Kevätuutisia

Isäntäpantteria lumi ei haittaa, mutta kaikkia muita kyllä.

Tukholman reissua varten kaupunkiin saapuessani odotti parvekkeella iloinen kevättapahtuma: syksyllä puiseen laatikkoon istuttamani pienet villitulppaanit (Tulipa bifloriformis) olivat nousseet mullasta! Astia oli koko talven lasitetulla parvekkeella, kun ei ole muutakaan paikkaa minne sen olisi voinut viedä. Sipulit ovat siis kestäneet 30 asteen pakkaset.

Tänään pari kukkaa aukesi! Kukat ovat pieniä valkoisia keltaisin keskus-toin, monta samassa varressa niin kuin villi-tulppaaneissa usein on. Kukkimisen ja lakastumisen jälkeen nostan sipulit mullasta, annan kuivahtaa ja vien saareen maahan, mutta mihin?
Paikan pitää olla sellainen, jonne nämä eivät häviä tai tallaudu jalkoihin. Kasvi on pieni ja hentoinen. Ehkä ne voisivat tulevaisuudessakin olla ruukussa, mutta minua houkuttaa ajatus siitä, että nämä leviävät, toisin kuin jalostetut lajikkeet.

Kuin tapahtuman kunniaksi, oman pienen tulppaanini ensimmäiset kukat aukesivat samana päivänä, kun kävin Tulppaanien lumo -näyttelyssä Kasvitieteellisessä puutarhassa. Tässä näyttelyn lumoa: 'Brunhilde' -tulppaani – lajike yli sadan vuoden takaa – magnolianoksan kupeessa.
Näyttelyn on järjestänyt Villi niitty -nettikauppa, josta olen myös ylläolevan bifloriformis-tulppaanini tilannut. Näyttely on Kaisaniemen kasvihuoneilla Helsingissä 3.4. saakka.

www.villiniitty.fi
www.luomus.fi

Loput ostokset ja tunnustus

Pitänee varmaan paljastaa nämä loputkin Tukholman messuilta mukaan lähteneet. Lempparilehti Gård o. torpin osastolla oli myynnissä kauniita leikkuulautoja, joista valitsin vesiväreillä maalatun kurpitsaa kuvaavan kasvitutkielman 1740-luvulta, taiteilijana Wendela Rudbeck. Seepiansävyinen lauta on erityisen herkullinen Pikkusisko-valkosipuli-juuston kyytipoikana.

Tiskirätistäkin oli puhe. Se on tuo ihana sinivalkoinen. Vasemmalla on vihko, ihan tyhjäsivuinen muistikirja, joita kuluu minulla jatkuvasti. Niidenkin on paras olla kauniita, kuka nyt rumaa muistivihkoa käyttäisi?

Raakkilasta tuli tunnustus!
Tähän kuuluu kertoa viisi asiaa itsestä. Monenlaista on tullut kerrottua tunnustusten kanssa ja ilman tässä vuosien saatossa, mutta tässä jotakin pientä:

1. Rakastan valkosipulia (no, en nyt ihan kaikessa sentään)
2. Olen heikkona vanhoihin kasvitieteellisiin piirroksiin ja maalauksiin
3. Rakastan saniaisia. Harkitsen saniaisverhoja, -taulua, -tyynyä, -lakanoita tms., mutta en vielä ole hankkinut/tehnyt niistä mitään. No nyt on muistivihko!
4. Rakastan villaa ja lankoja, enkä voi vastustaa ihanaa lankaa vaikka minulla on kymmeniä kiloja omaa itse sortteerattua/kerittyä korppoolaisten lampaiden villalankaa (no, toisaalta myyn sitä myös)
5. Rakastan kissojani ja muitakin kissoja ja monenlaisia muita eläimiä, eläimet ovat elämän suola ja kissat ehkä maailman ihanin asia.

Muutaman päivän kaupunkiloman aikana myös kissapojille löytyi mielekästä puuhaa: Ransu osallistui värien valintaan vasta-aloitetun Färsaarineuleen raitoja varten.

Rantapoika Musti keskittyi omien rusketusraitojen viimeistelyyn.

Tunnustus jatkaa matkaansa täältä kohti Riihivillaa, joka on herkullinen kasvivärjäysblogi, mukana myös puutarhaa ja luontoa. Riihivillan puodista löytyy mitä kauneimpia lapasmalleja valmiina tarvikepakkauksina!

Satoa ja istutusta

Tukholman puutarhamessujen pienenpienet pistokkaat vaativat päästä heti multiin. Unkarinsinivuokko 'Blue Eyes' joutui toistaiseksi kaupunki-parvekkeelle, siinä on jo pieni karvainen kukkanuppu nousemassa. Kukan pitäisi olla vaaleansininen. Se pääsee sitten kukittuaan saareen oikeaan maahan, sillä tuskin se selviäisi paahteisella parvekkeella kesää. Unkarinsinivuokon (Hepatica transsilvanica) lehdet ovat karvaisemmat kuin tavallisen sinivuokon (H. nobilis), ehkä juuri siksi se on minusta niin söpö.

Tiny
Some cuttings and small plants I bought from Stockholm garden fair last weekend needed transplanting into bigger pots.

Mikroskooppisen pieni sammalleimu (Phlox subulata) 'Kimonon' pistokas pääsi suureen ruukkuun, sillä se on niin mini, etten uskalla istuttaa tainta maahan ennen kuin aikaisintaan syksyllä, muuten se häviää heinän sekaan. Se tulee ketoni laidalle paahdepenkin taakse, entisen rakennuksen kivi-jalan päälle mistä se saa ryöpsytä. 'Kimonolla' on vaaleanpunaiset kukat, terälehtien reunat ovat valkoiset ja kukan keskellä on pienet punaiset pilkut kehänä.
Niin, ruukku on suuri siksikin, että sinne meni myös muutama hollanninkurjenmiekan sipuli. Lajike on pastelliunelma 'Oriental Beauty'; vaaleaa sinistä ja keltaista.

Pelargonien pistokkaat olivat myös minimaalisen pienissä ruukuissa tai turvepoteissa. Ne ovat nyt kukin omassa saviruukussaan (vasemmalta oikealle melkein valkoinen mårbacka 'Prins Nikolai', edessä kerran-nainen lohenpunainen tähti 'Bev Foster', takana kirjavalehtinen 'Catalina'). Niiden seurana on yksi verenpisara, punavioletti uutuuslajike 'Kenneth'. En yhtään tiedä, miksi ostin verenpisaran, kun niitä saa ihan hyvin suomalaisiltakin messuilta ja myymälöistä! Näitä pelargoneja ei todennäköisesti saa Suomesta kovinkaan yleisesti, tosin googletus osoitti, että Pukin puutarhan valikoimissa olisi tuo 'Catalina'.

Hmm, multaa...

En mä mitään ajatellut sotkea! En edes ehtinyt pohtia mitä sotkisin!

Tukholman puutarhamessuilla osa 2

Messuhallin keskellä tuoksui kalakeitto. Wij trädgårdar -puutarhan osasto on ennenkin ollut upea: tällä kertaa valkoisten koivunrunkojen katveessa olivat valkoisiksi maalatut penkit, joiden vierellä magnoliat ja kirsikat kukkivat. Wij on puutarhakulttuurikeskus Ockelbossa; siellä voi käydä katsomassa näytepuutarhoja ja näyttelyitä, opiskella, osallistua kursseille tai saada neuvoja ja suunnitteluapua.

Drottningholmin linnan puutarha oli näyttävästi esillä. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 20 vuotta linnan ja sen puiston merkitsemi-sestä maailman-perintökohteiden listalle. Drottningholmin barokkipuutarha näkyi barokki-teemaisissa kukkaistutuksissa ja -asetelmissa, joiden keskellä oli ajan asuihin puettuja mallinukkeja.

Portti oli tehty ellei ihan pahvista, niin jostakin kevyestä vanerista. Kuivat tammenlehdet houkuttelivat kieriskelemään, mutta pysyin aikuisena enkä heittäytynyt.

Tännekin olisi voinut heittäytyä. Laivan pallomeri?
Ei, vaan Skoonen matkailumainospuutarha. Se oli tavanomaisesta poikkeava: jättimäinen Skoonen karttaa esittävä omenataideteos, joka tuoksui ihanasti ompulta!

Ruotsin pelargoni-yhdistyksen osastolla oli pistokasmyynnin lisäksi pelargoni-näyttely.

Makoisaa elämää parvekkeella oli teemana parveke-kilpailussa. Tässä pienessä parvek-keelle tai terassille mahtuvassa kasvi-huoneessa oli vuosisadanvaihteen tunnelmaa.

Koko messujen teemana oli "tilaa aisteille, aikaa vehreydelle". Ei se suoranaisesti näkynyt missään, aika ympäripyöreä iskulause.
Voisi sanoa, että jokaisilla puutar-hamessuillahan on tuo teema, mitä muutakaan se voisi olla?

Tukholman puutarhamessuilla osa 1

Kirjoitan kahdessa osassa, kun aiheita on valtavasti. Kahden puutarha-kärpäsen puraise-man naisen ja yhden kirppiksille suuntaavan daamin yhteisristeily oli mukava kokemus. Tässä ensin maku-paloja siitä, mitä kaikenlaista kivaa Nordiska trädgårdar -messuilla oli myynnissä.

Kukka-aiheisia tiskirättejä...

Pelargonin pistokkaita...
Tarjonnan ja kuhinan mukaan pelakuubuumi on edelleen valtaisa. Pelargoneja myytiin ainakin viidellä osastolla, kullakin kymmeniä lajikkeita tai jopa satoja.

Gesneriakasvien yhdistyksen osaston pistokasvalikoimaa (Gloxiniaa, Kohleriaa, paavalinkukkaa, soilikkia)...
Ruotsalaisista yhdistyksistä olivat mukana myös ainakin palmu-kasvit, kaktukset, pomologit, pelargonit, saintpauliat (siis gesneriasteista erillinen seura), chilit, orkideat, bonsait, hoyat, yrtit, ruusut, rodot ja daaliat.

Rara växter -siemenmyyjän piiiitkä koko seinän siemenkauppa...

Erikoisempia siemenperunoitakin löytyi...

Yhdellä jos toisellakin oli kassissa pensas, useilla kukkiva magnolia tai kirsikka...

...tai jopa sitruunapuu!

Keväinen lossimatka

Pari viikkoa sitten lossilla Norrskatan Olofsnäsistä Korppoon Galtbyhyn näytti tältä. Kauhakuormaaja kauhoi jääkimpaleita Galtbyn satamassa, jotta lautat ja Ahvenanmaan-laiva pääsivät laituriin.

Näkymä lossista Olofsnäsiin päin kaksi viikkoa sitten.

Sama näkymä nyt! Lossi ei enää kynnä hitaasti jäälohkareikossa vaan liikkuu jo hyvin, ja jääkimpaleet keinuvat vedessä lupaavan irtonaisesti sen sijaan, että liikkuisivat yhtenäisenä tahmeana klönttinä.

Lossimatka oli mielenkiintoinen. Oltiin upeassa auringonpaisteessa, kun viisi kilometriä lännempänä Houtskarissa pyrytti. Lumipyry kiersi etelän kautta Nauvoon niin, että kohtasin sen myöhemmin siellä. Tai sitten se oli toinen pyry.

Korppoon Retaisin lossirannassa on jo näin iso sula!
Tuntuu hassulta tehdä pitkä lenkki kun kohta matkaan taas kohti länttä, tällä kertaa Helsingistä. Kaikkein hulluimmalta tuntuu silloin, kun laiva lähtee Turusta: se ylittää saman Olofsnäs-Galtbyn lossiväylän mistä olen mennyt noin neljä tuntia aiemmin. Silloin tosiaan tuntuu, että elämä polkee paikallaan samaa pientä ympyrää.

Viikonloppua suunnittelemassa

Hui! Tilanne eilen. Lumi oli sulanut 'Endless Summer' -hortensian ja 'The Pilgrim' -ruusun (David Austin -ruusu) päältä. Kylmää oli luvassa. Viskasin niiden päälle viereisestä hangesta lumikerroksen suojaksi, vaikka mitään varmuutta näiden hengissäolosta ylimalkaan ei ole.

Mutta onpahan niillä nyt ainakin hitusen paremmat mahdollisuudet. Tässä viime keväänä aloitetussa muotopuutarhassani on nyt niin paljon kokeiluja, että on todella kiinnostavaa nähdä, mitä sieltä keväällä versoo.

Viikonloppuohjelmaa tiedossa! Lähden puutarhamessuille Tukholmaan. Päätin sen vasta alkuviikolla, kun kerrottiin sään taas kylmenevän. Ransu auttaa, kun selailen (tai siis yritän selailla) Susanna Rosénin Suurta pelargonikirjaa ja mietin, mitä ihania pelargoneja Ruotsin pelargoniyhdistyksen osastolta mahtaa löytyä. Joku tähtipelargoni olisi aika ihana. Tältä aukeamalta ei päässyt oikein eteenpäin.

Hyvää viikonloppua kaikille!

Clash of colours

Näin puutarha-messujen alla on hyvä taas muistuttaa mieleen taimi- ja kukka-sipulimyyjät. Niitähän on monenlaisia, on sellaisia jotka kasvattavat taimensa itse ja on niitä, jotka tuovat tuotteensa suuresta hallista vaikkapa Hollannista. Etelä-Suomen puutarha-messuilla on hollantilaisia kukkamyyjiä. He eivät tunnu itsekään aina tietävän mitä myyvät: tärkeintä on määrä, ei laatu.
Pari vuotta sitten ostin heiltä valkoisen tarhaidänunikon juurakoita (Papaver Orientale-ryhmä). Viime kesänä ne kukkivat ja aargh! Väri oli väärä, se tavallinen kirkas oranssinpunainen. Sinänsä ihan kiva, mutta ei lainkaan sovi kukkapenkkiini esim. tässä verikurjenpolven kanssa. Eikä tämä ollut ensimmäinen yllätys ko. myyjien kanssa.
Tämä on paahdepaikan penkkini, joka sijaitsee täydessä auringossa entisen rakennuksen kivijalan länsireunalla. Kivijalan sisäpuolella, entisen rakennuksen paikalla, on keto.
(Eikös ole ovelaa nimetä heinäinen alue kedoksi; se näyttää heti hienommalta)

Pian avautuivat myös tarha-kurjenmiekka (Iris Germanica-ryhmä) 'Kent Priden' herkullisen ruskeat kukat, eikä oranssinpunainen unikko sovi niihinkään. Huh, mikä yhdistelmä! Siirsin tätä unikkoa kukinnan jälkeen muualle, mm. naapurin kukka-penkkiin (luvan kanssa siis).

Eli muista katsoa keneltä ostat, kannata kotimaista taimikasvatusta, suosi ammattitaitoista myyjää.
Tässä on muuten yksi paahdepenkkini onnistumisista: muualla kituuttanut tähkähietalilja (Anthericum liliago) jonka siirsin tähän kun luin, että se kasvaa alkuperäisillä kasvupaikoillaan kuivilla kedoilla. Siirron jälkeen se alkoi kukoistaa. Sen takana on vaaleanpunaista lehtoakileijaa ja sinistä vuorikaunokkia. Kyllähän tässä kaikenlaisia värejä on, mutta tuo oranssi kuuluu kyllä muualle.

Some years ago I bought some cheap poppy roots from Dutch bulb traders that come to Finnish garden shows each year. They were meant to be white but are bright orangey red. Not quite the colour combinations I had in mind. Now, the show season starting again, it's good to bear in mind it's the quality that counts, not quantity. In the end, it's not even that cheap – especially if you get the wrong plant!

Kuin kaksi marjaa

Pantteri päivälevolla...

...ruostesiiven toukka talvilevolla.

Kuten toukka, myös pantteri osaa tarpeen tullen venyttää itsensä maksimipituuteen ja vähän ylikin.

Digitalkoissa

Nyt en muista, mistä kuulin digitalkoista. Oliko uutinen blogissa, lehdessä vai muussa. Niinpä en osaa antaa tunnustusta millekään yksittäiselle taholle. Digitalkoot on nimittäin hieno asia! Siinä saa auttaa Kansalliskirjastoa muuttamaan vanhojen sanomalehtien tekstiä digitaaliseksi niin, että tietoa haluava voi tulevaisuudessa löytää aineistoa hakusanojen avulla sen sijaan, että joutuisi pläräämään kaikki lehdet läpi.
Tämä on Euroopan ensimmäinen julkinen, koko väestölle suunnattu internetprojekti, jossa pelien avulla tarkistetaan sanoja. Tällä hetkellä vuorossa ovat 1800-luvun Aamulehdet, joissa vanhan fraktuura-kirjasimen automaattinen koneellisesti tunnistaminen on hankalaa. Myöhemmin tänä vuonna pääsee myös auttamaan artikkelien rakenteen korjaamisessa ja kuvien liittämisessä artikkeleihin.
Tarkoitus ei ole houkutella ketään viettämään tuntikausia tietokoneen äärellä, jo peli päivässä auttaa. Digitalkoot-sivun laidassa on ihan hurjia ennätyksiä, mutta ne ihmiset varmaan pelaavat peliä vuoro-kauden ympäri!

Digital Volunteers is a game: you type in a word that you see in old script, save a mole or two, and the word becomes digitalised at the National Library of Finland's database. The game has been on the internet only a month and has attracted huge interest. This way, old newspapers can be used for research much more easily in the future using keywords. Their old font is usually not picked up by optical character recognition so manual help is needed.
I have one volunteer helper who is a bit too eager!

Ransu-talkoolainen ei tee hommaa helpommaksi, sillä kuten peleissä melkein aina, nopeus on valttia. Jos sanoja ei ehdi kirjoittaa oikein tarpeeksi nopeasti, myyrät menehtyvät, tai sitten ne syövät tulppaanin sipulit. Ääk!

Mä oon hyvä melkein kaikessa, mutta varsinkin pussailussa. Pus pus kaikille!
www.digitalkoot.fi

Ikuisuusprojekti

Kun nyt käsitöiden esittelyn makuun pääsin, niin jatkan samasta aiheesta. Kymmenisen vuotta sitten innostuin ideasta tehdä ristipistotyötä, niinpä marssin käsityökauppaan. Asuin silloin Englannissa, joten valikoimassa oli tämä tyypillinen englantilainen kylänäkymä.
Kylän keskellä oli tyhjä kohta, jossa oli mielestäni rumia tammenterhoja ja jokin "home sweet home" -tyyppinen teksti. En ole suuri iskulauseiden ystävä niin tavaroissa kuin vaatteissakaan, niinpä päätin muuttaa tekstikohdan tyypilliseksi kylän keskusnurmeksi, village greeniksi. Village green on lähes jokaisessa vanhassa brittiläisessä kylässä, se oli kylän yhteistä maata laidunnusta ja markkinoitakin varten.
Sitä paitsi minusta pohjakangas on rumaa ja se on tarkoitus peittää. Nämä siis vain omia ajatuksiani, huom., ennen kuin joku ottaa nokkiinsa.

Eihän minulla ollut hajuakaan ristipistoista, niinpä ostin pohjakankaan, jossa oli mahdottoman tiheät ruudut. Lisäksi en tajunnut aloittaa keskeltä, vaan aloitin vasemmasta yläkulmasta - tietysti! - ja huomasin oikeaan yläkulmaan tullessani, että kangasta jää käyttämättä monta hyvää senttimetriä. Levensin siis keskusnurmea, mutta amatöörin alusta jäi muistoksi väkänen keskusviheriön oikeaan yläkulmaan niin, että yksi talo on vähän niinkuin rakennettu väärään paikkaan. No, sekään ei ole vakavaa, eivät ne viheriöt oikeastikaan ole säännöllisiä, saattavat olla kolmikulmaisia, soikioita tai mitä vain.
Minulla ei ollut tarpeeksi yhtä vihreää koko viheriötä varten – olin valinnut itse langat, kaikenlaisia kivoja värejä – niinpä päätin tehdä sen monesta eri sävystä. Siitä tuli vähän raju vihreine raitoineen. Laitoin siihen muutaman lampaan, niin kuin näillä kyläniityillä on alunperin ollutkin. Lisäksi muutin joitakin talojen tai niiden yksityiskohtien värejä, sillä ei sellaista ohjetta, mitä en ryhtyisi muuttelemaan. Muutos on toinen luontoni.

Viheriölle kuuluu tietysti koiran ulkoiluttaja, ja koska olen Saint-Exupéry -fani, tein koirasta Pikku prinssin ketun näköisen.
Projekti kesti ehkä viisi vuotta, sillä välillä kului vuosikin, etten tarttunut tähän käsityöhön. Ristipistotyön ongelmana on se, ettei sitä voi tehdä samalla kun katsoo telkkaria, sillä työtä ja ohjetta pitää katsoa koko ajan.
Ristipistotyön valmistuttua asuin jo Suomessa, mutta kun menin matkalle Yorkshireen, osuin pienessä kylässä kangaskauppaan jossa myytiin laadukkaita, paikallisia ruudullisia tweed-kankaita. Ostin palan tyynyn selkäpuoleksi. Tyynyn reunat ovat muisto Barcelonan-opiskelu-vuodelta: koristenauhaa pienen nappi- ja nauhakaupan valikoimista Plaça del Pin laidalta. Onkin hauskaa, että käsityöhön voi tulla mukaan paljon muistoja matkan varrelta.

Tyyny on täytetty löyhästi korppoolaisten lampaiden karstavillalla, eli se on kohtuullisen lötkö ja menee helposti littaan. Mutta se onkin kai vain koristetyyny.
Ransu varmaan uneksii kevään tulosta, nyt on taas niin kolea päivä! Hellassa rätisee tuli.
Lämpenevää viikkoa kaikille!