Tuesday 17 May 2011

Kevään yllättäjä

Istutin syksyllä paljon kukkasipuleita multiin. Yksi oli tämä: hyasintti 'Top Hit' Plantagenista. "Hitit" olivat juuri aloittamassa kukintaa, kun tulin saareen huhtikuun viimeisinä päivinä. Vappupäivänä ne olivat jo näin komeita.

Silloin ne näyttivät hassuilta, liian suurilta kukkapampuilta muuten vielä alastomassa kukkapenkissä. Tämä on muotopuutarhani, joka on kylätien vieressä kaikkien ihailtavana. Muotopuutarhani on yksin-kertaisesti neliömäinen alue, jonka olen jakanut symmetrisiin kukka-penkkeihin – niitä tulee neljä, mutta valmiina on vasta kaksi ja puoli. Keskellä on pyöreä pieni nurmialue. Vesoista kyhäämäni köynnöskaari yhdistää kahta penkkiä.

Hyasintit vain jatkoivat kukkimistaan, vaikka helteetkin tulivat. Tämä kuva on otettu 9.5. Seuraavaksi minua alkoi kalvaa huoli: eivätkö nämä aio lopettaa lainkaan? Viereiset punaiset papukaijatulppaanit alkoivat hälyttävästi pullistella nuppujaan. Ei todellakaan ollut tarkoitus, että pinkit hyasintit ja kirkkaanpunaiset tulppaanit kukkivat samaan aikaan!

Niinhän siinä sitten kävi. Aarghhh!

Nämä tulppaanit ovat kieltämättä ihania. Viimekeväisillä Vaasan messuilla Oma Pihan osaston vieressä oli näyteterasseja, joista yhdessä nämä kukkivat. Menin messuja purettaessa kysymään paljollako he nämä myyvät. Käskivät vain hakea mustan jätesäkin ja lappaa siihen! Niin nämä matkasivat ystävällisen kollegani mersulla Helsinkiin ja sieltä omalla autolla tänne.
Annoin naattien nahistua ja sipulien kuivua ja syksyn tullen istutin nämä noin 40 sipulia maahan. Olen erityisen iloinen siitä, että kauriit eivät ole näitä (vielä) syöneet. Ehkä hyasintit ovat hajullaan karkot-taneet kauriita ja jäniksiä.
Nuo etualalla olevat tikut kuuluvat magnolia 'Susanille', joka on hengissä mutta se tekee vasta versoja tyvestään. Se eli tässä viime talven ilman minkäänlaista talvisuojausta. Myös tähtimagnoliani viereisessä penkissä on samassa jamassa, siinä on hieman enemmän versoja.

Ja niin se vain on, että ne hyasintit nököttävät tuolla kukkapenkissä vielä tänäänkin. Ne näkyvät vaaleina läntteinä keskimmäisestä ikkuna-ruudusta köynnöstukikaaren oikealla puolella. Nyt niissä alkaa jo olla jonkin verran ruskeita kukkia.

29 comments :

  1. No onpa tosiaan sinnikkäitä kukkijóita; eihän noille voi kaunaa kantaa, vaikka ovat kumppaniemsä vieressä vähän väärää sävyä. Mun kaikki kukat on ihan retuperällä ja kukkamaakin ihan kuin rytökärpän pesä... :( Kunhan ilma lämpenee niin sitten pitäis jotain tehdä. Hyvää viikon jatkoa!

    ReplyDelete
  2. Onpa hienoa, että hyasintit talvehtivat siellä, hieno lisä kevätkukkiin! Minulle kelpaa tuokin väriyhdistelmä, mutta siirtelemällähän tuosta selviää:)

    ReplyDelete
  3. Joulun tuoksuako keväässä!

    ReplyDelete
  4. Njam - muotopuutarha kuulostaa erityishoukuttelevalta. Hyasintti on kieltämättä hitusen eksoottisen näköinen - oikeastaan vähän niin kuin ruttojuuren kukinta, toki hienompi vaan

    - jori -

    ReplyDelete
  5. Hei kaik!
    Kyllä jouluhyasintitkin kannattaa laittaa pihalle, minäkin toivon näistä hieman kauniimpaa (lue: maltillisempaa) kukintaa seuraavina vuosina. Nyt kun ne olivat erikoiskäsiteltyjä kukkimaan mahtavina juuri tänä keväänä, oli tuo kukinta hieman ylimitoitettua ;-)
    Aion kyllä siirtää ne oitis kun vähän tuosta lakastuvat. Toisessa kukkapenkissä onkin jokunen vaaleanpunainen Doc van Tol -tulppaani.

    Mutta kuka on rytökärppä!? :-D

    ReplyDelete
  6. Mullakin viime vuonna pari jouluhyasinttia kukki kukkapenkissä, tänä keväänä niistä ei ole enää näkynyt jälkeäkään.

    ReplyDelete
  7. Niin, ehkä ne eivät ole kovin pitkäikäisiä.

    ReplyDelete
  8. Ensimmäisestä hyasinttikuvasta tulee heti mieleen Keukenhof, mutta kieltämättä ympäristö o hieman erilainen kaikessa paljaudessaan. Nuo punaiset papukaijatulppaanitkin näyttävät ihan hurmaavilta.

    ReplyDelete
  9. Mahtavat pamput tosiaan ja hieno saalis Vaasan messuilta! Minäkin laitoin toissa syksynä jotain hyasinntia maahan ja viime keväänä ne kukkivat pienesti mutta ihanasti. Nyt olin näkevinäni jotain piippoja samaisessa kohdassa ja odotankin, nousevatko uudestaan.

    ReplyDelete
  10. Juu tuota, köh, köh, tässä on vielä hieman matkaa Keukenhof-tyyppisiin istutuksiin!
    Minäkin pidän papukaijatulppaaneista todella. Niissä on niin jännät rispaiset reunat, ja kun kukka on nupussa, se on kuin alligaattorin leuat hampaineen.

    ReplyDelete
  11. Hei Maria! Toivottavasti kukkivat. Minä laitoin viime syksynä ihania englanninsinililjoja, joita siellä sinikelloiksi kutsutaan, ja myös villeiksi hyasinteiksi (vaikka nimi on Hyacinthoides). Nyt jännään tuleeko niihin jo tänä vuonna kukkia. Lehdet on kyllä :-)

    ReplyDelete
  12. Onpa tuuheita ja hienoja hyasintteja! Hyasintit tulevat tosiaan hyvin esiin. Minun vanhassa puutarhassa hyasintit olivat harvakukkaisia rääpäleitä. :)

    ReplyDelete
  13. Harvakukkaisia rääpäleitä toivon noistakin tulevina vuosina tulevan! Minun makuun tuollainen pamppu ei oikein istu, se on kuin Las Vegas keskellä suomalaista kylää...
    Mutta kun syksyllä ostaa pussissa, niin keväällä se näyttää tältä, kun ne on pumpattu täyteen ties mitä epoa ;-)

    ReplyDelete
  14. Metkaa nähdä Hyasintti kukkapenkissä, ja vielä keväällä. Jotenkin tuolla mielen perukoilla se on niin joulukukka kuin olla ja voi. Onko muuten tuoksu yhtä voimakas kuin niissä jouluisissa versioissa?

    ReplyDelete
  15. On se yhtä voimakas kuin jouluisissa versioissa, mutta ulkona se ei ole niin pökerryttävä.
    En tiedä miksi Suomessa hyasintti on joulukukka, monessa muussa Euroopan maassa se kasvaa kukkapenkissä aikaisena kevätkukkijana (tai jopa talvi-). Jos se mahdollisesti hämää tulppaanien syöjiä hajullaan, niin aion istuttaa noita kyllä lisää! Tämä on meinaan todella harvinaista, että tänä keväänä yhtäkään tulppaaniani ei ole (vielä) syöty. Nyt ryntään kyllä koputtamaan puuta ja vähän äkkiä!

    ReplyDelete
  16. Epoa! Apua! Molemmat ovat hyvän näköisiä, mutta tosiaan vähän eri paria. Jospa siitä selviää siirtelemällä? Muuten älyttömän mielenkiintoisia aikoja.. puutarhanäkökulmasta :)

    ReplyDelete
  17. Viva las vegas! Hih, tulppaanit mersulla kotiin ja never-ending kukintaiset pamput :D Nauroin heti aamusta kahvit väärään kurkkuun :D Tulpsut ovat kyllä tosi kauniit, pampuista en ole ihan varma...Ihanaa nähdä muotopenkki pian tositoimissa, tuskin maltan odottaa!

    ReplyDelete
  18. Hienoja hyasintteja! Kuvitteleppa satakunta samalaista yhteen muotopenkin osaan, olisipa aikas komee! Kuten konsanaan Keukeninpihalla Hollannin maalla :D

    Ihana katsoa, että kesänne on jo noin pitkällä. Meillä vasta kukkivat muscarit ja scillat.

    Kyllä asuinmijöösi näyttä miellyttävältä!

    ReplyDelete
  19. Pitää tosiaan siirtää nuo hyasintit parempaan paikkaan.
    Nyt on todella mielenkiintoista, tänä aamuna löysin punalatvan ja valeangervon versot, joiden luulin menehtyneen kun mitään ei näkynyt! Jee!
    Mietinkin sitä, että pitänee ostaa satakunta hyasintin sipulia syksyllä, niin saa himpun Keukenhoffia pihalleen.

    Hortensia; anteeksi vain - lähettänet pesulalaskun sitten ;-)

    ReplyDelete
  20. No huhheijaa, kylläpä ne kukkivat pitkään! Ihana kylänraitti :) Täällä paistaa aurinko, ainakin toistaiseksi, ja mulla on vp. Taidanpa startata auton ja suunnata puutarhaan :)

    ReplyDelete
  21. Tänään on ihan mahtava ilma täälläkin, hyvää puutarhapäivää!

    ReplyDelete
  22. Aivan ihania hyasinttejä, mullakin oli noita muutama vuosi sitten, ekana vuonna kukkivat komeasti, mutta seuraavan ihan pienesti ja sitten ne katosivat...nirppiksiä taisivat olla.
    Voi, että mua naurattaa tuo ihana kuva Ransusta tuossa yläbannerissa, ei voi enää kissalla olla rennompi olotila.

    Hei muuten mullakin on yksi ( 1. ) punainen tulppaani penkissä, jossa on ihan muita juttuja en tiedä mistä lie siihen tupsahtanut, muttantti kait...:)

    Kuule, saakohan siitä näsiästä, mikä tuolla metsässä on miten jotain mistä sen saisi kasvatettua pihalle? Tekeeko se jotain marjoja? Vai saiskohan sen ....( tää punaselee täällä) kaivaa sieltä pois...????

    Mukavaa viikonloppua sinulle Saila!Ransulle ja Mustille halit ja rapsutukset.

    ReplyDelete
  23. Hei Tuija!
    Näsiä on melko harvinainen, sitä ei saa kaivaa metsästä (minun mielestäni). Paitsi jos sitä on siellä ihan hurjan runsas esiintymä, niin sitten kai voisi ottaa ihan pienen taimen (en tiedä, tekeekö se juurivesoja). Siemenistä sitä voi kuulemma lisätä, ja olen kuullut, että siemenestä olisi paras puhdistaa hedelmäliha pois ensin. Huom. Siemen on myrkyllinen, eli hanskat tai hyvä käsienpesu.
    Tutustuin moniin näsiän lajikkeisiin Englannissa enkä ymmärrä miksi niitä (niin kuin edes tavallista näsiää) ei näe Suomen taimitarhoilla. Kai niistä nyt edes joku täällä kestäisi. Niissä on upea tuoksukin!

    Vai nirppiksiä, se voi olla. Jään tarkkailemaan tilannetta ;-)
    Mukavaa viikon loppupäätä sinullekin!

    ReplyDelete
  24. No joo. Onhan ne vähän erilaisia. (Täytyy myöntää, että puhelimessa en vielä tullut vakuuttuneeksi. Näköjään mun pitää nähdä...)

    Mutta luonnossahan kaikki oikeasti sopivat yhteen, eikö? Tai sitten siirrät ne sinne van Tolien viereen. Vaikka voi niille käydä kuten Tuijan omille: riepovat sieluasi tämän kesän ja sitten katoavat maanpinnalta (ja sen alta).

    Papukaijatulpsut ovat ma-kei-ta!! Täälläkin hurrataan niille ihan täysillä.

    ReplyDelete
  25. Joo, se on harmi että ne papukaijat ei näy tuossa viimeisessä kuvassa vaan jotenkin maastoutuvat multaan. Meinaan tälläkin hetkellä ihailen niitä tästä samaisesta ikkunasta, ne on ihania! Huraa!!
    Jahas, mun pitää ilmeisesti alkaa ottaa sinulle kännykkäkuvia joiden avulla raportoin :-D
    Ei ne nyt ihan kauheat ole, mutta aika kauheat. Kyllä nuo sintit tuosta lentävät van Tolien viereen niin että viuhahtaa. Tänään niissä onkin jo enemmän ruskeaa kuin pinkkiä. Se yksi ainoa vaaleanpunainen Duc van Tol joka kukkii (siirsin ne uuteen paikkaan viime syksynä enkä ehkä löytänyt kaikkia sipuleita), on myös sinnikäs tapaus: se on edelleen kukassa, 14. päivä menossa eikä loppua näy. Kukka on somasti taas pistänyt itsensä vaaleanpunaiseen suppuun yön ajaksi.

    ReplyDelete
  26. Jeps - vähän samoja mietteitä! Mullakin pinkit hyasintit nousivat parin vuoden tauon jälkeen ja ne vaan kukkivat ja kukkivat... eikä ole mitenkään värisilmää hivelevä näky, kun sinistä ja keltaista yhdistyy muiden kasvien kanssa siihen pinkkiin... Meillä lisäksi myyrät ovat uudelleensijoittaneet erinäisen määrän mukuloita, joten kukkapenkit ovat aikamoisia väriroiskaisuija + narsissit muuttivat osin mansikkamaalle...???

    ReplyDelete
  27. Herran jestas, onpa teillä kovapäisiä myyriä kun jaksavat työntää narsisseja mansikkamaalle :-D Sinnikkäitä ovat.
    Tuntuu hassulta valittaa kevään kukasta, kun ne kaikki tuntuvat ihan taivaan lahjoilta pitkän talven jälkeen. Mutta silti...

    ReplyDelete
  28. Tulppaanit. Nättejä! Meillä ei näkynyt tuollaisia kukkasia, miksiköhän? Veljet painivat tulppaanipenkan päällä ja meillä varreta makoilevat nyt vaan maassa katkenneina. Surullista - pikkuveljet eivät silleen ymmärrä estetiikan päälle. Yksi ainoa narsissi pääsi kukkaan asti ja sitä Eikka järsii joka kerta ohi kävellessään. Keltaisissa terälehdissä on hampaanjälkiä.

    ReplyDelete
  29. Voi ei! Eilen juuri katselin, kun Musti hiippaili tulppaanien lomassa ketterän sulavasti kuin pantteri ruovikossa niin, ettei varsikaan värähtänyt ja paljastanut hiippailijaa. Pekeillä on ilmeisesti hieman toisenlainen tyyli :-D Voi voi! Ehkä ne sitten vähän isompina, kun rauhoittuvat ja alkavat tosiaan ymmärtää esteettisiäkin eikä vain patja-arvoja.
    Ja kerro Eikalle, että narsissi on myrkyllinen! Myrkillisin osa on kylläkin sipuli, ehkä kukka ei ole niin paha.

    ReplyDelete

Kaunis kiitos kommentista!