Monday 3 February 2020

Uusi toimi sipulikukkien parissa

Samalla, kun tarkkailen 'S. Arnott' -lumikellon nuppujen liikkeitä parvekkeella – ensimmäinen on juuri tänään kääntynyt alaspäin! – olen ollut muutenkin tiiviisti kiinni lempikasveissani sipulikukissa.

Aloin viime vuonna kääntää ihanan ruotsalaisen sipulikukkamyyjän Lökar & Knölar -puodin sivuja suomeksi. Olisin periaatteessa ollut valmis syysmyyntiin, mutta sivuston palveluntarjoaja vaihtui ja siinä oli niin paljon muitakin muutoksia, ettei suomalainen sivusto ehtinyt ihan siihen samaan syssyyn.
Nyt, viime viikonlopun alla, saimme suomalaisen sivuston toimimaan!

Käännökset eivät vielä ole täydellisiä, sillä kiire on ollut sellainen, että en ole ehtinyt siivota aiemmin tehtyjen käännösten kielioppivirheitä sun muita epäyhtenäisyyksiä. Mutta siellä on nyt kaikki myynnissä olevat kasvit ja yhteyshenkilönä Suomessa olen minä. Saan vielä oman sähköpostiosoitteen sivuston alareunaan, kunhan postilaatikkoni luodaan.

Lökar & Knölar -puodin suomalainen sivusto toimii tässä osoitteessa: www.sipulitjamukulat.fi

Myynnissä on mm. satoja daalialajikkeita ja paljon muutakin kiinnostavaa, esimerkiksi hyvä valikoima kolmilehtiä ja kärsäkalloja, joita ei yleensä Suomesta löydä.
Tilaukset postitetaan Ruotsista, kuten aiemminkin. Toistaiseksi hinnat ovat Ruotsin kruunuina, kunnes löytyy järjestelmä, jolla valuuttamuunnos onnistuu. Tällä hetkellä kurssi on suunnilleen 10 Ruotsin kruunua = alle euron (tarkalleen ottaen 94 senttiä).


Lumikello – Galanthus
Kolmilehti – Trillium
Kärsäkalla – Arisaema

36 comments :

  1. Apua! Mikä valikoima kärsäkalloja tuolta löytyikään. Minulla on ihan pakkomielle ostaa niitä joka vuosi lisää, vaikka en selvästi ole vielä niille sopivaa paikkaa löytänyt. Muutenkin näytti sellaisilta sivuilta, että taidan tietää mitä teen illalla...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Apua todellakin! Arvaa, millaista on kääntää, kun samalla tulee kuolaten käytyä koko valikoima läpi. Aiemmin, kun olen tuolta tilannut, en ole voinut edes katsoa koko sortimenttia, jotta tilaus pysyisi jotenkin järkevän kokoisena :-D

      Delete
  2. Hienoa👍 Tilasinkin tuolta viime syksynä ensimmäisen kerran ja kevääksikin jäi toinen tilaus vetämään. Kaikki EU:n sisällä olevat nettikaupat ovat nyt kultaakin kalliimpia. Vielä kun saisi jonkin englantilaisen lumikellokauppiaan muuttamaan EU:n sisälle. Vaan jospa sinä voisit vaikka vihjata nyt ruotsalaisille, että panostaisivat enemmän lumikelloihin😊

    ReplyDelete
    Replies
    1. Olen jo vihjannut :-D
      Mäkin olen tilannut muutaman kerran ja hyvä kokemus on ollut. Ainoastaan yksi marhanlilja oli sitten muuta lajiketta kuin olin tilannut, mutta sellaista sattuu joskus - sipulin lipsahdus väärään laariin voi olla tapahtunut jo lähtömaassa. Brittiläiset parhaat puutarhaliikkeet saisivat muuttaa Irlantiin.

      Delete
  3. Vautsivau! Hieno homma! Pitää hetimmiten vierailla sivustolla.

    ReplyDelete
    Replies
    1. On aivan ihanaa! Oon tykännyt tuosta puodista jo vuosia ja kuten varmaan tiedät, kirjoittanut kirjankin sipuli- ja mukulakasveista, joten osuu ihan kiinnostusalueeni ytimeen tämä pesti :-)

      Delete
  4. Voi apua mikä kiusausten kiusaus! Ja sinulta varmaan saa vielä apua lajikkeiden kanssa mitä miettii tilattavaksi. Marhanliljoja, niitä ainakin on saatava heti!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ilman muuta autan, jos vain osaan! On kyllä tosi paha kiusaus, valikoima on vähän liian hyvä :-D Marhanliljoja mäkin olen tuolta tilannut, ne ovat niin ihania ja niitäkin on tuolla hyvä sortimentti!

      Delete
  5. Oletpa oikeassa paikassa ja houkutuksia oli niin paljon! Narsissi 'Lemon drops' iski tajuntaan, oikeasti katsoin löytyisikin n.bulbocodium 'Conspicuus barriita', mulla on sitä kaksi sipulia ja lisää haluaisin (en ymmärrä miksi se on bulbocodium-ryhmään laitettu, sehän on kuin keltainen runoilija)! Ihania pikarililjoja oli vaikka kuinka paljon, tulppaaneja en uskaltanut edes katsoa, narsisseja löysin heti mulle sopivia, ihania koiranhampaita, virvaliljoja, syysmyrkkyliljoja, syklaameita (voi kun ne meilläkin menestyisivät) - täytyy perehtyä paremmin vielä ajan kanssa! Joko sieltä voi syksyn sipulit tilata?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Justiin Lemon Dropsia mä syksyllä tilasinkin, se on aivan ihanan värinen! Hmm, nyt en muista Conspicuus barriita, mutta hei, laitan toivomukset eteenpäin!
      Katsoin daffseek.org -sivustolta tuon, se onkin synonyymi N. 'Conspicuus' -lajikkeelle ja siellä se luetaan ryhmään 3 eli pienitorvisiin. Koska tuo on luotettavin narsissitiedon lähde, jonka tiedän, luotan tuohon tietoon, kunnes toisin todistetaan: https://daffseek.org/detail-page/?cultivar=Conspicuus&pagenum1=1&which=hist1

      Näyttää olevan melkoisesti vaihtelua kukan värissä kuvien mukaan. Mutta tosiaan ei sen pitäisi olla lainkaan Bulbocodium-Ryhmässä.
      Syksyn sipuleita voi toki tilata, mutta uutuuksia tulee kesän mittaan valikoimaan ;-)

      Delete
  6. Mukava kun toit mahollisuuven vierailla noilla sivuilla. Pikasesti kahtelin ja kaikkii ihanoo on hankittavaks!
    Ei tiällä itärajalla kaikista taimien ja sipuleiden ostopaikoista ois tietuukaan, jos ei ois näitä yhteyksiä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä siellä on kaikkii ihanoo vähän liiankin paljon! Mutta on todella ihan elintärkeää, että on näitä verkkokauppoja. Valtava osa puutarhaharrastajista asuu kaukana hyvistä myymälöistä.

      Delete
  7. Tuonne sivustolle ihan uppoutuu, vaikka minulle nuo erikoisemmat lajit ovat aivan uusia tuttavuuksia. Niin ihania kuvia tulvi esiin, että ehdottomasti tulee ”tarve hankkia”. Onnittelut sinulle tästä uudesta pestistä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se on jännä, kun tulee tarve hankkia kukkia, joita ennen kuvan näkemistä ei tarvinnut tai edes tiennyt olevan olemassa ;-D
      Kiitos!

      Delete
  8. Vau, oletpa saanut kerrassaan ihanan homman! Onneksi olkoon! Mun piti opiskella lämmönsiirtimien tehojen laskentaa, mutta jotenkin kummasti päädyin selailemaan noita ihania kukkia. Onneksi lupasin miehelleni vain, etten osta uusia siemeniä. Kukkasipuleista, juurakoista ja taimista ei ollut mitään puhetta.. :D Mukavaa viikon jatkoa ja työn iloa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Vai siirryit sujuvasti lämmönsiirtimen tehoista kukkasipuleihin ;-) Haha, sipulit sun muut eivät tosiaan ole siemeniä :-DDD

      Delete
  9. nyt olet kyl Saila omalla maaperällä, hieno homma! minulla on julkaisemasi Sipuli kirja, siitäkin huomaa miten perehtynyt olet asiaan. paljon löytyi toinen toistaan ihanampia sipulikukkia säntillisten lajiketietojen kera. lämpimät onnitteluni sinulle Saila uudelle hankkeellesi:))

    ReplyDelete
    Replies
    1. Uskalsin ottaa yhteyttä, kun oma kiinnostus sipulikukkiin on niin suuri. Työtä on, kun tulee uutuudet ja ne pitää kääntää (kun valikoima on noin valtava), mutta se on samalla hyvin kiinnostavaa.
      Kiitos Ilona ♥

      Delete
  10. Kylläpä on kauniit sivut, en uskaltanut sukeltaa yhtään syvemmälle, etten uppoa tuonne! Mutta laitoin kirjanmerkin...... Todella kiinnostava projekti sinulla tässä!

    ReplyDelete
  11. Ooh, millaisia ihanuuksia. Olet tehnyt aikamoisen työn, josta varmasti vielä kiitoksia sataa enemmänkin. Tuleehan noita nettikauppoja selailtua, mutta omalla kielellä se sujuu entistä helpommin. Taidankin samantien siirtyä takaisin tutustumaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Työtä on ollut satoja tunteja - syksyllä jouduin käymään muutaman kerran hierojalla jumiin menneen selän takia; puoli kirjailijan/kääntäjän työstä, jota aina ei tule ajatelleeksi :-D Istumalihaksia tämä todellakin vaatii, mutta hyvänä puolena mm. se, että tätäkin pystyn tekemään kotoa käsin ja lisäksi aihepiiri on niin kiinnostava kuin kuvitella saattaa!

      Delete
  12. Voi iiiiiiik, mikä ihanuus tämä uusi verkkokauppa på finska! Hienoa, että otit urakan, varmasti jättisuuri työ, mutta nyt me kaikki saamme nauttia siitä. Kävin äsken vain kurkkaamassa sivustolla, nyt sukellan sinne takaisin...

    ReplyDelete
  13. Onnittelut isosta työstä! Kommenttien perusteella vaikuttaa siltä, ettei sivustoa kannata edes käydä kurkkaamassa, jos ei ole valmis myös jotain tilaamaan :D Vakavasti puhuttuna suomenkieliselle verkkokaupalle on varmasti tilausta. Ainakin itse arastelen ulkomaisista verkkokaupoista tilaamista, jos ei joku ole varuilta kääntämässä tekstiä. Kummallisen korkea on kynnys vieraan kielen käyttämiseen :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Hmm tosiaan, ehkä ei kannata klikata sivuston linkkiä, ellei ole henkisesti valmis lankeamaan houkutuksiin :-D
      Niin se varmaan on. Itse tilaan ulkomailta paljon sellaista, jota Suomesta ei saa (tänään juuri saapui neuleohjekirja USA:sta), mutta on kyllä kivempi, etenkin kysymysten kanssa, jos on henkilö, jonka kanssa voi asioida omalla kielellä.

      Delete
  14. Vau, uusi sivusto, josta voi shoppailla sipuli- ja mukulakasveja. Ja juuri sopivasti, kun muutin uuteen taloon isolla pihalla! =)

    ReplyDelete
  15. Onnitteluja uudesta työstä, varmasti heidän myyntinsä moninkertaistuu, kun on myös suomeksi. Isot valikoimat, mutta en mistään kohtaa löytänyt toimitusehtoja, miten maksetaan ja minkä verran lähetyskulut ovat...
    Tosin en ole just nyt mitään tilaamassa, kohta jo itävät omat siemenet ja piippoja nousee. Tai lumikellothan ovat tänä vuonna etuajassa ja suurin osa jo piipalla ellei ihan nupulla, vaikka viime viikko olikin kylmä. Toivotaan, että ei tule enää uutta kylmää jaksoa vaan tää talvi olisi ollut tässä:) S.Arnott on tosi tuuhistuva ja elinvoimainen lumikello, varmasti pärjää sulla maassakin ellet laita mihinkään hyvin kuivaan paikkaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Leena! Olisi kiva, että olisi tälleen laajempi valikoima lähes-kotimaisella myyjällä. Hmm, johonkin sivulle ne postikulu- ym asiat suomensin, mutta tässä kumminkin: maksetaan laskulla, joka tulee paketin mukana ja postituskulu on noin 8 euroa. Postittaminen Ruotsista Suomeen maksaa toki hieman enemmän, mutta putiikin omistaja ei halunnut laittaa korkeampaa postitusmaksua, ainakaan toistaiseksi, ellei toiminta sitten osoittaudu vallan tappiolliseksi.
      Nyt taitaa tulla taas lämpimämpää, 10 vrk:n ennusteen käyrä näyttää meidän saareen koko ajan olevan nollan yläpuolella, yötä päivää - ihanaa! Arnottit pääsevät kyllä maahan, en usko, että viihtyisivät ruukussa jatkuvasti. Sain ne vain sellaisessa tilanteessa, että nopeimmin ne pääsivät multaan, kun istutin ruukkuun, ja mikä ilo niistä nyt onkin! Onneksi kävi niin.

      Delete
    2. Ihan edulliset lähetyskulutkin. Tuo on tosi hyvä lisä suomalaisiin sipulikauppoihin.. tai eihän niitä edes ole verrattuna tämän valikoimiin! Peukkuja kovasti menestymiselle.
      Lumikellojen kukat nyt on ihan parasta! Ja kun sulla on ruukussa, niin niitä pystyy seuraamaan huonollakin säällä:)

      Delete
    3. Kiitos! On mahtavaa, että on näin hyvä valikoima nyt suomeksi, kaikki eivät tykkää tilata ulkomailta, jos vaikka kaikkea tekstiä ei ymmärräkään tms.

      Delete
  16. Ihanaa että sivut ovat nyt tutummalla kielellä:) Joskus olen tuolta tilannut, täytynee mennä katsomaan nyt valikoimaa...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Minäkin olen tilannut tuolta aiemmin, eroa ei nyt ole, paitsi että kaikki on suomeksi (paitsi hinnat).

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!