Saturday, 6 August 2016

Kauniit keltaiset

Muutamia ihania keltaisia kukkia on avautunut piristämään koulunaloitustunnelmia. Vaikka kouluajoista on jo vuosikymmeniä, vie tämä aika silti mielen matalaksi. Plääh, tylsä arki ja aamuherätykset! Hyvästi kesä ja seikkailut!
Ensimmäinen kukkapiristys on päivänsilmä 'Asahi'.

Yellow cheerfulness
As the days inevitably shorten, evenings begin to get dark and there is a strong sense of goodbye-to-the-summer in the air, there are some flowers that never fail to lift the spirits.

Keltakaunokki on mainio perhoskasvi, tällä kertaa sain napattua kuvan keisarinviitan kanssa. Siniset kukat kuuluvat sikurille.


'The Pilgrim' -puistoruusu tekee yhä uusia kukkia, kuten kaikki David Austinin ruusut.


Vaahteran alla varjossa on haastava paikka, mutta ripsialpi ja tuoksukeltavirma ovat kauniin luonnonkukkamaisia, mistä pidän erityisesti, lisäksi niiden keltaiset kukat tuovat aurinkoa varjopaikkaan. Nämä jaksavat kukoistaa, vaikka kesä on ollut erittäin kuiva. Maanpeittona tässä on keltapeippiä, sekin kukkii keltaisena mutta jo alkukesällä.


Viime syksynä hankittu, monta vuotta metsästetty rikkilaukka kukkii nyt puutarhassani ensimmäistä kertaa! Yleisemmin myynnissä oleva keltalaukka ei jostain syystä minua sykähdytä, sen kukat katsovat ylöspäin, tykkään näistä nuokkuvista. Sama pätee muuten liljoihinkin, huomaan.
Rikkilaukan harmaalehtinen alalaji tauricum, jonka myös hankin syksyllä, kuihdutti lehtensä kokonaan. Kesä on ollut niin toivottoman sateeton, mutta elän toivossa, että sipulit olisivat kuitenkin elossa. Rikkilaukka on Välimeren kasvi, jonka pitäisi sietää kuivia kausia. Tauricum-rikkilaukoilla on kukissa usein ruosteenruskeaa sävyä, tai puuterimaista vaaleanpunerrusta, jopa valkoista. Jännä nähdä, minkä värinen kukka on omalla kasvillani, siis jos se on vielä elossa ja kukkii joskus.

Piristävää ja kesäistä viikonloppua, täällä ainakin paistaa aurinko!


Keltakaunokki – Centaurea macrocephala
Keltapeippi – Lamium galeobdolon
Puistoruusu – Rosa Puistoruusu-Ryhmä
Päivänsilmä – Heliopsis helianthoides
Rikkilaukka – Allium flavum
Ripsialpi – Lysimachia ciliata
Sikuri – Cichorium intybus
Tuoksukeltavirma – Patrinia triloba

30 comments :

  1. Such beautiful flowers !!
    Greetings

    ReplyDelete
  2. Kauniita keltaisia kukkia. Hienoa kun sait perhosen mukaan kuvaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Perhosia on helppo saada mukaan noissa perhoskasveissa, niitä kun on koko ajan :-)

      Delete
  3. Ihmeellinen tuo rikkilaukka, siis hienoudessaan. Olipa kiva tutustua :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Rikkilaukka on ihana, okrankeltainen tai jotenkin erikoinen... no, rikinkeltainen tietty. Sitä vain ei oo kovin usein myynnissä! Vakka-Taimesta ostin.

      Delete
  4. Keltaiset piristävät puutarhaa. Kaunista! Toivottavasti Saaripalstan sademittari täyttyy, täällä sataa miltei joka päivä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sademittariin kertyi peräti 11 mm torstaiaamuna, pidetään peukkuja, että sateita alkaisi nyt tulla vaikkapa pari kertaa viikossa eikä 3-4 viikon välein kuten tähän asti.

      Delete
  5. Ihania keltaisia kukkia! Etenkin tuo upea ruusu.

    ReplyDelete
    Replies
    1. The Pilgrim on huippukaunis ruusu.

      Delete
  6. Näin syksyn alkaessa nuo keltaiset kukat ovat tosi ihania, antavat just valoa ja iloa. Oma suosikkkini on se vanha rakas kultapallo.
    Tuo laukka on hauska

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kultapalloa en tullutkaan kuvanneeksi! Täytyy korjata asia. Se on niin kiva.

      Delete
  7. Ripsialpi ja rikkilaukka, ikän en oo ennen kuullukkaan! Jännää.
    Alan innostua keltaisesta ja täällähän ois noita kuivia isojen puiden alusia..hmmmmm.
    Totta turiset, blääääh koulut alkaa, arki alkaa ja aikaisen nousut! Se on kaikkein kauheinta iltaa ja yötä kohden käynnistyvällä ihmisellä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. No niin, puiden alle on kiva laittaa keltaista ja myös sellaisia kasveja (kuunliljoja vaikka), joissa on kelta- tai valkokirjavat lehdet. Tuovat ihmeesti valoa varjopaikkaan.

      Delete
  8. Keltainen väri kukissa oli Äitini lempiväri. Tänään, kun taas kävin haudalla, äitienpäiväksi viemäni keltainen ruusu kukkii yhä ja uusia nuppuja oli paljon..:)

    ReplyDelete
  9. Oranssia ja keltaista, nam! Oranssista pidän todella, mutta näköjään alan innostua keltaisesta koko ajan enemmän, vaikka jotenkin vieroksuin sitä, kun muutimme nykyiseen kotiimme. Sitä oli mielestäni niin paljon. Kun päivät lyhenevät loppukesästä, keltainen kuitenkin antaa valoa. Meillä kukkivat parhaillaan innoissaan pensashanhikit, joita en meinannut aluksi kestää ollenkaan. Sitten intoilevat vielä kultapallo, suikeroalpi, vuosi vuodelta kukoistavampi vahinkokeltainen jättimäinen superlilja, kukintaansa lopetteleva tarha-alpi ja nuppuileva kultapiisku. Tässä puutarhassa on todella pidetty keltaisesta :) Valkoista ja oranssia joukkoon lisäämällä yhdistelmästä voi vielä tulla aika hieno.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, ja yllätys - ripaus violettia myös! Se pistää säpinää keltaiseen ja oranssiin penkkiin. Esimerkiksi joku kiva väriminttu, mulla Lahden messuilta ostettu Prärienacht sopii just hyvin oranssiin penkkiini (jossa on myös keltaista).

      Delete
  10. Aina yhtä ihania kukkia, varmaan niiden lajimäärä on valtavan iso.

    ReplyDelete
  11. Tuo ruusu on kaunis, vaikka onkin keltainen;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sen pehmeästä keltaisesta tykkäävät nekin, jotka eivät muuten keltaisista kukista välitä. Nuo ihanat terälehdet ja kukan keskustaa kohti tummuva sävy!

      Delete
  12. Rikkilaukka onki aivan eri maata, ku se tavalline keltaane, mitä mullaki on. Nii-i, just tänää ihaalin mun keltaasta hanhikkiairannetta.....vaikken keltaasesta tykkääkkää ;D

    ReplyDelete
    Replies
    1. No niin! Keltaisessa on puolensa ;-)

      Delete
  13. Voi mitä kauniita! Tuo keltainen Pilgrim on ihan taivaallisen suloinen.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sinullakin pitäisi olla oma pyhiinvaeltajaruusu!

      Delete
  14. Kunpa näkisin täälläkin keisarinviitan. Ohdakkeen kanssa siitä on hieno kuva. Sininen vielä korostaa sen oranssinkeltaista väriä.
    Onneksi luonnon värit muuttuvat syksyllä lämpimään suuntaan, muuten syksy tuntuisi saapuessaan vieläkin kalseammalta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Keisarinviitta on hieno suurikokoinen perhonen, sykähdyttää. Syksyn värit on todellakin kauniit ja lämpöiset!

      Delete
  15. .....mmmmm.....keltainen, mutta tuo 'Pilgrim' on hankittavan ihana! Kultapallonkin haluaisin vaikka onkin keltainen, jos vain sopiva paikka löytyisi! Ihana perhonen! Tuosta laukasta melkein tykkään!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Pilgrim on sellainen, että sen kukkaan voisi upota! Kaunis keltaisen pehmeä sävy, sitä paitsi, ei sellainen hyökkäävä kuten jotkut keltaiset ;-)

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!