Friday 7 March 2014

Melkeinnaistenpäivän läheskukat

Onhan näitä talventähtiä omallanikin pihalla, ei vain kasvitieteellisissä puutarhoissa. Ja nämä ovat oikeastaan yhtä aikaisia! Huomenna pitäisi paistaa aurinko, jospa ensimmäiset nuput avautuisivat.

My garden is close to blooming, on ground level and in a very small scale!

Ylläolevat ja tämän kuvan talventähdet kasvavat Mustin puutarhassa eli Mustin kopin edustalla.

Tässä samat kukat Mustin puutarhassa viime vuonna 25. huhtikuuta. Vaikka tässä ollaankin kukinnassa jo huomattavasti pidemmällä ja viereiset kultasahramitkin jo kukkivat, voidaan tänä keväänä samaa odottaa silti varmaan kuukautta aiemmin. Oi! Titityy!

Talventähtiä kasvaa myös taikapähkinän ympärillä. Mylläsin maata viime kesänä sen verran, että pelkäsin hävittäneeni nämä. Onneksi ainakin tämä yksi on hengissä! Ei tässä enempää ollutkaan kuin pari–kolme, talventähti on vaikea saada kasvamaan myyntipussin kuivista mukuloista. On hyvä, jos pussillisesta nousee edes joku, niin syntyy siementaimia.

Siementaimia tai sivusipuleita on tehnyt myös tämä: mustalaukka. Ja minä kun viime kesänä katsoin tämän taantuneen kovasti, nythän näitä nousee enemmän kuin ikinä! Tämäpä mukava yllätys.

Ylempi ja tämä kuva ovat muotopuutarhasta. Sen kukkapenkeissä tapahtuu vaikka mitä. Valkokukkaiset sinivuokot ovat hyvässä lehdessä, samoin esikot. Kukkanuppuja ei vielä näy. Sahraminlehtiä kasvaa pitkinä tuppaina, tosin luulen näiden olevan maustesahramia, joka ei kuki keväällä. Tulppaaninlehtiä nousee pieninä ryppäinä, mikä voi merkitä kukinnan jäämistä väliin. Jännä nähdä, miten käy!

Yritin ottaa kuvan Mustista, mutta sillä oli vähän kiire.

Saunan nurkalla kasvava etelänkevätesikko alkaa kukkia jo kahden kukan voimin.

Metsäpuutarhassa nousee korkea tähtilumikello.

Kostealla niityllä kasvaa kerrottuja puistolumikelloja, nämä ovat niitä, joiden pioneeri nousi jo pari viikkoa sitten.

Lajike on tavallinen 'Flore Pleno', aina yhtä suloinen.

Hyvää naistenpäivää, huomenna pitäisi auringon paistaa, joten oikeana päivänä saatamme saada varsinaisia oikeita auenneita kukkia!

Etelänkevätesikko – Primula elatior
Kultasahrami – Crocus chrysanthus
Maustesahrami – C. sativus
Mustalaukka – Allium nigrum
Puistolumikello – Galanthus nivalis
Sinivuokko – Hepatica nobilis
Taikapähkinä – Hamamelis
Talventähti – Eranthis
Tähtilumikello – Galanthus elwesii

38 comments :

  1. Uskomatonta! Meillä täällä Savossa ollaan samassa pisteessä ehkä kuukauden päästä:)

    ReplyDelete
  2. Meillä ollaan myös varmaan viikko pari jäljessä, kerrotut puistolumikellon ovat vasta työntämässä kukkaansa ulos maasta, varsien alaosa pullistelee mukavasti<3 Toivottavasti viikonloppuna paistaa yhtä ihanasti kuin viime lauantaina!

    ReplyDelete
  3. Jaa-a, kateeksi käy täällä Pohjanmaan korkeuksilla Pohjanlahden rantamilla. Saattaapi olla vappu, ennekuin täälläpäin kukkivia näkyy. Tai vannomatta paras. Tämä talvi on ollut kaikin puolin omituinen ja erityislaatuinen, ehkä kevätkin tulee ennätysaikaisin :)

    ReplyDelete
  4. Voi sua onnellista! Saat jo nauttia kukista, jestas! Mullakin on ollut talventähteä, se on ihana. Mutta ei se vaan täällä V-vyöhhykkeellä kestänyt.

    ReplyDelete
  5. Oi, uskomatonta! Voit ihastella kukkia omalla pihallasi.
    Taidan syksyllä taas koittaa talventähtiä ja lumikelloja. Olen ehkä lumikelloja kokeillut laittaa liian kuivaan paikkaan. Onneksi täältä oppii uutta.

    ReplyDelete
  6. Jag får hemlängtan när jag ser dina blommor, det skulle vara så roligt att att gå på upptäcktsfärd och se vad som har hänt på en veckan. Njut för mig också!

    ReplyDelete
  7. Maarit; Voi, pikaista kevättä sinnekin!

    Minna; Viikonlopuksi on luvattu ihanaa säätä :-) Jospa tämä huiman kylmä ja puuskainen tuulikin laantuisi, nyt ei ulkona kestä olla.

    Tuulevi; Voi, eikö sielläkin ole ollut tosi lämpimiä päiviä? Ja viikonloppuna pitäisi taas olla tätäkin lauhempaa :-)

    Helena ja Blackie; Voi että, vai ei talventähti viihtynyt. hö!

    Vaalean vihreää; Ennen kaikkea lumikello ei kestä kilpailua rehevän nurmen kanssa, mutta tuossa niitylläni sitä kyllä kasvaa. Hmm. Kyllä se aika kosteassakin viihtyy. Kuivalla kedollani on toista lumikellolajia ja se ei oikein näytä viihtyvän.

    ReplyDelete
  8. Carita; Tack, det gör jag faktiskt! Om du vill jag kan gå och ta bilder att skicka ;-D Men det har inte hänt väldigt mycket i min trädgård 2 veckor, det har varit så kallt i alla fall.

    ReplyDelete
  9. Voi vitsit miten ihania alkuja! Mukava, että jaat ne meidän kanssa.

    ReplyDelete
  10. Voihan hyvänen aika miten sulla on ihanuuksia luvassa. Meillä on vuosikaudet vouhotetty syksyisin sipuleiden tilaamisesta ja aina on jäänyt. Nyt kyllä pitää ottaa toinen ote syksyyn, että meillekin saadaan tuommoisiua kevään ihanuuksia =)

    ReplyDelete
  11. Kiitos kommenteista Maatuska, Minnat ja Jori! Keväistä on nuppujen puolesta, mutta tuolla on niin hyytävä tuuli, ettei niitä kauaa tarkene kyykistellä ihailemassa. Jospa huomenna lämpimässä auringonpaisteessa ja vähän tyyntyneessä säässä ;-)
    Sipulikukkien ostaminen ja istuttaminen syksyllä todellakin kannattaa! Se on kuin tallettaisi rahaa korkeakorkoiselle tilille :-)

    ReplyDelete
  12. Titityy tosiaan !
    Musti menee niin määrätietoisin
    askelin ja ilmein...kiire näyttää olevan hurja...kevätpuuhat mielessä.
    En ole bongannut pihalta vieläm talventähtiä ja mielestäni mukulat ei niin kuivia istuttaessa olleet.
    Muistankin viime vuodesta Mustinpuutarhan keltaiset tähdet...näyttää niin somilta♡
    Mulla on muuten vuonna 2000 julkaistu Sipulit ja mukulat -keväästä syksyyn kirja ( L.Månsson & B.K. Johansson). Varmaan tuttu kirja. Siis 14 vuotta vanha jo !
    Ja muistan kun ostin sen vuonna 2001...
    Aurinkoista naistenpäivää ja karvasille pikumiehiehille halit !

    ReplyDelete
  13. Kiljaisen täältä: mikä ihana näky!!!
    Olet paratiisissa. Meillä ei vielä ulkona kuki mikään, kiersin juuri tänään tutkimassa. Jouluruusun nuputkin ovat vielä aivan aluillaan. Mutta ehkä viikonlopuksi luvattu aurinko ja lämpö herättävät kasveja talviunilta.

    ReplyDelete
  14. Ihanuuksia! Täytyykin mennä katsomaan huomenna joko sinivuokko availee nuppujaan. Mustilla on kevät hommia..assareilla on kiirettä.

    ReplyDelete
  15. Leena ja Pojat; Kiitos, ja pikumiehet kiittävät :-) Ihan oikeasti kutsun niitä välillä pikukissoiksi!

    Cheri; Paratiisilta vaikuttaa, vaikka tuuli onkin niin kylmä että olen vieläkin ihan jäässä. Ja ehkä lämpö houkuttelee pian esiin myös paratiisin vitsaukset, käärmeet!
    Jouluruusut ovat tääälläkin pysyteleet ihan samoissa asennoissa kaksi viikkoa, mutta näissä talventähdissä ja lumikelloissa on ollut vipinää.

    Taina T; Oi! Minä löysin unkarinsinivuokon nuput ihan maan tasalta, kun otin lehtiä pois päältä. Se ei varmasti vielä ole lähelläkään kukkimista. Onneksi on näitä muita kukkia!

    ReplyDelete
  16. Onpa suloisia pieniä kukkia! Täällä on maa vielä aikalailla jäässä, mutta perässä tullaan. Mukavaa naistenpäivää karvapoikien kanssa!

    ReplyDelete
  17. Joo! Nämä pienet, kevään ensimmäiset, on kyllä vuoden hienoimpia kukkia ehdottomasti. Niille ei vedä vertoja mikään, edes kokonainen ruusutarha täynnä kukkivia ruusuja. Ei varmaan mene sielläkään kauaa, jos lähemmäs kymmentä lämpöastetta on tulossa sunnuntaina.
    Kiitos!

    ReplyDelete
  18. Hohoo, nuppuja vaikka millä mitalla! Lupaavaa melkeinnaistenpäivää Saaripalstalle :)

    ReplyDelete
  19. Voi IHMETTÄ! Musti taitaa olla yhtä tohkeissaan kevään saapumisesta kuin emäntänsä. Ainakin kuvasta päätellen.

    ReplyDelete
  20. Miten paljon sulla onkaan jo kevättä puutarhassa! Titityy :D

    ReplyDelete
  21. Ella; Kiitos! Nuppuja on myös karvapehvaisissa muodoissa ;-)
    Sinne kans hyvää naistenpäivää myös vaaleanpunanenälle!

    Paula; Teille myös hyvää naistenpäivää Ruskalle ja Rauhalle! Ihanasti nyt on jo kevät, viime vuonna tähän aikaan oltiin suunnilleen Antarktiksella.

    Tiina; Niin on :-) Varmaan teilläkin suunnilleen saman verran! Odotan kiinnostuksella viikonlopun lämpöaaltoa ja blogiraportteja eri puolilta Suomea, mitähän kaikkea tapahtuu!

    ReplyDelete
  22. Nyt ei voi muuta sanoa kuin OHOH: Viime vuonna tänä aamuna oli pakkasta -15° ja nyt sataa vettä ja on lämmintä. Meillä ei vielä' sentään kukat kuki. yhden krookuksen piikin eilen havaitsin.

    ReplyDelete
  23. Kyllä nämä melkein kukat tuntuu hyvältä :) Mikkelissä sataa nyt räntää ja tuulee, joten kyllä se kevät on tulossa ;)

    ReplyDelete
  24. Talventähti on kyllä ihana, pitää joskus kokeilla.
    Miullakin jo lumikellot kukkii, aikasempi ennätys on 28.3 jokunen vuosi sitten,

    ReplyDelete
  25. Oi mitä ihanuuksia!
    Täällä tuli ensin vettä, sitten lunta, mutta onneksi se suli samantien ja nyt melkein paistaa aurinko -kaikki versiot n. tunnin sisällä. Sää on siis hyvin naisellinen ;)

    Mukavaa naistenpäivää ja pikkukissoille silityksiä!

    ReplyDelete
  26. Amalia; KYLLÄ!

    Mummeli; Viime vuosi olikin ihan poikkeuksellinen. Silloin kirjoitin blogiin, miten nämä talventähdet kukkivat puolitoista kuukautta myöhemmin kuin edellisenä keväänä.

    Eija; Keväältä kuulostaa ;-)

    Kosotäti; Se on todella söpö, ja tekee siementaimia ajan myötä kivaksi kukkamereksi. Sitä odotellessa!

    AnnaS; Tämä huikaisevan sininen taivas on varmaan jo saapun ut sinne, vain muutama pilvenriekale näkyy taivaanrannassa. Todella, todella upea päivä, kun eilisen ja yön hirmuinen tuulikin on vähän laantunut.
    Kiitos! Pikkuiset puskevat ja pörisevät.

    ReplyDelete
  27. Ihanaa!

    Ja jos tänään eteisen lattialle mätkähtää myyräpaisti tai pari, ovat pojatkin muistaneet naistenpäivän ja lahjoja vain tuovat!

    ReplyDelete
  28. Ooooh. Jospa ei tulisi kovin pahaa takatalvea, ettei kaikki palellu.
    Hyvää naistenpäivää!

    ReplyDelete
  29. Oho! Teilläpän on kevät jo pitkällä! Ihanaa! Minäkin noita talventähtiä olen kovasti odotellut milloin täällä putkahtavat esiin :)

    ReplyDelete
  30. Mamma N; On ihanaa!!!!!!!
    Eipä ole vielä mätkähtänyt, mutta hyvä että muistutit. Tiedän mitä odottaa ;-)

    Multasormi; Ei tule! Tai jos tulee, niin sitten tulee ;-) Kiitos!

    Kaisa; On ihanaa, tällaiselle kevätfanille sopii tämänkertainen pikatalvi paremmin kuin hyvin. En yhtään tajua miksi niin monet ovat valittaneet "kuukausia kestävää marraskuuta". Marraskuussa ei ole muuta vikaa kuin se, että sen jälkeen tulee yleensä talvi!
    Talventähdet on ihmeellisiä, ensin ei näy idun itua ja seuraavana päivänä on jo noita keltaisia palleroita!

    ReplyDelete
  31. On tämä vaan ihanaa aikaa, kohta eka lumikello kukkii meilläkin!

    ReplyDelete
  32. Ihana puistotolumikello, kasvaisikohan meidän leveyksillä... Meillä taitaa vaan lumipeite lisääntyä, aamupäivän tuprutteli vetistä lunta 10 cm.

    ReplyDelete
  33. Kauniita!! Eikö tuo Taikapähkinä nyt kukkinutkaan? Tää on kiva kevät :) Iloista naistenpäivää Sinulle myös!

    ReplyDelete
  34. Pioni; Mahtavaa!

    Anski; Kannattaa kokeilla. Voi ei, lunta! Ääh.

    Sametti Hortensia; Taisin kirjoittaa siitä pari viikkoa sitten. Se ei tehnyt kukkanuppuja syksyllä yhtään, ainoastaan lehtisilmuja. Ilmeisesti se ei kuki viimevuotisilla versoilla, viime talvenahan kaikki sen oksat paleltuivat ja uudet kasvoivat juurista. Täytyy odottaa ensi kevääseen.
    Kiitos!

    ReplyDelete

Kaunis kiitos kommentista!