Saturday 21 March 2020

Maaliskuun kalenteripoika

Poikkeustila, ulkonaliikkumiskielto ja piinaviikko

Kuukauden sankari on suvereenisti Musti. Hän sieti viime kuussa tehdyn seniorikontrollin (Musti on 13) paastoineen ja verikokeineen. Niitä otettaessa Musti pitää tassua ihan hiljaa paikoillaan, mutta nieleskely ja varpaiden hikoilu kertoo, että homma ei ole ihan mieleen. Verikoetta otettaessa Musti työntää päänsä mieluusti mamman kyynärtaipeeseen.
Lääkäritäti sorkki hampaitakin ja totesi, että kiven poistolle on tarvetta ja syöpymääkin näyttäisi olevan. Varauduimme henkisesti hampaan poistoon. Tai minä varauduin, Musti katsoi minua syyttävästi aina, kun asian mainitsin.

Nyt operaatio on ohi, kanyylinjälki koivessa kertoo, että jotain on tehty. Ja tikit suussa. Kaksi alaposkihammasta poistettiin.

Palasimme kotiin. Mamman tehtävä on huuhdella hampaita niin, että tikkeihin ei jää ruuantähteitä. Se onkin helpommin sanottu kuin tehty, sillä vaikka Musti on maailman kiltein hoidettava, on mamman tekniikassa hiomista. Siksi hankin myös Dentisept-geeliä, jonka pitäisi estää leikkaushaavojen tulehtumista.
Musti ottaa lääkkeet kiltisti suuhun, ei mitään ongelmaa. Se on niin liikuttava, kun se ei ala harrastaa paikalta pakenemista, jos lähestyn. Sen sijaan Mustia pitää lohduttaa ja silitellä ikävien toimenpiteiden jälkeen.
Ruokakin maistuu. Jo operaatiota seuraavana aamuna Musti myös vaati, että leikimme aivan kuten kaikkina muinakin aamuina.
Nyt epäilenkin, että Musti vedättää minua. Se kerjää huomiota ja ekstrapaljon ruokaa, vaikka mamman toimet eivät juurikaan kiusaa eikä Dentisept vaikuta olevan edes yhtään vastenmielisen makuista! Silti Musti saa ekstrapaljon ruokaa ja huomiota, tietenkin. Dieetti alkaa ensi viikolla.

Tilanne on silti piinallinen. En voi päästää Mustia ulos. Se ei saa syödä mitään rouskuvaa. Koska normaalioloissa Musti rouskuttelee kolmekin myyrää päivässä, en uskalla päästää sitä ollenkaan yksin ulos. Vien sitä vain valjaissa, jotta se ei saa myyriä kiinni, kun on 65 kilon punnus narun päässä.
Musti kyllä tykkää erikoisen paljon siitä, että olemme ulkona yhdessä eivätkä valjaatkaan sitä häiritse. Mutta kun nyt se ei pääse ollenkaan niin paljon ulos kuin haluaisi. Mammalla olisi töitäkin tehtävänä, en jouda alvariinsa seisoskelemaan pihalle. Tänään minulta kului Mustin kanssa ulkoiluun lähes neljä tuntia.
Musti on silti maailman kiltein ja ymmärtäväisin. Äsken iltalenkillä se lähti kiltisti kulkemaan takaisin kotiovea kohti, kun tajusi, että en lähde sen kanssa rämpimään yli ojien ja poikki pusikoiden.

Nyt ulos, mamma!

Pysyhän terveenä ja mukavia ulkoiluhetkiä!

38 comments :

  1. Voi Musti, kiusattu lääkäritädillä ja vielä ulkonaliikkumiskieltoa määrätty päälle. Höh! Koita kestää ja pyydä lisää herkkuja ja huomiota! - Pepsi

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä! Pyydän kohta lisää. Mamma pyörittelee päätään, kun ruokapusseja saa avata ennennäkemätöntä tahtia. Mutta seuraavaksi pyydän taas maksaa.
      MUSTI

      Delete
  2. Ihana Musti! Nyt jo edesmenneeltä hevoseltani Oililta poistettiin aikoinaan hammas, ja kauhunsekaisin tuntein kuuntelin eläinlääkärin ohjeita suun huuhtelemisesta. Oilin mielestä hampaiden pesu oli kuitenkin yllättäen maailman paras juttu, ja se innostui siitä jopa niin paljon, että jatkossa aina nähdessään ämpärin jäi toiveikkaana sen viereen seisomaan.

    Tsemppiä Mustille ja omistajalle, sekä aurinkoista sunnuntaita!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi Oilia :-D ♥ On jotenkin niin hellyyttävää ja erityistä tuo suhde, joka eläimen ja ihmisen välille kehittyy. Eläin saattaa tosiaan nauttia siitä, että tehdään jotain yhdessä, jopa että sen suuta räpelöidään :-D Musti on myös tuolla tavalla niin luottavainen, että antaa mun tehdä lähes mitä vain.
      Kiitos, ihana sää, tässä ehdittiinkin jo vetää tunnin aamulenkki pitkin maita ja mantuja pantterin perässä. Aurinkoa ja terveyttä sinnekin!

      Delete
  3. Hienot kuvat maaliskuun kalenteripojasta! On varmasti Mustilla piinaviikko, kun ei pääse pyydystämään ja syömään kolmea myyrää päivässä. Onneksi hän käyttäytyy herrasmiesmäisen ymmärtävästi sinua kohtaan. Aurinkoista sunnuntaita teille molemmille ja Ransulle myös!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Ihanaa säätä sinnekin. Onneksi tämäkin piina joskus loppuu, ja se isompi piina myös, toivottavasti mahdollisimman vähin vahingoin.

      Delete
  4. Voi Mustia! Kyllä hänellä on nyt lupa hiukan mammaa pompottaa hellyyden ehdoilla, vaikka piinaviikko hänen parhaakseen onkin. Komealla kollilla on vielä myyräisä kesä edessä.

    Juusolta poistettiin pari kertaa hammas. Se selvästi inhosi suuhuuhtelua ja jäykistyi toimenpiteen ajaksi puupökkelöksi. Mutta heti homman hoiduttua liimautui kylkeen kehräämään.

    Pysykää tekin terveenä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juuso :-D ♥ Niin suloista tuo, että heti saa (tai pitää) lohduttaa.
      Kiitos! Ihanaa säätä ja toiveikkaita hetkiä puutarhassa.

      Delete
  5. Mustille lohdutukseksi, Niilo on käynyt tuon saman läpi, siis hampaan poiston tikkeineen päivineen.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se on mukava kuulla! Ja Niilo tietysti selvisi hyvin operaatioista ja jälkihoidosta. Kaikki vertaistuki on tarpeen! Käyn heti kertomassa Mustille :-)

      Delete
  6. Musti, sinulla on meidän pihapiirissä kohtalotoveri, Wiima-mäyrinkäinen, joka joutuu tallustelemaan pihalla hihnassa kuten sinäkin. Kyllä se tästä ja kun pääset tikeistä eroon, niin rouskuttelet viisi myyrää.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Wiima-mäyrinkäiselle isot tsemppiterveiset!
      Kyllä taitaa tosiaan noin käydä kun ennustat, myyräpopulaatiohan kasvaa tällä välin :-D

      Delete
  7. Koita kestää Musti! Ja Saila myös <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos :-D Ymmärrät, että molemmilla on kestämistä. Tsemppiä sinnekin tähän kaikkeen ♥

      Delete
  8. Onneksi Mustin karanteeni ei kestä kauvaa. Ja sitte myyrät saa tutista kauhusta :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Myyrien puntit tutisevat ensi viikolla!

      Delete
  9. Ymmärrän hyvin Mustia, kaikki toimenpiteet ja sitten pitää vielä paastota myyrästämisestä. Eihän se sellainen käy.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos että ymmärrät! Tämä ei ole ollenkaan pantterille sopivaa! t. MUSTI

      Delete
  10. Voi Musti ♥ Sellainen herrasmies olet. Paitsi myyräjahdissa tietty. Toivottavasti sen aika koittaa taas pian.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin... öh, ja autossa. Siellä Musti toimittaa haisevan vastalauseensa asiaan. Joskus vähemmän, mutta usein sen enemmän haisevan. Viime yönä Musti sitten pissasi pääni viereen sänkyyn kai kostoksi siitä, että ei pääse ulos (hiekkavati on kyllä sisällä ja on sitäkin käytetty). Jenni epäili, että Mustista voisi vielä kuoriutua Cisu ja nyt näyttää vahvasti siltä.

      Delete
  11. Asiaa!! Musti kuvissa!!! Miten hellyttävää on lukea Mustin kiltteydestä, suopeudesta hoitotoimiin sekä raudanlujasta luottamisesta emäntäänsä. Tuollainen tapa toimia taitaa olla hyvin harvinaista kissalla. Mutta Mustihan onkin erityistapaus! <3 Mustille mitä parhainta Vointia! Ja kaikille kaksijalkaisille Voimia haastavissa oloissa! <3

    T: Musti-fani

    ReplyDelete
    Replies
    1. Musti on erityisen kiltti kissa ♥ Mutta on sillä myös vankka oma tahto ja jääräpäinenkin on, onhan se kissa ;-)
      Kiitämme kaikki, enää muutama päivä koettelemusta!

      Delete
  12. Ihana Musti, onpa hän sympaattinen kissa. Kissan kanssa ulkoilu kissan ehdoilla on kyllä todella rauhallista puuhaa. Tytär juuri yksi päivä yritti ja kyllästyi paikallaan seisomiseen jo puolessa tunnissa...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Heh, vai jo puolessa tunnissa kyllästyi :-D Kissan kanssa ulkoilu on mielenkiintoista... siinä saa seisoskella pitkän tovin ja sitten kiihtyä nollasta sataan sekunnin murto-osassa. Pitää myös olla nopea, jotta kissa ei lähde puskan läpi, rakennuksen alle tai niin ylös puuhun, ettei pääse perässä tai hihna sotkeentuu oksiin. Melkoisen haastavaa!

      Delete
  13. Voi Musti! <3 Onpa pientä kissa kiusattu, mutta hyvä kun on terveys ja hampaat tarkastettu niin kelpaa myyriä rouskutella.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Musti odottelee niiden myyrien rouskuttelua, varmaan näkee toiveuniakin niistä. Minä taas toivon, että tikit paranevat hyvin, niitä on hirveän vaikea nähdä!

      Delete
  14. Reipas ja luottavainen on Musti! hyvä et kaikki sujui hyvin, ja kohta Musti pääsee taas myyräjahtiinkin. meillä on myös opeteltu ottamaan lääkkeet suoraan suuhun, ihan vaan vastisuuden varaltakin.
    aurinkoisia päiviä sinne Teille kaikille ja paljon rapsutuksia sekä Mustille et Ransulle!

    ReplyDelete
    Replies
    1. On todella fiksua totuttaa pikkukissat kaikenlaisiin toimenpiteisiin, se helpottaa niiden hoitoa niin paljon. Minäkin vain nakkaan pojille tabletit kurkkuun ja he nielevät kiltisti. Omegaöljyn ottavat lusikalla ja hampaitakin saa harjata. Ovat sitten eläinlääkärilläkin kiltisti ja rauhallisesti, se on niin paljon mukavampaa kaikille osapuolille.

      Delete
  15. Kyllä me kaikki kaipaamme hellyyttä etenkin vaikeina aikoina vielä enemmän, myös eläimet. ❤

    ReplyDelete
  16. Voi Musti mitä koettelemuksia! Onneksi pantteri ottaa asiat asioina, eikä traumoja tai stressiä pääse tulemaan. Ja myyrätkin maistuvat sitten paremmalle pienen tauon jälkeen. Ehkä on ehtinyt tulla jo uusi satokin!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Uuden sadon myyriä :-D Kyllä pantteria harmittaa, mutta onneksi tämä loppuu melko pian.

      Delete
  17. Voi Mustia! Kyllä nyt tuollaisesta operaatiosta pitääkin saada vähän ylimääräistä hellittelyä. Myyräjahditkin toistaiseksi kielletty. Toivottavasti Mustia lohduttaa ajatus, että kun hän taas pääsee jahtiin, niin myyrät ovat ehtineet lihoa sopivan meheviksi. Aurinkoisia päiviä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kun pystyisi eläimelle selittämään, että tämä on sen omaksi parhaaksi ja että kiusaaminen loppuu ensi viikolla viimeistään. Mutta eiköhän tästä selvitä. Päivät ovat todella olleet ihanan aurinkoisia, vaikka hyytävä tuuli onkin. Aurinkoa ja ihanaa kevättä sinne!

      Delete
  18. Urhea Musti! Miten helpottavaa, että hän suostuu kiltisti mamman hoitotoimenpiteisiin. Tunnistan niin tuon tilanteen kun pitää piinata ulkokissaa sisällä. Viime kesänä kun Nero sairasti ja oli 10 päivän lääkekuurilla, sai tämä ihmispunnus raahautua narun perässä ja kykkiä pitkin pellonreunoja. Pikaista toipumista Musti-kollegalle toivottaa ikätoverisi Nero!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Musti kiittää ja arvostaa erityisesti kollegan toivotuksia! Ihmispunnuksena olo on tosiaan hankalaa, kun kissa on tottunut liikkumaan itsekseen. Tänään tuntui siltä, että Musti alkoi sisäistää, mitä reittejä kannattaa suosia, jotta mamma pääsee seuraamaan. Mutta edelleen se olisi halunnut kiivetä tikapuita naapurin katolle :-D

      Delete
  19. Ihana Musti ❤️

    ReplyDelete

Kaunis kiitos kommentista!