Thursday, 25 April 2019

Seuraavat

'Jetfire' -syklaaminarsissit alkavat näyttää ominaista väritystään, kun kukat ikääntyvät. Oranssi torvi, tuollainen Aku Ankan nokan värinen, sojottaa riemastuttavasti eteenpäin.

Seuraavana on avautunut 'Cotinga', tässä on jo syklaaminarsissin kukan muoto, mutta torvi on vielä melko keltainen. Siitä tulee kaunis aprikoosinvärinen pikku hiljaa.

Heti avauduttuaan kukat näyttävät tältä, joten värinmuutos on melkoinen. Ei ihme, että olin alussa (kaksi vuotta sitten) ymmällä näistä. Taustalla kuvassa näkyy edellisen kuvan kukka: parissa vuorokaudessa kukat vaihtavat väriä kokonaan keltaisesta valko-keltaiseksi, kunnes lopulta ovat valko-aprikooseja. Oikeastaan se on sympaattinen, persoonallinen piirre, kun siihen ensi järkytykseltään tottuu.

Kauluskukkainen (ryhmä 11a) tähtinarsissi 'Cassata' avasi myös ensimmäiset kukkansa. Nämä kaikki ovat narsisseja, jotka ovat kukkineet pihallani aiemminkin. Odotan suurella mielenkiinnolla viime syksynä istutettujen narsissien ensimmäisiä kukkia. Narsissiaika on ehkä vuoden ihaninta!

Muutakin on tulossa kukkaan. Tarhakoiranhammas 'Pagoda' näyttää jo nuppuja.

Samoin tekevät rusokoiranhampaat, ne varmaan kukkivat pian. Tässä pisimmälle ehtinyt tyyppi.

Ruusuherukatkin puhkeavat kukkaan tuossa tuokiossa.

Keisarinpikarililja näyttää jo nuppuja.

Tässä jutussa ei ollut yhtäkään upouutta esiteltävää, mutta jokainen kevät on silti kuin uusi; kaikki on tuoretta, eloon herännyttä ja ihmeellistä. Samoja kukkia ei kyllästy ihastelemaan keväästä toiseen.


Keisarinpikarililja – Fritillaria imperialis
Rusokoiranhammas – Erythronium dens-canis
Ruusuherukka – Ribes sanguineum
Syklaaminarsissi – Narcissus Cyclamineus-Ryhmä
Tarhakoiranhammas – Erythronium Tuolumnense-Ryhmä
Tähtinarsissi – Narcissus × incomparabilis

18 comments :

  1. Nyt tapahtuu niin nopeasti, että pitäisi tehdä perusteellinen pihakierros pari kertaa päivässä, ettei jää mitään huomaamatta. Suloisia narsisseja ja mahtava määrä keisarinpikarililjoja. Varmasti upea näky kun kukkivat. Minä rakastan keisarinpikarililjoja tuoksua, vaikka se ei ehkä kaikkien makuun olekaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Miten hauskaa, taidat olla ainoa ihminen, josta olen kuullut, joka myös rakastaa keisarinpikarililjan "löyhkää" :-D Meillä kun oli sitä lapsuudenkodin pihalla iso puska, josta nämäkin ovat peräisin, ja se tuoksu liittyy tähän vuoden ihanimpaan aikaan. Toinen tärkeä tuoksu lapsuudesta onkin sitten narsissit, valkonarsissit erityisesti.
      Sanos muuta, pihakierrokset täytyy nyt tehdä säännöllisesti. Ja sitten on kukkia, vaikkapa balkaninvuokko, joka menee suppuun heti, kun iltapäivän varjo lankeaa päälle. Ne pitää nähdä niinä tiettyinä tunteina, kun ne ovat auringossa!

      Delete
  2. Harmittaa, kun ei voi olla nyt mökillä joka päivä tarkistamassa ja ihailemassa, mitä maasta nousee. Mutta onneksi lauantaina pääsee taas! Nuo rusokoiranhampaan lehdet ovat mielestäni tosi kauniita. Meilläkin mökillä yksi lehti oli jo ylhäällä pääsiäisenä. Sinulla on todella paljon erilaisia narsisseja, omani ovat taantuneet mökillä, joitakin uusia lajikkeita istutimme viime syksynä. Niitä odottelen innolla.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Todella - nyt pitäisi saada viettää lakisääteinen puutarhaihmisen loma. Toivottavasti näet uudet narsissisi kukassa viikonloppuna!

      Delete
  3. Voi ihania 💛💛💛💛
    Aprikoisi on ihana väri.
    Mullakin on kaksi topakkaa keisarinpikarinliljaa 😁😁 Ne on komeet töröt!
    Sulla niitä onkin ihan kokonainen niitty.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Aprikoosi on.. tulee mieleen 80-luku ja teinivuodet, jolloin muotivärit olivat aprikoosi, pistaasi, minttu, persikka... muistatko :-D Minulla on muuten aprikoosinvärinen keisarinpikarililjakin! Toivottavasti se kukkii tänäkin vuonna. Noita pitäisi muistaa lannoittaa nyt.

      Delete
  4. Ei näitä samoja väsy katsomaan koskaan. Hauska tuo tulppaani, vaihtaa väriä siis kokonaan. Minulla vasta nousee narsissien lehtiä esiin maan uumenista, saapa nähdä miten kukkivat tänä vuonna.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Toivottavasti kukkivat! Juu, kaksi vuotta sitten luulin, että pussissa oli ollut väärää lajiketta. Harmitti sikana, sillä tuossakin penkissä on väriteema. Hämmästys oli melkoinen, kun kukka muuttui vähitellen täysin paketin kuvan mukaiseksi.

      Delete
  5. On ne aina yhtä ihmeellisiä. Kasvit ja kukat siis. Ja kun kukinta-aika ei ole mikään jättipitkä, ei ehdi kyllästyäkään. Hauskoja nuo väriä vaihtavat kasvit.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ne on todella aina yhtä ihmeellisiä. Talvi on väistynyt, elämänä voittaa, ja voi miten sitä onkaan ollut ikävä!

      Delete
  6. Oi, mitä ihanuuksia! Vanhoja kavereita tervehtii aina ilolla, uusien kanssa pitää monesti vähän jännittää, mitä niistä tulee, vai tuleeko mitään. Iloitsen täällä pulskaneilikastani, joka on sittenkin elossa rujosta alkuasetelmasta huolimatta. Ja koiranhampaat, ne on aina odottamisen arvoisia!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hyvin sanottu, vanhoja kavereita tervehtii ilolla, niin se on. Niitä jo odottaa. Uusia ei edes tajua odottaa, ei aina muistakaan, mitä viime vuonna tuli istutettua. Minullakin pulskaneilikka on näyttänyt melko raaskulta, mutta eiköhän se siitä tokene. Minä taas iloitsen kevätputkesta, joka on elossa :-)

      Delete
  7. Onpas erikoisia narsisseja, tuota 'Cassataakaan' en olisi ihan ensimmäisenä narsissiksi veikannut, jos olisi pitänyt nimi sille keksiä. Kauniita kaikki. Mukavaa viikonloppua!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Narsisseissa on niin paljon valinnanvaraa, ei tosiaan tarvitse ottaa sitä peruskeltaista torvinarsissia :-)
      Kiitos, mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Delete
  8. Siellä edetään nopeasti, narsissitkin jo kukassa. Minun ruusuherukkani ei ole kukkinut kertaakaan istutuksen jälkeen. Se on kyllä hyvin hengissä, ehkä pitää siirtää se multavampaan paikkaan.
    Eikä keisarinpikarililjatkaan kuki, vaikka ovat haisevan terhakoita.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi harmi, ettei ruusuherukka ole kukkinut - se kun on niin herkullisen värinen ja kukkii mukavan aikaisin. Ehkä se kaipaa lannoitusta. Keisarit ainakin ovat oikukkaita ja niitä pitäisi muistaa lannoittaa joka vuosi tai eivät suostu kukkimaan. Tuli mieleen satu Keisarin uudet vaatteet, mutta en nyt keksi tähän mitään iskevää sanaleikkiä siitä :-D

      Delete
  9. Oi kaunista, rehevää, herkkää! Herkullisia narsisseja grr. Cassata erityisen upea! Odottelen lisäkuvia noista keisarinpikarililjoistasi, jännittäviä. Kunnon upea pöheikkö sinulla niitä on! Käyn aina lounastauolla ihastelemassa ja tarkkailemassa noita samoja kukkia Pasilassa :D Halvat huvit.

    ReplyDelete
    Replies
    1. On sympaattista, että kasveista ja kukista jaksaa innostua aina vain, joka kevät. Voin kuvitella, että jo pikkutyttönä olit samanlainen ja joka kevät löydät sen sisäisen pikkutyttösi kukkia ihastellessa ♥

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!