Friday 19 August 2016

Vaihtelevaa

Onpa mukavat puutarhailusäät! Sadevesien keruutynnyrit ovat täpötäynnä, sillä viikon aikana oli satanut ainakin 15 mm. Välillä paistaa kauniisti aurinko.

All weathers in a day
It's raining, shining and blowing. The weather keeps changing every ten minutes. One does not get bored.

Seuraavassa hetkessä alkaa sataa, vaikka aurinko paistaa vielä. On hyvä istuttaa, vaikka maa ei edelleenkään ole märkää syvältä, mutta sitä pystyy jo kaivamaan. Taimille riittää runsaasti kasteluvettä tynnyreistä.

Pisarat kaunistavat kasvit. Pelargoni 'Raspberry Ripple'.


Sitten tuulee. Tähkäverbenan suloiset kukat ovat vaikeita kuvattavia tuulessa, mutta täällä ainaisten puuskien saarella on jo onneksi ehtinyt perehtyä tuulessa kuvaamisen tekniikoihin.


'Hewitt's Double' -jaloängelmä oli kasvanut hölmön korkeaksi ja on nyt laonnut viereisen mutapuutarhan kirjosorsimokasvustoon. Pikkuruiset kerrotut ängelmänkukat ovat söpöintä mitä voi kuvitella, rakastan tätä niin ja olen iloinen, että tämä talvehti! Ehti jo aiheuttaa sydämentykytyksiä, kun lähti niin myöhään kasvuun.

Tuuli painaa saunan nurkalla kasvavan tarhaviinikärhön kukkia sivuun tuestaan. Nyt alkaa selvitä, että tämä on tosiaan varmaankin 'Purpurea Plena Elegans' eikä 'Avant Garde', jollaisena tämän ostin. Ja toisaalla puolestaan 'Purpurea Plena Elegansina' ostamani onkin kai 'Avant Garde' tai jokin hyvin sen tapainen. Tässä on tummempi viininpunainen sävy ja kerrotummat kukat. Aivan ihana kukka, mutta tämä on juuri se, jonka haluaisin kasvavan yhdessä aronian kanssa, sen mustat marjat ja nämä kukat keskustelisivat niin mehukkaasti!


Hätä ei kuitenkaan ole tämän näköinen. Kas, ostin sen uuden 'Purpurea Plena Elegansin' ja nyt täytyy vain perehtyä aronian lisäämiseen. Onneksi istutuskausi on parhaimmillaan.


Jaloängelmä – Thalictrum delavayi
Kirjosorsimo – Glyceria maxima 'Variegata'
'Raspberry Ripple' on munankuoripelargoni, Pelargonium Zonale-Ryhmä
Tarhaviinikärhö – Clematis Viticella-Ryhmä
Tähkäverbena – Verbena hastata

28 comments :

  1. Onpa kivaa että sadepilvet laskevat kuormaansa jo sinne rannalle! Täällä rintamailla vettä on tullut niin että riisinkasvatukseen ajattelin jo perehtyä!

    Upeita kukkijoita, herkkiksiä vallankin tuo ängelmä ja tuohon tähkäverbenaan ihastuin kovin!

    Kirje tuli perille kunnialla, kummityttö oli kotimiehenä ja laittoi asianmukaisesti taimet kasvihuoneeseen suojaan...taimista ei saisi kiittää, mutta olen suunnattoman iloinen ihanuuksista!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi riisinkasvatusta :-D Herkkiksiä on tosiaan nuo pikkuriikkiskukkaiset. Ai kun hyvä, olin vähän huolissani, kun tulin lähettäneeksi kirjeen niin huonoon aikaan.

      Delete
  2. Kiva, että saatte vettä. Olet kyllä herkullisen yhdistelmien guru.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Herkkuyhdistelmä ei oo mun keksintö, tsekkaa tätä ihanaa kuvaa: http://anunpuutarha.blogspot.fi/2011/09/pari.html

      Delete
  3. Hyvä ku sinnekki on satanu. On tullu tänä kesänä tutuksi tuallaaset ilimat. Eileenki isäntä kaatoo heinää, jokka sai kolome sarekuurua niskahansa ennenku keriittihi paalata. Ennusteeren mukahan olis pitäny olla poutaa.
    Tähkäverbeena o jännän näkööne....Hm...

    ReplyDelete
    Replies
    1. No voi hyvänen aika, on olleet haastavat heinäilmat teillä! Täällä taas meni heinät kaadosta sisään varmaan ennätysvauhtia. Tähkäverbena kannattaa hommata kun vain jostain löytää! Särkällä olis kuulemma vaaleanpunakukkaista, ainakin joskus ollut.

      Delete
  4. Edelliseen viitaten, samettihortensia on niin ihana, mahtavaa kun saa täällä ihastella sitä. Multa voisi muuten liietä sulle aroniaa. Inventoin ja palaan asiaan! Kitkennässä on nyt superhieno Elsan ämpäri käytössä, mutta laskua odottelen vielä :) Täällä on muuten ängelmässä vasta nyt tulossa kukkanuppuja, on yksinkertaisesti ollut niin synkkä sadekesä, että kukinta on viivästynyt. Olen niin ihastunut tuohon kultapallokuistiisi, siinä on varmaan huippua istua teellä tai viinilasillisella, jos siis malttaa...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voin varmaan ottaa omastakin aroniasta pistokkaita, luulen. Tai miten sitä sitten lisätäänkään. Pitää perehtyä! Ai niin, viikko oli niin superkiireinen, että lasku unohtui. Se käy joskus mielessä, kun en ole koneella. Laitan tulemaan :-)
      Onneksi sunkin ängelmä kukkii!
      Kuisti on ihana, ja tuo kylänäkymä kuistilta samaten. Usein istun siinä tekemässä muistiinpanoja puutarhapäiväkirjaan ym.

      Delete
  5. Tähkäverbena on kyllä todella söpö ja värikin hempeistä hempein. Tuo kirjosorsimon ja jaloängelmän yhdistelmä on todella silmää miellyttävä, vaikka tapahtuikin vähän vahingossa. Kyllä tuo on ihan oikea PPE, näyttää aidolta ;) Kultapallosi kukkivat kyllä hienosti. Meillä ne ovat aina olleet kotiloiden lempiherkkua, mutta tänä vuonna ne ovat kukassa suojelutoimenpiteiden ja penkin kunnostuksen ansiosta. Luulin jo, että ne ovat menetetty tapaus.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ängelmä on tosiaan ihana sorsimon seassa, mutta kun ängelmän pää-kukkavarsi on lähes vaakatasossa :-D Sehän on lähes kahden metrin korkuinen, järkyttävän korkea tänne tuuliin, miten onkin sellaisen pykännyt. Vähän valon puutetta sillä kyllä on ison katajan varjossa.
      Voi harmi, että kultapalloja syövät kotilot, täällä taas peurat, mutta ne ovat napsineet vain uloimpia kukkia toistaiseksi, kun pallo kasvaa aivan kuistissa kiinni.

      Delete
  6. Yritetäämpä uudestaan..:D
    Täällä oli aamulla niin kova sumu, ettei eteensä meinanut nähdän...ihanaa oli sekin ilmiö..:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sumu on tunnelmallista, kunhan ei aiheuta vaaratilanteita.

      Delete
  7. Tosiaan nyt on ne parhaat kelit puuhailla puutarhassa, siirtää ja istuttaa kasveja.
    Tuo tähkäverbena on kaunis

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin onkin, harmi kun sattui tälle päivälle flunssainen olo, eilen oli vähän liiankin vaihtelevaa ;-)

      Delete
  8. Hyvä että teki ootte saaneet osanne vesisateesta. Meil on tullut vettä ihan kiitettävästi ja vähän liikaakin, että taas ei mee nallekarkit tasan :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ei mee tasan, mutta tasoittuu kai pikkuhiljaa, toivottavasti!

      Delete
  9. Nyt on tosiaan niin hyvät kelit puutarhassa mylläämiseen. Itsekin mylläsin viikonloppuna oikein urakalla:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, mua niin harmittaa kun meni viikonloppu harakoille ja vielä tääkin päivä sängyn pohjalla, flunssa iski oikein voimalla. Ärsyttävää. Ja kun ei tällaisen jälkeen ihan heti huomennakaan oo maankaivuukunnossa. Onneksi on sentään tullut joitain sadekuuroja, niin vielä purkeissa olevat taimet eivät ole kuolleet, en ole edes juuri käynyt ulkona kun ei ole voimia pysyä pystyssä. Voi persule. Mutta kiva kuulla, että sulla on ollut tehokas viikonloppu!

      Delete
  10. Kiva kuulla, että sielläkin sataa lopulta kunnolla. Ihana tuo jaloängelmä, se on lakoontunut väreiltään hyvin yhteen sopivan kasvin sekaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juu, nyt alkaa helpottaa- ainakin kasteluvettä saa helposti tynnyreistä nyt, vaikka maa olisikin syvältä edelleen kuivaa.
      Ängelmä valitsi tosiaan parhaan kaatuma-alustan :-)

      Delete
  11. Hieno juttu, että vettä nyt saitte. Tasan ei tunnu tosiaan menevän onnen marjat ja muruset, meillä tuota on riittänyt liiaksikin;)

    Tänne blogiisi on aina ihana tulla hakemaan kuvien muodossa roppakaupalla energiaa kukista, kisuista tai ylipäätään luonnosta. Pelargonit ovat kyllä erityisen herkkiä kauneudeltaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Vettä tuntuu tulevan nyt harva se päivä, ja hyvä niin. Kiitos kauniista sanoistasi!

      Delete
  12. Onneksi teilläkin sataa vihdoin. Moni muu paikka ei taitaisi kaivata yhtää pisaraa pariin viikkoon.
    Ängelmät ovat suloisen näköisiä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niinpä. Tänne saa kyllä tulla. Tuuleekin aina sen verran, että se kuivattaa.
      Ängelmät on tosiaan varmaan kaikki aivan ihania!

      Delete
  13. Kirjosorsimo näyttää aika ihanalta, meilläkin olis sellainen kosteikko sille valmiina.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kirjosorsimoa vain on hankala hankkia! Tai mä ainakin etsin sitä vuosikausia. Multa kyllä saisit alun, jos vain jossain treffattaisiin. Se on kova leviämään, ei nyt ihan viiruhelpi, mutta mun täytyy vähän väliä vahtia, että ihanalle sarjarimpillekin on tilaa.

      Delete
  14. Kiva, että sielläkin on saatu vihdoin vettä. Hienoa kukintaa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juu, onneksi on saatu vettä ja parhaillaankin sataa! Niiden keltakaunokkien kukat vaan meni lyttyyn, kun tuli rankkasateita. Ne ovat parhaimmillaan kuivana syksynä. Mutta ehkä ensi vuonna taas.

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!