Monday, 9 April 2012

Parsapostaus

Kävin läpi viime kevään kuvia Amsterdamin kasvitieteellisestä puutarhasta ja vastaan tuli tämä parsa. Tämä ei ole ruokaparsa (Asparagus officinalis), vaan A. tenuifolius. Siitä tuli mieleen lukijan kysymys parsasta ja näin aasinsiltojen kautta ajattelin kirjoittaa parsan kasvatuksesta. En ole alan erikoisasiantuntija, vaan tässä on hieman kirjoista opittua ja pääasiassa omia huomioita ja kokemuksiani.

Löysin tonttini ylärinteestä parsaa jo ensimmäisenä syksynä 2006. Korkeita huiskuja ei voi olla huomaamatta! Selvisi, että se on siementänyt itsensä naapurin parsasta. Keräsin juurakoita rikkaruohottuneesta pöheiköstä talteen ja siirsin seuraavana keväänä kunnostetulle kasvimaalle.

Tässä violettipalkoinen herne 'Purple Podded' kasvimaallani viime kesänä. Kasvimaan ongelma on se, että sekin oli pahasti rikkaruohottunut ja koko maa olisi hyvä saada käännettyä jyrsimellä joka kevät. Näinhän ei siinä kohdassa voi tehdä, missä kasvaa parsaa. Oikeastaan monivuotiset vihannekset ja yrtit olisi kätevintä pitää vaikkapa kukkapenkeissä ja antaa kasvimaan olla perunan ja muiden yksivuotisten kasvupaikkana. Näin sen maata saa käännellä rauhassa.

Tässä kuvassa näkyy parsan huiskuja oikealla herneen takana. Kasvimaata ympäröi joka puolelta oja, jonka reunoilla kasvaa rikkaruohoja, joista tulee aina uusia rikkakasvien siemeniä. Parsaa olisi kuitenkin paras viljellä rikkaruohottomassa maassa. Niinpä minulla on suunnitelma.

Siirrän kasvimaata pikku hiljaa kohopenkkeihin, joita rakennan talon huonoista vanhoista hirsistä, jotka vaihdettiin uusiin. Talon nurkalla pyöri myös pari betonista kaivonrengasta, jotka pyöritettiin tänne jo viime kesänä ystävällisten miesten avulla. Toinen renkaista on vielä pystyssä, sillä ennen kuin se kellistetään kumoon, sen alle täytyy laittaa kangas estämään rikkakasvien kasvu.

Kun nyt siivosin kohopenkit, löysin viime syksyllä maahan unohdetut porkkanat – hups!

Hieman havainnollisempi kuva kohopenkkikasvimaasta viime heinäkuulta. Ensimmäisessä on enimmäkseen monivuotisia yrttejä ja taempi on täysin itse kylväytyneen korianterin valtaama. Syytän korianteria siitä, että en löytänyt porkkanoita sen seasta. Betonirenkaat ovat taimmaisina, toinen jo kumollaan, toinen pystyssä. Teen laatoitusta penkkien ympärille sitä mukaa, kun löydän kiviä tai tiiliä ja saan kannettua laastisäkkejä saareen. Luonnonkasvusto on aika rehevää, sanoisin. Mesiangervoa ja miehenkorkuista heinikkoa.
Kohopenkin rakentamista parsalle puoltaa sekin, että se viihtyy hiekkapitoisessa maassa ja sitähän tonttini raskas savimaa ei tarjoa. Maan täytyisi olla rikkaruohotonta; se onnistuu, kun laitan betonirenkaan täytteeksi hiekkapitoista maata taloni multapenkkaperustuksesta, joka täytyy kaivaa muutenkin pois. Näissä muissakin kohopenkeissä on samaa hiekkamaata ja se näyttää kelpaavan yrteillekin erinomaisesti.
Tällaista on ohjelmassa, kunhan ehdin... muitakin projekteja on listalla muutama kymmen...

Lopuksi vielä kuva parsasadosta toukokuun puolivälissä. En tiedä herkullisempaa vihannesta. Makoisaa maanantaita!

I have an asparagus project. It doesn't like clay soil and it is also difficult to cultivate in the vegetable patch that needs forking every spring. Since there were two surplus concrete well liners hanging around, I will fill them with suitable soil and replant the asparagus there.

31 comments :

Inkivääri said...

Rikkaruohot on minunkin parsapenkkini ongelma, mutta aina sieltä muutaman pötkö saadaan syötäväksikin - on se niin herkkua ja siinä vaiheessa, kun ei juuri muuta satoa ole korjattavaksi.

Onkos sinulla syötävistä maksaruohoista tietoa - isomaksaruohoa kun saa syödä, mutta on muut myrkkyvä, meinaan jos ei ihan varmaksi tunnistakaan?

Tillariina said...

Eka parsakokemus (ihan tuontitavaraa kaupasta) oli erittäin mielenkiintoinen! Ihmeteltiin koko perheen voimin, että miten ihmeessä tästä nyt voi hehkuttaa! No, onneksi ei annettu periksi ja ostettiin jo vähän tuoreempaa tavaraa ja pätkästiin jo tottuneesti Rachel Rayn ohjeen mukaan puinen osa (isosti) pois!

Katsoin yhden puutarhaohjelman ja siinä sitä kasvatusta kuvattiin niin monimutkaiseksi, että ei tullut mieleen edes yrittää. Nyt sun juttusi perusteella ei vaikuta ihan niin vaikealta! :)

Désirée said...

Minun on ihan pakko kokeilla nyt sitten parsan kasvatusta. Namnam! Meillä on samanlaisia kasvimaaongelmia. Ympäröivä kasvusto rehottaa ja pyrkii käännetylle maalle. Tänä vuonna jostain pitäisi saada järeämmät kääntövälineet.

Saila said...

Inkivääri; Niin, kyllähän satoa tulee vaikka rikkaruohojen keskeltä, mutta mua harmittaa, kun jyrsin kasvimaata niin en voi sitä parsakohtaa jyrsiä ja sitten siihen kasvaa valvattia, ohdaketta, rönsyleinikkiä ja ties mitä.
Se on kai aika harvinaista, että jonkun kasvisuvun yksi laji olisi syötävä ja toinen myrkyllinen... luulen, että kaikki maksaruohot ovat syötäviä, mutta jotkut vain hyvin pienilehtisiä.

Tillariina; Ei se nyt niin hankalaa ole! On varmaan kyse siitä, haluaako hifistellä vai vain kasvattaa sillä tavalla kuin pystyy ja sellaisissa olosuhteissa mitä sattuu olemaan. Vaikka sanotaan, että parsa ei viihdy savimaalla, niin kyllä se minulla siinäkin satoa tuottaa.
Jos haluaa parsasta valkoista, täytyy kasata maata nousevien versojen päälle, jotta ne pysyvät pimeässä. Itse kyllä pidän vihreästä enemmän.

Désirée; Kokeile ihmeessä! Ensin kuluu pari vuotta kun kasvin täytyy antaa runsastua, mutta sitten saa alkaa korjata satoa!
Suosittelen lämpimästi jyrsimen hankkimista, se on minun paras ystäväni tähän aikaan vuodesta.

Katja said...

Vitsit, pitäisiköhän minunkin yrittää parsaa kunhan saan siirrätetyksi kaksi betonirengasta kasvimaan kupeeseen. Meillä kun on sama juttu, että hyrsimellä pitää päästä kääntämään kasvimaa. Rikkaruohoton maa on vähän kortilla :))

Leena K said...

Parsasi näyttävät herkullisille. Ehkä kuva kannustaa minuakin siirtämään vihdoin huonossa paikassa kasvavan parsan kasvulavaan - kunhan lumi sulaa...

Sinulle on hyvän mielen haaste blogissani http://puutarhailmioita.blogspot.com/2012/04/hyvaa-mielta.html

Hyvä Mieli said...

Parsa on sellaista herkkua, että kiinnostus heräsi heti! Järkevää kierrätystä vanhoille hirsille nämä sinun kohopenkkisi. Ja vanhojen hirsin kauneus pääsee näin vielä esille, eikä siinä lahotkaan haittaa;)

Mirka said...

Ooh, parsa on niin mun herkkua! Ostin viime keväänä parsan juurakon alun astiataimena Turun kauppatorilta. Se piti istuttaa syksyllä maahan, mutta putkiremontti muutti aikeet. Nyt parsa on saanut selviytyä kasvihuoneen nurkassa, toivottavasti se on yhä hengissä!

Saila said...

Katja; Juu, betonirenkaat on varmaan todella hyvät parsalle, ainakin näin olen sanonut itselleni ;-) Nehän voi ulkopuolelta maalata kivan värisiksikin, ostin jo sinistä sokkelimaalia tarkoitukseen.

Leena K; Kiitos! Kunhan lumi sulaa, on aika paljon tehtävää :-D

Hyvä Mieli; Hirret ovat päässeet hyötykäyttöön. Suojasin ne sisäpuolelta muovilla, ettei multa ole ihan hirttä vasten lahottamassa sitä. Mutta ajattelin, että sitten kun hirret alkavat uhkaavasti lahota, voi kehikon ympärille vielä tehdä kakkosnelosesta uuden kehikon ja jatkaa kohopenkin ikää sillä tavalla.

Mirka; Toivottavasti parsa on hengissä ja pääsette pian istuttamaan :-)

Naukulan Mamma said...

Nam! Kyllä maistuis.

Jenni said...

Ihana parsapostaus ja niin ajankohtaan sopiva! Tai siis, meillä avattiin pääsiäisenä parsakausi (ulkomaisilla kauppaparsoilla) ja tuijotettiin kiivaasti viime vuonna perustettua oman pihan parsamaata: Kasvakaa, kasvakaa! Minähän oikaisin yhden vuoden ja aloitin juurakoilla, en siemenillä - nyt juurakoita näyttäisi olevan ainakin Viherpeukaloilla, vinkki parsasta kiinnostuneille.

Juurakkoparsat olivat ainakin viime vuonna kovin nopeakasvuisia ja muutenkin hyvävointisia, toivottavasti jatkavat samalla linjalla. Meillä ne ovat kohopenkissä, mutta olen nähnyt reippaita parsakasvustoja myös keskellä puutarhanurmea savimaapihalla sekä kasvilavalla. Kasvilava on muuten Kumpulan kasvitieteellisessä puutarhassa, sinne voi tehdä parsantutkimisretken. Muistaakseni myös Kaisaniemen kasvitieteellisessä on parsaa. Ja Jamie Oliverin Jamien keittiössä -teoksessa on kiinnostava ja maallikollekin hyvin avautuva artikkeli parsan kasvatuksesta.

t. Innokas parsavinkkaaja

Tiina said...

Nuo hirsireunukset on hienot. Sopivan patinoituneet, jotteivät pistä silmään. Meilläkin kasvaa vähän parsaa talon eteläseinustan laihassa kukkapenkissä. Ovat jotain mummun aikaisia. Tämän postauksen innoittamana taidankin elvyttää ne uuteen uskoon, jahka tuonne pihalle pääsee tonkimaan. Vieläkin on lunta puutarhassa, mur.

Saila said...

Naukulan Mamma; Nam todellakin :-)

Nimim. Innokas parsavinkkaaja; Kiitos vinkeistä! Kyllä kai juurakoidenkin kanssa pitäisi odottaa se pari vuotta ennen kuin niistä saa korjata runsaammin satoa, niiden pitää antaa kerätä lisävoimia juuriinsa ensin. Ulkomaisetkin kauppaparsat ovat hyviä paremman puutteessa, mutta omat on kyllä maailman parhaita!

Tiina; Laiha maa on varmaan parsalle juuri omiaan. Eiköhän kevät viikon päästä ole jo ihan toisella tolalla, kun sää lämpenee!

Jenni said...

Joo, ei meillä varmaan saada vuoteen, pariin omaan maan parsaa, mutta eipä tarttenut kasvattaa siemenestä, siinä säästi vuoden. :)

pioni said...

Sait minulta iloisen haasteen, löydät sen blogistani:)

Tiina said...

Sulle on iloinen haaste odottamassa myös mun blogissa!

Viivi said...

Parsa on ollut monesti mielessä, mutta jäänyt aina vaan mieleen... :-) Ja juu, unohtuneita porkkanoita löytyy meiltäkin! Tulimme juuri siemenostoksilta ja mieskin hullaantui niin, että aika paljon isompi kasa pusseja tuli kotiin kuin mitä on tilaa niitä kylvää...

Elina said...

Taas tässä oppii uutta, enpä tiennyt että parsasatoa saa jo toukokuussa!

Saila said...

Jenni; Niin, kaikki on kotiinpäin!

Pioni ja Tiina; Kiitos!

Viivi; Eläköön yhteishullaannus :-D

Elina; Kyllä! Se on ihana varhaisvihannes. Siitä kun syödään nuo ensimmäiset maasta työntyvät versot :-)

Rva Pioni said...

Meidän kokeilupuutarhamme iso parsa suuttua tussahti ja hävisi, kun yritin sitä siirtää pois kulkureitiltä. Vähän harmittaa, kun se kuului pihan peruskasvistoon ja oli komea.

Saila said...

Voi voi, sepä harmillista! Sitä minäkin toivon, että parsani ei suutu siirtämisestä, taas. Kun ne muutama vuosi sitten jo siirsin. Mutta sieltä rinteestä löytyy kyllä vielä lisää kun vain jaksaa kaivaa ja sitten perata kaikista nokkosen juurista.

Anonymous said...

Saila, lämmin kiitos parsapostauksesta! Minä olen nyt valitettavasti jokseenkin lennossa lähdössä kahdeksi päiväksi pois ja samalla netin ulottumattomiin, mutta tulen lukemaan tämän postauksen huolella jahka taas saavun kotiin!

tv Leena

Saila said...

Ole hyvä Leena :-) Ja täällähän tämäkin kirjoitus pysyy!

Kati said...

Minä yritin rakentaa pikkuisia 'kohopenkkejä' yrteille muutama vuosi sitten maalla. Pari vuotta ne kestivätkin joten kuten, sitten multa vain ajautui alas, vaikka kivesinkin niitä.
Näistä kuvista näin, miten kohopenkki pitää tehdä. Täytyy yrittää siis uudelleen... :)

Saila said...

Kannattaa laittaa penkin alle kangas (maanrakennuskangas tms) estämään rikkaruohojen kasvun penkkiin. Tukevat reunat pitävät mullan hyvin paikoillaan, näissä penkeissä on hirsien sisäpuolella muovi suojaamassa hirsiä, vaikka ne aikaa myöten tuohon lahoavatkin. Muovi myös estää mullan pois valumisen hirsikerrosten välistä.

pirkko said...

Voihan parsa. Mulla oli koristekasvina se entisen elämäni talon pihassa ja joskus sitä edelleen kaipaan kovasti. Syötävää joskus yritin, tuloksetta. Onkoos ne oikeesti eri laadut, vai yhden kasvin kaksi käyttöä??

Saila said...

Parsa on niin kaunis, kukkapenkinkin komistus! Sitä on monta lajia, tuokin ylimmän kuvan laji on syötävä, mutta ehkä kaikki eivät tuota yhtä mehukasta satoa, joskaan eivät ne kai ole myrkyllisiäkään. Osa minunkin parsan versoista on todella ohuita, mutta yhtä hyviä silti. Ehkä ne vain olivat liian ohuita, jotta olisit tunnistanut ne syötäviksi?

pirkko said...

Voipi olla, yläpään tupsukkaa kyllä riitti. Vai mahdoinko koskaan sitä edes keväällä varhain koittaa kaivaa maasta, en muista. Mutta nyt parsa pääsee harkintalistalleni... jonon jatkoksi.

Saila said...

Niin, jonon jatkoksi :-D Parsaa ei välttämättä tarvitse kaivaa ellei tosiaan halua niitä valkoisia, ei-yhteyttäneitä versoja. Mutta vihreätkin versot jäävät helposti huomaamatta, eikä niitä sitten enää voi syödä kun lehtiä alkaa tulla, niitä pitää tosiaan toukokuussa tarkkailla!

Paula said...

Minulla on ollut niin tiivis viikko, etten ole ehtinyt paljon kommentoida blogeja. Tässä on hieno idea tuo vanhoista hirsistä tehty kohopenkki. Olet kyllä kertonut tästä jo aiemminkin, mutta silloin minulla ei sytyttänyt. Nyt sytytti. Olen pyytänyt miestäni tekemään laudasta kasvatuslaatikoita, joissa voisin kasvattaa esim. yrttejä. Nyt muistin, että Kosken talon pihanperällä on iso, pressulla peitetty pino vanhoja, hylättyjä hirsiä, luultavasti jostain puretusta rakennuksesta. Ehkä niistä kannattaisi tehdä "viljelylaatikoita", niin tulisivat hyötykäyttöön, eikä silloin tarvitsisi tehdä uusia. Olisivat vähän paksumpaa tavaraa kuin laudat.

Saila said...

Käyttäkää ihmeessä viljelyyn! Jos ne eivät ole niin hyväkuntoisia, että niitä voisi rakennukseen käyttää. Kehikon sisäpuoli kannattaa vuorata muovilla, jotta hirsi ei ole jatkuvasti multaa vasten. Se pidentää kehikon ikää. Itse käytin jotakin vanhaa pressua ja mustia jätesäkkejä. Mutta pohjaan ei yhtenäistä muovia, ettei kehikosta tule sateella uima-allasta.