Saturday 29 October 2011

Kukkia

Kukkiakin on vielä aika paljon, vaikka niiden määrä kussakin kasvissa ei ole runsas, on kukkia vähän siellä sun täällä. 'Endless Summer' tarjoaa silti todellista runsautta. Pieneen kokoonsa nähden nuori pensas notkuu kukkaterttujen painosta. Kukat ovat hauskasti vaihtuneet pinkistä syyshortensian loppusyksyisten kukkien sävyisiksi.

There are still some flowers in the garden...

Isotähtiputki on innostunut kukkimaan uudestaan.

Nepalinhanhikki kukkii yhä vain. Se ei ole lopettanut kukkimista lainkaan siitä pitäen, kun hankin taimen elokuun alussa.

Tuoksuvat murattisyklaamit vähän lähempää tarkasteltuna.

Pienet kurjenpolvetkin kukkivat, tässä on taimia vielä laatikossa odottamassa istuttamista. 'Orkney Cherry' on tämän kurjenpolven nimi.

'Dusky Crûg' -kurjenpolvella on hailakamman väriset kukat mutta pronssisemmat lehdet. Tämä kasvaa metsäpuutarhassa.

Kehäkukat kukkivat aina iloisesti pitkälle syksyyn, samoin viimeiset kurkkuyrtit kasvimaalla.

Tuoksuherne 'Royal Wedding' viettää edelleen hääjuhlia. Pitääkin muistaa kerätä tästä siemeniä talteen ensi vuotta varten.

Purppurapikkusydämellä (tämä on lajiketta 'Bacchanal') on ällistyttävän pitkä kukkimisaika.

Niin kuin tälläkin. Tämä loistoKEVÄTesikko on kukkinut nyt yli kolme kuukautta yhtä soittoa sen lisäksi, että se kukki jo keväällä.

'Endless Summer' -hortensia – Hydrangea Macrophylla-ryhmä 'Endless Summer'
Isotähtiputki – Astrantia major
Kurjenpolvi – Geranium
Loistokevätesikko – Primula Polyantha-ryhmä
Murattisyklaami - Cyclamen hederifolium
Nepalinhanhikki – Potentilla nepalensis
Purppurapikkusydän - Dicentra Formosa-ryhmä
Tuoksuherne – Lathyrus odoratus

19 comments :

  1. No ohhoh! Täällä ei kyllä kuki enää mikään. Siellä ei ole vielä ollut pakkasen puolella? Yhtenä aamuna sain jo krapailla auton ikkunoita. Nyt on tosin ollut pari viikkoa tosi leutoa.

    ReplyDelete
  2. Onpa sinulla paljon kukkia vielä! Muraattisyklaami näytti aivan ihanalle. Sellaisesta en ole ennen kuullutkaan. Hauskan ahkera esikkokin siellä kasvaa. :)

    ReplyDelete
  3. Nyt onkin superleutoa. Yölämpötilat ovat lähempänä kymmentä kuin viittä astetta! Silloin muutama viikko sitten taisi täälläkin käydä mittari nollassa. Meri tasaa yö- ja päivälämpötilojen eroa.
    Murattisyklaami on se, joka Keski-Euroopassa muodostaa vaaleanpunaisia mattoja puiden alle. Toivon, että ehkä minullakin joku päivä. Alku on lupaava, mutta tässä ollaan vasta menty yhden talven yli. Saa nähdä, miten ne reagoivat esim. lumettomaan talveen.

    ReplyDelete
  4. Ihanan pitkälle kukkia riittääkin. Kehäkukka oikein loistaa oransseilla kukillaan kasvimaan vieressä. Pitäisi varmana hakea maljakkoon ne viimeiset ennen pakkasia.

    ReplyDelete
  5. Mullakin kukkii kehakukat ja muutkin kesakukat. Huomenna on kyllakin ehka toisin. Meille on luvassa yoksi kovaa lumisadetta. Taa on ihan ennen kuulumatonta etta lunta tulee ennen Halloweenia!! Puissakin on viela lehdet.
    Mekin asutaan meren lahella mutta taa kesa ja syksy on ollut kauhean sateinen ja kolea. Yleensa syksy taalla on upea ja paivat aurinkoisia mutta nyt tulee vetta melkein joka paiva ja viela kauheampaa LUNTA.
    Mulla on viela tulppaanitkin istuttamatta. Eilen istutin kiireisesti viimeisia paivaliljoja ja iiriksia. Istutin myos upean punaisen karhon. Toivottavasti lahtevat kasvamaan. Ai niin tilasin Red Turk's Capeja kun sulla kukki ne niin kauniisti.

    ReplyDelete
  6. Jospa kävis kattomassa omalla pihalla vaikka huomenna, mitä siellä vielä kukkii. Samalla vois istuttaa loput kukkasipulit, oli pakko ostaa kun sain eurolla pussi;)

    ReplyDelete
  7. Kiitos kommenteista Katja, Leena ja Pioni!

    Kehäkukat ovat niin hyviä, ihan must jokaikisessä puutarhassa. Niitä voi lapsikin kasvattaa, ja saa samalla hienoja onnistumisen kokemuksia. Ja ne kukkivat - ovat ihan viimeisiä syksyn kukkia täälläpäin peurankellojen ohella, kukkivat vielä marraskuussa.

    Ikävä kuulla että Leenalla on ollut huono syksy. Muistaakseni olit New Englannissa jossakin. Yksi lumisade ei vielä talvea tee, se ei välttämättä merkitse koviakaan pakkasia. Minullakin on tulppaanit istuttamatta! Ja jotkut narsissitkin, mitkä pitäisi istuttaa varhain... Hyi minua ;-)

    Sama vika kuin sinulla Pioni; ostin VIELÄ lisää istutettavaa, en löytänyt euron mutta alle kahden euron pusseja mm. erilaisia koiranhampaita, ja pitihän niitä sitten alkaa oikein keräillä! Periaatteenani on ollut, että kokeilen sopivia lajeja hankkimalla vain yhden uutta kasvisukua ja testaan ensin sillä. No se periaate ei näköjään olekaan enää voimassa. Minulla on nyt KOLMEA eri koiranhammasta (Erythronium) istutettavana. Eikä siinä vielä kaikki (lisää tunnustuksia seuraa lähipäivinä...)

    ReplyDelete
  8. Tänään ollessani lenkillä luonnossa ihmettelin, että pian marraskuu ja kukkakimpun voisi poimia. Viime viikolla näin jossain kukkivia lupiinejakin.
    Sinulla on siellä kaikenlaista ihanaa. Murattisyklaami kiinnostaa.

    ReplyDelete
  9. joo mina asun taalla Uudessa Englannissa, olen asunut yli 20 vuotta. Paikka on pieni kaupunki nimeltaan Greenland NH. Lahin isoin kaupunki on Portsmouth NH, Boston on tunnin ajomatkan paassa.

    ReplyDelete
  10. Omenaminttu; Niin! Eikö ole merkillistä. Ja merkillisen ihanaa :-) Viime talvi kun oli niin pitkä, että tämä saa mielestäni odottaa vielä vuoroaan pitkään!
    Murattisyklaamista taisin löytää jotakin keskustelua puutarha.netistä, jonka mukaan jollakulla muullakin se olisi menestynyt. Minulla vielä testingissä, on ollut vasta yhden talven yli, hyvin meni (mutta se oli runsasluminen).

    Leena; Niin muistankin. Se on seutu, jonne haluan joskus ehdottomasti päästä tutustumaan metsiin, puutarhoihin, pikkukaupunkeihin ja maisemiin - ja mieluiten syksyllä ruskan aikaan.

    ReplyDelete
  11. Lämmin syksy on vaihteeksi tosi ihana. Jo ihan senkin takia, että monet kukat jatkavat kukkimista : )
    Meilläkin on vielä daalioita pihalla kukassa, vaikka on melkein marraskuu - ihmeellistä !

    ReplyDelete
  12. Vau. Juuri tänään mietinkin, että jos olisi daalioita, niin olisivatko ne kukassa.

    ReplyDelete
  13. Olen Niin pitkään kuolannut Primuloita pihaan, ja nyt kun semmoinen vihdoin on, niin ... ei ole yhtäkään! Tämän postauksen houkuttelemana hankin kyllä heti keväällä :)

    ReplyDelete
  14. Uusi Englanti syksylla ruskan aikaan on nahtavyys. Siksi taalla kaykin satojatuhansia turisteja syksyisin. Paljon japanilaisia.

    Pikkukaupungit ovat kauniita vanhoine taloineen. Onneksi ihmiset ovat halunneet saasta ne! Taalla on paljon taloja jotka ovat 200-300 vuotta vanhoja. Kun siskoni tulevat vierailemaan tanne, kiertelemme kavelemassa yleensa Portsmouthissa ja ihailemme ihmisten puutarhoja ja erilaisia taloja. Siskoni tykkaavat kun jokainen talo taalla on erilainen.

    ReplyDelete
  15. Ihania kukkia ihanalla saaripalstalla!

    ReplyDelete
  16. Pihassasi on kaunista syksyä. Nuo syyshortensiat ovat hurmaavia, jos olisin lapsi, voisin vaikka pistellä nuo kukat suuhuni. Olen aina tykännyt syyshortensioista. Adptiopuutarhaammekin istutin ennen Santorinin matkaa neljä hortensiaa tekemämme kiviaidan sisäpuoelle. Ne tosin eivät olleet syys- vaan mustilanhortensioita, nekin mielestäni ihastuttavia. Saa nähdä pärjäävätkö ja millaisia ovat ensi syksynä. Kevätesikkosi on ihmeellinen, kun kukkii vielä syysmyöhäänkin. Yhden esikonkin ostin Kosken torilta adoptiopuutarhaan. Myyjä sanoi sen olevan valkoinen mutta tänä kesänä se ei vielä kukkinut, kasvatti vain rehevää lehtiruusuketta, jonka hyvästelin viikko sitten, kun nyt loppusyksyllä ja talvella emme siellä kovin useasti käy.
    Olen jo ihan haltioissani tilannut netistä kukkasensiemeniä ensi kevääksi, mm. noita Royal Weggingejä ja kehäkukkia eli rinkeplummuja, niinkoin Porissa sanottiin. Niistä rinkeplummuistakin voi siemenet ottaa talteen.
    Muuten porilaisella perinteisellä puutarhaliikkeellä Vesalla, on nettisivut Siemenvesa. Kuluneella viikolla selailinen sivuja iltakaudet ja haaveilin. Heillä ei ollut Royal Weddingiä vaan jotain toista lajia valkeaa hajuhernettä. Royal Weddingit siis tilasin muualta, Siemenvesastakin tein muhkean tilauksen.

    ReplyDelete
  17. Huomenta kaikille!

    Kukkahattuneiti; Primuloita on jo niin monia erilaisia markkinoilla, minullakin on luonnonkevätesikon lisäksi viittä eri esikkoa!

    Leena; Kiitos vinkistä! Painan Portsmouthin mieleeni. Juuri tuollainen kävelykierros olisi ihanin ja kiinnostavin.

    Naukulan Mamma; On! Paitsi nyt kun sataa kaatamalla... tai on ne kukat siellä, me muut ollaan sisällä ;-)

    Paula; Mustilanhortensia on valtavan kaunis. Esikon rehevä lehtiruusuke kuulostaa erittäin lupaavalta. Tällainen syyskukkiminen on harvinaista.
    Sinulla on sitten ensi vuodeksi hommaa. Kehäkukat ja hajuherneet on helppoja, kun ne voi kylvää suoraan avomaalle ilman esikasvatusta.

    ReplyDelete
  18. Vau, ihan vetää vihreeksi ;) Toi Nepalinhanhikki on kaunis. Täytyy varmaan hankkia itsellekin.

    ReplyDelete
  19. Nepalinhanhikki on suloinen, ja kai aika yleisesti saatavilla. Sitä suositeltiin hiekkapitoiseen maahan, niinpä laitoin sen tuon vanhan taloni vierustalle, missä on melkein pelkkää hiekkaa.

    ReplyDelete

Kaunis kiitos kommentista!