Wednesday, 27 April 2016

Pientä ja söpöä


Edellinen kirjoitukseni Lahden puutarhamessujen saaliista kirvoitti toiveita nähdä saalista. Tässä yksi: 'Deerwood Lavender Lass', joka pääsi jo parvekkeen amppeliin. Yöpakkasia ei ole luvassa koko kymmenen päivän ennusteessa ja parvekkeeni on lasitettu, joten pelargonit uskalsi jo laittaa ulos. Paremminhan nämä viihtyvät kosteanviileässä ulkoilmassa kuin rutikuivassa huoneilmassa.


Pelargoneja tuli hankittua vähän enemmänkin, kun niitä sai edullisina pistokkaina. Osa on tuliaisia ystäville, mutta kolme ostin itsellenikin. Koska pidän eniten pienilehtisistä ja -kukkaisista, ostin laventelitytön lisäksi risteymälajin Pelargonium reniforme abrotanifolium. Kuvassa on myös oma pistokkaani palsamipelargonista.

Suurin osa taimisaaliista ei näytä vielä juuri miltään, multaisia rönttöjä ja piippoja pusseissa. Puutarhaihmisen ongelma on se, että taimikaupassa kasvit eivät paljasta useinkaan vielä mitään tulevien vuosien hahmostaan ja loistostaan. Täytyy joko tietää tai uskoa myyjän puheisiin. Nämä taitavat olla kaikki Porkkalan kartanon osastolta hankittuja taimia: Claytonia sibirica, Arisaema robustum, Peucedanum ostruthium 'Daphne' (viimeinkin! Ystävä hankki tätä Särkän perennataimistolta vuosia sitten ja ehdin jo miettiä moneen kertaan, täytyykö tästä lähteä Raaheen), Cardiocrinum cordatum, Viola cornuta 'Rebecca' ja Monarda 'Prairie Night', jonka olen kertaalleen jo murhannut, mutta yritetään toisen kerran.
Juttelimme Versoja vaahteramäeltä -blogin Riinan kanssa juuri Porkkalan osastolla muun muassa siitä, miten joidenkin kasvien sanotaan yleisesti olevan hurjan helppoja, ja itsellä ne vain eivät onnistu. Minulla on esimerkiksi kuollut lukuisia väriminttuja vuosien saatossa, ja arovuokko oli sellainen, joka sekä Riinalta että minulta on hävinnyt kerta toisensa jälkeen, vaikka kuinka hyvään paikkaan sitä yrittäisi istuttaa. Jännä juttu. Mutta tässäkin pätee lempisanontani: yrittänyttä ei laiteta! Olen usein miettinyt, mihin ei laiteta. Mutta sanoma on: aina kannattaa yrittää, lannistuminen ei ole vaihtoehto.

Paikallinen Viherrinki-myymälä Vihertalo Varpula myi kärhöjä edullisesti, vain kympillä. Tässä oli niin ihanan kukan kuva, että ostin taimen, vaikka nimi on niin järkyttävän korni, että lähes jätin sen vuoksi ostamatta: 'Sweet Summer Love'. Öh. Kuka näitä nimiä oikein keksii?
Tämä on kai flammula, joten kovin suuria toiveita menestymisestä minulla ei ole. Edellinen flammula (tuoksukärhö?) tai flammularisteymä Clematis ✕ triternata 'Rubromarginata' kuoli ennen kuin ehdin nähdä versoakaan nousemassa maasta.  Tässä on nyt sentään voimakkaat vihreät versot!


Loppuun vielä yksi pieni söpönen.

Kissablogeissa on mittailtu tassuja laittamalla tulitikkuaski tassun viereen. En nyt tähän hätään löytänyt askia, mutta oma sormeni näyttäköön Ransun tassun koon.
En ole mikään pienikätinen, eräs ranskalainen miespuolinen opiskelukaveri muinoin huudahti: "you have giant hands!!" Sitten mittasimme kätemme ja meillä oli saman kokoiset kädet. Joten kuvitelkaa ranskalainen mies esittelemässä Ransuli Karvapehvan jättitassua.

Tiny pelargoniums and giant paws
The weekend at Lahti garden fair was great for finding new pelargonium cuttings and some unusual plants that have been on my shopping list for ages.

36 comments :

  1. Mukavia pelakuita olet metsästänytkin. Niiden loistoa sitten saat ihailla hetken päästä.
    Tuo tassu on kyllä isompi kuin meidän Himmun tassu. Ihana, komia kissa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. On kiva törmätä silloin tällöin johonkin uuteen ja ihanaan, vaikka en oikein tiedäkään, mihin nämä kaikki taas syksyllä mahdutan.
      Ransu on aika näyttävä pikku jätkä.

      Delete
  2. 'yrittänyttä ei lannisteta' ja juu, kuvittelen Louis'in Ransun ja sun vierelle... tai toivon -

    hannah

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin, se sanonta siis pätee tähän kärhöasiaankin, niistäkin on kymmenistä istutetuista muutama jäljellä, mutta ne muutama rohkaisevat kokeilemaan yhä uudestaan.
      Heh, ko. hepun nimi oli Frédéric!

      Delete
  3. Hulppean näköinen kärhö! Kunpa saisin irti lisätä jotian kärhöä, joka kukkii heinäkuullakin, kun alppikärhöt ovat silloin jo lopettaneet. Nyt lähden antamaan kärhöille kanankakkaa, sillä niissä on tosi isot silmut, hyvä etteivät vapuksi aukea.

    Minäkin haluan tänä vuonna jonkun erikoispelakuun!

    <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Toivottavasti tuo kärhökaunotar joskus kukkii! On kiva, että alppikärhöjen jälkeenkin on kukkia. Eikö teillä muut kärhölajit menesty? Luulisi laajasta lajivalikoimasta jotakin löytyvän, alppi on niin aikainen. Vaikka mantsuriankärhö.

      Delete
  4. Ransu Karvatassulle pusu, ihanat tassut hällä on! Pehmoiset ja pörröiset karvavarpaat.

    Mamman käsistä sanotaan, että juuri ovat sen kokoiset kuin olla pitää ;-) Ja sitä paitsi isommilla käsillä on parempi myllätä mullassa. Siksi myyrilläkin on suuret eturaajat.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Pusu annetaan, kunhan hän mönkii jonnekin saavutettaville nurkassa tuolin alla olevasta koristaan, jonka hän täyttää kuin nouseva limpputaikina.
      On pehmoiset tassut, mutta on niissä myös kaivinkoneen kauhan kokoiset kynnet! Pienillä käsillä ei jaksaisi nostaa Ransulia, eikä häntä saisi pidettyäkään sylissä, kun on hieman iso. Loistava vertaus tuo myyrä! :-D

      Delete
  5. Aika söpöläinen laventeli-pelargoni!
    Noita arovuokkoja löytyy kyllä meiltä ja ne lisääntyvät. Täytyy muistaa kaivaa Sulle, kun tavataan seuraavaksi. Ehkä sitten 11.6.!
    Isot tassut just on aika hellyttäviä ihan kaikilla.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei hauskaa, sittenhän voin toimittaa sinulle samalla sitä kirjosorsimoa, jos edelleen haluat! Kiva, että sinäkin olet tulossa.

      Delete
  6. Härliga växter igen, det är alltid lika svårt att välja tycker jag. Sen är det ju oftast något erbjudande också, sen står man där och plockar och räknar :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Det var väldigt svårt att välja förut, men nuförtiden att jag tycker mest om småblommiga sorter, är det lättare. Det finns inte så många sådana ;-)

      Delete
  7. Ooh, mitä löytöjä messuilta!! Bigfoot <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Näillä messuilla pystyi tekemään löytöjä, mikä oli huippukivaa!

      Delete
  8. Ihanan keveän näköinen tuo Lavender lass. Kyllä tuollaiseen ihanakukkaiseen kärhöön voi kympin sijoittaa, vaikka ei olisikaan varma sen menestymisestä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Totta, aina pitää kokeilla uusia kärhöjä, silloin tällöin niiden kanssa myös onnistuu. Lavender Lassin pitäisi tuoksua, opin juuri, pitääkin käydä nuuhkimassa :-) Luulin, että nimi tulee kukkien väristä.

      Delete
  9. Hauskannäköinen pelargoni.
    Minulle Porkkalan kartano oli ihan uusi paikka. Täytyypä laittaa listalle mahdollista vierailua ajatellen. Kesällä näytti olevan paljon tapahtumiakin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. En minäkään ollut muistaakseni kuullutkaan koko Porkkalan kartanosta aiemmin. Parista blogista luin perjantaina, että Lahden messuilla on tällainenkin erikoisempia kasveja myyvä kauppa. Kivaa! Ja vielä kivempaa, jos se on sinulle sopivan vierailumatkan päässä.

      Delete
  10. Nimestään huolimatta Sweet Summer Love on aika herkullisen näköinen. Toivottavasti kotiutuu pihallesi pitkäksi aikaa.

    Olen katsonut nyt kaksi Rakkaudesta puutarhaan - Alan Titchmars-ohjelmaa ja taivastellut siellä myytävien taimipottien kokoa ja komeutta. Niitä hankkiessa ei tarvitse kuvitella, sillä todelliseen vaikutelmaan pääsee heti.

    Mahtoi ranskalaispojan pasmat mennä sekaisin, kun hänen kätösensä eivät olleetkaan sinun käsiäsi pienemmät. Mutta Ransut tassut ovat kyllä kaikkein komeimmat.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Heh, luulen, että moni saattaa tykätäkin kärhön nimestä, myyväksi se on varmaan tarkoitettu ;-) Olen vain niin inhorealistisen epäromanttinen, että minulla tuo menee ällötyksen puolelle.
      Porkkalalla oli muuten isot taimiruukut ja rehevät taimet, mutta toki ne, joita englantilaisissa tv-ohjelmissa istutetaan puutarhaan ovat ihan toista luokkaa... täytyy saada heti näyttävää.
      Ransun tassut ovat upeat - paitsi myyrien painajainen.

      Delete
  11. Siis tuo amppeli, niin kaunis! Pelargonit ovat ihania, mutta minä taidan ostaa omani (jälleen kerran) valmiiksi kukkivina kasveina. Tällä hetkellä olkkari pullistelee perhospenkin taimia ja jo nyt on hentoinen stressi päällä, mahdanko saada niitä elävinä maahan asti.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Onhan se kiva, että saa heti kukkivaa! Toivotavasti selviät taimisouvin kanssa mahdollisimman elävin taimin ;-)

      Delete
  12. Veikeän näköinen kärhö vaikka nimi onkin, no, ehkä vähän liian romanttinen. Arovuokko taitaa olla kostikas, minulla menestyy vain pyykkikalliolla, kaikista muut paikoista on kuollut mihin olen sitä siirtänyt.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Savimaa ei taida olla paras arovuokolle, lisäksi olen yrittänyt saada sitä menestymään puolivarjossa, kaipa se kaipaisi paahdetta sitten. Mutta onneksi on paljon muita ihania kasveja, vaikka kuinka paljon! Narsissivuokko esimerkiksi, ja se viihtyy puolivarjon penkissäni.

      Delete
  13. Voi mikä ihana saalis. Viime kesänä keksin Raahen perennataimiston ja tilasin sieltä kasveja. Ne lähetettiin Matkahuollon välityksellä avopaketissa Koskelle. (Ei tarvinnut lähteä Raaheen.) Ransun etutassut ovat kyllä vaikuttavat.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Minäkin tilasin pari taimea Särkältä viime kesänä ystävän kanssa. Ainakin kirjavalehtinen mesiargervo näyttäisi tekevän jo uusia versoja, se ainakin on hengissä - jihuu! Olikohan se joku norjalainen lajike, taitaa olla Ransun nimikkokasveja sitten.

      Delete
  14. Ihanat löydöt. Toivotaan tuon kärhön kasvavan ja kukkivan.
    Olen samaa mieltä noista nimistä ,jotkut on ihan pöhköjä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Toivotaan, että kärhö menestyy! Nuokin tosin kuuluvat peurojen ruokalistalle, mutta eivät ne ihan kaikkea ole onnistuneet syömään. On vain sääli, jos versojen kärjet, joissa kukkanuppuja olisi, syödään. Nimet on varmaan paljolti makuasioita, yksi tykkää, toinen ei.

      Delete
  15. Miehekäs ja komean karvainen tassu. Oui !

    ReplyDelete
  16. Iik, miten ihana amppeli eka kuvassa! Onnea cisionista!
    Huom! Uusi blogini osoite: http://www.kukkaiselamaa.fi

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos tiedosta, listalle päivitetty! Superonnittelut sinulle Satu!!!

      Delete
  17. Komealla kollilla komeat tassut, ja niinhän sen pitää ollakin!

    (Zetor vinkuu, että perästä tullaan, mutta epäilen...)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ei Roomaakaan päivässä rakennettu!

      Delete
  18. Melkoinen tassu on Ransu-pojalla!
    Sweet jne.. on kaunis kukkiessaan, tulee mahdottoman paljon kukkia.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tämähän kuulostaa lupaavalta eli sellaiselta, että sinulla on tuota ja se on menestynytkin! Sepä hyvä uutinen, nyt on toiveet korkealla :-)

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!