksen kun huomenna iltapäivällä pelastan sen. Jippii huomenna saan jälleen hengittä puhdasta saaristoilmaa!

    ReplyDelete
  18. Jes, skååål!
    Juu, mulla kun ei kuusta ole eikä tule, siis hirvee duuni muutaman päivän tähden: rämpiä ensin skutsissa kirves kourassa, sitten raahata kuusi sisään, sitten imuroida niitä neulasia ja lopulta pistää se pätkiksi keskellä lumista pihamaata - nou tänks! Eli nk. kuusenkoristeet on aina olleet jossain muualla kuin kuusessa, useimpina jouluina kaapissa tuossa laatikossaan, pakko myöntää...

    ReplyDelete
  19. Carita; No sepä hyvä että se tuli nyt muistettua! Tervetuloa tänne, varaudu lumidyyneihin.

    ReplyDelete
  20. Tosi nätti liina, mutta vaikea sanoa mitään noista väreistä. Hyvinkin kyllä tuollaisia saa kasviväreillä:)
    Ihania koristeita sulla, mä en ole vielä yhtään joulutunnelmissa, jostain syystä.

    ReplyDelete
  21. Jes, hyvä ajatus tuo päivän pidentymisen juhlinta! Kevät koittaa tuota pikaa..

    Kodikkaan näköistä sinulla siellä talvipesässä :)

    ReplyDelete
  22. Oikein jouluisaa ja mukavannäköistä siellä teillä kotona! :)

    ReplyDelete
  23. Puutarhaihmisten vuotuinen juhlapäivä talvipäivänseisauksen kunniaksi on kyllä mahtava ehdotus, ehkä minäkin nostan maljan:)

    ReplyDelete
  24. Leena; Niin, ei kai sitä voi varmaksi sanoa vaikka pääsisi ihan läheltäkin tarkastelemaan. Mutta kauniit sävyt kumminkin, juuri niin kauniit kuin mitä kasveillakin saa aikaan, tuollaisia pehmeitä värejä.
    No kohta tulee hoppu jos meinaa joulua viettää, kun sehän ohi ihan justiin! Mutta tuleehan se ensi vuonna taas ;-)

    Heidi-Maaria; Kiitos, juu, osallistu sinäkin juhlintaan!

    ReplyDelete
  25. Mamma N; No nyt tuli joulumuorin hyväksyntä, jee ;-)

    Pioni; Hyvä, juhlitaan urakalla!

    ReplyDelete
  26. Talvipäivänseisaus ja joululoma! Joo, kyllä ansaitsee skoolata niiden kunniaksi! :)

    ReplyDelete
  27. Loma! Sekin vielä. Kyllä on syytä juhlaan!

    ReplyDelete
  28. Talven kääntymisessä valoisampaan suuntaan on todellakin juhlimisen aihetta. Kippis vaan ja kilinää!

    ReplyDelete
  29. Ihan ehdottomasti on huomenna juhlistettava valon voittoa pimeästä..jollei satu maailmanloppu iskemään ennen sitä ;)

    ReplyDelete
  30. Ihanan jouluista tunnelmaa sinulla. ♥ Upea pöytäliina ja edelleen ihailen tuota ihanaa messinkistä jouluvalotähteä :) Vaikka lumi ja siniset hetket ovat ihania, kannatan myös skumppapullojen poksauttelua uuden ajanjakson alun kunniaksi! Ihanaa tulevaa viikonloppua teille!

    ReplyDelete
  31. Mutta onhan sentään jotain nuo lyhyet siniset hetket, jotka parissa kuvassa näkyvät ikkunasta. Harmillisen lyhyitä nekin vaan ovat, mutta minusta ihania.

    Siis huomennako alkaa todellinen ja virallinen kesänodotus!

    ReplyDelete
  32. Lämmintä tunnelmaa pitää olla! Koko talven, eikä siitä kesälläkään ole haittaa ;-)
    Lumessa on todellakin se hyvä puoli kasvien pakkassuojan lisäksi, että sen kanssa syntyvät ihmeelliset siniset hetket!
    Mutta siis, kohti juhannuksen yötöntä yötä lähdetään menemään reilun 12 tunnin päästä!

    ReplyDelete
  33. Mitä täh häh? Mitä postimerkkejä? Tai siis olen nähnyt muutaman blogin "mainostavan" niitä, mutta oliko ne vain valikoiduille blogeille, kun en ole mitn huomannut, en postin sivuilla eikä minulle tullut viestiä. Tosin kalliiksipa tulisi kaikille Suomen bloggaajille tarjota moisia. Ja bloggerkin taas vaihteeksi ei suostu kirjautumaan, mutta ihan sama :) Joulun toivotukset sinulle ja kateille!

    ReplyDelete
  34. Ei se varmaan ihan kaikille blogeille ollut, muistaakseni Posti lähestyi sähköpostilla.
    Kiitos, lokoisaa joulua teillekin!

    ReplyDelete
  35. Teillä on oikein lämmin tunnelma ulkoa hohkaavasta sinisestä huolimatta. Vaikka pidänkin lumesta ja talvesta, päivien piteneminen on hieno asia.

    ReplyDelete
  36. Kiitos, kyllä täällä lämmintä on ja kun on lämpimästi päällä myös, niin elämä sujuu. Onneksi ei enää pimene, ei sitä (näinkään) täysjärkisenä pysyisi jos vielä pimenisi.

    ReplyDelete
  37. Tunnelmallista joulua sinne saareen.

    ReplyDelete
  38. Mahtava sininen valo ikkunan takana ulkona kolmessa ensimmäisessä kuvassasi. Hauska keksintö panna kuusenkoristeet verhontankoon. Minulla oli muistaakseni viime vuonna yksi tai kaksi koristetta, olisi voinut ripustaa niitä paljon enemmänkin. Et taida hankkia kuusta Mustin ja Ransun ihmiteltäväksi?

    ReplyDelete
  39. Tuo sininen hetki on ihana eikä sitä synny ilman lunta, se lumen puolustukseksi sanottakoon.
    Ei tule kuusta, siitä on niin hirmusti hommaa eikä sille ole tilaakaan. Nuo sisällä talvetettavat pelakuut ja muut kasvit saavat luvan riittää. Ransu yrittääkin kovasti laiduntaa viime keväänä kylvämieni heinäliljojen vielä hentoja varsia! Mokoma terroristi.

    ReplyDelete
  40. Ihana retrokeittiö!! Kuisti keinutuoleineen on kuin Louisianasta konsanaan, vähän vaan lumi häiritsee idylliä...kauniita tunnelmakuvia...

    ReplyDelete
  41. No joo, koko talo on aika retro :-D Eikä ole aikomusta muuttaa sitä. Seinissäkin on aaltoilevat pahvit, aaltoilkoot vain, sekin kuuluu asiaan.
    Louisianan tunnelmaa kieltämättä vähän häiritsee tuo lumi ja pakkanen... pitäisi voida kiikutella ohuessa puuvillamekossa, kun kolibrit räpyttelevät kukasta kukkaan verannan kaiteen pielessä.

    ReplyDelete

Kaunis kiitos kommentista!