Tuesday 11 February 2020

Suurmiehen haudalla

Oli asiaa Helsingin keskustaan. Päätin samalla käydä katsomassa Mauno Koiviston hautamonumentin, Hietaniemen hautausmaa on muutenkin niin kaunis.
Koiviston hauta on komea, arvokas, vaikuttava ja silti pröystäilemätön – melkoisen sopiva miehelle, jonka muistoa se kunnioittaa.

Risto ja Gerda Rytin hautamuistomerkki on myös kaunis hyvinhoidettujen istutusten keskellä. Kiven, metallin ja kasvien liitto on täydellinen. Väinö Aaltosta, tietysti.

Vanhojen hautausmaiden tunnelma on vertaansa vailla.

Täydellisen romanttinen viimeinen leposija.

Meri on vieressä. Se tuo talvipäivään hyytävän kylmän tuulen, mutta se on osa Helsinkiä. Helsinki ei olisi Helsinki ilman hyytävää merituulta. Aina en sitä osannut arvostaa; nuorena asuin Etelä-Helsingissä ja muistan päästäneeni monet kirosanat yöllä bilettämästä palatessani. Totta puhuen taisin päästellä muutaman kirosanan nytkin.

Yritin etsiä lumikelloja, mutta oli vielä liian varhaista. Samettisumakki löytyi, sen talviasu kuivuneine kukintoineen on niin kaunis. Hietaniemen hiekkamaassa se varmasti viihtyy. Omalla pihallani se kuoli heti, kun joutui savimaahan.

Vanhan kappelin läheltä löytyi hieno tuohituomi.

Lumikellot löytyivät onneksi kotoa. Nostin ruukun parvekkeelta sisään, jotta kukkaset avautuvat. Olen aivan rakastunut tähän S. Arnottiin, ken liekään! Kuusi kukkaa 11 syksyllä istutetusta sipulista – loistava tulos.


Lumikello – Galanthus
Samettisumakki – Rhus typhina
Tuohituomi – Prunus maackii

24 comments :

  1. Vanhat hautausmaat ovat upeita, niin kasvien kuin muistomerkkejenkin puolesta.
    Puutarhakouluaikoina kävimme Turussa hautausmaalla, jonka kasvikirjo oli todella uskomaton. Se jäi jotenkin tosi elävästi mieleen.
    Myös Lahden Mustankallion hautausmaa on upea kasvistoltaan. Siellä kannattaa ehdottomasti poiketa.

    Ja kyllä tuohon S. Arnottiin rakastuu jo ihan kuvan perusteellakin. Lumikellot ovat mun suuri rakkaus. Istutan niitä joka vuosi lisää omaan puutarhaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Matkoilla pitäisikin useammin käydä hautausmailla. Ulkomailla kyllä teen niin, mutta esimerkiksi tuo Turun hautausmaa kuulostaa todella hienolta! Lahdessakaan en ole käynyt kuin vanhalla hautausmaalla Radiomäellä, siellä on isovanhempieni hauta. Se on kyllä kaunis paikka sekin.
      Ihanaa, kohta kukkivat jo puutarhankin lumikellot, kunhan tulee vähän lämpimämpi aurinkoinen päivä!

      Delete
  2. Olen myös joskus käynyt, siellä on myös näytteliöiden haudat, ja osa on malmin hautausmaalla, jossa olen käynyt katsomassa hautakivet mm.Tauno palo,Kirsti ortola ovat samassa,Mäkelät,Olavi ja Pauli virta, Tapsa rautavaara,Laila kinnunen,Armi aavikko, Babizin kirka ja sammy ovat ortodoksisessa,se vasta on hieno vanha hautausmaa ynm...yhteen aikaan kun harrastin hautakivien kuvaamista.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sanos muuta, Hietaniemen ortodoksinen puoli on upea sekin! Hietaniemessä on oikein alueet taiteilijoille yms.

      Delete
  3. Todella kaunista, en olekaan pitkään aikaan käynyt Hietaniemen hautausmaalla - kiitos kuvista. Näkymät tuovat mieleen huhtikuun, merituuli ei tunnu tänne ;). Lumikellosi on erittäin kaunis!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Huhtikuussa olisi vain tuohon aikaan aurinko korkeammalla, mutta kun ei tiedä, mihin aikaan kuvat on otettu, voisi todellakin olla huhtikuutakin! Saa nähdä, minkä näköistä on huhtikuussa, kukkivatkohan narsissit jo silloin, kun nyt jo näkyy pitkiä versoja.

      Delete
  4. Hietaniemen hautausmaa on monin tavoin kiinnostava paikka. Siellä voisi kierrellä vaikka vähintään kerran kesässä katselemassa historiallisia hautapaasia ja erilaisia kasveja niiden lomassa.
    Tuulee tai ei, Hesa on minun kaupunkini.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Useammin pitäisi todellakin käydä. Kun on stadissa syntynyt, ei se lähde ihmisestä ja noita eri luonteenpiirteitä osaa joskus jopa arvostaa :-D

      Delete
  5. Ei ole koskaan tullut käytyä tällä hautausmaalla vaikka pidän paljon niissä käyntejä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hietaniemi on vähän syrjässä, vaikka keskustassa onkin. Suosittelen lämpimästi, se on suuri ja kaunis puisto samalla.

      Delete
  6. Hautausmaat on hienoja, Hietaniemi ihan erityisen hieno. Todella kauan on edellisestä piipahduksesta. Hyvä matkavinkki, ehkä jonain leppeämpänä kevään päivänä menen (vaikka mereltä tietysti tuulee silloinkin kylmästi...)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Keväällä tuulee aina kylmästi meren rannalla :-D Mutta on se ihanaakin aikaa, lämpimästi vaan päälle!

      Delete
  7. Oivoi, kun tuli kaihomieli noista kuvista! Ruoholahdessa asuessamme vakio kävelylenkin kohde lasten kanssa oli tuo hautuumaa. Toinen oli Lapinlahden sairaalan puisto.
    Mielenkiintoinen vuodenaika tuolla näköjään... se toi mieleen niin tutun tympääntymisen suttuisiin, harmaisiin talvisadekeleihin. Kun satoi lunta siinä meren rannalla, niin siitä piti nauttia saman tien - huomenna se lumi oli vain muisto.
    Tuolla hautausmaalla oli aina yhteisenä hupina etsiä kivistä erikoisia nimiä ja niitähän riitti.
    Tuleeko sinulle, Saila, koskaan Helsingissä käydessäsi ahdistava olo, että pitäisi pian päästä takaisin omaan rauhaan? Siitäkin huolimatta, että olet asunut siellä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oivoi! Kyllä Helsinki on kiva, synnyinkaupunkini. Tykkään siitä, kaikki on sellaista, mihin on tottunut ja kuuluu olla, ei ahdista. Ainoastaan massatapahtumia kartan, kun väenpaljous ahdistaa, mutta tavallinen ihmismäärä kaduilla ei haittaa - ensimmäinen lapsuudenkotini oli ihan eduskuntatalon takana :-D Ja mummola siinä naapurissa.
      Nautin kyllä omasta tilasta ja siitä, ettei ympärillä ole ketään häiritsemässä :-D
      Kiinnostavia nimiä tosiaan riitti! Ruoholahti on hienoa seutua, ihanan merellistä.

      Delete
  8. totta, hautausmaat ovat erityisen kiinnostavia retkikohteita niin koti- kuin ulkomaillakin. pääkaupunkien hautausmailla saa melkoisen läpileikkauksen historiasta ja kulttuurista pelkästään tutkimalla hautakiviä ja niiden taakse kätkeytyneiden ihmisten elämäntarinoita.
    lumikello ihastuttava!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin, olisipa hautakivissä enemmänkin tietoa. Aiemmin laitettiin sentään joskus joku titteli tms. kuvaus nimen lisäksi. Joka tapauksessa hautamuistomerkit, etenkin patinoituneet ja sammaloituneet, ovat aivan ihania, ja puistomainen tunnelma kaunis.

      Delete
  9. En ole koskaan käynyt Hietaniemen hautausmaalla, mutta mielessä kyllä on ollut ja varmasti tulen siellä käymään.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kannattaa käydä, jos vain on aikaa! Hieno paikka.

      Delete
  10. Mulla on samettisumakissa juurivesoja, jos haluat niin voin laittaa purkkiin sulle.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! En tiedä, onko mulla sille sopivaa paikkaa, maalaatu on väärä. Hiekkaista on vain osassa pientä muotopuutarhaa ja kedolla, niillä kohdilla on ollut rakennus. Niihin en kuitenkaan sumakkia halua :-D Täytyy miettiä, mihin sen voisi laittaa.

      Delete
  11. Hienot kuvat! Hautausmailla on tosiaan oma tunnelmansa, aivan kuin aika olisi pysähtynyt..sellaista kaunista ja seesteistä tunnelmaa..ja niin hiljaista. Tuolla hautausmaalla pitäisikin joskus käydä. Mukavaa viikon jatkoa♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kuvasit niin hyvin hautausmaiden tunnelmaa! Ihanaa on, rauhoittavaa ja kaunista. Kiitos, hyvää loppuviikkoa sinullekin!

      Delete
  12. En ole koskaan käynyt Hietaniemen hautausmaalla. Ohi olen mennyt ja katsoi, että tuollapa saisi aikaa kulumaan, kun kävelisi ja katselisi. Hautausmaat ovat hienoja paikkoja ja tunnelmaltaan aivan erilaisia, varsinkin tuollaiset vanhat.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hautausmaat on todella hienoja, etenkin vanhat sellaiset, isot ja pienet. Hietaniemi on sen verran iso, että sinne kannattaa tosiaan varata aikaa.

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!