Sunday 28 October 2018

Keittiöremppa etenee

Otsikko on harhaanjohtava, sillä lähes koko kaupunkiasunto on rempassa, kun kerta remppaamisen aloitin. Ainoa huone, joka on valmis, on parveke.
Huhtikuun jälkeen en ole tehnyt rempan eteen muuta kuin tasoittanut eteisen seinää ja valanut betonitason, joka näkyy kuvassa astianpesukoneen päällä, ja pienemmän tason lieden oikealle puolelle.
Keittiöön on alkanut viimein ilmestyä hyllyjä. Kuvassa näkyy myös luotettu systeemi kalusteiden kannatteluun korkeuksien katsomista ja kiinnitystä varten: kirjapinot. Niiden avulla myös painava betonitaso meni paikoilleen, kirja kirjalta korkeammalle hilaten.

Kitchen Renovation Update
Things are happening for the first time since April!

Suurin osa hyllyistä tulee päätyseinälle. Pitkä hylly katkaisee korkean oviaukon, josta poistin oven karmeineen jo ajat sitten. Sama ratkaisu on eteisestä makuuhuoneeseen menevässä oviaukossa.
Valaistus tulee toimimaan suurelta osin tuon vanhan remppalampun avulla, se on juuri sellainen sopiva tähän. Se kun on oikea raksavalaisin, niin siinä ei ole katkaisijaa, töpseli laitetaan seinään aina kun halutaan valoa.

Ratkaisut ovat muutenkin sellaisia, että kaikki näkyy ja käytetään sitä mitä löytyy. Tiskialtaan alla näkyvät viemäriputket hajulukkoineen.
Luulen, että maalaan puuosat samalla salvianvihreällä maalilla, jota juuri tilasin olohuoneen seinää varten. Mutta koska en ole ihan varma, katselen rauhassa, miltä näyttää. Puukin on ihan kiva harmaan metallin ja betonin vierellä, tässä keittiössä on muutenkin teemana se, että kaikki on sitä miltä näyttääkin. Makkarin oviaukon reunaan hankin soiron vaneria, se on niin nätti, ettei tekisi mieli maalata ainakaan sitä. Vanerin reunassa näkyvät puukerrokset kiehtovat.

Kuivausritiläkään ei ole kaapissa. Sitä ei paljon tarvita, kun on astianpesukone.


Tällaista täällä, homma jatkuu pikku hiljaa. Onneksi itselle tehden ei ole tulospaineita.

37 comments :

  1. Onpa ihana seinä!!! Ja avohyllyistä tykkään myös. Tulee varmasti kiva keittiö.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tulee ainakin sellainen, jossa minä viihdyn, ja se lienee pääasia.

      Delete
  2. Du har nog ett långt tålamod du, jag tyckte det var jobbigt med köksrenovering och då räckte den bara ett halvt år...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Det är kanske jobbigare för någon som lagar mat ;-)

      Delete
  3. Omaa tahtia tulee paras lopputulos. Ainakin oman näköisin ja se on tärkeää. Olen itse osin sellainen kärsimätön hoppuhousu, joten tulee sitten välillä myös sen mukaista. ;) Hurjan kaunis leikkuulauta! Itsekin pidän avohyllyistä, kun ne mahdollistavat sellaista arjen kauneutta. Saa ihailla tavaroita ja astioitaan, eivätkä ne pääse piiloutumaan johonkin kaapin perukoille. :)

    Meidän hassu koirapantteri lähettää Mustille terkkuja, vaanimisen kohde on viime päivinä ollut uusi pallo...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi, terveiset ihanalle koirapantterille! Muistin juuri, että varasin tähän kuvia Mustipantterista, ne piti laittaa postauksen loppuun, mutta unohdin. Täytyy tehdä oma pantteripostaus.
      Hosumista olen oppinut välttämään ihan perinteisellä menetelmällä eli kantapään kautta oppimalla ;-) On niin työlästä purkaa ja rakentaa uudestaan.
      Leikkuulaudan olen ostanut joskus Tukholman puutarhamessuilta, mutta en yhtään muista keneltä. Sepä se, kun keräilee kauniita astioita ja esineitä - kukapa rumia hankkisikaan - niin onhan ne kiva pitää näkösällä.

      Delete
  4. Ihailtavaa remontintekoa,tuo viipyilevä päätöksenteko ja nuo sun kikat, kuten kirjapinojen käyttö. Kaunista on kaikki.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Heh, viipyily johtuu siitäkin, että en aina ole kaupungissa, ainakaan riittävän pitkään kerrallaan. Eikä aina ole rahaa ostaa materiaaleja, se on iso hidastuttava tekijä.

      Delete
  5. Tapetti on tosi ihana! Ja kaunishan tuosta muutenkin tulee, sä olet niin taitava ja sulla on ihana maku!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos ♥ Meillä on toisin sanoen sama maku :-)

      Delete
  6. Replies
    1. Laitoin tavaroita jo hyllyille, kylläpä näyttää heti paljon kodikkaammalta! Kun on omat rojut esillä :-D

      Delete
  7. Remppa on nyt sana, että saan siitä ikäviä väristyksiä. Mä olen sitä lajia, että homma täytyy tehdä ripeästi ja mies taas ei...:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sepä ikävää! Luulen, ettei minunkaan kanssa kestäisi kukaan asua :-D

      Delete
  8. Sun tyyli on niin magee ja rohkea, että en uskoisi jos en kuvia näkisi ! Upeata jälkeä tulossa ja sit vielä, kun teet itse. respect!

    ReplyDelete
    Replies
    1. No voi mitä suitsutusta! Punastun. Kiva, jos tykkäät! Minustakin asunnossa on nyt viihtyisämpää jo, vakka suuri osa tavaroista edelleen pahvilaatikoissa pinoissa. Keittiö oli aiemmin niin tyhmän tavallinen.

      Delete
  9. Hyvä että on riittävästi kirjoja, jotta remppa hoituu. 😉. Jännä ratkaisu vetää oviaukon editse hylly. En olisi itse keksinyt yhtä luovaa ratkaisua. Meillä on keittiön ikkunan edessä hyllylevy, mutta se onkin edellisen asukkaan jäljiltä. Itse asiassa meidän keittiön oviaukkoon sopisi myös hylly. Toisella reunalla on takka niin toinen hyllyn pää olisi takan päällä 🤔

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiva jos sait idean! Usein näkee oviaukon päällä olevia hyllyjä, esim. kirjastoissa, missä hyllyt ovat koko seinän peittäviä. Jostain sellaisesta kuvasta ehkä idea tuli.
      Nyt, kun oviaukon kummallakin puolellakin on jo hyllyjä ja niillä tavaroita, tuo seinäkokonaisuus näyttää järkevämmältä. En nyt muista, mistä sain ajatuksen jatkaa eteisessä yhtä hyllyä oviaukonkin poikki, mutta se on loistavaa tilansäästöä. Ja jos laittaa tavarat vaikka kivoihin laatikoihin sinne hyllylle, näyttää se ihan siistiltäkin.

      Delete
    2. Tuli mieleen, että tuossakin kun oli aiemmin ovi, oli sen yläpuolella ikkuna. Halusin koko höskän pois ja sitten laitan nyt hyllyn suunnilleen samalla jaotuksella ja sillä erotuksella, että siinäkin on nyt säilytystilaa.

      Delete
  10. Keittiöstä tuloo kivan rento ja persoonalline.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Rento onkin hyvä adjektiivi, sellainen se tosiaan on. Poissa ylisiistit valkoiset kaappirivistöt :-D

      Delete
  11. Paljon olet jo saanut aikaiseksi! Tuo keittiön seinä on kyllä hieno.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hitaasti on syntynyt, mutta välillä on pakosta pitkiäkin taukoja joko siksi, että en ole paikalla tai on töiden kanssa liian kiire. Mutta siten ehkä tulee parempi, kuten sanonta kuuluu ;-)
      Ihana tuo laattakuvioinen laminaatti, onneksi löysin sen!

      Delete
  12. Muistuttaa omaa keittiöprojektiani, kaikki on sitä miltä näyttää ja melkein kaikki näkyy :) Minäkin hyödynsin huonekorkeuden katonrajan hyllyillä. Betonitaso kiinnostaa, käsittelitkö sen jotenkin?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sinulla onkin aivan ihana keittiö, joka on toiminut alitajunnassani esikuvana häilyen, etenkin se hylly oven päällä, missä on ihania vanhoja astioita!
      Betoni tuli valusta läikikkäänä, sillä olin kaatanut muotin pohjalle pellavaöljyä siitä huolimatta, että siinä oli muovikin. Mutta ettei muovia vain jäisi kiinni. Öljy oli varmasti imeytynyt betoniin epätasaisesti. Hetken miettimisen jälkeen sipaisin pintaan ohuelti ruokaöljyä paikoilleen asentamisen jälkeen, sillä mietin, että muuten se ehkä jää pölyämään. Ehkä. Ystävä kertoi silikonispraysta, se olisi ehkä ollut parempi, sillä öljy tummensi sävyä vähän enemmän kuin mistä tykkään. Se alkuvaiheen läikikäs (nykyistä läikikkäämpi) oli tosi kiva nimittäin. Mutta näin vähän öljyttynä se ei näitä pölyävän yhtään.
      Ehkäpä pesen sen valopetrolilla, kuten juuri lukemassani kuubalaisessa kirjassa pestään betonilattiaa :-D Ja sen jälkeen voisi suihkauttaa sillä silikonispraylla.
      Tajusin muuten, että ei ihan kaikki olekaan sitä miltä näyttää keittiössäni: seinä näyttää laatoilta, mutta onkin laminaattia! Silkkaa huijausta siis ;-)

      Delete
    2. Kiitos tiedoista. Laminaatisi on todella kaunis laattaseinä :) Näin samanlaista kuviota joskus tapettinakin ja suunnilin laittavani sitä kylpyhuoneeseen. Hienos jos omituinen viisiovinen keittiöni on siementänyt inspiraatiota :)

      Delete
    3. Ole hyvä, kiva keskustella näistä! En kyllä nyt yhtään muista viittä ovea... mutta paljon ihania hyllyjä ja maukkaan ruuan muistan :-)
      Olen hieman googletellut rasvanpoistoasiaa, tietenkin astianpesuaine on yksi parhaita rasvan poistajia. Sitä ja lämmintä vettä. Tai sitten annan tason vain olla. Onneksi se on yhä läikikäs ;-) Mutta käsittelemättömään betoniin tulee toki läiskiä kaikesta mahdollisesta. En usko, että se haittaa minua. Käsittely tarvittaisiin ilman muuta, jos se olisi tiskipöytänä.

      Delete
  13. Sä oot kyllä aika nainen! Harva osaisi tehdä itse tuollaisia remppaprojekteja.
    Keittiöstä tulee hieno. Tykkään valtavasti seinästä ja siitä betonitasosta. Ja avohyllyt tuovat ihanaa tunnelmaa,
    vaikka sitä viherhyllyä ei tulisikaan, niin kuin yritin instassa arvailla. ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kehut tuntuvat ansaitsemattomilta, sillä en minä mitään erityisesti osaa. Netistä löytyy onneksi tieto ja ohjeet joka asiaan. Betonitasoa ennen en ollut valanut kuin muutaman pihalaatan, enkä aiemmin tehnyt montaa muutakaan asiaa.
      Se viherhylly on kiva idea! Täytyy miettiä, mihin sen voisi toteuttaa ;-) Tosin sen pitäisi kestää yli kuukaudenkin kastelemattomuutta välillä.

      Delete
  14. Seinältä toiselle yli oviaukon jatkuva hylly on hieno, eikä laisinkaan vähennä avaruuden tuntua. Oviaukkoon voi laittaa kauniita esineitä, joita voi ihailla kummaltakin puolelta. Tykkään kovasti tuosta harmaakuvioisesta seinäpinnasta.
    Itse olen aikamoinen hätähousu ja kaikkien projektien pitää olla valmiita, ennenkuin alkoivatkaan. Viipyilevässä tekemisessä on ehdottomasti se etu, että ratkaisuja tulee mietittyä paremmin ja vaihtoehtoja etsittyä ahkerasti. Vanha sanonta sanoo, että hosuen tulee vain kusipäisiä kakaroita.
    Voisit rempan jälkeen kirjoittaa kirjan "jokanaisen remppaniksit". Tuo kirjojen käyttö mitta-apuna on erinomainen. Varmasti sinulla on vino pino muitakin vastaavia.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oviaukkoon ajattelin laittaa justiin mainitsemallasi idealla yhden ihanan keltaisen lasimaljan kupuineen, jonka sisällä on valosarja, se vain on nyt toisessa osoitteessa.
      Hih, hosuen tulee mitä tulee, mutta rauhallisuutta oppii kantapään kautta tarpeeksi turhia ja tyhmiä mokia tekemällä.
      Hyvä idea tuo kirja, en kyllä tiedä, kaipaako sellaista kukaan, mutta täytyy ottaa puheeksi kustantajien kanssa :-D

      Delete
  15. Tulee kaunis ja uniikki! Olet käsittämättömän taitava. Ei voi kuin ihailla. Aiotko käsitellä nuo avohyllyt jollain sävyllä? Vai tuleeko se salvianvihreä niihin? Sori käsityskyky aamutuimaan ei riitä tajumaan :D Ihanat nuo kannakkeet ja minitiskihylly on söde. Lasimaljaidea on kyllä täydellinen tunnelmavalo, edellinen kommenttisi...Clas Palmenilla on muuten tosi hyviä ja edullisia valosarjoja, just ostin pari, maksoivat 5 €/kpl. Kai niitä voi olla useampia eri osoitteissa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. No tuohon aikaan ei voi liikkua kuin puolikas aivosolu! Enkä muutenkaan selittänyt niin perusteellisesti. Luulen, että asun puisten hyllyjen kanssa aika pitkään ensin. Jos maalaan, niin se on se salvianvihreä, sitä minulla on jo yhdessä kohdassa keittiön seinää (kapean hyllykön sisällä sivuseinässä). Mutta puuosia on siellä täällä ja niistä tulee ihan kiva yhtenäisyys, eli joko maalaan ne kaikki tai en mitään, pelkkiiin hyllyjen maalaamiseen se ei jäisi. Siksi haluan puntaroida kunnolla.
      Joo, valosarjoja voi olla tsiljoona, mutta se vanha lasiesine on vain toisessa osoitteessa. Kiitos vinkistä, täytyy käydä Palménilla :-D

      Delete
    2. Kaunis tuo puukin kyllä, mutta salvia olisi varmaan täydellinen sävy. Nautiskelee ensin vaaleasta ja sitten kun kyllästyt niin maalipensseli laulamaan :D Nyt oli palmenilla pinkki kuusikin, iik! Ja musta! Iik!

      Delete
    3. Vai pinkki kuusi, ja musta, no voihan iik! Nehän sopisivat sinulle kuin nenä päähän.
      Salvia olisi kyllä kiva, tosin tykkään tästä neutraalistakin. Mutta luulen, että tykkään salviasta vielä enemmän ;-) Siitä tulisi justiin sopivasti vähän vihreää väriä... Se on vaan sitten aikamoista kyykistelyä ja kurottelua, että saa joka puuosan maalattua siististi.

      Delete
  16. Siul on paljon ihania yksityiskohtia kotona <3 Kivan näköistä!
    Heiii, heitin sinuu haasteella ;) Ois kiva päästä lukemaan sin parhaimmat puutarhamuistot tältä kesältä <3
    Mukavaa marraskuun alkua!

    ReplyDelete
    Replies
    1. On kiva, kun on paljon tavaraa ympärillä ;-) En ole minimalisti.
      Voi kun ihana haaste, kiitos!

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!