Sunday 9 September 2018

Operaatio kirjosorsimon poisto

Kirjosorsimo on kaunis heinä. Ihastuin siihen vuosia sitten Englannissa, kuten niin moneen muuhunkin kasviin. Kiljahdin innosta, kun viimein löysin sitä taimistolta Suomesta. Istutin sen mutapuutarhani kulmaan.
Valitettavasti on niin, että jos mutapuutarhassa tai sen ympäristössä haluaa jotakin muutakin kasvattaa, ei kirjosorsimoa voi pitää. Toisin kuin vihreälehtinen alkumuotonsa isosorsimo, ei kirjosorsimo leviä siementämällä – Luojan kiitos. Isosorsimohan on haitallinen vieraslaji. Kirjosorsimo leviää vain juuristollaan, sen mehevät juuret hivuttautuvat hitaasti mutta varmasti joka puolelle, mistä kosteaa maata löytyy. Maan täytyy tosiaan olla kosteaa, eli ihan viiruhelpi tämä ei ole, Luojan kiitos sillekin asialle. Kirjosorsimolta kului viisi vuotta täyttää koko mutapuutarha.

En ole kovin montaa kuvaa mutapuutarhasta tänä kesänä ottanut, sillä sen epämääräinen kaislikkomaisuus on harmittanut. Tässä Mustista otetussa kuvassa mutapuutarha näkyy taustalla. Eihän siinä muuta ole kuin kirjosorsimoa.
Sen ansioksi täytyy kuitenkin todeta, että tänä kuivana kesänä, ja kuivana alkusyksynä, kirjosorsimo on sinnikkäästi pysynyt vihreänä, vaikka mutapuutarhassa ei ole ollut vettä neljään kuukauteen. Saunan pesuvedet siihen laskevat, mutta se ei ole paljon mitään.

Olen istuttanut tähän myös ihanaakin ihanampaa sarjarimpiä, mutta se on jäänyt sorsimon puserruksiin. Kerran jo poistin sorsimon siltä nurkalta, mutta muutamassa kuukaudessa se oli ryöminyt takaisin.
Saa nähdä, onko sarjarimpistä mitään jäljellä, sillä maan päällä siitä ei näy mitään. Oli haastavaa kaivaa sorsimoa pois sen ympäristöstä, kun ei tarkkaan tiennyt, mitä kohtaa varoa. Sarjarimpi ei tänä kesänä edes miettinyt kukkimista, voi olla, että se on kuivunut pois.
Haluan tähän muitakin kotimaisia luonnonkasveja sarjarimpin lisäksi: kylämme ojassa kasvavaa ratamosarpiota, keltakurjenmiekkaa, rohtokalmojuuren kirjavalehtistä versiota (jota minulla jo oli toisessa paikassa, mutta sieltä se taisi kuivua jo jokunen vuosi sitten pois). Ainakin keltakurjenmiekka ja ratamosarpio ovat mestareita sietämään vaihtelevaa veden pinnan tasoa ja sitäkin, että välillä ei ole vettä lainkaan.
Haluaisin tähän myös pystykeiholehteä, mutta se taitaa vaatia jatkuvaa matalaa vettä. Viime vuonna istuttamani amerikankeiholehti kuivui pois tänä kesänä ja hyvä niin. Sen hankittuani kotimainen luonnonkasvisuunnitelma alkoi nimittäin vasta kirkastua.

Toissapäivänä ryhdyin kaivamaan. Olin ajatellut odottaa, että syksy kostuttaa mutapuutarhan pohjan ja helpottaa kaivuuta, mutta niin ei näytä tapahtuvan: tälle päivälle oli taas luvassa sadetta, mutta taivaalta ei tipu mitään.
Tämän päivän näky on tämä. Etureunassa on vielä jokunen kirjosorsimon korsi. Se yrittää nousta mutapuutarhan reunoillekin, mutta joutuu toteamaan, että siellä on liian kuivaa.
Aivan varmasti sitä tuolta vielä nousee, joten jos keksin sille hyvän paikan ja kulkuesteet, mieluusti sitä jossakin puutarhan paikassa edelleen pitäisin. Sillä on hurjan kauniit vihreä-kermanvalkoraidalliset lehdet.

Kirjosorsimo on niin korkea, että sen vierestä ei rannan kasvillisuutta edes huomannut. Nyt näkyy! Peuran latvoma virginiantädykkö kukkii lukemattomilla kukkahaaroilla, ja vaaleanpunainen kellopeippi on myös kukassa. Onneksi vielä tänä aamunakin, sillä yön aikana joku oli kiivennyt avokuistille syömään riippaorvokin ja verenpisaran kukat.

Kellopeippi, olikohan tämä ihan vain 'Rosea'. Ihanaa, kun nyt nämä kuopan reunan kukat erottuvat!

Kolmiomaisen mutapuutarhan yhdellä reunalla kukkii jaloängelmä 'Hewitt's Double' ja muutama rikkaporkkana, joka on tehnyt muutaman sata siementainta.

Lisää realismikuvaa: tänne kirjosorsimot päätyivät. Niitä ei tarvitse säkittää, sillä kuivassa paikassa ne eivät kauaa elossa pysy, kokeiltu on. Kuvassa näkyy kasvimaa, joka odottaa uutta kohopenkkiä sängynraadon ympärille, ja kiveystä matonraatojen päälle. Vasemmalla on preeriaprojekti, alareunaan tulee istutuksia vielä vähän korkeammaksi tulevan kivipengermän päälle. Olin ajatellut siihen pensasaitaa marjakuusista, mutta yllätys yllätys – peurat söivät taimet.
Hommat eivät ihan vielä lopu eivätkä huomenna ole valmiit, etenkään, kun aiheuttaa itselleen töitä istuttamalla ja sitten hävittämällä muutaman vuoden päästä saman kasvin.
Tuttua, eikö?


Amerikankeiholehti – Sagittaria latifolia
Isosorsimo – Glyceria maxima
Jaloängelmä – Thalictrum delavayi
Kellopeippi – Physostegia virginiana
Keltakurjenmiekka – Iris pseudacorus
Kirjosorsimo – Glyceria maxima 'Variegata'
Pystykeiholehti – Sagittaria sagittifolia
Ratamosarpio – Alisma plantago-aquatica
Riippaorvokki – Viola hederacea
Rikkaporkkana – Daucus carota
Rohtokalmojuuri – Acorus calamus
Sarjarimpi – Butomus umbellatus
Verenpisara – Fuchsia
Virginiantädykkö – Veronicastrum virginicum

14 comments :

  1. Tutulta kuulostaa. Olen aina rakastanut kellokukkia ja silloin joskus neljännesvuosisata sitten pihaa perustaessani en tajunnut, että ihan kaikkia niitä ei kannata kukkapenkkeihin istuttaa. Minä onneton vielä osan siirsin toiseen paikkaan, jossa leviämisestä ei niin olisi haittaa, niin kuvittelin. Yhä edelleen riittää muutamissa paikoissa kitkemistä kun juurenpaloista tai siemenpankista nousee uusia yksilöitä! No, ketään muuta kuin itseäni en onneksi voi loputtomasta urakasta syyttää ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. No voi ei! Alussa on vaikea tietää, mikä menestyy (liikaakin), oikeastaan se on aina vaikea tietää, kun istuttaa uuden kasvin puutarhaan. Ihan varmatkin kasvit joskus vain kupsahtavat, sanotaan nyt vaikkapa söpö villapaju, ei se minun puutarhaani halua asettua. Talvenkestosta se ei todellakaan ole kiinni.
      Tuo on hyvä, "jossa leviämisestä ei ole haittaa". Juupa juu. Kuuluisat viimeiset sanat :-D Ja silti siihen lankeaa, tänäänkin mietin paikkaa, jossa kirjosorsimon leviämisestä ei olisi haittaa.

      Delete
  2. Ihan tuttua on. Sitä aina istuttaessa toivoo, että kasvi menestyy. Välillä ne menestyvät niin hyvin, ettei muille jää enää elintilaa. Minulla täpläimikkä valtaa etupihan penkkiä, se ei hätkähtänyt kesän kuivuuttakaan vaan kukoistaa nyt entistä ehompana...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juuri näin, keskittyy siihen, että se vain suostuisi elämään, leviäminen on ajatuksista kaukana :-D

      Delete
  3. Kovin tuttua :) Onpas kellopeippi suloinen roosan värisenä, minulla sinnittelee yksi valkoinen. Yksi niistä kasveista joka ei hätkähtänyt kesän kuivuutta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Valkoista kellopeippiä kasvatin joskus siemenestä, ja se itikin, mutta sitten taimet kupsahtivat. Ehkä istutin ne liian pieninä avomaalle, toistuva paha tapa, josta yritän parantua.
      Totta muuten, kellopeippi ei ole lurpsotellut. Matalahko se on, mutta ei edes kääpiö kuten moni muu kasvi tänä vuonna.

      Delete
  4. Hianolta tua kirjosorsimo näyttää, näi näytöltä kattottuna. Mutta liika o liikaa, mistä lajista tahansa. Mä reviin muka kaikki purppuraorvokit, mutta niitähän putkahteloo joka pualelta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hieno se onkin, tosi nätti. Kyllä mun täytyy keksiä, mihin rinkeliin sen voisi istuttaa niin, ettei lähde vaeltamaan. Ehkä valan sille pohjattoman altaan betonista :-D
      Purppuraorvokki onkin aika ihana, tai siis on, kun istutin sen paikkaan, jossa sen on hyvä levitä pensaiden alle. Sitä se tekee innolla. Keväällä kuvittelin näkeväni sen pihan toisella laidalla. Tästäkö sen invaasio alkaa. (On se monen monta vuotta ollutkin pelkkänä ilona).

      Delete
  5. Olen tainnut ennenkin sanoa että blogisi on aivan ihana kun aina pääsee oppimaan uutta täällä vierraillessa:) En ole koskaan tuollaisesta kirjosorsimosta kuullut aiemmin, enkä kyllä mutapuutarhastakaan:) Kivalta kyllä näytti! Leppoisaa alkavaa viikkoa ja mukavia syyspuuhasteluja sinne♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sepä hauska kuulla! Tosin en tiedä, kuinka hyödyllistä näiden asioiden tietäminen on :-D
      Kiitos, samaa sinne! Nyt selkää särkee siihen malliin, että ehkä en tänään kaiva - onneksi oikeita töitäkin pitäisi tehdä ;-)

      Delete
  6. Suunnitelmasi kuulostaa loistavalta. Toivotaan vähän mutaisempia kesiä seuraavaksi. Tämä aavikkokesä saisi jäädä poikkeukseksi. Minulla on ollut samanlaista siirtelyä viiruhelpin kanssa. Se seilasi saaren ja mantereenkin väliä muutaman kerran, kunnes päätyi terassin viereen kalliolle muurattuun istutusaltaaseen, josta se ei voi karata. Sekin on minusta niin kaunis, mutta hyvin ehtiväinen.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Aavikkokesä on melkoinen, ja kun edelleen on ihan kuivaa. Yöllä on sentään kosteutta enemmän kuin kesällä, mutta saisi tulla ihan oikea sade.
      Hih, ehtiväinen on hyvä adjektiivi viiruhelpille :-D

      Delete
  7. Mutapuutarhan perustamista olisi kiva kokeilla.
    Ja tuo piehtaroiva musta pantteri on niin söpönen ♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ehkä mutapuutarhan pohjalle voisi laittaa allasmuovin tai -kumin, mutta mulla on niin tiukkaa savea, että vesi pysyy siinä monta päivää sateen jälkeen. Jos vaan sataisi :-D Sitä olikin kiva kaivaa, lähes betonia. Toisaalta märkänä se tarkertuu ja sekin on hirmu raskasta.
      Mustapantteri on todella söpönen ♥

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!