Thursday 28 April 2016

Keväinen mieli

Tarhajouluruusukolmikko: tumman marjapuuronpunainen on rehevin.


Vihreäkukkainen kasvaa enemmän varjossa, aurinko osuu tähän kohtaan vain hetkeksi keväisin ennen kuin ylläoleviin saarniin puhkeavat lehdet.

Viime vuonna siirretty lähes mustakukkainen on vielä nupulla.
Nämä ovat niin kiitollisia, että hankin nyt uuden tarhajouluruusun, kerrotun valkoisen, jonka kukissa on tummemmat pilkut. Siitä ei tähän hätään ole kuvaa, mutta kuvaan, jahka saan sen istutettua! Nämä kolme tarhajouluruusua ovat tehneet lukuisia siementaimia vuosien saatossa, yksikään ei vielä ole kukintaiässä, mutta odotellaan. Jännittävää nähdä, minkälaisia pienokaisia nämä ovat tehneet.

Sitten päivän ilouutiseen: Cisionin listaus puutarhablogien top 10:stä julaistiin tänään. Tältä lista näyttää:
1. Kukkaiselämää
2. Saaripalsta
3. Rikkaruohoelämää
4. Förmaaki ja puutarha
5. Kanelia ja kardemummaa
6. Mielen lumoa
7. Puutarhan lumo
8. Versoja Vaahteramäeltä
9. Ruusunmekko
10. Hernepensaskujanne
Mahtijuttu olla tällaisessa seurassa, ihana lista! Tosin listalta puuttuu monen monta lemppariblogia myös, pitäisi olla top 50 -lista. Ja niin monta ihanaa blogia on vielä tutustumatta!

Kiitos teille ihanat lukijat, tätä sijoitusta ei olisi ilman teitä!

Jihuu!
Iloista viikonloppua!

50 comments :

  1. Onnea hienosta ja ansaitusta saavutuksesta!

    ReplyDelete
  2. Ihan mielettömiä noi sun jouluruusut! <3
    Mun jouluruusut on aika kärsineitä tän talven jälkeen, vaikka suojasin niitä havuilla. Mutta lumettomuus taisi olla aika rankkaa.
    Onnitteluhalaus kakkossijasta! Sä ansaitset sen todellakin! <3
    Mä olin ihan onnesta ymmyrkäisenä, päästessäni myös listalle.
    Mutta mäkin olen oikeasti niin epäkilpailuhenkinen, et alkoi heti harmittamaan niiden puolesta jotka eivät listaan päässeet. Näissä puutarhajutuissa ei voi oikeastaan kilpailla tai tehdä mitään paremmuusjärjestyksiä. Kaikki höyryävät omalla tavallaan ja se on just mahtaavaa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tarhajouluruusu on komea, korkea, näyttävä ja kun kukan värissäkin löytyy vaikka mitä sävyjä! Ehkä noita kannattaisi tosiaan suojata, ainakin kukkisivat aikaisemmin. Vaikka kyllä tämäkin kukinta-aika passaa oikein mainiosti. Toivottavasti sinullakin ne kukoistavat ja kukkivat pian!
      Kiitos halauksesta ja onnitteluhalaus sinullekin!
      Niinpä, tämä nyt on vain tällainen lista, ei mikään paremmuusjärjestys, vaan jonkinlainen mittaus ehkä kommenttien, keskustelun ja näkyvyyden määrästä. Eihän puutarha- tai muitakaan blogeja voi millään laittaa paremmuusjärjestykseen.

      Delete
  3. Onnea Saaripalstalle. Se on tosi hieno blogi, arvostan suuresti. Siitä oppii ja saa ideoita.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Ihanaa, jos täältä saa ideoita ja oppia.

      Delete
  4. Onnea hienosta sijoituksesta!

    ReplyDelete
  5. Onnittelut hienosta blokista 💖 Opin paljon kasveista ja leivänkin tein 😋

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Leipään voi lisätä suolaa ;-)

      Delete
  6. Ihanaa, onnea! Ykkösenä pitäisi vaan sun blogin olla. Voi mitkä jouluruusut ja pyykit liehuvat perinteisellä pyykkinarulla jipii.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Pyykkinaru on niin ihana, tuo hymyn huulille, kun pyykit lepattavat.

      Delete
  7. Haa! Paljon, paljon onnea sijoituksesta :) Sinulla onkin omaperäinen tyyli ja mielenkiintoisia aiheita sekä hauska tapa kirjoittaa. Jouluruususi ovat kyllä aivan ihania. Jouluruusu on niiiiin hurmaava kasvi. Pitäisi minunkin varmaan istuttaa ne suosiolla suoraan ulos. Ostan joka joulu tuon ilahduttajan, mutta en koskaan saa pidettyä sitä hengissä ulos istuttamiseen asti.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Haa, kiitos :-D Voi hitsi, saisitkohan ne istutettua heti joulun jälkeen, aina ei ole maa jäässä tuolloin.

      Delete
  8. Onnea sijoituksesta, kyllä tämä mukava blogi onkin :) Meillä jouluruusut kukkivat tänä vuonna huonomin kuin koskaan. Kerrotusta on vain muutama nuppu tullut elävänä pintaan, muut olivat mätiä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. No voi pahkeinen, harmi lukea monen kommentista, miten huonosti on jouluruusujen käynyt.

      Delete
  9. Ihanat jouluruusut! Mäki ostan taas heti ku tuloo vastahan, nuata färillisiä. Ne menöö hyvällä säkällä vuaren kaks. Valakoone 'Niger' kestää jotenkuten vuaresta toisehen ja siämentaimiaki on jo kukkinu. Ny on kyllä kaikki aika heikon näköösiä. Onnittelut hyvästä sijootuksesta!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! No voi harmi, ettei jouluruusuista ole pidempään iloa. Mulla taasen nämä tarhajouluruusut on paljon elinvoimaisemmat ja komeammat kuin niger.

      Delete
  10. Onnittelut! Saaripalsta kuuluu ilman muuta listan kärkeen. Minun jouluruusuni kärsivät sekä kauriista, että talvimärkyydestä, mutta onneksi ovat hengissä. Istutin jo joulukukkana toimineen vihreän ulos.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Voi himpsu, kauriitkin näitä tosiaan syövät. Ihmeen hyvin ne jättävät aina näiden kukat rauhaan, vaikka joku käy syömässä lehtiä talven mittaan.

      Delete
  11. Onnea!!
    Minulla ei jouluruusu talvesta selvinnyt...olikin jotakin ulkolaista alkuperää.

    ReplyDelete
  12. Onnea, blogisi on todellakin sijoituksensa ansainnut, tykkään, tykkään!!

    ReplyDelete
  13. Onnea hyvästä sijoituksesta, olet sen varmasti ansainnut! Keväiseltä näyttää kun kasvit kasvaa ja pyykit hulmuaa tuulessa :) Täälläkin tänään paistaa aurinko !

    ReplyDelete
  14. Onnittelut, Saaripalsta on ansainnut paikkansa listalta kiistattomasti. Mun jouluruusut, niistäpä ei näy mitään talven jälkeen. Voi kehveli sanon minä, taas pukkaa uutta yritystä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Voi kihvelin kehveli. Miten kummassa todella monen jouluruusut nyt kuulostavat ihan reppanoilta ellei kuolleilta. Harmi.

      Delete
  15. Wow, todella hieno sijoitus, onnea tosi paljon!

    ReplyDelete
  16. Onnea! Olet oikeassa joukossa!
    Tuolle kannattaa jo kilistellä :)

    ReplyDelete
  17. Onnea!
    Olet kyllä paikkasi tuolla listalla ansainnut!

    ReplyDelete
  18. Onnea, kuulut tuolle listalle ehdottomasti

    ReplyDelete
  19. Onnea kaima! Olet paikkasi ansainnut niin kuvin, kertomuksin kuin faktoin ja ihanilla kisupojilla!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos kaima! Mikä siinä onkin, että jos blogissa on puutarhaa ja kissoja, se on erityisen houkutteleva ;-)

      Delete
  20. Onnittelut! Ansaittu sijoitus, puutarhablogien hunajaa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos Riitta kauniista sanoistasi!

      Delete
  21. Jouluruususi ovat upeita! Onko sinulla jotain erityisvinkkejä, miten olet saanut ne viihtymään noin hyvin? Istutin eilen neljä jouluruusua puutarhaan ja jännityksellä odotan, miten niiden kanssa oikein käy.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hmm, mitähän tuohon sanoisi. Kuten kuvastakin varmaan huomasit, ne kasvavat ihan heinäisessä paikassa. Siinä viihtyvät kevätesikot, joten siinä on muheva maa ja sopivasti varjoa kesällä. Ainoa, mitä osaan sanoa, on, että paahdetta ne eivät siedä.
      Jotkut väittävät, että jouluruusu kaipaa hapanta maata, tuossa on kyllä kalkkipitoista, minkä esikotkin paljastavat. Toisaalla olen istuttanut vaaleajouluruusuja mäntyjen alle, neulasethan happamoittavat maata, ja ne viihtyvät hyvin. Mutta siinä on lähes rutikuivaa, vaikka väitetään myös, että jouluruusu haluaa maalta kosteutta. Ota näistä nyt sitten selvää! Onnea ruusuillesi!

      Delete
  22. Onnittelut hienosta sijoituksesta!

    Saaripalstan kevään ja kesän etenemistä on aivan pakko päästä kurkkaamaan, hetki hetkeltä. Kun Saaripalstan ensimmäiset väriloistot ovat nostaneet päänsä mullasta, on enää västäräkin verran kesään.
    Kiitos kukkaterapiasta,
    Sirpa

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos Sirpa kauniista sanoistasi!

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!