Uutta lumikelloa kehiin

 Istutin aiemmin keväällä ruukkukukkina hankitut kaksi tähtilumikellon sipulia mäntyjen alle metsäpuutarhapenkkiin. Niiden kukinta on jo ohi.

Ne tähtilumikellot, jotka alueella vanhastaan kasvavat, ovat vielä kukassa. Oikeastaan ne tulivat turkinlumikelloina, pussissa oli ilmeisesti molempia lajeja. Etummainen tupas taitaakin olla turkkilaisia. Niillä on aivan erilaiset lehdet. Tähtilumikello, joka näkyy takana, on korkea ja leveälehtinen – se myös erottaa sen puistolumikellosta, joka on se tavallisin. Lehtien väri on kyllä niillä kahdella suunnilleen sama, tuollainen sinertävänvihreä ja himmeä.

Turkinlumikelloja on jo kukassa tälläkin alueella. Niiden lehdet ovat kaartuvat, kiiltävät ja vihreässä on selvästi kellansävyä. Kukissakin on erilaiset vihreät läntit ja kehälehtien koot, mutta ei mennä nyt niihin.

Jostain syystä olin istuttanut kaikki nämä aiemmat lumikellot penkin takaosaan lähelle aitaa, missä niitä ei pääse ihailemaan läheltä ollenkaan. Nyt istutin uudet sipulit ihan etureunaan. Olin varmaan ollut tapani mukaan ylioptimistinen niiden leviämisen suhteen ja kuvitellut, että äkkiä ne valtaavat koko alueen.

Metsäpuutarhassa nousee kaikenlaista, vaikkakin hitaasti – kuten kaikkialla muuallakin. Ilokseni huomaan, että loistomyrkkylilja 'Atrorubens' on edelleen elossa. Se työntää lehtiä joka kevät, mutta ei ole kukkinut sen jälkeen, kun hankin mukulan syksyllä 2019. 

Tästä tulikin mieleeni: voisi ehkä lannoittaa? Tämä kasvun aika on se, jolloin ravinto kulkeutuu mukulaan, ei sitten syksyllä, kun kukka ilmestyy.

Olen niin supersurkea muistamaan lannoittamisen, että tässäpä on minulle iltapäivän ohjelmanumero ennen kuin sade (lumi? vesi? räntä?) illalla alkaa. Lannoite imeytyy sitten maahan hyvin sateen myötä. Kyllä kai minulta jotain lannoitusainetta löytyy, vaikka sitten orkidealannoitetta, jos ei muuta. 

Muitakin myrkkyliljoja on nimittäin noussut maasta mukaan lukien toinen vuonna 2019 hankkimani erikoisuus 'Harlekijn'. Sekään ei ole kukkinut sitten ostosyksyn, vaikka tekee lehtiä. Ja keisarinpikarililjat, ne täytyy lannoittaa!

Koska yllä olevasta kuvasta ei näy, millaiset myrkkyliljan lehdet ovat, otin kuvan viereisen katajapenkin 'Lilac Wonder' -myrkkiksestä. Tämähän kukkii elinvoimaisesti joka syksy ja on parina kesänä tehnyt siemeniäkin. Ekana kesänä keräsin ne, kylvin purkkiin ja purkki on edelleen ulkona, mutta ei siitä ole vieläkään noussut mitään. Viime kesänä jätin siemenet karisemaan maahan, jospa ne itäisivät siinä helpommin. Jos ovat itämiskykyisiä ylipäätään.

Myrkkyliljojen lehtiruusukkeet nousevat tosiaan nyt, kukka tulee vasta syksyllä. Lehdet ovat tuollaisina tiiviinä rullina, joista tulee mieleen jokin käärö. Moni ihmettelee, mitä kummaa penkeistä nousee, sillä versot saattavat olla hyvin kookkaita etenkin näillä isommilla tarha- ja loistomyrkkyliljoilla.

Kyykistellessäni huomasin rusokoiranhampaan lehdet. Ihanaa! Nämä ovat ensimmäiset tältä keväältä. 

Kuten tiedämme, kyykistely kannattaa. Olen ihastellut tätä kaunista valkokukkaista 'Carrigdale' -esikkoa. Tämä taitaa olla ainoa toissa talvena Barnhavenilta tilatuista esikoista, joka on enää hengissä, mikä tekee kasvista sitäkin arvokkaamman. Lisäksi tämä on selvästi runsastunut! Nyt se vain jäi multakokkareiden alle, kun kitkin vierestä liian innokkaasti leviäviä lehtoakileijoja.

Kun talvella salaojat olivat jäätyneet umpeen ja tuli vedenpaisumus, meni yksi yllättävä puro suoraan tämän yli kohti tienvarren ojaa. Onneksi sitä ei kestänyt montaa päivää ja esikko on selvästi toipunut. Se lienee jonkin sortin suikeroesikko, niitä on valtavasti monenlaisia.

Kaksi muuta Barnhavenin esikkoa oli vielä elossa aiemmin talvella, mutta ei tosiaan olisi ensimmäinen kerta, että helmikuussa näen esikon lehdet vihreinä ja huhtikuussa sitä ei enää ole. Jotenkin kummallisesti erikoisemmat esikot vain heittävät henkensä. Nämä olivat asuneet kuitenkin puutarhassani jo kaksi vuotta, joten elän vielä toivossa, että jotakin eloa olisi. Mitään lehtiruusukkeen tapaista ei näy ollenkaan, mikä on tietysti huono merkki.

Imikät tuntuvat viihtyvän vähän paremmin. Antajan mukaan Leenaksi nimeämäni vaaleansininen unelma kukkii metsäpuutarhapenkissä jo usean kukan voimin. Paikka on kesällä rutikuiva, maa on umpitiivistä savea, ja tuossa tuo imikkä vain mennä porskuttaa!

Yhtenä aurinkoisena päivänä toissa viikolla löysin ensimmäiset kimalaiset. Niitä ei olekaan oikeastaan sen jälkeen näkynyt. Vaaleajouluruusussa riitti niille tarjoilua pitkäksi aikaa. Vaaleajouluruusutkin tuntuvat viihtyvän oikein hyvin tässä mäntyjen alla edellä mainituissa surkeissa olosuhteissa.

Me Ransun kanssa lähdemme levittämään sitä lannoitetta ja toivotamme tsemppiä keliin!

Musti osallistuu tsemppauksiin untuvapeiton alta.

Imikkä Pulmonaria

Keisarinpikarililja Fritillaria imperialis

Loistomyrkkylilja Colchicum speciosum

Puistolumikello Galanthus nivalis

Rusokoiranhammas Erythronium dens-canis

Suikeroesikko Primula Pruhoniciana-Ryhmä

Tarhamyrkkylilja Colchicum Speciosum-Ryhmä

Turkinlumikello Galanthus woronowii

Tähtilumikello Galanthus elwesii

Vaaleajouluruusu Helleborus niger