Sunday 23 March 2014

Pientä hellaprojektia

Pari vuotta sitten kunnostettu vanhan tuvan muuri on odotellut laatoittajaa. Ostin laatatkin jo varmaan toissa syksynä kierrätyskeskuksesta, mutta mutta. On ollut ilmeisesti jotain muuta tekemistä. Onneksi hellaa ei vielä tarvita, vaikka nyt kunnostettuna sitä voisi toki jo käyttää.
Terkut Uuni-Annelle, jos luet tätä: rappaus on pysynyt erinomaisesti!

It has been so mild that I could start the renovating year in February! A lot of projects are hard or impossible to do when the temperature is below zero.

Kun kerran on ollut näin lauhaa ja mukavaa, ryhdyin tuumasta toimeen. Laattaleikkurikin oli odottanut työtehtäviä, kun olin vienyt sen kaupungista saareen. Laatoissa on samaa sinistä kuin kynnyksissä ja tuvan jalkalistoissa, joita en aio maalata, ainostaan puhdistaa.

Mukana on myös ystävältä lahjaksi saatu kaunis kuviollinen Terraviivan Marokko-laatta ja matkamuistolaatta Hollannista. Oli muuten mahtavaa, että laattaleikkurin pystyi virittämään ulos jo helmikuussa, kun ei ollut lunta ja lämpötila oli jo plussalla! Kyllä tämmöinen talvi lisää remonttikautta merkittävästi. Sisätiloissa ei ole paikkaa, missä laattoja leikkaisin, kun se on niin sotkuista puuhaa. Kaupunkiasunnossa se onnistuu kylpyhuoneen lattialla, mutta saaressa minulla ei vielä ole kylpyhuonetta.

Saumoista tuli pakostakin epäsäännöllisiä, kun hellassa, kuten talossakaan, ei juuri ole viivasuoria kulmia. Saumaus jää päivään, jolloin lämpötila on yli viisi astetta.

Pariin pieneen koloon laitoin lapsuuden leikeistä talteen jääneitä lasimosaiikkeja. Ne erottuvat paremmin sitten, kun saumat on käsitelty.

Isäntäpantteri Musti oli tietenkin puuhassa mukana ja tarkasti samalla makuuhuoneen lattian, jonka lankut kiinnitin viime kesänä. Tuossa alakulmassa näkyykin vilaus kynnyksen sinistä.

Iloista sunnuntaita!

32 comments :

  1. Ihana...päältätäytettävä hella...muistan tuollaisen toisilla isovanhemmillani olleen..:) Ja tuo sänky...aarre sekin..:)

    ReplyDelete
  2. Juu, ainakin täällä saaristossa näyttävät kaikki vanhemmat hellat olevan päältätäytettäviä. Uudemman rintamamiestaloni hellan voi täyttää sekä sivulta että päältä.
    Sängyn sain, kuten monta muutakin kalustetta, kun se oli pelkästään ulkovaraston täytteenä yhdellä mukavalla pariskunnalla. Hauskasti se edustaa ihan samaa aikakautta, noin 1870-lukua, kuin taloni.

    ReplyDelete
  3. Olipa kiva kurkistaa taloosi pitkästä aikaa. Uuni näyttää hienolta ja laatoistus kruunaa komeuden. Upea sänky, tuossa näkee varmasti hyviä unia.

    ReplyDelete
  4. Kiva persoonallinen laatoitus! Hassua, äsken tuolla ulkona perennapenkkejä siistiessäni ajatus karkasikin tänne merimiehen taloosi ja kuulumisiin :)

    ReplyDelete
  5. Voi juku , mulla on myös saatuna/ unohdettuna/lainattuna puolikas ihan samannäköistä sänkyä kuin kuvasssasi.Taidanpa lähettää kuvan omastani sähköpostissa sinulle. Olen tuunannut sen sohvaksi.

    ReplyDelete
  6. Hei, elise köski kysyä sinulta jättisipuleista :) eli, ostin lajiketta exhipitus (varmasti väärin meni) ja pussissa lukee maalis-huhtikuu taimet, netissä taas jo helmi-maalis, onko nyt siis liian myöhä laittaa itämään? ja onkohan ne tavalliset pienet turveruukut joita ostin minimanista taimeille liian pieniä? KIITOS

    ReplyDelete
  7. Kyllä tekevällä työtä riittää :)
    Muistahan välillä levätäkin, hyvää sunnuntaita!

    ReplyDelete
  8. Ihana tuo laatoitus, kun laitat sinne noita piristeitä joukkoon. Sillä on jo oma tarina.
    Mä en muista koskaan nähneeni päältä täytettävää liettä, ei taida olla meillä päin käytössä!! Ihmeellinen.
    Ja tuo sänky <3 sekä Musti <3

    ReplyDelete
  9. Voi että, sinä olet kyllä uskomattoman puuhakas nainen - WAU! Kodistasi tulee ihan käsittämättömän upea kaikkine ihanine yksityiskohtineen.

    ReplyDelete
  10. Upeat laatat ja upea hella, tuollasta en ole ennen nähnytkään.

    ReplyDelete
  11. Talosta tulee upea huonekaluineen. Nyt varmaan tuleekin hyvä remontointi kevät ajallisesti..tai on jo alkanut !
    Aiemmin näyttämäsi takki on suloinen .
    Hyvää alkavaa viikkoa. Muista kehonhuolto myös :)

    ReplyDelete
  12. Täällä Hämeessä päältätäytettävät hellat taitaa olla harvinaisa, tai sitten todella vanhoja. Enpä ole tainnut nähdä yhtään, tai ei ainakaan tule mieleen. Ja luunpa että hellaasi sopii paremmin vähän epätasaisesti laatoitettu alua kuin viivottimen avulla tehty. Ja aivan ihanasti olet saanut ujutettua laatoitukseen muistoja sieltä ja täältä!

    ReplyDelete
  13. Laatoituksesta tulee hieno, kun laitat sinne muistoja joukkoon. Käydessämme muutama vuosi sitten Portugalissa, ihastelin heidän tapaansa tehdä laatoituksia. Niissä oli sitä ns. "kerroksellisuutta" eli muistot kuuluivat olennaisena osana uuteenkin laattaprojektiin.
    Upea sänky ja sopii tosi hyvin tuonne makkariin.

    ReplyDelete
  14. Kaunis sinisävy laatoissa. (Minunkin pitäisi ryhtyä hamstraamaan laattoja. Tosin saattaisi olla loppumaton projekti.)

    ReplyDelete
  15. On tää blogien lukeminen toisaalta vähän hassua. Katselen silmät kiiluen, miten joku minulle tuntematon henkilö laatoittaa tupansa muuria. Ja olen oikeasti kiinnostunut. Ja olen toisaalta kovin kateellinenkin. Kun minäkin haluaisin. Ai että kun on hieno.

    Kaikki aikanaan? Toistaiseksi on vaan kiva katsella näitä sinun blogista, aurinkoisia kevätpäivä sinne! :)

    ReplyDelete
  16. Cheri; En ole vielä kokeillut nukkua tuolla, kun pääosa talon ikkunoista odottaa vielä korjaamista :-D

    Maria; Sepä hauskaa! Ihanaa, että pääsit pihatöihin tänäänkin. Ja viikolla varmasti könyät pihalla joka ilta, kun on luvattu niin hienoja säitä.

    Aila; Juu, näyttää samantyyppiseltä uusrenessanssisängyltä.

    Anonyymi; Voi, en edes tiedä mikä on jättisipuli. Jos se on ruokasipuli, en osaa neuvoa sen kasvatuksesta mitään, itse olen aina epäonnistunut niiden kanssa. Enkä ole kasvattanut koristelaukkojakaan siemenestä.

    Sesse; Kiitos, tänään päivä menikin syntymäpäiviä juhliessa :-)

    Pirkko; Voi olla, että päältätäytettävät hellat ovat vain rannikon erikoisuus, tai Lounais-Suomen tms.

    Elina; Toivottavasti, juuri ne merkittävät yksityiskohdat tekevät kodin, minustakin :-)

    Kosotäti; Kiitos, hellasta tuli kunnostettuna hienompi kuin koskaan, näin uskon.

    Leena ja Pojat; Kiitos! Täytyisi muistaa venytellä kuten kissat.

    Katja; Juu, kaikenlainen itse tehty rosoisuus kyllä sopii, kun kaikki ympärilläkin on sellaista. Muistot on todella tärkeitä! Ihanaa, että ystävän antama lahjakin on sellainen, joka pääsee kiinteäksi osaksi kotia.

    Between; Portugalilaiset azulejot ovatkin todella upeita!

    Myrsky ja Minna; Hamstraamisessa on se hyvä puoli, että materiaalia on sitten kun sitä tarvii, mutta huonona puolena se, että kaikki se vie tilaa. Tarvitaan lisää rakennuksia kaikelle roinalle.

    Kukkahattuneiti; On se, blogien kautta ystävystyy täysin tuntemattomien kanssa! Hyvää kannattaa odottaa. Minäkin ostin tämän paikan, ensimmäisen kotini, noin 35-vuotiaana vasta, vaikka olin unelmoinut omasta kodista jo alle 20-vuotiaana. Mutta silloin matkustelu ym. oli kuitenkin tärkeämpää.

    ReplyDelete
  17. Hyvää sunnuntain jatkoa ja alkavaa viikkoa teillekin! Toivotaan niitä keväisempiä säitä, että saa tämäkin projekti jatkoa!

    ReplyDelete
  18. Päältätäytettäviä liesiä on käytetty länsi-Suomessa ja käytetään edelleenkin, jos sellaisen aarteen on ymmärtänyt säilyttää.

    ReplyDelete
  19. Henna, Friede ja Figo; Kiitos, samaa teille!

    Leena ja Pojat; Totta. Täällä oli asialla seudun vanhat hellat tunteva korjaaja, joka halusi tehdä aika samanlaisen kuin rikkinäinenkin muuri oli ollut. Ja sehän oli minullakin toiveissa, tietenkin!

    ReplyDelete
  20. Mielenkiintoista seurata tätäkin prokkista! Ihanat laatat, kaunis savunsininen sävy.

    ReplyDelete
  21. Ihanaa lukea remonttipostauksia, kevät vaikuttaa sillä lailla, että pitäisi saada tehdä kaikkea yhtä aikaa. Puutarhaa, käsitöitä, remonttia, kirjojakin pitäisi lukea. Kyllä valon lisääntyminen on ihanaa.

    ReplyDelete
  22. Puuhellat ja uunit on aina aarteita, lämpö on niin pehmeää! Mutta tuo sänky on aaaaaivan ihana! Meilläkin on yksi päästä vedettävä mutta ei laisinkaan ollenkaan noin ihana! Kyllä entisajan ihmisillä on kauneudensilmää valtavasti ja myös siis miehillä jotka valmistivat käyttöesineet perheille! Näin jossain Sinulla sellaisia puupyykkipoikia, mistä niitä saa?

    terveisin

    Kivipellon Saila

    ReplyDelete
  23. Ihania kohtia nuo erilaiset, tunteita tuovat laatat välissä! Äitini lempiväriä. Tuosta talosta tulee upea, tai onhan se sitä jo. Ja sänky, onpa tosiaan kaunis :)

    ReplyDelete
  24. Oot sä kyllä aikamoinen nainen, onnistuu homma kuin homma!

    ReplyDelete
  25. Ai ja voih, kuinka ihanaa on tuolla vanhassa talossasi! Kiva idea laatoitukselle, oikea muistojen taso. Tulis nyt vaan se oikea kesä, sitä ootellessa!

    ReplyDelete
  26. Tiina; Teillä vasta kohta prokkista onkin ;-)

    TuulaJ; Ihan totta. Nyt on hirmumäärä virtaa! Kesäkuun tullen olen jo aika väsynyt, ja kaikki kasvaa niin voimalla, että tämä ihana siisti ja valoisa avaruus on tiessään, tilalla yhä tihenevä viidakko! Kun saisi tämän kauden energiat siirrettyä sinnekin.

    Kivipellon Saila; Voi että, olen ostanut ne Ranskasta. Siellä niitä kyllä kutsutaan tanskalaisiksi pyykkipojiksi, joten luulisi niitä täältä pohjolasta saavan.

    Elise; Ihana asenne sinulla, no, se ei tullut yllätyksenä. Että talo on jo talo, ja se voi edetä pikku hiljaa, mutta on se jo näinkin jotakin. Niin moni vain kysyy, mitä siinä on viime aikoina tehty, ja mitä seuraavaksi. Ei läheskään aina oikein mitään merkillepantavaa! Ja toisaalta vähän kaikkea pientä yhtä aikaa.

    Mamma N; No ei onnistu! Se piirakan leipominen, esimerkiksi.

    Pike; Talo on tosiaan tunnelmallinen. Voi, minä en kaipaa kesää yhtään, voi kun olisi aina juuri tämä päivä, tämä on niin upeaa aikaa!

    ReplyDelete
  27. Aivan superhienon näköistä! Kohtahan siellä on jo täysin valmista. Meitsi vois muuttaa tupaan vaikkapa kesävieraaksi. Kai palveluun sisältyy sapuskat?

    ReplyDelete
  28. Kiitos! No, eivät kaikki kohdat ole noin valmiin näköisiä, mutta se ei varmaan sinua haittaisi ;-)
    Ilman muuta saisit sapuskat, olisit kunniavieras! Musti ja Ransu varmaan toisivat sinullekin jokusen myyrän evääksi.

    ReplyDelete
  29. Ihan tässä rupeaa minuakin jännäämään remonttisi. Tarkoitan, että se on kuin jännittävä jatkokertomus. Todella odotan sitä päivää, kun pääset uuteen vanhaan taloosi muuttamaan. Kärsivällisyytesi joutuu koetteelle ja venytteelle. Kertomus jatkuu aina kesäisin. Ja jokainen vaihe on edistysaskel kohti lopputulosta. Menestystä ja varoja edelleenkin oikein lämpimästi toivottelen hankkeellesi, koska rahaakin remontointi nielee.

    ReplyDelete
  30. Toivottavasti ei ihan kauheasti jännitä, ettei tarvitse vallan henkeä pidätellä - kun tempo on niin hidas, että johan siinä odottaessa pökertyy!
    Juu, seuraavan kerran kun on rahaa, tilaan tiettyä vanhantyyppistä helmiponttipaneelia talon päätykolmioihin, ja sitten joskus jos on enemmän rahaa, uuden katon. Muutan varmaan taloon ennen kuin uusi kuisti rakennetaan kylpyhuoneineen, se on niin iso projekti. Mutta aika monta vaihetta on vielä edessä ennen kuin voi muuttaa.

    ReplyDelete
  31. Hella on yksi talon tärkeimmistä asioista!

    Ihailin myös tuota makkaria, sen lattia on huikea! <3

    ReplyDelete
  32. On se, todella. Tässä rintamamiestalossakin, vaikka muurissa ei ole laisinkaan tuollaista massaa, hella on tärkeä lämmönlähde. Tuolla makkarin kulmassahan on oikea kakluuni. Lankut ovat ihan hienot, tuvan lattiassa minusta vielä hienommat, kun niitä ei ole edes maalattu. Makkarin lattian maalaan sitten joskus, ennen seinien eristämistä ja tapentointihommia tuskin kannattaa ;-)

    ReplyDelete

Kaunis kiitos kommentista!