Aitoa ja alkuperäistä savea

Tältä se näyttää. Kunnon savi. Siitä ei mene läpi vesi, se irtoaa isoina klöntteinä, joita luulisi kivenmurikoiksi, mutta ne saakin vetämällä pienemmiksi paloiksi. Joskus savi irtoaa laattana, joka ulottuu pitkälle lapion terän ulkopuolellekin. Se on sitkeää ja tiivistä tavaraa. Tästä saisi varmaan muovailtua vedenpitäviä kippoja ja kuppeja, jos olisi sellaiseen taipuvainen. Itse muovailen vielä mieluummin puutarhan muotoja.

This is my garden soil ... yes, it's clay. The plot has been on the shore of a shallow bay for centuries, gathering fine sediment. Due to land rising, I am now some ten metres above sea level, but there is plenty of water in the garden still. Rainwater does not go anywhere unless I dig a trench for it.

Vanhan taloni alimmat hirret olivat ylämäen puolelta lahonneet, kun ostin paikan. Syy oli se, että tällä puolella maa oli aikojen saatossa noussut hirsivarviin asti, maatuneiden puiden lehtien ja muun humuksen myötä. Sittemmin hirret on vaihdettu ja maata kaivettu kuutioittain pois, mutta talossa ei edelleenkään ole räystäskouruja – se saa odottaa kattoremonttiin asti joskus hamassa tulevaisuudessa. Vettä siis kertyy tähän sekä ylämäestä että katolta. Maasta tuntuu lisäksi nousevan vettä sieltä sun täältä, mäessä lienee useita vesisuonia. Siksi vettä pois johdattava oja on tärkeä.

Viimeksi syvensin ojaa syksyllä, mutta nyt siinä seisoi taas vesi, joten uusi kaivuu oli paikallaan. Savi on siitä jännää, että se tarttuu lapioon eikä sitä niin vain saa heivautettua lennokkaasti pois. Kun klöntti istuu lapion laipiossa kuin tatti, siinä meinaa lentää itse mukana, kun lapiota heilauttaa liian innokkaasti.

Ransu oli mukana hommissa.

Vesi johtuu pois kohti esikkopeltoa huussin takana. Ojan kaivuuta hankaloittaa kallio, joka nousee ylämäen puolella (kuvassa oikealla), toisella puolella on kirsikkapuu, joka näkyy tässä kuvassa vasemmassa reunassa. Aivan ojan partaalla on ollut vuosia sitten kaadetun vaahteran kanto ja juuristo, joka nyt oli viimein lahonnut niin, että sain kammettua sen pois. Oja leveni ja syveni roimasti!

Sama kohta kuvattuna huussin suunnalta päin. Jouluruusut viihtyvät lehtomaisessa paikassa, kuvassa näkyy vihreäkukkainen tarhajouluruusu.
(Ransu esittelee, huomasitko?)

Ojan toisella puolella kukintaansa aloittaa punakukkainen tarhajouluruusu.

Ojankaivuun tieltä viime syksynä siirtämäni herkku, lähes mustakukkainen tarhajouluruusu, on myös hengissä, mutta vähän myöhässä ja vaisumpi kuin serkkunsa. Kyllä sekin tästä tokenee, kun saa kasvaa rauhassa taas muutaman vuoden.

Olipa pilvisiä ja sateisia kuvia. Tähän loppuun siis iltapäiväaurinkoa huussin etupuolella.
Aurinkoista pääsiäisen jatkoa!

Tarhajouluruusu – Helleborus Orientalis-Ryhmä