Operaatio kirjosorsimon poisto

Kirjosorsimo on kaunis heinä. Ihastuin siihen vuosia sitten Englannissa, kuten niin moneen muuhunkin kasviin. Kiljahdin innosta, kun viimein löysin sitä taimistolta Suomesta. Istutin sen mutapuutarhani kulmaan.
Valitettavasti on niin, että jos mutapuutarhassa tai sen ympäristössä haluaa jotakin muutakin kasvattaa, ei kirjosorsimoa voi pitää. Toisin kuin vihreälehtinen alkumuotonsa isosorsimo, ei kirjosorsimo leviä siementämällä – Luojan kiitos. Isosorsimohan on haitallinen vieraslaji. Kirjosorsimo leviää vain juuristollaan, sen mehevät juuret hivuttautuvat hitaasti mutta varmasti joka puolelle, mistä kosteaa maata löytyy. Maan täytyy tosiaan olla kosteaa, eli ihan viiruhelpi tämä ei ole, Luojan kiitos sillekin asialle. Kirjosorsimolta kului viisi vuotta täyttää koko mutapuutarha.

En ole kovin montaa kuvaa mutapuutarhasta tänä kesänä ottanut, sillä sen epämääräinen kaislikkomaisuus on harmittanut. Tässä Mustista otetussa kuvassa mutapuutarha näkyy taustalla. Eihän siinä muuta ole kuin kirjosorsimoa.
Sen ansioksi täytyy kuitenkin todeta, että tänä kuivana kesänä, ja kuivana alkusyksynä, kirjosorsimo on sinnikkäästi pysynyt vihreänä, vaikka mutapuutarhassa ei ole ollut vettä neljään kuukauteen. Saunan pesuvedet siihen laskevat, mutta se ei ole paljon mitään.

Olen istuttanut tähän myös ihanaakin ihanampaa sarjarimpiä, mutta se on jäänyt sorsimon puserruksiin. Kerran jo poistin sorsimon siltä nurkalta, mutta muutamassa kuukaudessa se oli ryöminyt takaisin.
Saa nähdä, onko sarjarimpistä mitään jäljellä, sillä maan päällä siitä ei näy mitään. Oli haastavaa kaivaa sorsimoa pois sen ympäristöstä, kun ei tarkkaan tiennyt, mitä kohtaa varoa. Sarjarimpi ei tänä kesänä edes miettinyt kukkimista, voi olla, että se on kuivunut pois.
Haluan tähän muitakin kotimaisia luonnonkasveja sarjarimpin lisäksi: kylämme ojassa kasvavaa ratamosarpiota, keltakurjenmiekkaa, rohtokalmojuuren kirjavalehtistä versiota (jota minulla jo oli toisessa paikassa, mutta sieltä se taisi kuivua jo jokunen vuosi sitten pois). Ainakin keltakurjenmiekka ja ratamosarpio ovat mestareita sietämään vaihtelevaa veden pinnan tasoa ja sitäkin, että välillä ei ole vettä lainkaan.
Haluaisin tähän myös pystykeiholehteä, mutta se taitaa vaatia jatkuvaa matalaa vettä. Viime vuonna istuttamani amerikankeiholehti kuivui pois tänä kesänä ja hyvä niin. Sen hankittuani kotimainen luonnonkasvisuunnitelma alkoi nimittäin vasta kirkastua.

Toissapäivänä ryhdyin kaivamaan. Olin ajatellut odottaa, että syksy kostuttaa mutapuutarhan pohjan ja helpottaa kaivuuta, mutta niin ei näytä tapahtuvan: tälle päivälle oli taas luvassa sadetta, mutta taivaalta ei tipu mitään.
Tämän päivän näky on tämä. Etureunassa on vielä jokunen kirjosorsimon korsi. Se yrittää nousta mutapuutarhan reunoillekin, mutta joutuu toteamaan, että siellä on liian kuivaa.
Aivan varmasti sitä tuolta vielä nousee, joten jos keksin sille hyvän paikan ja kulkuesteet, mieluusti sitä jossakin puutarhan paikassa edelleen pitäisin. Sillä on hurjan kauniit vihreä-kermanvalkoraidalliset lehdet.

Kirjosorsimo on niin korkea, että sen vierestä ei rannan kasvillisuutta edes huomannut. Nyt näkyy! Peuran latvoma virginiantädykkö kukkii lukemattomilla kukkahaaroilla, ja vaaleanpunainen kellopeippi on myös kukassa. Onneksi vielä tänä aamunakin, sillä yön aikana joku oli kiivennyt avokuistille syömään riippaorvokin ja verenpisaran kukat.

Kellopeippi, olikohan tämä ihan vain 'Rosea'. Ihanaa, kun nyt nämä kuopan reunan kukat erottuvat!

Kolmiomaisen mutapuutarhan yhdellä reunalla kukkii jaloängelmä 'Hewitt's Double' ja muutama rikkaporkkana, joka on tehnyt muutaman sata siementainta.

Lisää realismikuvaa: tänne kirjosorsimot päätyivät. Niitä ei tarvitse säkittää, sillä kuivassa paikassa ne eivät kauaa elossa pysy, kokeiltu on. Kuvassa näkyy kasvimaa, joka odottaa uutta kohopenkkiä sängynraadon ympärille, ja kiveystä matonraatojen päälle. Vasemmalla on preeriaprojekti, alareunaan tulee istutuksia vielä vähän korkeammaksi tulevan kivipengermän päälle. Olin ajatellut siihen pensasaitaa marjakuusista, mutta yllätys yllätys – peurat söivät taimet.
Hommat eivät ihan vielä lopu eivätkä huomenna ole valmiit, etenkään, kun aiheuttaa itselleen töitä istuttamalla ja sitten hävittämällä muutaman vuoden päästä saman kasvin.
Tuttua, eikö?


Amerikankeiholehti – Sagittaria latifolia
Isosorsimo – Glyceria maxima
Jaloängelmä – Thalictrum delavayi
Kellopeippi – Physostegia virginiana
Keltakurjenmiekka – Iris pseudacorus
Kirjosorsimo – Glyceria maxima 'Variegata'
Pystykeiholehti – Sagittaria sagittifolia
Ratamosarpio – Alisma plantago-aquatica
Riippaorvokki – Viola hederacea
Rikkaporkkana – Daucus carota
Rohtokalmojuuri – Acorus calamus
Sarjarimpi – Butomus umbellatus
Verenpisara – Fuchsia
Virginiantädykkö – Veronicastrum virginicum