Saturday 15 October 2011

Neljä haavetta


Kiitos Tuija haasteesta! Tällainen tuli Tuijan kodista ja puutarhasta, ja tällä kertaa tunnustukseen sisältyy haaste: kerro neljä asiaa, jotka ovat ostoslistalla tai haaveissa syksyn aikana, kuvien kera.
Tämäpä vähän vaikeaa, kun olen jo monta päivää miettinyt vastauksia eikä ole tullut mitään mieleen! En tarvitse tavaraa, tai kyllä tarvitsen, mutta se on sellaista kuin lattialistat, ikkunalasit, kuivaturve, 1800-luvun alun ikkunahelat jne... Mutta sitten tulikin jotakin mieleen.

1.
Työn vastuualueen pienentäminen. Tuntuu, että en ehdi mitään enkä mihinkään. Tietysti vanhan talon restauroiminen on vähän turhankin vaativa vapaa-ajan homma, mutta haluaisin silti että minulla olisi siihen edes vähän aikaa. Nyt on niin, että vapaa-aika loppui heinäkuun lopulla eikä ole vieläkään tullut takaisin, työ on vienyt kaiken aikani tukka putkella (siis minun tukka, ei työn) melkein kaikki viikonloputkin. Perunoistakin on vielä suurin osa nostamatta.
Asiaan on tulossa parannusta. Puhuin pomon kanssa ja kun tulevalla viikolla saan yhden suuren projektin pois käsistäni, voin huokaista helpotuksesta, toivottavasti sitten ehdin taas omien projektieni pariin ja näin tulee olemaan paremmin jatkossa – se on tarkoitus. Ei ole hyvä, että en edes ehdi hoitaa työtäni/töitäni kunnolla. Onneksi pomo, tai oikeammin vakituinen toimeksiantaja, on ymmärtäväinen ihminen.
Kuvassa on keväisiltä Tukholman puutarhamessuilta ostetuista 'Cherie'-siemenperunoista kasvaneita supermaukkaita varhaisperunoita.

2.
Restaurointitaloni vintin ikkunat pitää vaihtaa. Toisessa päässä ei ole ikkunaa, vaan ikkuna-aukon sisäpuolelle on naulattu ihan muunlaiset ikkunat, väärän kokoisetkin. Toisen päädyn ikkuna on rikki. Koska se ei ole erityisen kaunis, otin mallin tästä Saaristotien varrella olevan huonokuntoisen talon hurmaavasta vintin ikkunasta ja lähetin tilauksen tällaisista päätyikkunoista luottopuusepälle. Mittasuhteet ovat vähän erilaiset, omat vintti-ikkunani tulevat olemaan vähän isommat ja korkeammat. Mutta silti. Niin kaunis malli! En jaksa odottaa, että ikkunat tulevat puusepältä, vaikka niiden paikoilleen laittamiseen menee tovi kun maalaan ja lasitan ne ensin.

3.
Nämä jutut ovat vähän remonttipainotteisia... Sain tänä kesänä eteiseen pistorasian, näkyy kuvassa, mitä siellä ei aiemmin ole ollut. Tarkoittaa sitä, että voin laittaa eteiseen lämpöpatterin! Tähän asti se on ollut täysin kylmää tilaa, mikä ei ole täysin käytännöllistä. Kengät eivät sula lumesta eikä eteisessä voi säilyttää mitään mikä ei kestä jäätymistä.
Mutta ensin pitää saada tuplaikkunat eteisen ikkunoihin ja vällyt ulkoseiniin sekä kylmän vintin seiniä vasten, muuten eteistä ei ole mitään järkeä lämmittää. Että ehkä ei täksi talveksi, ainakaan vielä alkutalveksi...

4.
Menen pitkästä aikaa Naisten joulumessuille. En ole kolmeen vuoteen ehtinyt, mutta nyt päätin että ehdin ja varasin paikan jo keväällä, jotta en pääse perumaan päätöstä. Toivon, että ehdin tehdä joulukuun alkuun mennessä paljon kintaita ja saippuaa. Olen uuttanut jo huomattavat määrät ruusu- ja ruiskaunokkiöljyä saippuoita varten. Ensi viikosta alkaa hurja tehosekoittimen surraus ja puikkojen kilinä!

Jos Mustilta kysytään, sen haave on varmasti vain päästä kotiin saareen. Niin minunkin: haluan päästä pian istuttamaan ne monet kymmenet taimet ja kukkasipulit!
Huomaatteko, miten Musti lojuu lähes aina omassa mustassa läikässään? Se taitaa tietää parhaan suojavärinsä: paikan, missä se muuttuu näkymättömäksi. Saa olla rauhassa. Se on viisautta se.

Lähetän haasteen eteenpäin Multasormelle Piha maalla -blogiin – paitsi että tajusin juuri, että hän ei halua blogihaasteita. No mutta halaus ruudun läpi tulee kuitenkin, kannustuksena pihapuurtamisesta ja upeista tuloksista!

23 comments :

  1. Ikkunamalli on tosi kaunis! Perunat näyttävät herkullisilta ja kissapojat ovat ovat päässeet lehteen! Sä olet niin ahkera. Olet uuttanut kukkaöljyjäkin. Naistenmessuille pitääkin näköjään päästä tänä vuonna. :)

    ReplyDelete
  2. Muista Tuire, että toiset aina vaikuttavat ahkerammilta ja täydellisemmiltä kuin itse :-)

    ReplyDelete
  3. Hieno ikkuna onkin! Ihailen myös tuota talon seinää.

    ReplyDelete
  4. Siinä on kauniit koristeleikkaukset muutenkin. Harmi, että se rapistuu - tyypillinen perikunnan yhteinen perintötalo-ongelma :-(

    ReplyDelete
  5. Niistä tilattavista tuotteista, tulen Joulumyyjäisiin hakemaan tilauksen. Yritän tehdä tälläkertaa sitten yhden tilauksen, voi sitten viime tipassa tulla vielä toinen. Mutta tiedät että ne tulee siihen Joulumyyjäisiin ja maiju hakee paikanpäältä.

    Luottopuuseppä, missä päin Suomea? Voisi olla tarvetta muutaman vuoden päästä. :)

    ReplyDelete
  6. Muistaisitko muistuttaa niistä joulumyyjäisistä? Oon skipannut ne aina kun sinne on pääsymaksu, mutta nyt siel on kai vähintään 2 tuttua myymässä, ehkä pakko tulla ...

    ReplyDelete
  7. Joo, laitan varmasti postauksen asiasta vielä lähempänä! Nuo on ikäviä nuo pääsymaksulliset myyjäiset, mutta toisaalta Naisten joulumessuilla on aina mukava tunnelma.

    Maiju; Sopii hyvin, ilmoittele sitten joko tilaamalla kaupasta lomakkeella tai suoraan sähköpostiin.
    Luottopuuseppä on Sipoossa.

    ReplyDelete
  8. Voi miten kauniit ikkunanpokat! Ihanaa, että talletat mallin omaan taloosi, kun tuo kuvan talo taitaa kadota.
    Naisten joulumessut kuulostaa tosi kivalta ja varsinkin sun tuotokset. Olisinpa lähempänä.

    ReplyDelete
  9. Talosi saa todella kauniit ikkunanpokat!

    ReplyDelete
  10. Olen sanaton! Ihan siis minulle yksistään. Kiitos! Viime aikoina en ole jaksanut pihan eteen nähdä vaivaa. Mutta luulempa että ensi kesä taas tuo virran takaisin.
    Yhteen haasteeseenhan silti vastasin, kun muuttelin haastetta mieleiseksi, pihaan liittyväksi. Mistä sen tietää vaikka tästäkin saa hyvän postausaiheen.
    Mukavaa syksyn jatkoa, ja koittakaahan selvitä saarelle.

    ReplyDelete
  11. Kauniita, tunnelmallisia kuvia.

    Teet itse ne saippuat ja kintaat !
    Oletpa ahkera ja taitava, voi että :)

    Musti on viisas ja toivottavasti pääsette pian taas kotiinkotiin.

    t.Leena ja Pojat

    ReplyDelete
  12. Kiitos kommenteista!
    Näin minäkin ajattelin, etä talletan seudun (no, tuo on Kuusistossa, ei kovin kaukana) lahoavasta vanhasta suunnilleen samanikäisestä talosta jotakin talteen. Se on tietoa paikallisesta rakennusperinteestä tuleville sukupolville.

    Multasormi, juu, ihan sinulle yksistään :-) Voihan siihen miettiä puutarha-aiheisia haaveita vaikka talvella?

    Leena (ja Pojat), voi kiitos, myynnit eivät ole suuren suuria, niin en minä sentään niitä joudu tehtailemaan. Voi sanoa, että on käsityöharrastus, jonka tuotoksia myyn.

    ReplyDelete
  13. Oj,,,,,här förstod jag inte så mkt.....men det var fina bilder :)
    å missa nu inte....

    S
    A
    T
    U
    R
    D
    A
    Y

    S
    H
    O
    W

    O
    F
    F

    det är kul att vara med :)
    VÄLKOMMEN :)
    Håkan

    ReplyDelete
  14. Onpas kaunis ikkuna !
    Siis kudotko itse nuo kaikki sukat ja lapaset yms ? Uskomatonta, miten ehditkin tehdä kaiken tuon... restauroinnin, pihan laiton, työn, nettikaupan... ja vielä neulomisen... Vau, miten aikaansaava oletkaan : )

    ReplyDelete
  15. Tack Håkan!

    Sari; En oikein ehdikään :-D Siis "nuo kaikki" lapaset ym. ei kyllä ole mikään huikea määrä. Yhden sormettoman kalastajankintaan saa aikaan yhdellä 2 tunnin yhteysalusmatkalla. Mutta en minä niitä tee kuin ehkä 20 paria vuodessa.
    Mutta tämän remonttikesän jälkeen olen kieltämättä ollut todella poikki. Ikkunoita olisi vielä restauroitavana vaikka kuinka, en ole ollenkaan ehtinyt tehdä niitä niin paljon kuin pitäisi talvea vasten. Ja kun osa rintamamiestalonikin ikkunoista on aika huonossa kunnossa, nekin on aika kunnostaa.

    ReplyDelete
  16. Ovatpa 'Cheriet' kauniita!! Onko niissä ihan normaalin värinen malto? Tuumasin vain, että vaaleanpunertava ja sinivioletti saisivat aikaan melko hämmentävän värisen aterian :-)

    Ikkunoista tulee kauniit. Kuva oli hauska: ihan kuin silmät ja apposen ammollaan oleva suu.

    Naisten joulumessuilla en ole ikinä käynyt, en, vaikka hyvä ystäväni myy omia tuotteitaan siellä joka vuosi. Ja joka vuosi YRITÄN päästä paikalle. Nyt teitä olisi kaksi ystävämyyjää... ehkäpä minua tänä vuonna onnistaa eikä mitään päällekkäisyyksiä tule.

    Voi tuota Mustia <3<3<3

    ReplyDelete
  17. Hei Intopii! Cheriessä on normivärinen malto, tai aika keltainen ihana kiinteä ja maukas... se on superhyvä peruna.
    Tervetuloa joulumessuille :-)

    ReplyDelete
  18. Todella kaunis ikkunamalli. Varmasti tulee upea siitä.
    Vai täältä hait perunansiemenet?. Hyvän näköisiä ja värisiä perunoita.
    Olet kyllä ahkeroinnut kovasti.
    Oikein hyvää alkanutta viikkoa sinulle!♥

    ReplyDelete
  19. Kiitos samoin Sylvi! Tukholman puutarhamessut (Nordiska trädgårdar) on ihan huikean hieno tapahtuma.

    ReplyDelete
  20. Musti, tosi hieno kuva susta. Oot ihan mestarihämääjä! Kalle on ihan samanlainen! Mutsi sanoo, että onpas hienoja tyynyjä siellä taustalla, mutta me jätkät tietty ihastellaan vaan kamua!

    ReplyDelete
  21. Kiitos! Tyynyt on Askosta, Musti Kuusankoskelta ;-)

    ReplyDelete
  22. Kyllä onkin kaunis ikkunanmalli! Ei ihme, että sinulta tuntuu olevan aikaa hukassa, niin monta ja isoa projektia meneillään ja työtöitäkin pitäisi tehdä, tsemppiä.

    ReplyDelete

Kaunis kiitos kommentista!