Luen nautittavaa kirjaa elämän yksinkertaisista iloista. Kirjaa ei ole suomennettu. Se on tosi kertomus 1950-luvulta pienestä skotlantilaisperheestä, joka kaipasi yksinkertaista elämää maaseudulla pientilan parissa. Onnekseen he löysivät perinteisen croft-tilan ylämaiden kukkuloilta ja ryhtyivät viljelemään sekä pitämään karjaa perinteisin, paljon käsityötä ja sisua vaativin menetelmin.
Kirja, A Croft in the Hills, julkaistiin ensi kertaa vuonna 1960 ja nyt taitaa olla meneillään jo kahdeksas painos. Itse kirjailija, Katharine Stewart, eli lähes satavuotiaaksi ja poistui keskuudestamme vasta pari vuotta sitten.
An enjoyable read
I am currently reading a classic, A Croft in the Hills by Katharine Stewart. As the spring weather is cold, damp and windy – a Highland weather at its best, I suppose – the book feels just right just now. It is also surprising how apt the author's thoughts are (on nuclear weapons), with what has been happening in Europe recently. I can only agree. (excerpt below)
(suomennokseni alempana, jos joku haluaa siirtyä suoraan sinne)
"... Surely the only appropriate gesture to make in the face of enormity is a positive one, however small. We could cultivate our portion of earth. It was little more than wilderness, lying exposed to every kind of blasting weather, but it was earth, and earth responds. Learn to understand it a little, work along the rhythm of it and it will repay you in ways beyond your reckoning."
Suomeksi suunnilleen näin:
"... Varmaankin ainoa reaktio, jossa on mitään järkeä, kun kohdataan valtavia asioita, on edes pienikin positiivinen teko. Me pystyimme viljelemään omaa osuuttamme maapallosta. Vain hieman villin tällä puolen, alttiina säiden pieksennälle, mutta se oli maata. Ja maa vastaa. Kun oppii ymmärtämään sitä ja työskentelee sen tahtiin, maa palkitsee laajemmin kuin on saattanut järjellisesti laskelmoida."
Puutarhuri ymmärtää tämän, eikö niin? Minä ainakin nyökkäilin: juuri noin, juuri noin! Tuo on juuri sitä palkitsevuutta ja järkeä, mitä maan viljelyssä – puutarhanhoidossa – on. Tuntuu, että missään muussa ei mitään järkeä olekaan, ei ainakaan mitään niin syvälti tyydyttävää.
Toiveikasta pääsiäisviikonloppua!
Kuvat viime toukokuulta ♥
.JPEG)
.jpg)
Jokainen tulkoon tavallaan onnelliseksi. On ihmisiä, joille raskas fyysinen työ on suuri nautinto. Mä tykkään siitä silleen harvakseltaan pari kolme kertaa vuodessa...:)
ReplyDeleteTuo olisi niin voinut tulla myös äitini suusta :-D meitä on niin monenlaisia. Onnellinen on se, joka tietää, mistä tulee onnelliseksi.
DeleteMulle ehkä paras päivä ikinä on sellainen, että pääsen tekemään kivimuuria ja illalla käsivarret kipeinä tuskin jaksan nostaa teekuppia huulille.
Noihin ajatuksiin on helppo yhtyä tässä maailmantilanteessa. Vaikka ihminen on monella tapaa viisaskin, ei kyky ymmärtää luomakunnan järjestystä näytä onnistuvan. Pullistelevat egot pyörittävät maailmaa tuhoavalla tavalla. Elämän vaaliminen omassa elinpiirissään tuo tyydytystä ja pitää kaikesta huolimatta toivon yllä. Niin kauan kuin on hyvyyttä on toivoa.
ReplyDeletePullistelevat egot, sanopa muuta. Tästä oli keskustelua vähän aiemminkin, ja todettiin, että olisipa useampi ihminen puutarhuri, pysyisi tolkku ja rauha maailmassa. Puutarhaihminen ja maanviljelijä keskittyy elämän jatkumiseen, ei sen tuhoamiseen.
DeleteKaiiki paitsi puutarhanhoito on turhaa!
ReplyDeleteJuuri tuo kävi minunkin mielessä! Joskus se on tuntunut kliseeltä, mutta kun sitä näin laveammin ajattelee, niin juuri tuo onkin totta.
DeleteJag tror människan behöver ha en stark anknytning till naturen. Vi kan odla, jaga eller vistas mycket i naturen så får vi proportioner på vår egen roll i världen. Det känns befriande att förstå att jag inte kan påverka vädret, att vädret påverkar mig och jag måste acceptera att jag inte rår på allt. Tack för att du påminde mig!
ReplyDeleteTack själv! Vi är så likadana i många sätt. Det är just det, och att kunna göra med egna händer, odla från såpotatis till skörd, från frön till blomma... och med tur och samarbete med naturen.
DeleteViisaita sanoja. Ihminen on käsittämätön olio kun ei opi historiasta mitään ja toistaa vanhoja virheitä yhä uudelleen.
ReplyDeleteNiinpä. Mistä tämä sotaisuus ja viha oikein kumpuaa? Pieni ihminen ei voi käsittää.
DeleteTietämättömyys ja egopullistuma. Eihän siihen paljon muuta tarvita.
DeleteRauhallista pääsiäistä tonteille!
Niin, harmi vain. Egopullistumat pitäisi varmaan kastroida.
DeleteNiin totta. Mitä hullummaksi maailma menee, sen vakaammin omat ajatukseni kääntyvät juurikin maan, kasvun, luonnon, kaiken aidon ja oikean puoleen. Täytyypä yrittää etsiä tuo kirja, vaikuttaa mielenkiintoiselta. Mukavia pääsiäispäiviä sinulle ja pojille <3
ReplyDeleteToki. Kirjan pariskunta mietti, että ainoa järkevä asia, mitä elämässään voi sada aikaan, on liittyä ydinaseiden vastaiseen toimintaan. Mutta jonkun asian vastustaminen on raskaampaa kuin positiivisuus, tai se toki riippuu ihmisestä.
DeleteNiinpä. Kasvien ja eläinten kanssa ollaan oikeiden asioiden äärellä.
Joku viisas on joskus sanonut, että onnellisuuteen tarvitaan kirjoja,puutarha ja silloin tällöin lasi viiniä. Toimisi ainakin itsellä :) Kunpa ihmiset keskittyisivät enemmän hoitamaan elämää ympärillään, kasveja ja eläimiä.
ReplyDeleteTuossapa oivallinen resepti, ja lisäisin siihen vielä kissat!
DeleteViisaita sanoja. itse koen yhä suurta onnea keväällä, tehtyäni voimieni mukaan töitä puutarhassa ja jokaine jäsen huuttaa kivusta, silloin on mieli niin iloinen, minä tein sen taas.Tällä iällä ei tuo työnteko ole enään niin itsetään selvää, mutta suuri nautinto.
ReplyDeleteSe on hienoa, että pysty hoitamaan itsensä, huushollinsa ja puutarhansa vielä ikäihmisenä. Tuo täytyy itsekin muistaa, ettei harmittele sitä mitä ei jaksa, vaan iloitsee siitä mitä jaksaa ja pystyy.
DeleteIhmisiä on niin moneen junaan, mutta puutarhurit ja muut kasvihörhöt ovat parhaita.
ReplyDeleteNiin on :-) Puhutaan samaa kieltä ilman selittelyjä, se on parasta.
DeleteOlipa kiva ajatus :)
ReplyDelete:-)
DeleteIloista Pääsiäistä sinne teille ♥ ♥
ReplyDeleteKiitos, samaa teille!
DeleteOikein hyvä ajatus, aina ajankohtainen.
ReplyDeleteNiin on. Kirja on kiinnostava, sillä siinä kuvataan paljon menetelmiä, jotka ovat nykypäivänä jo hävinneet (kirjailija perusti tämän vuoksi ensimmäisen crofting-museonkin, jotta metodit ja elämäntapa tulevat dokumentoitua). Mutta tällaiset ajatukset eivät vanhene, eikä kyllä sekään, että ihminen haluaa olla omavarainen ja pientilan pitäminen houkuttaa monia yhä vain.
DeleteMonen ongelma lienee siinä, että tavoitellaan kaiken aikaa jotain sellaista, mitä ei ehkä olekaan. Maan kanssa touhutessa joutuu väkisinkin tekemisiin ihan perusasioiden kanssa ja huomaa tulevansa onnelliseksi hyvinkin pienistä asioista. Kun syksyllä istuttaa sipulin ja keväällä siitä kasvaa kaunis kukkanen. Miten niin vähästä voi olla niin valtavan onnellinen.
ReplyDeleteJuuri tuo, pieni elämän ihme, se jaksaa ilahduttaa aina vain.
DeleteKunpa kaikki arvostaisivat sitä kaikkea luonnon kauneutta, jota maailmasta löytyy. Ja laskisivat siihen kauniiseen myös kanssakulkijat tällä maapallolla.
ReplyDeleteHyvin sanottu!
DeleteKyllä, joo. Ajatus on kaunis -ainakin pienissä mittasuhteissa. Siis puutarhan hoidossa, ei ammattimaisessa maanviljelyssä. Maanviljelijät ovat Suomessa ahdingossa. Itse en enää pysty lukemaan Maaseudun tulevaisuutta koska se rehellisesti kertoo totuuden. Liian ahdistavaa. Kriisitukea velkaantuneille maatiloille voi hakea maaliskuun loppuun. Hakemus lähetettiin eteenpäin. (Anteeksi avautumiseni.)
ReplyDeleteKiitos avautumisesta! Ammattimaanviljely on tosiaan toinen asia kuin kotitarveviljely ja etenkin puutarhanhoito, ja valitettavasti nykypäivänä aika mahdoton leivänsyrjä. On niin surullista, että kaikkein tärkein - ruuan tuottaminen - on ammatti, jota ei juurikaan voi harkita. (Minulla on lähiystävinä maanviljelijöitä). Ihmisten täytyy kuitenkin syödä, joka päivä, ja mieluiten jotakin mahdollisimman lähellä tuotettua ruokaa! Tämä on niin surullista, sydäntä raastavaa suorastaan.
DeleteKiitos sulle rehellisyydestä ♥
♥
DeleteJuuri noin, luonnon kanssa keskustellen ja häntä kunnioittaen. Itse sanon aina, että minä vain annan ideoita ja hellästi ohjaan puutarhani kulkua. Lopulta hän itse päättää, kuka viihtyy, vaeltaa tai poistuu paikalta :)
ReplyDeletePuutarhan hoidossa on toisaalta ihana luontosuhde, toisaalta jatkuva kamppailu luonnonvoimia vastaan! Mutta ehkäpä se pitääkin jännityksen yllä.
DeleteIhastuttavan maanläheinen ajatus. Luen juuri Aurora Karamzin-kirjaa ja hänellä on vähän samantyyppisiä ajatuksia ihmisistä. Harmi, että monella ahneus ajaa kaiken järkevyyden edelle.
ReplyDeleteNiin, Auroralla tämäntyyppinen ajatusmaailma sulki sisäänsä myös ihmistaimien kasvun ja koulutuksen, mikä ei lopulta kai olekaan yllättävää. Hän oli todellinen suurnainen, ja kiinni elämässä hyvin konkreettisesti.
DeleteOnpas mielenkiintoinen kirja! :)
ReplyDeleteHarmi, että sitä ei ole vieläkään suomennettu.
Delete