Viikonloppu Pohjois-Karjalassa

 ja vähän Kainuun puolellakin, sekä Savossa.

Nurmeksen vanhassa kauppalassa oli taas avoimet ovet. Parin vuoden tauon jälkeen lähdin taas sinne ja pidin luennon sekä opastettuja puutarhakierroksia. Harmi vain, että en yhtään muistanut kertoa niistä täällä etukäteen, ehkä joku olisi ollut liikkeellä sillä suunnalla!

Nurmeksen kauppalassa on paljon hienoa. On hyvin säilyneitä puutaloja isoine tontteineen. Kauppala sijaitsee korkealla harjulla kahden järven välissä, joten järvi näkyy ihan harjun keskelläkin. Ihanan demokraattista, kun jokaisella asukkaalla on järvinäköala!

Sitten on koivut, jotka kuuluivat kaupunkikuvaan alusta saakka. Kauppala suunniteltiin paloturvalliseksi. Teiden tuli olla leveitä. Koivujen ansiosta tunnelma on lehtevä.

Jalankulkijoille ja pyöräilijöille on lisäksi omat koivujen reunustamat väylät mukavasti erillään autotiestä. Kuvassa on yksi kauppalan kauneimmista rakennuksista, jugendtyylinen rukoushuone.

Nurmekseen pitäisi joskus päästä ruskan aikaan, kun kaikki koivut ovat keltaisenaan!

Kauppalassa on rukoushuoneen lisäksi kirkko, joka on hieno maamerkki. Sitten on pienempi ortodoksikirkko. Monet näistä rakennuksista ovat auki avointen ovien päivänä.

Lisäksi pihoilla on pop-up-kahviloita ja kirpputoreja.

Syysleimut kukkivat Pohjois-Karjalassa ja -Savossa sekä Kainuussa niin komeasti, että kateeksi käy. Ukonhatutkin viihtyvät, kun minulla ne tuppaavat näivettymään.

Elävää musiikkiakin tarjoiltiin.

Harju on hiekkaa, mikä näkyy kauppalan reunalta alkavasta mäntykankaasta. Puistomaisessa rinteessä on monitoimitalo, kirjasto ja museo. Siellä myös luennot pidettiin tällä kertaa.

Harjua pitkin pääsee entisten kirkkojen paikalle ja sankarihaudoille. Entisiä kirkkoja on kolme, sillä venäläiset polttivat ensimmäisen, seuraava lahosi palveltuaan sata vuotta ja sen jälkeinen paloi Nurmeksen kirkonkylän palossa. Uusi ja toistaiseksi viimeinen rakennettiin tiilistä kauppalan puolelle 1800-luvun lopulla.

Tapuli vuodelta 1773 säästyi palolta ja seisoo komeana paikallaan harjulla.

Sankarihaudat koskettavat aina. Karjala on pitkään ollut idän ja lännen välisten taistelujen näyttämö ja se näkyy vaakunassa.

Minua kiinnostavat sukunimet. Tästäkin löytyi yksi Partanen, heitä on paljon. Isäni äidin isä oli Värtsilän Partasia. Isän äidin äiti oli puolestaan Könösten sukua Pälkjärveltä. Mainitsen nimet tässä, jos joku sattuu keksimään, että olemmekin sukua!

Nurmeksen vanhan kauppalan erikoisuus ovat myös palosolat ja palotorit, joiden tarkoitus oli estää tulipalojen leviäminen. Niitä kyllä tehtiin muihinkin puukaupunkeihin, mutta muualla niitä ei ole näin hyvin säilynyt. 

Palosolia reunustavat piharakennukset pihojen perällä, sillä talot ovat katujen varsilla. Palosolat ovat mukavia vehreitä reittejä paikasta toiseen siirtymiseen ilman, että tarvitsee kulkea autoteitä pitkin.

Nurmeksen matalampi maamerkki on kauppalantalo, upea puu-jugendrakennus. Se on vastikään kunnostettu ulkoa.

Sisällekin pääsi kurkistamaan, siellä remontti on vielä kesken. Tässä on valtuustosali.

Uimarantoja on keskustassa useita, enkä onnistunut ottamaan yhdestäkään kuvaa, vaikka istuskelin rantakahvilassa nauttimassa kookosjäätelötuuttia kuumana päivänä. Otin kuvan vain satamaan johtavasta hienosta pihlajakujasta. Satamassa on pienveneitä ja muutama venevaja, kaunis paikka kaiken kaikkiaan.

Pihojen kasveja ihastellessa yhtä paljon huomiota vie ihana järvimaisema, joka siintää milloin missäkin suunnassa.

Yöpymispaikkani oli Nurmeksesta pohjoiseen ystävän luona. Hänellä on vanha kansakoulu, jonka isossa sivurakennuksessa on viihtyisä vierashuone, lisäksi on jättimäinen jumppasali puolapuineen ja veistoluokka, jos tekee mieli alkaa yhtäkkiä puuhailla jotain. Pääsin oppimaan lautanauhan tekoa, siihen ei tosin tarvittu veistoluokkaa.

Pihalla on niittylämpäreitä. Ruusuruoho viihtyy täällä kadehdittavan hyvin.

Päärakennus on uudessa kauniissa maalissa. Huonekorkeus on melkoinen!

Matkani jatkui Hiidenportin kansallispuiston tuntumaan ja hiukkasen Kainuunkin puolelle.

Nämä erämaapaikat ovat vaikeita kuvailla. Ne pitää vain elää. Kun kymmeniin kilometreihin ei ole muuta kuin luontoa ja eläimiä; ihmismassat, asfalttitiet ja katuvalot ovat kaukana – kaukana kavala maailma. Västäräkki katseli kivellä virran soljumista

Kainuun maisemaa.

Sitten aloin pikkuhiljaa valua etelää kohti. Hitaasti, jotta ehdin viipyä mahdollisimman pitkään kauniissa Pohjois-Karjalassa. 

 

Tässä ollaan vielä Valtimolta pohjoiseen.

Hämmästykseni oli suuri, kun lähes heti Pohjois-Savon rajan ylitettyäni alkoi vihmoa ja sade yltyi rankaksikin. Muutamasta yllä olevasta kuvasta näkee, millainen sää oli samana päivänä Pohjois-Karjalassa ja Kainuussa. Tuli mieleen Hiidenkiven puutarhan Minna, joka on sadatellut jo toista runsassateista kesää peräjälkeen, kun muu Suomi on kärvistellyt kuivuudessa.

Myös Nurmekseen Pohjois-Savosta tulleet bussilastilliset vieraita kertoivat sadetta tulleen sinäkin päivänä ihan rankasti matkan varrella, kun Nurmeksessa ei voinut kuvitellakaan, että jossakin on satanut. Tämä on outoa ja vaatii tarkempaa tutkimista. Ei kai sade voi noudatella maakuntarajoja.

Joka tapauksessa halusin koukata Rautavaaraan, kun en ollut siellä koskaan käynyt. Kaunista oli!

Aikaisin tänä aamuna heräsin Mäntyharjulla. Napsin muutamia kuvia ennen aamukuutta Taidekeskus Salmelan ympäristössä.

Sepä on hieno paikka. Mutkitteleva matkailu kannattaa.

Luentoni luonnonkasveista ja lempiväreistä puutarhassa on katsottavissa Nurmeksen You Tube -kanavalla kahden viikon ajan, tässä linkki: KLIK.