Monday 29 July 2013

Oranssia, keltaista ja punaista

Loppukesässä surettaa kesän loppuminen. Onneksi ihanat värit tulevat pelastamaan tunnelmaa! Pihatien viereistä kukkapenkkiä koristavat lukuisat rusopäivänliljat. Ne kestävät vaikka minkälaista kuivuutta tai kuinka jäistä talvea tahansa, ja nousevat aina yhtä sulokkaina kohti korkeuksia.

July has been incredibly dry. Orange, yellow and red flowers have put up a nice show.

Musti esittelee.

Toinen tämän kauden suosikkikukistani on keltakaunokki. Pörrökukat kohoavat lähes parin metrin korkeuteen. (Taustalla kukkii 'The Pilgrim' -ruusu).

Keltamatarat ovat kansoittaneet kedon, niiden takana kohoaa paahdepenkin pallo-ohdakkeita.

Punakoivu on mennyt kuivuudessa todellakin punaiseksi. Tämä miltei kuoli kuivuuteen jo viime kesänä, ja tänä vuonna se taas kärvistelee. Se on toisaalta strategiani: kastelen joitakin kasveja äärimmäisen harvoin, jotta ne osaisivat itse viedä juurensa syvälle.

Villissä punaisessa penkissä kukkii sinne viime vuonna siirretty räikeän punainen väriminttu 'Squaw', seurana viimeiset tarhasarjaliljojen kukat.

Samaan kukkapenkkiin päätyivät myös viimevuotiset väärän väriset liljat, joiden piti olla 'Sweet Surrender' -tiikerililjoja, täällä ne ovat ihan kotonaan. Taustalla näkyy korallikeijunkukkaa. Koska jaoin kasvuston alkukesällä, se alkoi kukkia vasta heinäkuussa.
Tänään saimme viimein vähän sadetta!

Lopuksi terveisiä kaikille Ransu karvapehvan ystäville. Pehva voi ilmeisen hyvin ja toimii moitteettomasti.

Villahousut katoavat piparjuuriviidakkoon.

Keltakaunokki – Centaurea macrocephala
Keltamatara – Galium verum
Korallikeijunkukka – Heuchera sanguinea
Pallo-ohdake – Echinops
Piparjuuri – Armoracia rusticana
Punakoivu – Betula pubescens f. rubra
Rusopäivänlilja – Hemerocallis fulva
Tarhasarjalilja – Lilium Hollandicum-Ryhmä
Väriminttu – Monarda

29 comments :

  1. Villahousut katoavat piparjuuriviidakkoon ;)

    ReplyDelete
  2. Pari päivää reissussa niin ehtii mennä monta postausta ohi!

    Herne on ihan älyttömän helppo vieljellä ja hyvä maanmuokkauskasvi typpijuurtensa takia. Kuivuutta ei oikein kestä, eikä liikaa märkyyttä ennen kuin on itänyt, mutta muuten kasvaa ihan itsestään.

    Mukava kuulla että siellä on saatu sadetta ja paranneltu kädet ja pehvat!

    ReplyDelete
  3. Pirkko; :-)

    Katja; Eihän kaikkea tarvitse lukea :-D Herne on kiva siitäkin, että se on helppo tällaiselle antisäilöjälle. Sen kun syö vain suoraan puskasta.

    ReplyDelete
  4. Kiva, että vettä vihdoin tuli, vaikka vähänkin.
    Tällaisina kesinä perusluonnonkukat ja maatiaislajikkeet nousevat arvoon arvaamattomaan.
    Keltamataran ja sinipallo-ohdakken liitto on kaunista katseltavaa. Silmä lepää myös keltakaunokissa.
    Meillä istutettiin punakoivu keskellä hellettä. Saa nähdä jääkö henkiin. Sille on kyllä vuorotellen jokainen perheenjäsen käynyt viemässä sangollisen ylälammesta.

    ReplyDelete
  5. Kyllä teidänkin punakoivu varmaan selviää, se on sitkeä pohjoinen kasvi :-) Sellaisissa on tosiaankin tarpeellista voimaa kestämään kaikki koettelemukset, mitä luonto keksii niskaan viskata.

    ReplyDelete
  6. Onpas tuo keltakaunokki kaunis, pövvöiset kukat tosiaan ja onko noin pitkäkin ! Hmmm - pitääköhän mun tarkistaa kalkkeutuneita käsityksiäni keltaisista perennoista :)

    ReplyDelete
  7. Kauniit kukat taas sinulla. Ihanaa, meille tuli vähän sadetta ja lisääkin luvataan. harvoin sadetta niin ilolla ottaa vastaan kuin nyt!
    Mukavaa viikkoa!

    ReplyDelete
  8. Teidän pitäisi saada sadetta myös tänään, katselin just sadetutkaa. Täällä sataa tänäänkin! Miten ihanaa! On tätä niin odotettu.

    Pieni suru on hiipinyt puseroon, mutta ei anneta sille valtaa. Pienen heinäkuisen tauon jälkeen on taas uutta puhtia tehdä puutarhassa muutakin kuin vain käppäillä pitkin tiluksa ja kantaa vettä. Projektia pukkaa :)

    ReplyDelete
  9. Toivottavasti sadetta tulee teille lisää, jotta kasvit ihan oikeasti siitä virkistyisivät.

    Kiitos taas hyvistä kasviesittelyistä.

    ReplyDelete
  10. Täälä sataa nyt ihanasti, hyvä niin, vaikka sadepäivä aina pakottaa johonkin vähemmän kivaan (kuten esimerkisksi töiden alun fiilikseen ja työsuunnitelmiin ja meinaan jopa käydä tänään työpaikalla!)
    Täällä on ollut tosi kuivaa ja nurmikkokin on lopettanut kasvunsa (ja minä leikkaamisen, mikä sinänsä on hienoa!)
    Hyvää elokuun aloittelua sinulle ja kisukaveruksille. Sain viime vkonlopun viettää Paulan kesäparatiisissa Koskella ja siellä oli vähän sinuakin, ainakin muutamissa purkeissa ja kukkakepeissä, joita Paula oli hommannut kaupastasi.

    ReplyDelete
  11. Hih, Ransulla on samanlaiset villahousut kuin meidän Mikillä! Villikset on muotia.. Tosi nätti tuo keltakaunokki. Täytyy ottaa hankintalistalle. Sinikeltainen istutus hivelee silmää, siis tuo missä on pallo-ohdakkeita ja keltamataraa.

    ReplyDelete
  12. Ompas paahdepenkkisi keltamatara ja pallo-ohdake todella viehättäviä yhdessä =) Mukavaa nähdä tervehtynyt villahousu Ransu =)

    ReplyDelete
  13. Pivi; Kalkkeutuneita käsityksiä kannattaa aina tarkistaa :-D Pihani keltakaunokeilla on vähän reikäiset lehdet, eli joku sitä syö, mutta se ei oleellisesti vähennä kauneusarvoa. Korkeaksi kasvavat rehevälehtiset varret tuovat kukkapenkkiin komeaa katsottavaa jo ennen kuin kasvi alkaa kukkia, ainakin itse pidän tuosta kasvista kovasti. Kasvatin keltakaunokit siemenestä, se oli todella helppoa!

    Mummeli; Hienoa, onnea sateesta sinnekin!

    Tiina; Aamulla tuli viisi tippaa, iltapäivällä samat ja illalla/yöllä enemmän. Mikä parasta, tänään tulee lisää ja vielä yölläkin kai!
    Sulla on aina projekteja :-)

    Vaalean vihreää; Toivotaan lisää sadetta, piha on aika ankea, vaikka siellä täällä näitä kukkia onkin.

    Auli; Voi ei, heti tuli syksy ja työasiat mieleen! Nurmikon kuivuminen on ihana asia, minäkin olen ollut siitä käsivammautuneena erittäin iloinen.
    Paulalla on myös kirjoukonhattua minulta, toivottavasti se jo tänä vuonna kukkii!

    Kukkaiselämää; Villahousut on pop ;-)
    Ihastelin sinun voimakkaan sinisiä sinipallo-ohdakkeitasi, minun kantani on peräisin ystävältä saadusta siementaimesta, se lienee siperianpallo kun ei ole niin kovin sininen. Siniharmaakin on onneksi kaunis väri.

    Jori; Tuo on kiva yhdistelmä, paahdepenkki on mataroita alempana mutta nuo ohdakkeet kohoavat kivasti näkyviin tuoltla takaa.

    ReplyDelete
  14. Kiitos kuulumisista. Kiva kuulla että Saaripalstalla asiat ovat hyvin.

    ReplyDelete
  15. Puuhka ja villikset! ♥

    Harmillinen tilanne, yhdelle kesän loppu on ankeaa ja toinen sitä odottaa kieli pitkällä syksyn takia. Monimutkaista!

    ReplyDelete
  16. Onhan se hyvä, etteivät kaikki itkeä tihrusta samaan aikaan ;-D Minä voisin kyllä nyt vaipua koomaan yhdeksäksi kuukaudeksi!

    ReplyDelete
  17. Mä ainakin uskottelen, ettei kesä vielä ole loppunut; elokuu on vielä kesäkuukausi.

    Ransulla on muhkeat villahousut ♥.

    ReplyDelete
  18. Kyllähän elokuu ON kesäkuukausi, mutta illat pimenevät ja kylmenevät koko ajan, valo tulee alempaa, kaikki on väsähtänyttä, ränsistynyttä ja kuivunutta verrattuna alkukesän hehkeään nuoreen vehreyteen... :'-(

    ReplyDelete
  19. Kyllä ilmassa on selvästi jo havaittavissa,etenkin aamuisin,hiukan syksyistä fiilistä. Valitettavasti :/

    Keltakaunokki onkin pirteän näköinen tapaus.

    Hienoa,että Ransun pehva toimii jälleen :)

    ReplyDelete
  20. Syksyn tulon jo haistaa ja maistaa. Jotkut pitävät kovasti elokuun pimenevistä illoista, mutta mun puolesta ei tarvitsisi olla koskaan pimeää :-D
    Keltakaunokki on söpö kuin joku lemmikkieläin!

    ReplyDelete
  21. Ei ihme, että Ransua ei helteet kiinnosta kovasti! Villahousut on kuumat kesäkeleillä...

    ReplyDelete
  22. Muoti ei aina ole kovin käytännöllistä ;-)

    ReplyDelete
  23. Kivoja yhdistelmiä, varsinkin tuo heinä ja punalatva ;) Jotkut karvapeput ne jaksaa heltelläkin villahousuissa liikkua ;) Meidän karvapeppu oli kurannut itsensä jossain juuri tänään, ei pelkää märkää ;)

    ReplyDelete
  24. Villahousuissa kelpaa kurastellakin ;-)

    ReplyDelete
  25. Hyvä, että villahoususankari on tervehtynyt.

    ReplyDelete
  26. Hyvää vauhtia ollaan tervehtymässä!

    ReplyDelete
  27. Loppukesä on vahvojen värien aikaa...
    Kaunista! :)

    ReplyDelete
  28. Kyllä nuo lämpimät värit sopivat hyvin matalammalta tulevaan valoon.

    ReplyDelete

Kaunis kiitos kommentista!