Sunday, 20 July 2014

Muotopuutarhan muut kukat

Muotopuutarhassa kukkii toki paljon muutakin kuin ruusuja, vaikka ne puutarhan kuningattaria ovatkin. Muutama pioni on, tässä kiinanpioni 'Bowl of Beauty'. Sillä kukkii yleensä kaverina alppipiikkiputki, mutta suurin putki menehtyi viime talvena – se, jonka kukinnot ovat yltäneet kisailemaan auringosta pionin kanssa.

Onneksi on siementaimia, niistä suurinkin kisailee tosin vasta kukkapenkin ulkopuolella kasvavien lyhyempien heinien seassa!

Lukija toivoi yleiskuvaa muotopuutarhasta. Näin kesärehotuksen aikaan siitä on vaikea saada kokonaiskuvaa, tai yleensäkin muoto ei oikein aukene yhdestä kuvasta. Keittiön ikkunasta ylhäältä päin otettu kuva talvella tai varhaiskeväällä lienee havainnollisin, ja sellaisia täällä on julkaistukin. Tämä kuva on muotopuutarhan sivulta päin kesäkuussa otettu – olipa tuolloin vielä vihreää!
Muotopuutarha on neliömäinen alue, jonka keskellä on pieni pyöreä ruohokenttä ja neljässä kulmassa kukkapenkit.

Nyt ruoho on kuivunut kauniin ruskeaksi, silti kukkaset jaksavat kukkia. Rohtosormustinkukat ja jalopähkämöt etummaisessa penkissä, taempana muun muassa valkoista myskimalvaa.

Äskeisessäkin kuvassa häivähti taustalla tämä hohtopiikkiputki. Yritin kasvaa tämän lajiketta 'Silver Ghost' siemenestä, mutta yksikään ei vielä ole itänyt. Onneksi ostin kuitenkin yhden taimen tätä perusmuotoa viime kesänä. Se kasvaa muotopuutarhan kuivimmassa kulmauksessa.

Samassa penkissä viihtyy tähkälaventeli 'Munstead', joka on juuri alkanut kukkia. Tämä on talvehtinut erittäin varmana sekä vähä- että runsaslumiset talvet lounaissaaristossa. Tärkeimpänä syynä siihen lienee paikka, joka ei takuulla ole vetinen.

Yritys ottaa yleiskuvaa äskeisestä penkistä. Tien poskesta siihen on kylväytynyt myös tulikukka. Karviainen on tehnyt runsaasti marjoja, vaikka kaikki sen lehdet on taas syöty. Tässäkin penkissä kasvaa ruusu, jonka pitäisi olla pensasruusu, vaan aika matala se on vuodesta toiseen.

Ruusu on portlandruusu 'Comte de Chambord'. Sen lähellä kasvaa  tummakukkainen loistosalvia 'Blaukönigin', mutta en onnistunut saamaan siitä hyvää kuvaa yhdessä ruusun kanssa. Sen sijaan mirrinminttu pääsi samaan kuvaan.

Myskimalva on komea kuin pensas ja ruusupensas taas matala kuin pienikokoinen perenna!

Viereinenkin kukkapenkki on hyvin kuiva ja lisäksi vaahteran varjossa. Varjo on hyväkin, mutta puu toimii myös sateenvarjona sen lisäksi, että sen juuret imevät maasta lähes kaiken veden. Kuivassa varjossa näyttää viihtyvän viime vuonna Tolkien-penkistä siirretty harmaapipo.

Viinilaukat avaavat kohta kukkansa.

Tämä laukka ehti jo kukkia, mutta en tiedä mikä tämä on. Penkissä pitäisi kasvaa myös hietalaukkaa, mutta nyt näyttää siltä, että tämä onkin viinilaukka ja edellisen kuvan laukat hietalaukkoja.

Joka tapauksessa, tässä on seuraavan kukkapenkin koristelaukka 'Forelock' – upea ilmestys. Vieressä hujoppisikurin varret.

Tämä kukkapenkki oli aluksi murheenkryyni, sillä entuudestaan tiivis savimaa tiivistyi, kun salaojat kaivettiin ja maakasa lepäsi paikan päällä. En jaksanut kääntää maata kunnolla, istuttelin vain ja toivoin parasta. Maa on kuin betonia. Mutta ainakin kahdella sivulla on nykyään kunnolliset salaojat.
Pikku hiljaa kasvillisuus on alkanut viihtyä, vaikka muutama vuosi siinä kului. Rohtosormustinkukat, pioniunikot ja mustalaukat kukkivat.

Vuorikaunokki 'Amethyst in Snow' on kukkinut pitkään.

Erityisen ihastuttava on kellankirjava koristeheinä kirjopuntarpää, jonka kukinnot häilyvät pioniunikoiden kukkien yläpuolella.

Sormustinkukka on väsähtänyt lintukylvyn ääreen.

Pioniunikot ja harjaneilikat kehystävät näkymää, jossa taivaansininen ritarinkannus availee kukkiaan. Taustalla on 'The Pilgrim' -ruusu.

Tässä vielä sama ritarinkannus vastakkaisesta suunnasta. Sen ympärillä kukkivat 'Apricot Beauty' -rohtosormustinkukat.

Muotopuutarhan värimaailmasta on kuin varkain tullut pastellinen, kun huomasin, miten hyvin violetit, vaaleanpunaiset ja valkoiset sointuvat toisiinsa – ja keltaiseen taloon. Sininen, punainen ja keltainen toimivat piristeväreinä, samoin hopeaiset lehdet. Välimerenmaruna 'Powis Castle' talvehti hyvin, kun laitoin sen päälle vähän olkikatetta (koristeheinien leikkuujätettä) kovimpien pakkasten ajaksi. Taustalla on valkokirjavalehtinen syysleimu 'Crème de Menthe', jonka toivon kukkivan tänäkin vuonna. Peurat ovat kovia syömään syysleimuja.
Hempeää pyhäiltaa ja uutta viikkoa!

Alppipiikkiputki – Eryngium alpinum
Harjaneilikka – Dianthus barbatus
Harmaapipo – Penstemon hirsutus
Hietalaukka – Allium vineale
Hohtopiikkiputki – Eryngium giganteum
Jalopähkämö – Stachys macrantha
Karviainen – Ribes uva-crispa
Kiinanpioni – Paeonia lactiflora
Kirjopuntarpää – Alopecurus pratensis 'Aureovariegatus'
Loistosalvia – Salvia × sylvestris
Mirrinminttu – Nepeta × faassenii
Mustalaukka – Allium nigrum
Myskimalva, valkokukkainen – Malva moschata f. alba
Pioniunikko – Papaver somniferum Paeoniflorum-Ryhmä
Portlandruusu – Rosa Portland-Ryhmä
Ritarinkannus – Delphinium
Rohtosormustinkukka – Digitalis purpurea
Tulikukka – Verbascum
Tähkälaventeli – Lavandula angustifolia
Viinilaukka – Allium atropurpureum
Vuorikaunokki – Centaurea montana
Välimerenmaruna – Artemisia arborescens

22 comments :

  1. Ihania kukkia! Erityisesti nuo pioniunikot!!! :) Onko valkoinen vuorikaunokki yhtä kovaa leviämään kuin perinteinen sininen versio?

    ReplyDelete
  2. Upea kuin maalaus tuo eka kuva.

    Luen just hieman romanttista kirjaa, joka liittyy hirveän vanhaan brittiäiseen puutarhaan. Vähän kuin aikuisten Salainen puutarha. Näissä tunnelmissa sormutinkukka kera lintualtaan on iholle tulevin.

    Monet toivovat laajoja kuvia ja itsekin halusin kuvata erittäin onnistuneen kukkaniittyni kesäkuussa, mutta ne kuvat eivät anna ulos sitä, mitä ne todellisuudessa ovat, vaan ainakin minulla näyttivät hyvin sekaisilta. Olen huomannut, että yksi kunnon puutarhakalu voi koota sen kaiken ja sulla se näkyy tuossa tikapuukuvassa.

    Ah, sataa...Ei tarvitse alkaa kastella uudisistuksia. Nyt sitä vain uisi, söisi mansikoita ja olisi vaan. Ei kun siin niin ollaan nyt. Toivottavasti sinäkin!

    ReplyDelete
  3. Ihania kukkia jälleen, toi hohtopiikkiputki on aivan mielettömän kaunis.

    ReplyDelete
  4. KesäKukka; Tuo valkokukkainen vuorikaunokki on vasta viime vuonna istutettu, joten en osaa sanoa pitkän aikavälin kokemuksia. Mutta luulisin, että se on hillitympi, lajikkeet ovat yleensä aina verrattuna luonnonmuotoon.

    Leena Lumi; Juuri noin, yleiskuva on aina kovin lattea, tai se pitäisi nähdä julisteen kokoisena, jotta siitä saisi jotakin irti... Siksi blogiin on kätevämpi laittaa pikku paloja sieltä täältä. Niinhän puutarha kuuluukin nähdä, toki välillä niitä kokonaiskuvakulmia, mutta sitten katse kiinnittyy taas kukkiin, lintukylpyihin ja ties mihin.
    Nyt nautitaan! Sataisi vaan kunnolla, ja säännöllisesti myös.

    ReplyDelete
  5. Kosotäti; Eikö olekin, hohtopiikkiputki suorastaan hohtaa. Se on upea kasvi.

    ReplyDelete
  6. Mahtavaa kukkaloistoa! Piikkiputket on hauskoja, vähän erilaisia. Minulla menestyy ison vaahteran alla ikivanha rohtosuopayrtti. Vähän se on nuupallaan jos on pitkään helteitä, mutta tuntuu sietävän mitä vaan. Viime talvenkin jälkeen kukkii vain entistä paremmin. Taitaa olla sellaine kaikkialla viihtyvä. Mutta vaahtera on kyllä melkoinen voimanimijä.

    ReplyDelete
  7. Oih... <3 Mitä kukkia, mikä värimaailma <3 Tuollaisen näkymän keskelle olisi ihana iltaisin nukahtaa. Vuorikaunokki vieläkin kukassa, kaunis hän onkin. Mistä olet hankkinut? Hohtopiikkiputki on aika näyttävä tapaus, vaude!

    ReplyDelete
  8. Voi miten herttaiset pioniunikkosi ovat väriltään. Laitoin unikkojen siemenet maahan aika myöhään kesäkuussa, joten enpä tiedä, ehtivätkö ollenkaan kukkaan asti, riippuu vähän, millainen elokuu on tulossa. Forelock on hienonnäköinen, minä juuri postailin sinilaukoista, ovat kukassa edelleen.

    ReplyDelete
  9. Katja; Suopayrtti olisi kiva. Kerran sainkin sitä ystävältä, mutta se hävisi. Kiitos vinkistä! Oikeastaan olen haaveillut sen kerrotusta versiosta, ja tuossahan olisi sille hyvä paikka.

    Tiina; Sun värejä ;-) Tuon vuorikaunokin ostin Tommolan tilan osastolta puutarhamessuilta toissa keväänä. Tommolalla on ihanasti erikoisia kasveja, ja kiva kun osallistuvat messuille, kun ovat minun mittapuulla vähän kaukana reiteiltä muuten. Hohtopiikkia voin lämpimästi suositella, se sointuu ihanasti kaikkeen mistä pidät ;-)

    Intianminttu; Kyllä varmaan ehtivät!

    ReplyDelete
  10. Kuljin kukasta kukkaan ihaillen jokaista. Hohtoputken kohdalla ihan seisahdin ihailemaan sen hohtoa samalla miettien, mihinkähän omani onkaan kadonnut, ei ole enään sitä meillä. En ole osannut edes kaivata mutta nähtyäni tuon havahduin huomaamaan että omani on kadonnut.

    Oikein ihanaa jatkoa sinulle ja kukillesi, vielä on onneksi kesää jäljellä.

    ReplyDelete
  11. Suloista hempeilyä siellä Saaripalstalla. Mun hempeä tumma koiranputkeni kituu, saas nähdä kuinka käy :/

    ReplyDelete
  12. Hohtopiikkiputki on aika kummittelevaisen näköinen, mielenkiintoinen kyllä kun putkahtaa sopivasta paikasta, minulla ei sitä vielä ole mutta suopayrttiä on ja ikivanhaa ja haluaisin siitä päästä eroon kun se vain kasvaa ja kasvaa ja ilmestyy vaikka kuinka yritän sitä kaivaa maasta, taitaa sillä olla juuret Kiinaan saakka. Kivipellossa se kiusaa minua omenapuun alla leimukukkien seassa. Tommolasta saa aika kaikkea kivaa, postimyyntikin kai heillä on ja olenkin listaa kerännyt mitä voisinkaan sieltä haluta...ehkä menen rekalla kaikki ne hakemaan mitä haluan, mitähän herra Kivipelto siitä sanoisi?

    terveisin

    Kivipellon Saila

    ReplyDelete
  13. Ihana se yläkuvan pioni!

    ReplyDelete
  14. *syvä huokaus* Ihana muotopuutarha!

    ReplyDelete
  15. Tämän ja edellisen postauksen kuvat saavat huokailemaan edellisen kommentin sanoin tai suorastaan voihkimaan, niin kauniita ovat. Ihanat ruusut, portlandinruusu ja The Pilgrim, pioniunikot, pioni, ritarinkannukset, sormustinkukat, piikkiputket,... voih ja oih! Timoteit näyttävät kauniilta ja siroilta.
    Minultakin kuoli viime talvena yksi alkkipiikkiputki. Siirsin sitä noin puoli metriä kauemmas toisesta, kun olin istuttanut ne liian liki toisiaan. Ajattelin, että se tykkäsi huonoa siirtämisestä. Mutta ehkä myös hankala talvi oli syynä. Myös tuo hohtopiikkiputki on hieno.

    ReplyDelete
  16. Niin paljon kauniita kukkia! Miten kauan aikaa menee että puutarhasta saa noin runsaan?

    ReplyDelete
  17. Tosi hieno kokonaisuus, olet todellakin onnistunut! Cottage gardenin tyylikkääpi versio. Ihania kasveja myös, ruusu aivan huippis. Minulla kukkii nyt antamasi Ruso, voi se on hieno, kiitos kiitos Saila! Missäköhän vika kun olen jo monesti tänne kommentoinut muttei viestejäni oikein koskaan näy hmm.

    ReplyDelete
  18. Muotopuutarhasi on suloinen!
    Nuo pastellivärit ovat ihanat.
    Erityisesti tykästyin pioniunikoihin, kauniin väriseen ritariin ja portlandinruusuun. Sormustinkukat kaunistavat ihan mitä penkkiä tahansa. Hopeat kasvit antavat kauniin kimalluksen penkkiin. Ja kaikki nämä värit sopivat kauniisti puuutarhakalusteiden kanssa. Nyt vaan tuoliin istumaan ja virkistävää juomaa lasiin.

    ReplyDelete
  19. Mummeli; Voi harmi, että sinulta hävisi, tosin voi olla, että parin vuoden päästä huomaatkin sen siementaimia :-)

    Pirkko; Heh, hempeä korpinsiipi!

    Kivipellon Saila; Paree ettei kerro herralle ;-) Erinäisille taimistoille houkuttaisi lähteä rekalla tai edes pakettiautolla!

    Sesse; 'Bowl of Beauty' on erityisen kaunis.

    Mamma N; On se :-)

    Paula; Kiitos kauniista sanoistasi! Kukat ovat kyllä ihania. Talvessa oli ilmeisesti jotakin vikaa piikkiputkien mielestä.

    Rentukka; Ehkä viitisen vuotta, puiden kanssa tietenkin kauemmin, mutta kukkapenkit saa runsaiksi viidessä vuodessa.

    Sametti Hortensia; Ai kauheaa, että kommenttejasi on hävinnyt! Seurailen kyllä roskakoriin menneitä kommentteja ja kaikki kommentit tulevat myös sähköpostiini, jotta mitään ei häviäisi. Harmillista!

    Irene; Kiitos! Minäkin pidän, vaaleankeltainen talo vieressä (tai taustana) ja nämä pastellivärit sen kanssa.
    Seljankukkamehu valmistuikin juuri parahiksi!

    ReplyDelete
  20. Voi nuo pioniunikot ovat ihania!

    ReplyDelete
  21. HAU! Mitä punaista tuossa lintukylvyssä kelluu?

    ReplyDelete
  22. Susanna; Niin ne on, todella muhkeita!

    Sulo; Siinä on vettä. Vesi värjäytyy raudasta punaiseksi!
    Me ei muuten vieläkään olla saatu teille kommentteja menemään läpi :-(

    ReplyDelete

Kaunis kiitos kommentista!