Thursday 16 April 2015

Päivän piristykset

Pihallani on viikon kuluessa syöty kaikki krookukset ja kevättähdet, osa jouluruusuista ja paljon tulppaanin-, hyasintin- ja liljanversoja. Nyt pitää keskittyä hyviin asioihin, muuten alkaa harmittaa liikaa.
Onneksi esikoita ei juurikaan syödä! Suikero pistää parastaan, se on todella reipas kukkija näin aikaisin. Sen vieressä nousee keltakukkaisen keisarinpikarililjan versoja. Kuvasta näkyy, että viskaan tuhkat ja hiilenpalat suoraan kukkapenkkeihin, hiilikin kuulemma parantaa maan laatua.

Etelänkevätesikkokin availee ensimmäisiä kukkiaan, johan se olikin kolme kuukautta kukkimatta – edelliset kukat olivat tammikuussa!

Ensimmäinen tarhakääpiökin availee kukkiaan.

Ja näsiä! Se kukkii viimeinkin. Olen tarkkaillut tämän nuppuja helmikuusta lähtien.

Unkarinsinivuokon kukat on syöty, mikä harmittaa hirmuisesti. Tämä on ensimmäinen kerta, kun joku syö ne. Täytyy siis tästä pitäen verkottaa sekin. Harmitusta lieventää se, että valkoinen sinivuokko on aloittanut kukinnan ja sitä ei ainakaan vielä ole syöty.

Lisäksi viime keväänä Uudenkaupungin kukkamessuilta ostettu punainen sinivuokko on todellakin punainen! Ihana.

Sitten pihani upouusiin kasveihin. Rusokoiranhampaan viime syksynä istutetut kaikki kolme kynttä ovat lähteneet kasvuun. Joka vuosi vaivaisen pienenä kasvava koiranhammasristeymä 'White Beauty' on myös noussut ja sekin näyttäisi ehkä aiempaa runsaammalta, vähän. Tämä on kieltämättä hieman laihamultainen ja kesäkuiva paikka näille humuksesta pitäville lajeille.
Koiranhampaiden lehtien värieroa voi tässä hieman erottaa, tosin otin kuvan vääränlaisella linssillä varsinaiseen vertailuun. Edessä on rusokoiranhammas, jonka lehdessä on selvä ruskea kuviointi. Takana kirkkaanvihreänä on 'White Beauty', sen lehdissä on paljon haaleampaa marmorointia. Marmorikuviot ovat tyypillisiä koiranhampaille.

Päivän jymy-yllätys on tässä: Iris winogradowii on jo noussut, kaikki kolme sipulia, ja tämä ensimmäinen on jo tulossa kukkaan! Jos huomenna paistaa aurinko, se saattaa avautua. Ensimmäiset terälehdet ehtivät aloittaa kääntymisen auki jo tänä iltana ennen pimeän tuloa, vaikka pihalla puhalsi jäätävä pohjoistuuli. Tästä lajista on hirmu vähän tietoa, ja luulin saaneeni jostain selville, että tämä kukkisi Suomessa vasta toukokuussa. Se toki riippuu keväästä ja vyöhykkeestä.
Tässä on aivan ihana kalvakankeltainen kurjenmiekka, toinen 'Katharine Hodgkin' -risteymän vahemmista, jonka sipuleita en vain ole onnistunut löytämään Suomesta. Piti tilata Hollannista, ja se kannatti!

Etelänkevätesikko – Primula elatior
Keisarinpikarililja – Fritillaria imperialis
Näsiä – Daphne mezereum
Rusokoiranhammas – Erythronium dens-canis
Sinivuokko, lehtosinivuokko – Hepatica nobilis
Suikeroesikko – Primula Pruhoniciana-Ryhmä
Tarhakääpiöesikko – Primula Vulgaris-Ryhmä
Unkarinsinivuokko – Hepatica transsilvanica

30 comments :

  1. Pahuksen peurat! Ihanat kukat, ne mitä on jäljellä. Mun täytyy kokeilla valko- ja sinivuokkoja pihaamme vaikka niitä ei täällä luontaisesti kasva.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Peurat... #†#®ßP#...
      Vuokot ovat todella ihania, ja ne leviävät itsekseen - kun viihtyvät. Valkovuokko kosteampaan, sinivuokko pärjää jopa lähes hiekassa, missä ei ole kovasti kilpailua.

      Delete
  2. No johan nyt on perklstana. Rakennettava fruit cage koko sun tontin ympärille. Noin lumoavia aarteita ei saa syödä!! Tyhmät elukat.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, voi perkkelsson niiden peurojen kanssa! Valitettavasti elukoilla on liikaa ymmärrystä hyvän päälle.

      Delete
  3. Kiitos ihanista kuvista! Täällä oli aamulla maa valkoinen ja satoi räntää, tosin myöhemmin kaikki suli ja melkein paistoi aurinko. Täällä ei ole peuroja, mutta jouluruusun kukat on kaikki syöty ja osa lehdistä revitty irti. Sinivuokon nuput katoavat ennen avautumista, Siitä syytän fasaaneja. Mustille ja Ransulle rapsutukset!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oi voi, vai fasaaneja! Todella ikävää.

      Delete
  4. Kyllä mun varmaan pitäisi lähteä metsästämään niitä peuroja.. - Max

    ReplyDelete
    Replies
    1. Max, tervetuloa! Voi olla, että en enää päästäisi sinua sitten lähtemään ja kotiväelle tulisi kauhea ikävä...

      Delete
  5. Paljon on kukkia nousemassa vaikka paljon on joutunut väärriin suihin. Nyt on vähän kaikki taas pysähdyksissä kun palattiin tähän ehkä normaaliin säätilaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nyt tuntuu viileältä, yöllä saatetaan mennä pakkasellekin. Ihan hyvä, niin kukat kestävät pidempään!

      Delete
  6. Hiton peurat. Miten toimisko pippuri tai muu mauste, voimakashajuiset sipulit, mikään? Onneksi aivan ihania on jäljellä! Mistä tuollaisen valkoisen sinivuokon saisi, minä niin tahtoisin! Ihana Näsiä!!!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voisi kokeilla. Pippuria pitäisi tosin olla muutama kottikärryllinen... Sain juuri ystävältä linkin peurankarkotuslitkuun, tuolla Amerikassa, mistä valkohäntäpeurat & co. ovat kotoisin, peurat ovat yleinen valtava vitsaus puutarhoissa. Tässä osoite sitä kaipaaville:
      http://oldermommystillyummy.com/2012/07/deer-guard.html
      Sitä tosin pitää lisätä säännöllisesti ja olla tikkana aina sateen jälkeen lisäämässä, eli ei toimi, jos sataa ja ollaan poissa kotoa.

      Itse sain valkoiset sinivuokon taimet ystävältä, toivottavasti joku jossain niitä joskus myykin! En ymmärrä, miksi sinivuokot puuttuvat lähes tyystin meidän taimistoiltamme. Niitä olisi satoja!

      Delete
  7. Meillä nuo hiiret ja myyrät syö jouluruusujen nuput ja katkovat kukat, mutta levittävät siemeniä mukavasti. Samoin punaset sinivuokot kelpasi hiirulaisille, siniset ei.
    Mutta onneksi esikot säästyy, ja siulla ne jo kukkii tosi ihanasti.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hitsin hiiret ja myyrät! Täällä ovat suuremmat elukat asialla, kun korkeatkin jouluruusut katkotaan aika ylhäältä. Ja sorkanjäljet jäävät todisteeksi... Harmillisia kaikki nämä puutarhavandaalit!
      Esikot ovat taivaan lahja.

      Delete
  8. Upeita! Meillä saa vielä odottaa kukkasia. Minunkin pitää hommata esikoita, nehän näyttävät aika kivoilta :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Esikoissa on paljon valinnanvaraa, varmaan löytyy joku sinuakin miellyttävä laji! Itse tykkään niiden kukkien naivistisuudesta.

      Delete
  9. Voi vadelma noita tihulaisia!! Niihin ei varmasti tehoa muutakuin korkea tiilimuuri tai metsämies...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Näitä molempia harkitsen vakavasti :-D
      Yllä olevista kommenteista näkyy, että tihulaisia on jos jonkinmoisia. Kaikkea riesaa meidän kotitarhurien harmiksi onkin keksitty ;-)

      Delete
  10. Ääh, harmin paikka tuo kasvien syöminen, vaan totta mitä sanoit, parempi kuitenkin vain keskittyä iloitsemaan olemassa olevista kasveista<3
    Miten hauska sattuma, että kaikista maailman kasveista minäkin satuin tilaamaan viime syksynä Sulev Savisaarelta juuri tuon Iridodictyum (tämä luki pussissa, onko sama?) winogradowii:n, vain albana! Se kukkii meilläkin nyt tällä hetkellä. Varsin kaunis kalvakka kaunotar<3 Täytyykin postata siitä nyt viikonloppuna.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jos alkaisi harmitella, niin eihän elämässä muuta sitten ehtisikään! Nyt täytyy tunnustaa, että en yhtään tiedä, mikä suku on Iridodictyum. Nevöhööd. Onko sitten suku, joka on sittemmin siirretty Iriksiin. Tietääkseni Iris winogarowii on aina ollut Iris, mutta en ole varma siitäkään.

      Delete
  11. Oolalaa, mitä kukkijoita! Viimeisen kuvan iiriksen kukista odotan innolla kuvia! Huomenna pitäis olla aurinkoinen päivä, toivottavasti kukkivat :) Siispä kivaa viikonloppua! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, kukka aukesi! Ennätin jo ottaa kuvia, nyt täytyy ennättää laittaa blogiin... Kiitos ja samaa sinulle!

      Delete
  12. Ihan kauheita suursyömäreitä siellä, eikö sun tekisi jo mieli kirkua!?! Ihania vuokkoja ja näsiää himoitsen aina kun näen sitä blogeissa, pitäisi hankkia oma.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mitä, eikö kirkumiseni kuulu teille asti? Näsiä on todella kaunis, kerran sen kanssa jo epäonnistuin, mutta nyt on parempi paikka ja tajusin myös suojata sen. On joka kerta yhtä ihmeellistä, että peurat syövät myrkyllisiäkin kasveja. Haluaisin tietää, mikä olisi niille myrkyllistä, oikein todella tappavaa, he he.

      Delete
  13. Aivan..kertakaikkisen upeita kukkia. Näsiä kukkii ny meilläkin luonnossa.
    Peurat on sellasii ettei niihin tehoo kuin verkot ja huitsin korkea aita.
    Luonnon armoilla mennää..huh

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juu, taistelua luonnonvoimien kanssa tämä puutarhanhoito! Täydellinen suoja-aita tai verkko on tosiaan ainoa keino, kaksi metriä korkea.

      Delete
  14. Aivan ihana kukkatarha - meinaatko että tavallisenkorkuinen aita ei riitä peuroille..

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin, mikähän sitten on tavallisen korkuinen aita.. No, joka tapauksessa 170 cm korkea ei vielä riitä pitämään peuroja poissa, ne hyppäävät yli. 175 voi vielä olla riskirajalla.

      Delete
  15. Valkoinen sinivuokko on todella hieno. Kunpa se saisi kukkia rauhassa ja siementääkin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juu, osa noiden kukista on syöty, mutta eiväthköhän niistä jotkut kukat jää jäljelle tekemään jälkeläisiä.

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!