Wednesday 11 September 2024

Vaaleansininen toukokuu

 Kun mietin kukkasipulihankintoja, tulee eteen ihania kuvia toukokuulta. Harmi, ettei tulppaaneissa ole suloista vaaleansinistä, sellaista taivaansinistä, mutta onneksi monissa muissa kukissa on.
Toukokuussa tapahtuu niin paljon, että on valtavasti ennen julkaisemattomia kuvia ja sellaisia kasveja, joita ei ole esitelty tänä vuonna vielä ollenkaan. Tässä niistä joitakin.

Mietin muotopuutarhan yhtä penkkiä, jossa ei ole ollenkaan tulppaaneja. Enää. Ne vei vesimyyrä pari vuotta sitten. Tähän täytyy istuttaa jotakin ensi kevättä ajatellen. 
Vuosi sitten istutin tätä ihanan haileansinistä 'Blue Snow' balkaninvuokkoa. Vaikka muuten ei lumesta halua toukokuussa kuulla puhuttavankaan, on tämä kukkanen aivan valloittava. Toivottavasti siitä tulee pitkäikäinen.

Pisteenä iin päällä sen taustaksi on asettunut itsekseen tullutta aho-orvokkia, yhtä puutarhani vapaaehtoisista. Se tulee silloin, kun sille sopii – ja on aina tervetullut.

Lemmikkien sini on ihanaa, mutta yleinen puistolemmikki viihtyy puutarhassani todella huonosti. Onneksi rotkolemmikkien kanssa on parempi onni. 
Tämä oli joskus kirjavalehtinen 'Variegata' tai oikeammin 'Dawson's White', mutta kasvi taantui vähitellen tavalliseksi vihreälehtiseksi ja annoin sen tapahtua, toisin sanoen en poistanut vihreälehtistä kasvustoa. Se oli oikeastaan onni, sillä tämä perusmuoto on elinvoimaisempi kuin useimmat lajikkeet, joista ei millään kasva näin reheviä.

Jonkinlainen lemmikki tuli jostakin ja kukki tänä vuonna kauniisti. Pienikukkaista peltolemmikkiä täällä kyllä kasvaa luonnostaan, mutta tässä oli vähän isommat kukat. Taustalla kukkii tummankeltakukkainen mukulaleinikki täydellisenä vastavärinä siniselle.

Hiidenkiven puutarhan Minnan pari vuotta sitten lähettämistä puistolemmikin siemenistä tuli tänä vuonna valkkokukkaistakin! Aivan huippua. Tämä sinnikäs savolainen kanta näyttää asettuneen metsäpuutarhan katajapenkkiin. Keltaisena korostusvärinä siniselle toimii tässä kultatesma. 
Näistä lemmikeistä en ehtinyt raportoida tänä vuonna ollenkaan, taisin sentään mainita Minnalle jossakin kommentissa. Olen niin iloinen näistä!

Saman penkin oregonintähtihyasintti ei myöskään saanut yhtään palstatilaa! Eikä myöskään muotopuutarhan 'Blue Heaven' -isotähtihyasintti, kuvassa. Nämä kaksi ovat hyvin saman näköiset.
Olen aivan ihastunut hailean vaaleansinisiin tähtihyasintteihin, toki suvun kaikki lajit ja lajikkeet ovat kauniita. Nyt löysin oregonintähtihyasinttia puutarhamyymälän hyllystä; sipulipussi vilahti välittömästi ostoskoriin.

Siirrytään metsäpuutarhassa mäntyjen alle. Siellä kukki toukokuussa iloisesti helmililja, jonka olen hankkinut ruukkukukkana pari vuotta sitten keväällä. Taisin jakaa ruukun sipulit vain kahdeksi köntiksi, niinpä niistä tuli mukavat kukkaryppäät. 
Vaaleansininen hohtaa kauniisti varjopaikassa ja sointuu mukavasti taustan sinikatajaan.

Samassa penkissä keskemmällä kukki myös vaaleansinikukkainen imikkä, puutarhaystävältä saatu nimetön ja luotettava laji. Ihastuttava kukka – ja ihastuttava toukokuun valo.

Tätä kohti! Pimeys jo ennen yhdeksää ahdistaa, mutta kevättä kohti mennään hitaasti mutta varmasti. Ja nyt niitä kukkasipulien paikkoja miettimään!


Aho-orvokki Viola canina
Balkaninvuokko Anemone blanda
Helmililja Muscari
Imikkä Pulmonaria
Isotähtihyasintti Camassia leichtlinii
Kultatesma Milium effusum 'Aureum'
Mukulaleinikki Ficaria verna
Oregonintähtihyasintti Camassia cusickii
Peltolemmikki Myosotis arvensis
Puistolemmikki Myosotis sylvatica
Rotkolemmikki Brunnera macrophylla
Sinikataja Juniperus squamata, sinineulasiset lajikkeet

12 comments :

  1. Ihanan positiivinen asenne että kevättä kohti mennään....tottahan se on mutta iltojen pimentyessä toivoo kauniita ja kirkkaita syysilmoja. Ihanat tähtihyasintit joita en ole saanut omalla pihalla viihtymään. Pitää varmaan taas yrittää.
    Hyvää syksyä sinne !

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tasan puolen vuoden päästä ihastellaan lumikelloja huikaisevassa kevätauringossa – tai manataan sinnittelevää talvea, mutta joka tapauksessa päivä tuntuu jo ihanan pitkältä maaliskuussa!
      Kauniit syyspäivät ovat kyllä todella ihania, vaikka kuinka olisi kevätihminen. Oikein hykerryttävän ihania.
      Toivottavasti saat tähtihyasintit jossakin kohdassa viihtymään! Ne ovat niittykasveja luonnostaan.

      Delete
  2. Toivottavasti blogissa tulee näkymään talven aikana piristäviä kesä- ja kevätkuvia, on aina kiva yllätys jos löydät kansioista niitä. :)
    Mitä suosittelet helmililjan kanssa samaan istutukseen? Minulla on pelkästään vaaleansinistä helmililjaa syreenin juurella, mutta joka kevät katson, että voisihan siinä jotakin muutakin olla lisäksi (vaikka helmililja on kyllä yksi kauneimmista.)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Helmililjan kanssa sopivat mukavasti muut matalat kevätkukat, itse tykkään matalien pikku tulppaanien ja helmililjojen yhdistelmästä todella paljon, esim. Persian Pearl -tulppaani ja taivaansiniset helmililjat. Mikä ettei matalat kurjenmiekatkin, mutta ne saattavat kukkia jo aiemmin. Helmililjoissakin on kyllä aikaisempia ja myöhäisempiä.
      Ihana kuulla juttutoiveesi, sillä kevät- ja kesäjuttuja tulee takuuvarmasti! On aika monta kasvia, joita en ehtinyt kesän aikana esitellä ollenkaan.

      Delete
  3. Hienoa, että sinnikäs savolainen lemmikinkanta on viihtynyt siellä! Nyt onkin mitä oivallisin aika selailla kevään kuvia ja yrittää miettiä mitä sipulikukkia tarvitaan täydentäjiksi eri puolille puutarhaa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Totta. Nyt kevätkuvien selailu on suorastaan tarpeellista!

      Delete
  4. Kevään suunnittelu on alkanut :)!
    Merja

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin on, ja kevätkin on joka päivä lähempänä :-)

      Delete
  5. Onpa ihanan sävyisiä keväthempukoita!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin on! Ja silti en ole nyt hankkinut mitään uutta vaaleansinistä kuin oregonintähtihyasinttia, yhtä helmililjaa ja hyasinttia. Kaikkia muita värejä olen sitten myös haalinut :-D

      Delete
  6. Ihanan hempeää sinistä, tuli ihan kesäinen olo. Noita lemmikkejähän on ihan mukavankokoinen rypäs! Kuvittelin, että siellä pari kukkaa kummastakin väristä etsii toisiaan, mutta onhan niillä vaikka miten paljon kavereita. Veikkaan, että jo ensi kesänä savolaislemmikkejä kurkkii useammasta paikasta ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä lemmikkejäsi on ihan elinvoimainen mätäs, toivottavasti elävät pitkään ja leviävät tosiaan! En ole tajunnut kerätä siemeniä ja levittää, ehkä ensi vuonna. Niitä ei ehkä tänä vuonna enää ole, lienevät kaikki jo varisseet kasvupaikalle. Aivan ihania kukkia ja vielä kahdessa värissä!

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!