Wednesday 13 April 2011

Lähtökuopissa

Minulla ei ole tapana ilmoitella menemisistä, tulemisista tai tekemi-sistä... paha tapa, joka itsekseen asuvalle kertyy (paitsi että olin jo pienenä samanlainen).
Nyt kumminkin kerron, että blogi hiljenee muutamaksi päiväksi matkan takia – kerron siitä sitten kun tulen, kun on jotain kerrottavaa. Nimittäin tässä viikkona eräänä ystäväni blogiin ei tullut päivityksiä eikä hän ehtinyt käydä muidenkaan blogeissa, ja minä jo huolestuneena lähetin viestin, että oletko kunnossa... No juu, hänellä oli vaan kiireinen viikko!
Niin että ei tarvitse huolestua ystävät rakkaat, emäntä palailee kanavalle.


Kiitos Tuijan kotiin ja puutarhaan ihanasta tunnustuksesta, joka kertoo blogini olevan rentouttavaa seuraa. No sepäs mukavaa! Kiitos Tuija!

Blogista poiketen minä en juurikaan nyt ole rentouttavaa seuraa, sillä koneella on hurja kirjoitus- ja oikolukusuma setvittävänä ennen kello kuutta aamulla, jolloin lento lähtee. Ja muistin juuri, että olen unohtanut tehdä veroilmoituksen, se olisi pitänyt palauttaa jo viikko sitten.
☁ *prrrhhhhhh* ☁

Lähetän rennon blogin tunnustuksen eteenpäin Risusydämelle! Risysydän on ihana blogi, jossa seurataan luontoa ja pihaa kauniin kuvin ja virkistävin oivalluksin. Mukana touhuaa neljä suloista viirupaitaa ja yksi komea frakkipukuinen kissaherra ♥

18 comments :

  1. Kiitos, Saila ♥
    Ihanaa, jos blogillani on sellainen vaikutus....pitääkin mennä lukemaan omaa blogia....sen verran stressiä on kertynyt minullekin.
    Olen yhden yhdistyksen sihteeri, ja sihteerin tehtäviin kuuluu näemmä yhdistyksen pääsiäismyyjäisten järjestäminen, huoh!.
    Muun järjestämisen ohella yritän vielä leipoa kaikenlaista myytävää...
    Muutaman viikon stressasin jo, että mistä saan kesätyöntekijät mansikkapellolle... juuri äsken, luettuani tästä tunnustuksesta, soitti viime kesän kesäpoika, että pääseeko hän tänäkin kesänä veljensä kanssa töihin? Juu, juu!!!....yritin olla kuullostamatta liian innokkaalta.
    Pari tyttöä olikin jo tulossa poimimaan....eiköhän tässä vähitellen pysty itsekin rentoutumaan ;))
    Mukavaa reissua sinulle, Saila!
    Pojille rapsutusterkkuja ♥ ♥

    ReplyDelete
  2. Huomasin, että olin kirjoittanut sulle väärän kissamäärän ;-) Olin varmaan aloittanut sanomaan, että sulla on viisi kissaa ja sitten ryhtynytkin kirjoittamaan viiruista ja frakeista erikseen!
    Voi että, koetahan jaksaa, tämä aika on kaikille kasvien kanssa touhuaville se vuoden kiiruisin.
    Kiitos rapsuterveisistä - pojille tulee kiva alakerran täti käymään joka päivä, hän osaa mm. rapsuttaa.

    ReplyDelete
  3. Hyvää matkaa, minne menetkin! Hyvä että kerroit, ei pidä huolestua. :)
    Ja menen kurkkimaan Risusydäntä, kuulostaa houkuttelevalta!

    ReplyDelete
  4. Hyvää puurtamista ja hyvää matkaa! Hitsi kun olis mun elämän olosuhteet vähän toisenlaiset(esim. enemmän tilaa!) niin olisin niin innoissani ottanut sun pojat hoitoon!

    ReplyDelete
  5. Kiitos!
    Pojat pärjäilee täällä, siinä olis varmaan Mustalle ja Harmaalle todellisen järkytyksen paikka jos niille tulisi kaksi uutta kämppistä!

    ReplyDelete
  6. Hyvää matkaa! Palaillaan taajuuksille :)

    ReplyDelete
  7. Toivottavasti on jokin mukava matka edessä.. :)

    ReplyDelete
  8. On joo kiitos!
    Toivon vaan että ehdin nukkua ens yönä edes vähän, kun matkan ohjelma on reipas ja tiheä!

    ReplyDelete
  9. Oikein mukavaa reissua sinulle ja olet tunnustuksen ansainnut, täällä on aina mukava käydä:)

    ReplyDelete
  10. Voi kiitos Inkivääri ♥

    ReplyDelete
  11. Hei, kuule hyvä kun kerroit, että lähdet matkoille, minä ainkin käyn melkein päivittäin teillä kylässä, ja olisin ollut ihan ihmeissäni, kun mittään ei kuulu. Sitähän ihan säikähtää todella, jos blogiystävästä ei viikkoon kuulu pihaustakaan. Ennen lähtöä lomalle, tulee aina ylimääräistä tekemistä, sen olen huomannut, kun pitäs kaikki hommat saada just siltä istumalta valmiiksi, vaikka niitä olisi ollut aikaa tehdä aikaisemmin. Töissä ainakin käy niin.

    Mukavaa matkaa!

    ReplyDelete
  12. Vai reissuun lähdössä?
    Lueskelin juuri blogiasi Tukholman puutarhamessuilta ja kyllä oli ero Helsingin puutarhamessiuhin verrattuna! Etten sanoisi surkeat? Helsingin messut siis. Olin odottanut rautaa ja rustiikkia, sisustusvinkkejä puutarhaan/pihalle, jne. Mutta, mutta. Minusta ne oli pelkät kukkamessut, ellei peräti kukkasipulimessut! Onneksi minulla oli asiantuntija (floristiystäväni) mukana, jolta sain paljon neuvoja ja vinkkejä. Muuten messut olisivat kyllä jääneet vieläkin laihemmiksi osaltani.

    Aurinkoista viikonloppua, missä lienetkin!
    -Pia-

    ReplyDelete
  13. Trevlig resa, vart du än är på väg :)
    /Nina

    ReplyDelete
  14. Kiitos kaikille, Hollanti oli täynnä kukkivia kirsikka-, omena- ja päärynäpuita, magnolioita ja tulppaaneja!

    ReplyDelete
  15. Jees, olet palannut! Hollanti oli varmasti kuin satumaa.

    ReplyDelete
  16. Oli! Ryhmälläni oli osan ajasta oppaana Hollannissa asuva suomalainen nainen, joka "ohikulkumatkalla jäi 20 vuotta sitten". Sinne olisi ollut tosi helppo jäädä, kirsikankukkien terälehtien hiljaa sadellessa ympärillä :-)

    ReplyDelete

Kaunis kiitos kommentista!