Valmis keittiön levinnyt miniremppa

Viidentoista kaakelin kiinnityksestä alkanut homma hieman levisi. Tässä valmis kaakelointi, eli kyseessä on rintamamiestalon keittiön tiskipöydän ja astiakaapin välitila. Kaapin ja kaakelien väliin jäi juuri sopiva rako kiinnittää vanha emaloitu naulakko.

My tiny kitchen renovation (attaching 15 tiles on the wall) got a bit out of hand... now there is a new arrangement and a new light too!

Yksi laatoista oli eri värinen, hups. Hieman vihreämpi kuin muut. Se oli paketissa päällimmäisenä ja siinä oli jokin steariinitahra, olin ajatellut jättää sen käyttämättä (kaakelit on haettu kierrätyskeskuksesta). Mutta kun laattoja tarvittiin 15 ja niitä oli pakkauksessa juuri se määrä, laitoin vihreämmän keskimmäiseen riviin hanan kohdalle. Tässä kuvassa asiaa ei niin huomaa, livenä sen näkee paremmin. Kaikki laatat ovat lempivärisiä, joten olisin saattanut valita kahta eri sävyä ihan tarkoituksellakin. Onnekas sattuma, nyt pidän tuosta erivärisestä yksilöstä kovasti.

Sittenhän tietenkin kävi niin, että aloin katsella rikkinäistä seinälamppua. En ole löytänyt siihen uutta kupua sitten millään, valaisinta ei nykypäivänä enää ole myynnissä (pitkulainen muovikupuinen Erco).
Pieni sähköhella oli kaiken lisäksi vuosikaudet puuhellan takaosan päällä, kun en muuta paikkaa sille keksinyt. Se peitti kauniin kaakeloidun pinnan. Tarvittiin naapuri, joka ehdotti hellaa olohuoneen ovensuun viereen. Kummallista, nyt keittiössä on yksi kaluste lisää – pieni pöytä – ja tilaa tuntuukin olevan aiempaa enemmän, kun tuo kaunis valkoinen kaakeliseinä hellan takana tuli esiin.
Eläköön naapurit!

Ihana uusi eli vanha valkoinen hellanurkkaus. Olen niin harmitellut kauniin kaakeloinnin peittymistä sähköhellan taakse! Puhumattakaan hankalasta ruuanlaitosta kurkotellen, mutta se ei ole ollut niin oleellista – kyllä pakastepizzan on ylettynyt laittamaan uuniin ja ottamaan sieltä pois...

Rikkinäisen seinälampun pulma oli vielä ratkaisematta, edellisissä kuvissa olin sen vain poistanut. Soitin sähkömiehelle eli Gröndahlille ja hän tuli ja ratkaisi pulmani satakymmenprosenttisesti. Vanhasta talosta pelastettu ihana katkaisija pääsi käyttöön, kun nyt tarvittiin sekä katto- että seinälampulle omat kytkimet.

Jonkinlaisten mutinoiden jälkeen Gröndahl myös maadoitti uuden seinälamppuni ja asensi sen paikalleen, kun olin ensin tasoittanut seinän ja maalannut vanhan lampun kohdan valkoiseksi.

Illan hämyssä huomaan, että tästä tulee paljon enemmän valoa kuin vanhasta Ercosta. Lamppu on sen verran irti seinästä, että se valaisee tiskiallastakin aiempaa paljon paremmin. Vaikka entinen isäntä kuulemma ei niin tiskeistä välittänyt, vaan halusi valon hellan ylle, jotta näkee paistaa ahvenpihvejä.

Sama päivänvalossa. Tuijotan tuota nurkkaa rakastuneena. Miten kaunis! Ja miten se onkin tähän saakka ollut sellainen harmitus.
Ystävä kiteytti asian hyvin: nyt, kun alkaa pimeä kausi, on hienoa, että kotona on kaunista ja lisää valoa. En ole hirmu innokas kynttilöiden polttaja, koska ne tarkoittavat sitä, että on pimeä ja ankea aika (jotkut kutsuvat sitä tunnelmalliseksi). Mutta tuohon kyllä sopisi joku kynttilä, olisi ainakin paloturvallinen ympäristö, jos ei suoraan lampun alla.

Peräännyin niin kauas kuin pystyin eli vierasvuoteen päälle ottamaan kuvaa.

Sitten keksin vielä siirtää sähköhellan päälle maustehyllyn, joka on ollut orpona seinällä vierasvuoteen päällä.
Hieno spiraali-pannunalunen on muuten seppä Hans Valmialan tekemä, Tulentaika-pajasta Tammisaaren läheltä.
Lapsuuteni itäeurooppalaiset lastenkirjojen kuvitukset mieleen tuova pannu-pannunalunen on Englannista ostettu. Uskokaa tai älkää; perkolaattori tuli talon mukana! Mikä onnenkantamoinen.

Ai että ihminen osaa olla onnellinen pienistä asioista! Nämä ovat tosin niitä suurimpia: asiat, joita näkee ja arvostaa joka päivä.
Eläköön naapurit ja taitavat ihmiset ja ihmiset, joilla on näkemystä silloin, kun itseltä se puuttuu.

Valoisaa uutta viikkoa kaikille!