Thursday 11 August 2011

Uskolliset silkkikukat

Silkkikukka on hassusta nimestään huolimatta oikea kukka. En harrasta yksivuotisia melkein lainkaan, ja näidenkin siemenet taisin saada ilmaiseksi jostakin näytepussina. Laitoin siemeniä yhteen kukkapenkkiin ja tähän portaanpielen pieneen rautapataan. Sittemmin olen aina keväisin irrottanut jonkun pystyyn jääneen siemenkodan ja murentanut sen siemenet padan mullan pinnalle, ja aina niistä itää muutama kukkiakseen nyt loppukesällä.
Viime vuonna sain aprikoosinsävyisiä silkkikukan taimia ystävältäni, mutta ne kasvoivat toisaalla enkä ole varma, onnistuiko pikasiemenkylvötekniikkani niiden kohdalla – en ole huomannut siinä kohdassa yhtään tainta. Tai sitten olen vahingossa kitkenyt ne.

Silkkikukan terälehdet ovat ohuet, kuin silkkipaperia.

Viime lokakuun 14. päivä satoi rakeita, mutta urhea silkkikukka kukki vain.

Portaanpielen kultatesmat pysyvät myös kauan kuosissaan.

Yksi vaaleanpunainen silkkikukka uhmasi yhä kylmenevää säätä 17. marraskuuta.

Seuraavana päivänä satoi ensilumi, joka, kuten muistamme, jäi koko talveksi.

Hyyh, mistä tää tuli?!

Silkkikukka – Clarkia

10 comments :

  1. Silkkikukka on ihan uusi tuttavuus minulle. Blogissasi esittelet kukkia tavalla, joka saa ihastumaan niihin. Ransu on kyllä hauskan näköinen tuossa hyyh-kuvassa.

    ReplyDelete
  2. Jaahas, täällä ollaan vallan aikaansa edellä. Talvessa jo! Keskellä kauneinta suvea. Ei ole ihmekään, että Ransulla on hyyh-ilme.
    Noita klarkioita oli lapsuudessani aina mummon kukkapenkissä, eipä ole itse tullut kylvettyä. Pari pussia unikon siemeniä huiskaisen keväällä maahan, jotenkin ne unikot kiehtovat aina vaan....

    ReplyDelete
  3. Silkkikukka on niin helppo, että voin lämpimästi suositella sitä, ja kiva siksikin, että se tosiaan kukkii talven tuloon saakka.
    Niin, olen kyllä ihan syystunnelmissa, aikakauslehtialalla toimiminen on siitä ikävää. Joulu tulee elettyä jo lokakuussa ja sen jälkeen olenkin siihen aiheeseen jo lopen kyllästynyt :-D
    Mutta nyt kun silkkikukat kukkivat, otin kuvia ja muistin, että kuvasin sen kukan viime syksynä viimeisenä lumettomana päivänä! Pitihän siitä nyt kirjoittaa...

    ReplyDelete
  4. Silkkikukkia on ollut mulla nyt kaksi kesää, tämän kesän ovat edellisten siemenistä ja hyvin lähti kasvuun. Tykkään kyseisestä kukasta.

    ReplyDelete
  5. Hyvää Joulua siis jo tässä vaiheessa :D ! Minä olen jo keksinyt yhden joululahjan. Teen vanhemmilleni, jotka ruokkivat lintuja kesät talvet, linnunruokakranssin :) Resepti löytyy Kotivinkin nettisivuilta. Uskoisin että onnistuu!

    ReplyDelete
  6. Silkkikukka on mukava ja näköjään erittäin luotettava kukka! Se on hyvä perennojen väleihin ja aukkopaikkoihin, tai siis, olisi hyvä jos se olisi siellä lähtenyt kasvuun! Mun lienee turvallisinta kerätä nyt siemeniä pussiin vähän enemmän ettei ole aina vain sen yhden pystyyn jääneen siemenkodan varassa sitten keväällä!

    Juu kiitos vain, hyvää joulua Naukulaankin! Kieltämättä nyt, kun seuraavaksi painosta tulevan lehden seuraavassa numerossa -sivu tuli tehtyä hieman joulua ennustelevaksi, niin voitaisiin se joulukin saman tien tässä viettää pois alta :-D Ja seuraavaksi alankin kirjoittaa jouluasetelmajuttuja.
    Oma pihassakin oli muuten taannoin, muutama vuosi sitten, linnunruokakranssin ohje ja se on erittäin helppo toteuttaa! Voit myös tehdä pienempiin vuokiin/muotteihin palloja, joihin upotat narunpätkän molemmat päät, näin palloon saa lenkin mistä sen ripustaa. Mutta kranssi on kauniimpi, ja sen voipi ripustaa juhlavasti paksulla nauhalla puun oksaan, jos haluaa.

    ReplyDelete
  7. Minulla on tänä vuonna silkkikukkia ekaa kertaa. Olen aivan haltioissani kukan kauneudesta ja helppoudesta. Aion laittaa niitä tulevaisuudessakin. :) Ei näköjään tarvitse ostaa enää siemeniä, hyvä tietää.

    Hauskaa, että ne kukkivat lumen tuloon asti, saavatpa mehiläiset ja perhoset tankata talven varalle. Meille satoi myös ensilumi 18.11.

    ReplyDelete
  8. Juu, siemeniä tulee sitten omasta takaa. Jos haluaa pelata varman päälle, kannattaa siemeniä kerätä pieneen paperipussiin jo syksyllä, niin niitä ainakin sitten on.
    Nyt on mielenkiintoista nähdä minkälainen talvi on tällä kertaa tulossa, kun on jo kaksi erittäin lumista talvea ollut. Eikä sitä olisi ikinä uskonut, että ihan eteläänkin - ja rannikolle ja saariin - tulee pysyvä lumipeite heti marraskuun puolenvälin jälkeen! Mutta olipahan valoisa vuoden pimein aika, oli se kivakin.

    ReplyDelete
  9. Hyviä kokemuksia minullakin silkkikukista. Helppoja ja pökerryttävän kauniita. Nämä kaatosateetkaan eivät ole saaneet niitä luhistumaan kuin tuokioksi - sitten taas katse kohti taivasta.

    ReplyDelete
  10. Todellakin - kukan keveydestä on se etu. Ja kun tulee aina vain uusia kukkiakin. Ja monenlaisia ilahduttavia värejä!

    ReplyDelete

Kaunis kiitos kommentista!