Thursday, 7 April 2016

Nukkekotinäyttely pikakelauksella

Viime viikonloppuna olin Turussa puutarhamessuilla. Kävin samalla ystävän kanssa Aboa vetuksen hienossa nukkekotinäyttelyssä, jonne on tuotu nukkekoteja Lontoosta.
Valitettavasti sain jonkun uupumuskohtausen lähes alkuunsa, joten näyttely jäi omalta osaltani tyngäksi, kun lähinnä makasin museon lattialla. Joitakin kuvia sain otettua lattialta käsin, en uskaltanut seistä, kun pyörrytti. Penkit puuttuivat kokonaan, mutta lähtiessä huomasimme, että sisäänkäynnistä olisi voinut ottaa retkituolin mukaan kierrokselle. Nukkekotien äärellä viihtyisi pitkän tovin istumalla ja katselemalla, vinkki muille kävijöille!

Vanhimmissa taloissa oli upeita tapetteja ja esineitä. Nuket ovat hassuja pallopäitä.


Yhden talon ulkopuolella oli juoppolalli.
Tähän jäivät kuvani näyttelystä, mutta käykää ihmeessä katsomassa museota, tämä on viimeinen viikko ennen kuin nukkekodit jatkavat matkaansa muihin maihin. Klikkaa tästä näyttelyn sivulle.

Historic dolls' houses
I went to see a fantastic exhibition of V&A Museum of Childhood's dolls' houses in Turku. Old dolls' houses are so sweet and funny. The exhibition will move on after this week to other countries.

Sitten siirryimme hetkeksi kaupunkikotiin. Tässä visainen kysymys. Arvaako kukaan, mitä kassi sisältää?

Ransuhan se siellä oli! Nyt se auttaa mammaa bloggaamaan.
Leppoisaa loppuviikkoa!

26 comments :

  1. Oli kyl kauheen vaikee arvata, mitä kassissa on :) harmi kun sulta jäi nukkikset katsomatta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, harmi oli, mutta onneksi mukana oli ystävistä parhain juuri tällaiseen tilanteeseen! Reipas ja positiivinen toimeen ryhtyvä ihminen, niin kaikki meni hyvin.

      Delete
  2. MÄ ihastuin tohon juoppolalliin :D
    Ransuunhan mulla on jo sitten pidempiaikainen ihastus jo takana. Ja edessä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juoppolalli oli mainio, harmitti kun en pystynyt perehtymään nukkekotien pieniin yksityiskohtiin enempää! Pehmoviikinki Frans Manulsson valloittaa ;-)

      Delete
  3. Voi tuota Ransua, eikö kaupunkiin tulo ollutkaan mieluista kun kassissa nukkuu, haluaa kai takaisin maalle :))

    ReplyDelete
    Replies
    1. No ihan varmaan haluaa, kukapa kaupungissa viihtyisi. Kamalan pölyistä ja rumaa, kaikki roskat ja koirankakat tulleet lumen sulettua esille. Hyi hemmetti, hirveä miljöö. Jos suoraan sanon :-D

      Delete
  4. Voi harmi kun näyttelykierros jäi lyhyeksi! Toivottavasti olosi kohentui! Ihana Ransu-poika, onneksi sinulla on noita komeita karvaisia apulaisia! Rapsutuksia ihanuudelle!

    ReplyDelete
    Replies
    1. En tiedä mikä oli, kun vielä maanantaina tuntui, että huone pyöri, kun laittoi silmät kiinni. Paras pitää ne auki ;-) Nyt on jo ihan normaali olo.
      Rapsutellaan pehmoransu onkin tässä vieressä taas vaihteeksi.

      Delete
  5. No äh. Olitkos syönyt huonosti vai mikä sai hyytymään? Sääli...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, oli niin harmi, olin odottanut tuota kuukausia! En tiedä, mikä oli, olin kyllä syönyt. Olo lähinnä närästys+menkkakivut+vatsatauti samaan aikaan, ja tuntui ettei pysy tolpillaan. Ei siinä hirveästi nukkekoteihin pystynyt perehtymään, vaikka ihana ystäväni ansiokkaasti yrittikin selostaa kunkin kodin kivoja yksityiskohtia :-)

      Delete
  6. Nyyh :( Mikä pettymys kun ei kykene toteuttamaan pitkään suunniteltua haavettaan :( Täällä sellainen fiilis peruuntuneen kuntoutuksen suhteen; mokomakin jalka! Eikä pääse edes kukkamaata myllämään ainakaan vielä jalan kanssa :(

    ReplyDelete
    Replies
    1. No voi hiisi! Tsemppiä sinne!

      Delete
  7. Voi harmi huonoa oloasi! Toivottavasti voit jo paremmin ja ei ole mitään vakavaa. Minulla tulee monesti juuri keväällä huimauskohtauksia kun joku ihme hermo oikean lapaluun kohdalla menee jumiin, silloin menee myös oikea korva kokonaan lukkoon ja maailma alkaa pyöriä. Yhdellä tuttavallani oli tasapainoelimen tulehdus korvassa joka aiheutti sellaisen kohtauksen että makasi vain maassa ja oksensi kun kaikki pyöri, eikä päässyt ylös... Kevään siitepölytkin voi tukkia korvat. Kaikenlaisia vaivoja :(

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitti, olo on jo normaali, mitä lie oli. Yksi toinen ystävä myös puhui korva-asioista, tiedä sitten, vaikea sanoa! Toisaalta ehkä siitä ei närästyksen oloista tunne tule - tai en minä oikeastaan ehkä tiedä miltä närästys tuntuu :-D Ota näistä nyt selvää. Pääasia, että nyt on kaikki taas hyvin. Kamalaa nuo sinunkin huimauskohtaukset, toivottavasti niitä ei nyt tule!

      Delete
    2. Jos yläselän alue jumittaa, se voi aiheuttaa mm. närästystä (ainakin itsellä on joskus ollut) ja rytmihäiriöitä. Tiedän että hääräilet siellä kovaa lapioiden ja kivien pyöritysten kanssa joten jospa kaupunkipäivien aikana on päässyt jumittamaan? :) Mutta hyvä että on jo parempi olo!

      Delete
    3. Mulla oli niin paljon kirjoitushommia viime viikon, että huomasin hartioiden olevan erittäin kipeät. Olisiko sitten johtunut siitä. Kiitos tiedoista!

      Delete
  8. Asch det låter inte alls bra att ligga på ett museigolv. Tur att du mår bättre nu. Jag tror att det skulle vara bäst att vara på holmen och strunta i stadsresor så skulle man må mycket bättre :) Det skulle åtminstone jag göra!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Golvet i museet var himmelskt sval! Men du har rätt; om man inte har möjlighet att ligga på Aboa vetus -golvet är det bäst att vara hemma på ön ;-)

      Delete
  9. Ihana nukkekotinäyttely, sinne ei kyllä nyt ehdi. Onneksi oot jo kunnossa :) Ihana tää sun sairauden arvauskeskus täällä blogissa. Mä puolestani ehdotan lievää vatsatautia, joka meni sitten tuollaisena outona ohi? Kauheita pöpöjä liikkeellä nyt, kun kevät kohta ihanimmillaan. Mä oli petipotilaana pe-ti(!) sen kaamean flunssan vuoksi. Musta se oli LIIKAA ja tänään on oikestaan eka normaalioloinen päivä, vaikka eilen olinkin jo koko päivän liikenteessä, kun oli vähän pakko.
    Voi Ransu <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ehkä se oli sitä, ystäväkin sitä ehdotti, olin tosin ollut edelliset 3 viikkoa lähes vatsatautien ulottumattomissa saarella. Mitään ei kyllä ylös tullut, vaikka siltä tuntui. Olisi pitänyt kuulemma oikein lentää kaaressa :-D
      Onneksi olet jo kunnossa!

      Delete
  10. Voi harmi. Jospa sulla oli kans joku masutautipöpö!? No mutta pääasia että olo palutunut normaaliksi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. En tiedä mikä oli, ja harmi että tuli juuri tuolloin, mutta onneksi ei tullut silloin, kun mulla oli esiintymiset Turun messuilla :-D

      Delete
  11. Hirveältä kuulosti ja niin väärään aikaan olet saanut tuon kohtauksen! Toivottavasti pysyvät jatkossa poissa. Juoppolalli oli ihan huippu, mutta tuo katossänky on paras, aah...en kyllä ollenkaan arvaa mitä kassissa on, olisiko isoisän karvahattu ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juu, Dimitrin karvahattu se siellä :-D

      Delete
  12. Tuolla ylempänä on useita arvauksia kohtaukseen syistä. Niska- ja hartiajännitys on joskus itselleni aiheuttanut juuri tuollaisia oireita. Varmaan kannattaa tutkia, jos kohtaus toistuu. Toivotaan, ettei niin käy.

    Vuosia sitten sain saman tyyppisen kohtauksen Pariisin Louvressa. Silloin tosin oli helteinen kesäpäivä ja museossa hirvittävä tungos. Valtaosa museosta jäi näkemättä, sillä olo oli karmea. Onneksi kohtaus vei vain sen yhden päivän. Pari vuotta sitten näin lentoasemalla eräällä vanhalla rouvalla kävelykepin, joka muuntautui hetkessä kolmijalkaiseksi istuimeksi. Ei ehkä mikään pitkään käyttöön tarkoitettu lepotuoli, mutta erinomainen juurikin museoihin, näyttelyihin ja vaikka jossain hitaasti kulkemassa jonossa odottamiseen.

    Tuosta Turun nukkekotinäyttelystä oli maininta hiljan telkun uutisissa. Samalla haastateltiin intohimoisia nukkekotiharrastajia, joita on paljon Suomessakin.

    Turha ostaa lemmikkikaupasta kissatunneleita, kun Ikean kassi ajaa saman asian. Ainakin meillä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ahaa, kiitos tiedosta! Sitä tuo voisi ollakin, mulla oli tosi kipeät hartiat viime viikolla. Lisäksi olin nukkunut kolme edellistä yötä erittäin huonosti yhden ystävän huolen takia. Onneksi se huoli poistui ja unet palasivat, otinkin lauantaina kahdet päikkärit tuon kohtausen jälkeen.
      Kamala tilanne Louvressa, ei voi sanoa että Aboa vetus olisi ihan samaa mittakaavaa :-D Mutta silti epätietoisuus siitä, pyörrynkö vai oksennanko vai mitä, oli aika häiritsevä.
      Ikean kassi rapiseekin niin ihanasti! Etenkin sillä on kiva rapistella keskellä yötä, jos mamma on unohtanut laittaa sen kaappiin.

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!