Kivenpyöritystä ylärinteessä

 Kirjoitin syyskuussa pergolaprojektista.

Se on tuolla kaukana tontin yläreunalla, missä näkyy pari vaaleaa tolppaa. Mennäänpä katsomaan lähempää.

Pergola on hieno nimi, mutta rakennelma ei ole tämän kummoisempi. Vain kivimuurikaari jyrkkää rinnettä vasten ja raudoitusverkko. Kun olin saanut muurin takaosan haluamaani korkeuteen, iskin maahan tolpanjalat ja moukaroin niihin omasta kuusesta sahatut kakkoskakkoset. 

Mikäs on ollut puuhaillessa, kun säät ovat olleet tällaiset! 

Kiviähän nousee; ei tarvitse kuin kulkea rautakangen kanssa ja aina, kun kilahtaa, voi ryhtyä kaivamaan.

Lopuksi korotin muuria vähän reunoiltaankin. Niissä on vieläkin varaa etenkin leventää, mutta sitä voi jatkaa sitten, kun on kerännyt ensin sopivan kivikasan valmiiksi.

Istutin verkon juurelle jo kaksi kevätkesällä hankkimaani kärhöä: 'Blekitny Aniol' ja 'Miss Bateman'. Haluaisin kokeilla tuohon lisäksi päivänliljoja, jospa ne kukkisivat paremmin tässä, kun muualla vain tekevät lehtiä vuodesta toiseen. Tässä ainakin aurinkoa piisaa (kärhöille ehkä liikaakin).

Saarelaisilta ostamistani betoneista ja laasteista oli jäljellä vielä pari pussia senkin jälkeen, kun muurasin kellarin tiiliportaat valmiiksi, niinpä aloitin projektin, josta olen tänä kesänä haaveillut. Se on epämääräiseksi menneen kivipengermän korjaaminen. Tämä on alareuna samaan ylärinteeseen, jossa uusi pergola on.

Tällainen on kivipengermä ennen operaation aloittamista. Siitähän ei näy mitään. Joskus kitkentäjätteiden mukana ylärinteeseen viskaamani maahumalan pala on juurtunut ja lähtenyt valloittamaan maailmaa. Lisäksi myyrät ovat myllänneet kiviä, niitä putoilee pengermän juurella olevaan ojaan. 

Välillä on toivoton olo tuon maahumalan kanssa. Tällaisella muhevamultaisella, kostealla paikalla se kasvaa jäätävää vauhtia – ja myös jäätävän kokoiseksi. Lehdet ovat kymmenkertaiset verrattuna kuivaan nurmikkopaikkaan (ja siellä olen yrittänyt kitkeä sitä jo 15 vuotta, mutta onneksi se ei kuivassa oikein jaksa levitä).

Olen niin tuhannen kertaa kironnut sen päivän, kun otin pistokkaan yhdestä kesäkukkaistutuksesta ja istutin sen puutarhaani. Siinä on kardinaalimoka, jonka toivoisin jättäneeni tekemättä. Mutta sitten lohduttaudun ajatuksella, että aika moni muukin elää maahumalan kanssa. Tuolla ylärinteessä se on oikeasti ollut myös kätevä, sillä siellä ei ole kuin heinikkoa, nokkosia ja ohdaketta – maahumala on oikeastaan tehnyt siitä siistimmän. Olisi vain pitänyt estää sen vyöryminen pengermää alas kosteikkopuutarhaan, josta se on jo matkalla nurmikon yli kohti muita puutarhan alueita.

Kuvasta ei ehkä tajua, mutta kivimuurin juurella ollaan alempana ja siinä kulkee myös matala oja, joka viettää oikealta vasemmalle. Tässä on siis jyrkempi rinne kuvan vasemmasta yläkulmasta oikeaan alakulmaan ja loivempi kallistus oikealta vasemmalle. 

Ojassa kasvaa 'Berlin Tiger' -keltakurjenmiekkaa. Oja ja koko sen alue on ollut todella huonolla hoidolla, kun olen odottanut, että ryhdyn suurempaan kunnostukseen. 

Nyt toivon tuottavani vähemmän vesimyyräystävällistä ympäristöä muuraamalla kivipengermän betonilla. Sen luulisi myös liikkuvan roudan vaikutuksesta vähemmän. Mutta saa nähdä, kuinka se kestää roudat ja vesimyyrät.

On muuten ollut jäätävää nähdä myyrien tekeviä käytäviä kivien takana, kun olen irrottanut kiviä alkuperäisestä pengermästäni. Huh, mitä onkalostoa.

Kahden betonipussin jälkeen olen päässyt tähän. Täytyy taas tuoda pari kuivabetonipussia seuraavalta mantereen-reissulta, niin pääsen jatkamaan projektia. Nyt on ollut ihan huippukelit tehdä, paitsi että pimeä tulee aivan liian aikaisin! Yhtäkkiä tajusin, etten nähnyt enää kunnolla – mitä ihmettä, tuli hämärä, vaikka luulin kellon olevan vasta neljä.

Homma jatkuu siis. Aion istuttaa jotakin tuohon pengermän päälle, mutta varmuuden vuoksi vuoraan istutuskuopat jyrsijäverkolla. 

Alun perin ylärinne jatkui suoraan ojaan asti, mutta halusin paikan, jonne voin kipata kitkentäjätettä ja kaivamaani maata. Lisäksi pengerrys tekee ylärinteestä vähän vähemmän jyrkän. On ihanaa päästä viimein alueen kimppuun siistimään sitä! Olen onnistunut leikkaamaan jo ruohonleikkurilla käytäviä sen jälkeen, kun kaivoin kiviä maasta – sitä ennen ei ruohonleikkuria uskaltanut ylärinteeseen viedä.

Kutsun tätä ylärinnettä hedelmätarhaksi, vaikka vesimyyrät ovat verottaneet istuttamistani hedelmäpuista muutaman. Luulisi niidenkin viihtyvän vähän huonommin, kun ruohoa leikataan. 

Toivossa on hyvä elää, sanoi Toivo-vesimyyrässä elävä lapamato.

Keltakurjenmiekka Iris pseudacorus

Kärhö Clematis

Maahumala Glechoma hederacea