Puskatarkastus: löytyi pinkkejä kissoja ja naali

 Eilen tarkkailin jäniksen jälkiä pihallani. Katsoin kohtaa, jossa jänö oli kuopsuttanut ja sitten jatkanut matkaansa... kohti syksyllä istuttamaani uutta ihanaa 'Mt. Aso' -pajua! Voi ei! Sille ei riittänyt enää juuri minkään korkuista suojaverkkoa.

Astelin kohti pajupuskaa ja hämmästyin.

Sehän on puhjennut pajunkissoihin! 'Mt. Aso' on tunnettu näistä koristeellisista pinkeistä pajunkissoistaan. Vähänkö söpöt!

Ja vähänkö olen iloinen, että paju on hengissä, sillä se ei ehtinyt tulla ruskaan ja varistaa lehtiään, kun talvi tuli marraskuussa niin pikaisesti ennätyslämpimän ajanjakson perään. Kuten kuvasta näkyy, sen lehdet paleltuivat suorilta oksille. Onneksi oksat eivät kuitenkaan paleltuneet. 

'Mt. Aso' on lajia Salix gracilistyla, jolle Suomen Lajitietokeskus antaa nimen puuteripaju.

Istutin sen tähän suht kosteaan kohtaan, jossa vieressä on palmusara. Arvelin saran pehmeän beigen kevätasun toimivan hyvin pinkkien pajunkissojen kanssa. Normaalina vuonna pajussa tuskin on ruskeita lehtiä oksilla, mutta nekin sointuvat nätisti kokonaisuuteen. 

Verkko on tosiaan noin matala: onneksi kukaan ei ole käynyt popsimassa pajuaarretta.

Musti kurkistaa: täällä vartioin minä!

Nämä kuvat otin eilen, tänään puhaltaa niin lämmin tuuli, että mittari oli varjossa +7 asteessa puoliltapäivin. Kuvien eilinen ohut lumikerros on jo haihtunut ilmaan. Tästä japaninlehtikuusen alta löysin ensimmäiset lumikello 'S. Arnottin' versonkärjet tänään, ja ojan toiselta puolelta ison nipun puistolumikellon nousevia nuppuisia varsia.

Oli niin lämmin, että uskalsin purkaa Viburnum × bodnantense 'Dawn' -heidelle syksyllä viskomaani villatakkia. Silloin tuli vähän kiire, kun tämäkin puska oli täydessä lehdessä ja yhtäkkiä ennustettiin hirmuisia pakkasia. Niinpä heittelin suojaverkon sisään painavaa, huopunutta villaa vähän turhan reteästi ajatellen, että tästä ei ehkä hyvää seuraa.

Ei seurannutkaan: ylin oksanhaara oli ratkennut poikki. Vedin sen kiinni maalarinteipillä, vaikka tuskin siitä on mitään apua, eiköhän ratkeaminen ole tapahtunut jo aikaa sitten.

Terhakoita silmuja puskassa kyllä on! Saa nähdä, kukkiiko se tänä keväänä. Kukkanuput syntyvät normaalisti jo syksyllä, mutta nyt niitä ei ehtinyt kehittyä.

En ole ihan varma, tarvitsisiko tätä heittä suojata. Se on Suomessa niin uusi, ettei kokemuksia vielä oikein ole. Villakerrosta korkeammalle yltänyt verso ei ole paleltunut ollenkaan, tuollahan on ihan elinvoimaiset silmut. Peuranpentele vain ehti syksyllä purra versosta pään ennen kuin olin laittanut verkkoa ympärille.

Tässä kivipengermän alla kasvaa toinen erikoispaju, Musti esittelee. Ystävältä saatu mustakissainen 'Black Cat', Mustin nimikkokasvi!

Tässä ei ikävä kyllä pajunkissoja näy, puska on vielä aika pieni ja peura kalusi sen syksyllä vielä pienemmäksi, pitäisi muistaa laittaa verkot aikaisemmin. Mutta hyvin elinvoimaiselta tämäkin näyttää punaisine latvoineen, puskan alaosa on vihertävä, merkki elosta sekin.

Löytämieni tietojen mukaan Black Cat on rekisteröity kauppanimi ja varsinainen lajikenimi on ehkä 'Lubbers Zwart', mutta en löytänyt tälle vahvistusta miltään luotettavalta sivustolta. Tämä voi myös olla lajiketta 'Melanostachys'. Kummassakin tapauksessa laji olisi Salix chaenomeloides tai S. gracilistyla, jotka saattavat myös olla yksi ja sama – kasvitieteen polut ovat mutkikkaat ja risteilevät!

Sitten tarkastan Endless Summer -jalohortensian tilanteen, Musti on jo matkalla seuraavaan kohteeseen. Tämäkin puska on ihan valmiina kevääseen! Se kasvaa lämpimällä paikalla muotopuutarhassa, mahdollisimman tuulensuojaisessa paikassa. Kukkia vain ei ole pariin vuoteen tullut, ehkä kuivien kesien takia.

Muotopuutarhasta löytyi myös ensimmäinen 'Hippolyta' -lumikellon nuppu kurkistamassa vaahteranlehtien välistä. Löytyisi varmaan lisää, jos siirtelisin lehtiä, mutta olkoot siinä nuppujen suojana.

Mustin seuraava kohde oli raapimapuu, joka myös vaahterana tunnetaan.

Hyps!

Ylemmäskin voisi mennä, mutta nopeasti kasvaneet varret ovat tyhmän suoria ja niistä haarautuvat oksat hyödyttömän ohuita.

Niinpä Musti palaa maankamaralle.

Edellisessä jutussa kerroin, kuinka sähkökatkon aikana olin tutkinut istutusmuistiinpanot viime syksyltä. Istutin uusia lumikelloja kolmeen paikkaan. Tutkin eilen ne kaikki: ei mitään tässä, ei mitään tässäkään, ... HEP!

No mutta. En ollut osannut aiemmin katsoa oikeasta paikasta, katsoin metrin sivuun enkä ollut huomannut tätä. Kai tämä oli jo noussut monta päivää sitten, kun on nyt näin pitkällä. Viime syksynä istutettu 'Snow Fox' -lumikello (eli "naali") se siinä. Onpa ihanaa, että se kukkii jo ensimmäisenä keväänään – ja tänään lumen hävittyä huomasin, että vierestä nousee toinenkin kukkanuppu!

Joidenkin tietojen mukaan tämä on puistolumikello, toisten mukaan tähtilumikello, joten kyseessä on varmaan risteymälajike, niitä on lumikelloissa eniten. Katsotaan, miltä lehdet näyttävät, sitten kun niitä nousee.

Ja tästä muutaman metrin päästä löytyi tänään myös ensimmäinen 'Kildare' -lumikellon nenänpää!

PS. Tuhannet kiitokset ihanista ystävänpäiväkorteista ystäville, ja tervehdyksistä Ransulle! Tänään oli niin hieno keli, että Ransukin suorastaan kirmasi ulkona, en vain ulkoiluttanut kameraa tänään.

Terveiset lukijalle Mialle tätä kautta; korttisi ilahdutti todella paljon! ♥  

Hyvää ystävänpäivää, blogiystävät!

Jalohortensia Hydrangea Macrophylla-Ryhmä

Palmusara Carex muskingumensis

Puistolumikello Galanthus nivalis

Tähtilumikello Galanthus elwesii