Sunday 1 March 2020

Kevään tuloa ei voi lumikaan estää

Tuli pakkanen, tuli lumi, sitten tuli vesisade ja nyt ennuste näyttää 10 vuorokautta yötä päivää hieman plussalla. Niinpä jatketaan siitä mihin jäätiin ennen pakkasjaksoa. Ensimmäinen 'Katharine Hodgkin' -kurjenmiekka on lähes täydessä kukassa, vielä on ulommat kehälehdet vähän rullalla. Katharinehan on risteymälajike eikä kevätkurjenmiekka, kuten usein väitetään, niinpä kutsun sitä vain kurjenmiekaksi.

Laventelipuskan toisella puolella on se kaveri, joka näyttää seuraavaksi avaavan kukkansa.

Katharine on luotettava kukkija vuodesta toiseen, mutta kevätkurjenmiekat eivät välttämättä sitä ole. Olen piilottanut niiden sipuleita pitkin poikin muotopuutarhaa, samoin kuin jää- ja lumikurjenmiekkaa ja näitä muita pieniä keväisiä kurjenmiekkoja. Lehtiä nousee joka vuosi, kukkia ei aina. Tässä pari kurjenmiekan lehteä änkeytyneenä tulppaaninlehtien väliin. Vaikka ympärillä olisi tilaa ja omaa rauhaa. Tässä vaiheessa on vielä vaikea sanoa, onko tuo kurjenmiekan lehtien välissä oleva puikko kapea kukkanuppu vai lisää lehtiä.

Sitten muita luontohavaintoja. Näsiä ei ikinä kuki puutarhassani kovin aikaisin, täytyisi istuttaa yksi oikein tuulensuojaiseen ja lämpimään paikkaan, jotta saisi nähdä aikaisen näsiän. Nuput vain pullistelevat lupaavasti kukkiakseen aikanaan.

Löysin saunan oven sisäpuolelta talvehtivan perhosen. Sisä-kuivikevessassakin on ollut perhonen seinässä kiinni koko talven. Toivottavasti tajuan päästää sen ulos sitten, kun se herää.
Ehkä näille voisi järjestää jonkin juomatarjoilun? Täytyy ottaa selvää. Ainakin mehiläisillä on kuulemma herättyään ensin hirveä pissahätä ja sitten jano. Kuulostaa tutulta, niin minullakin.

Loppuun manulihavaintoja manuleiden ystäville.

Ransuli Karvapehva tutkailee.

Ja painuu tutkimaan lähempää. Karhunvattukartiot on nostettu melko moneen kertaan takaisin pystyyn tänä talvena, jopa senkin jälkeen, kun kiinnitin ne telttakoukuilla ja naruilla joka kulmastaan.


Jääkurjenmiekka – Iris danfordiae
Kevätkurjenmiekka – Iris reticulata
Lumikurjenmiekka – Iris histrioides
Näsiä – Daphne mezereum

20 comments :

  1. Tuo 'Katharine Hodgkin' on ihana! Tosin niin on Karvapehva-manulikin. Ei varmaan mene kauaa, kun teillä perhoset lähtevät liihottelemaan. Arvostavat varmasti juomatarjoilua. Aurinkoista maaliskuuta!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Molemmat on ihania :-) Ennusteessa juuri sanottiin, että jos vain aurinko paistaa, nousee päivälämpö reilusti yli viiden asteen. Tänään olikin kuutisen astetta ja hyvin keväiset tunnelmat. Kiitos, samaa sinulle!

      Delete
  2. On nuo kurjenmiekat niin ihania, kuten kaikki aikaiset kukkijat! Meille lumi jäi eli 10 senttiä hankea, siinä ei ole kissanpoikien helppo kulkea vallankaan, lumesta ei oikein kummatkaan pojat välitä! Upeaakin upeampi Ransu! Ihana häntä heilahtaa ja villahousut vilkkuvat! Onneksi lumi ei kiusaa pikkuista 💕

    ReplyDelete
    Replies
    1. No voi, otan osaa kissapoikien tassujen puolesta! Ransun mielestä nyt on oikein sopivat kelit, ei ole lunta eikä ole liian kuuma.

      Delete
  3. Ihastuttava Katharine! Toivottavasti toinenkin piikki osoittautuu kukaksi. Meidän kylän facesivuilla oli viikonloppuna kuva kukkivasta näsiästä.
    Täällä lumi tuli ja lumi meni. Nyt on taas samanlaista lumetonta plussakeliä ja vettäkin luvassa. Voitaisiin ihan suosiolla mennä kohti oikeaa kevättä ja lopettaa talven kanssa soutaminen ja huopaaminen. Ransu tosin ei taida voida villapöksyistään luopua edes kesäkuumalla.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Katharineja on onneksi jatkuvasti laajeneva rypäs. Noista kaikista muista lehdistä ja nupuista en tiedäkään, mitä ovat, kun niin paljon on tullut istutettua tuohon. Kymmenen vuotta on tainnut kulua siitä, kun muotopuutarhan aloitin ja siinä ajassa multiin on uponnut sipuli poikineen :-)
      Näsiät taitaa jo olla kukassa lämpimillä paikoilla mantereella ja epäilemättä Ruissalossa myös, se on niin rannan tuntumassa ja suojaisaa lämmintä aluetta. Mitä ulompana merellä ollaan, sitä kylmemmät kevätviimat.

      Delete
  4. Pissahätä ja jano. Niin tuttua. Talvehtivat perhoset eivät aina ole kovin näkyvillä paikoilla. Kevät taas lähtee etenemään. Jouluruusu näytti pakkasella taipuvan alaspäin ja nyt +4 asteen lämmössä se on ryhdikäs ja selvästi valmiina aukaisemaan nuput kukiksi heti kun mahdollista.
    Aikaisia nuo kurjenmiekkasi ovat.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nuo aikaiset kukkijat ovat ihmellisen sinnikkäitä. Jouluruusujen ja lumikellojen kukkavarret vain nousevat maasta makaamasta takaisin pystyyn, kun aurinko taas lämmittää. Justiin tänään mietin, että niillä täytyy olla soluissaan pakkasnestettä.

      Delete
  5. Tämän talven tuulissa telttakoukut ovat pettäneet jo monta kertaa, olen keräillyt tuulen viemiä verkkoja pitkin puutarhaa lojumasta vaikka ovat olleet useammallakin koululla kiinni maassa. Mutta kun ei ole maa kunnolla jäässä niin lentäähän ne verkot. Täälläkin lumi tuli ja suli heti pois.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Toden totta, maa on niin pehmeä, että siinä telttakoukut antavat äkkiä periksi. Nyt saa kevät jatkua, ihanaa!

      Delete
  6. Eikös tuossa näsiässä ole jo yksi kukka alhaalla oikealla lähes avautunut ainakin? Kasvit todellakin näyttäisivät jatkavan tänään siitä mihin viikko sitten jäivät. Lumikellotkin ovat ponnahtaneet pystyyn vaikka pakkasessa kaartuivat ihan maata myöten. Eilinen lumisadekaan ei niitä enää kangistanut💚

    ReplyDelete
    Replies
    1. Olet tosi optimisti :-D Minun mittapuullani nuppu vasta varovasti raottuu ;-) Ihanat lumikellot ovat supersinnikkäitä!

      Delete
  7. No josei estä, nii ainaki pikkuusen hirastaa. Täälon liki 10cm lunta. Ei tartte hetkehen kevätkurijenmiakkoja orotella.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi, teille tulikin paljon lunta! Täältä etelästä hävisi, kun tuli sade. Ei sitä lunta ollutkaan kuin ihan ohut huntu vain.

      Delete
  8. Täällä on tänään (keskiviikkona) satanut lunta aika tiheästija maa on valkoinen. Kevät keikkuen tulevi...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ajoin eilen Turun motaria ja melko kurja ajokeli olikin, pari autoa näkyi olevan ojassa. Paksua sohjoa. Tänään taas ainakin täällä saaristossa ihan kuivaa ja puolittain aurinkoista, eikä mistään valkoisesta enää tietoakaan! Nopeasti vaihtui.

      Delete
  9. Teillä on kyllä hyvin keväisiä havaintoja! Ei mene manulinkaan tassut lumisiksi, ei. Täällä menisi, sitä on tullut varmaan 20cm lisää viikonlopun ja alkuviikon aikana. Jo se keväiseltä vaikuttikin hetken aikaa...

    Mutta samaistun minäkin mehiläisiin. Mitenkähän mehiläiset hoitavat asiansa. Siitä olen kuitenkin aika varma, että niiden ei tarvitse koluta portaita alas väistelleen ainakin yhtä kissaa silmät ja polvet ristissä :-D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Eilen tuli sohjosää, tänään taas ihan kuivaa ja lumetonta, pääsee tutkailemaan nuppuja yhdessä manulin kanssa :-)
      Mehiläisten ei toivottavasti tarvitse kompastella kissoihin :-D Ehkä voisit harkita yöastiaa sängyn alle? :-DDD

      Delete
  10. Ja meillä on ihan täys talvi. Onpa sievä tuo katharine. Oon myös koittanu pari kertaa istutella kevätkurjenmiekkoja, mutta ei menesty. Toiset kukki kerran, toiset ei noussu ollenkaan. Kolmatta kertaa en oo vihtint ees yrittää 😄

    ReplyDelete
    Replies
    1. Täällä oli eilen hirveä loskasadesää, tänään ihan mahtavan keväistä taas ja seuraavat Katharinen kukat löytyivät laventelin seasta. Jos kumminkin istuttaisit kolmannen kerran, niin hanki näitä Katharineja, ne on paljon varmempia kuin kevätkurjenmiekat.

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!