Monday 20 February 2023

Koska kukkii -haaste

 Jihuu! Päivi heitti ihanan haasteen Kottikärryn kääntöpiiriltä. Haasteen on alun perin laittanut käyntiin Hiidenkiven puutarhassa.

Haasteessa arvataan, koska muutama kevätlaji kukkii.

Persiansinililja on aikainen. Se on kuin posliinihyasintti, mutta matalampi ja huomattavasti aikaisempi. Kukat eivät ole vaaleanpunaiset, vaikka nuput kuvassa vähän siltä näyttävätkin, vaan sinivalkeat kuin joku Arabian ihana Fasaani-astia.
Viime vuonna kevät oli kylmä, silti persiansinililjat olivat nupulla maaliskuun 17. päivänä. Tälle vuodelle ennustan kukkien olevan auki 15.3.

Näsiän nuput ovat nyt vielä aivan tiiviisti supussa. Minun pihallani se kukkii noin kuukautta myöhempään kuin esim. pääkaupunkiseudulla suojaisilla paikoilla. Kerran olen nähnyt näsiän kukassa helmikuussa Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa!
Tämän kuvan otin viime aprillipäivänä, kun näsiä alkoi harkita kukkimista. Tälle keväälle veikkaan ensimmäisen kukan avautuvan 26.3. Optimistina on hyvä olla.

Muotopuutarhan ihanat 'Pickwick' -kevätsahramit olivat täydessä kukassa viime keväänä 11. huhtikuuta. Huhtikuun alussa tuli reippaasti lunta, huomaan viime kevään kuvista.
Tällä hetkellä lumi on taas palannut, näidenkin kasvupaikalla on nyt lähes 10 cm lunta. Vaikka maa oli aiemmin paljas, ei versoja silloinkaan vielä näkynyt. Kevätsahrami ei ole sahrameista aikaisin. Mitähän veikkaisin... hm, hm. Laitetaan 27.3., päivää näsiän jälkeen.
On sitten eri asia, satunko olemaan kotona juuri veikkaaminani päivinä, mutta sen näkee sitten!

Kun edellisessä jutussa tuli näytettyä Rivendellin tarhajouluruusut, laitetaan viimeiseksi lajiksi tämä tyyppi, joka on itsekseen kylväytynyt saarnen juurten kainaloon. Näissä jouluruusuissa ei vielä näy nuppuja – kävin ennen lumen paluuta päivittäin tutkimassa. 
Kuva on otettu 17. huhtikuuta viime keväänä, tälle keväälle veikkaan ensimmäisen kukan juuri tässä yksilössä avautuvan 10.4.

Kiitos haastamisesta, Päivi, täällä on ihan karmea tuuli ja lumimyräkkä, eikä parempaa ohjelmaa tällaiselle päivälle ole kuin kevätkuvien katselu!

Haastan Lappalaisen etelässä veikkaamaan omia kevätkukkiaan.

Haasteen säännöt:

Valitsemissasi kasveissa ei saa näkyä nuppuja veikkaushetkellä. Poikkeukseksi laskettakoon puuvartiset, joissa saa olla kukkasilmuiksi tunnistettavia osia. Valitsemasi kasvin kohdalla olisi hyvä olla vielä lunta/jäätä tai edes sen verran routaa, ettei kasvi olisi lähtenyt kasvuun. On nimittäin aivan eri asia veikata kukinnan alkua lähipäiville kuin viikkojen päähän ja tässä haasteessa nimenomaan tarkoitus on luoda pitkäkestoista jännitystä.

Kukinnan alkua saa vauhdittaa esim. lapioimalla lunta pois kukkapenkin päältä (sitähän me kaikki teemme jossain vaiheessa kevättä), mutta harsoviritelmät ynnä muut, joita et normaalisti tekisi, lasketaan dopingiksi.

Kerro, keneltä sait haasteen ja haasta vuorostasi mukaan muutama kaveri. Olisi myös kiva, jos kävisit laittamassa Hiidenkiven puutarhassa -blogiin haasteen aloituspostaukseen kommentin osallistumisestasi. Raportoi myöhemmin keväällä, kuinka hyvin kukkakevään ennustaminen sinulta onnistui.


Kevätsahrami Crocus vernus
Näsiä Daphne mezereum
Persiansinililja Scilla mischtschenkoana
Tarhajouluruusu Helleborus Orientalis-Ryhmä

20 comments :

  1. Hauska haaste, kun on noin tarkat nuo säännötkin ;) Välineitä saa käyttää, mutta ei ihan mitä vaan.
    Täällä on niin paljon lunta, että ei näy edes missä kasveja voisi olla ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Täälläkin lunta pöllyää nyt tuulenpuuskissa niin, että jos lähtisi ulos, ei ehkä löytäisi enää takaisin kotiin :-D

      Delete
  2. Tämä on kiva, joskin aika vaikea haaste. Varsinkin uuden lumipaljouden keskellä vaati melkeinpä mielikuvitusta keksiä ylipäätään kisaan valittavat kasvit. Kun sää vielä keikkuu sinne tänne, saa olla aika luova miettiessä kukinta-aikoja. Parasta on tietenkin edellisen kesän kuviin palaaminen.
    Mikähän noissa jouluruusuissa niin kovin minua kiehtoo? Vaaleat ilman muuta ja sitäkin enemmän punaiset ja kaikki tummat sävyt.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tämä on kiva, itse suhtaudun tähän tosi leikkimielellä. Ei kaikkia kukkia edes muistaisi olevankaan, mutta kävin viime kevään kukkia läpi ja niitähän on vaikka kuinka paljon!
      Jouluruusut, varsinkin tarhajouluruusut, ovat jotenkin komeita ja näyttäviä. Muut kevätkukat ovat hyvin pieniä, ihania nekin, mutta nämä ovat ihan omassa luokassaan näyttävyydessä.

      Delete
  3. Arvasinkin, että sinä pääset laittamaan maaliskuun ainakin johonkin veikkaukseen. On hauska kiertää tarkkailemassa valittuja lajeja ja odottaa niiden kehittymistä kukintavaiheeseen. Viime vuonna meinasin työn touhussa unohtaa jonkun lajin seuraamisen. Jos on reissussa, ei tietenkään mahda asialle mitään. Ihana odottaa kevättä ja kaiken kasvun alkua!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Maaliskuussa jo kukkii kaikenlaista, toivottavasti silloin on jo kunnon kevät. Kevättä on todellakin ihana odottaa!

      Delete
  4. Minulla taisi jäädä tämä kesken viime vuonna, jotain hässäkkää taisi olla ja jäi kuvaamatta ekat kukinnat. Jouluruusut <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kevät on sellainen, että sitten, kun se kunnolla alkaa, on yhtäkkiä tehtävä ihan kaikki pihalla ja vanhojen rakennusten korjauksessa. Jos sattuu vielä olemaan työssä kiireistä aikaa, ei siinä paljon aikaa jää muun miettimiseen. Tulkoon kevät pian!

      Delete
  5. Alle kuukausi enää ensimmäisiin veikkauksiisi eikä noihin muihinkaan ole kovin pitkä aika. Ajatella! Toivottavasti kevät on lämmin ja arvauksesi osuvat hyvin kohdilleen, niin on edes hieman siedettävämpi odotella täällä lumien sulamista. Aika kuluu mukavammin, kun pääsee fiilistelemään kevätjutuissa jo hyvissä ajoin ennen kuin täällä on edes ensimmäinen kukkapenkin nurkka esillä.
    Kaamea keli on täälläkin; pakkasta -10 astetta ja lunta sataa toista vuorokautta putkeen. Onneksi ei tuule kovin paljoa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niinpä! Kyllä täällä on maaliskuussa yleensä jo moniakin kukkia, vaikka yleisilme onkin paljas. Toisaalta rakastan sitä paljautta - sitä ylipäätään, että tämä hemmetin lumi häipyy! Olen kyllä saanut nauttia lumettomasta pihasta jo moneen kertaan tänä talvena :-D
      Teillä on kylmä. Täällä on vain -4, mutta viileämpään päin ollaan huomiseksi menossa. Meillä oli eilen kaamea keli, tänään ihanan tyyntä eikä enää pyrytä. Hyvä on kyllä tuo lumisuoja kasveille maanrajassa, puskien silmujen puolesta ei voi kuin toivoa parasta. Meille on luvassa maksimissaan -7, ehkä siitä selvitään. Puhkeamisvalmiit silmut ja muut kasvuunlähtevät kasvinosat vain ovat arimpia pakkasvaurioille.

      Delete
  6. Kiitos haasteesta yritän pistää parastani piakkoin. Jouluruusuja minäkin haluaisin lisätä. Siirsin jälleen kerran niitä katsotaan onko paikka vieläkään oikea .

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiva nähdä, mitä kukkia sinä odottelet! Toivottavasti jouluruusuillasi on nyt hyvä paikka. Niillä kestää jonkin aikaa asettua.

      Delete
  7. Aina kannattaa olla optimisti;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Todellakin! Silloin saa iloita moneen kertaan, kun iloitsee jo etukäteen.

      Delete
  8. I want to be wrong but I think we might see nothing until April. It is getting colder and snowier and the winter maybe have just begun! I hope I'm wrong! :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. No no no no no! Oh no. You're totally wrong :-D
      The forecast keeps changing all the time so it's hard to predict but I predict the return of spring weather for next week.

      Delete
  9. Oi, ihania!
    Meillä on vielä maaliskuussa niin paljon lunta ettei kukista ole tietoakaan :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Toivon, että täällä ei ole enää lunta ensi viikolla :-D

      Delete
  10. Ihanat färiläiskät oot valinnu ja kuinka aikaasin veikkaat kukkiviksi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä täytyy kukkia toivoa jo lähiviikoiksi. Ensimmäiset kolme lumikelloa jo lähes avasivat kukkansa, kun tulikin tämä helmikuinen "yllätys"talvi ;-D

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!